Bagdadin taistelu (2003)

Jo ennen maahyökkäyksen alkamista oletettiin, että Saddam Husseinin kukistaminen vaatisi maahyökkäyksen Irakin pääkaupunki Bagdadiin. Samalla haluttiin kuitenkin välttää kaupunkisotaa, joka väistämättä tuottaisi suuria tuhoja alueen rakennuksille, siviiliväestölle ja taistelijoille molemmin puolin. Ratkaisu kaupungin nopeaksi valtaukseksi oli suunnitelma sen eristämisestä lännessä ja idässä. Joukkojen eristettyä Bagdadin ne tekisivät pistohyökkäyksiä kaupungin puolustajia vastaan toivoen tämän johtavan puolustajien ja Baath-puolueen hallinnon romahtamiseen. Kuten sodankäynnissä on josku tapana tapahtua, alkuperäiset suunnitelmat oli asetettava syrjään. 3. jalkaväkidivisioona saavutti tavoitteensa Bagdadin reunamilla vain kolme viikkoa sodan alkamisen jälkeen. Divisioonan oli tarkoitus alkuperäisen suunnitelman mukaan piirittää Bagdad lännessä, mutta itäosan piirityksestä vastaava 1. merijalkaväendivisioona eteni huomattavasti hitaammin maan keskiosien tiheään asutettujen alueiden läpi, jossa se kohtasi Irakin tasavaltalaiskaartin panssaroituja joukkoja ja ulkomaalasia taistelijoita.^[1]

Lähistöllä aikaisemmin käytyjen taistelujen perusteella pääteltiin, että Bagdadin puolustus oli murenemassa. Tiedustelutietojen mukaan kaupunkia ei oltu myöskään linnoitettu raskaasti. Alun perin oli oletettu, että Saddam olisi tehnyt kaupungista raskaasti puolustetun loukun vihollisien joukoille. Todellisuudessa Saddam oli asettanut kaupunkia puolustamaan vain verrattain pienen joukon, joka koostui kolmesta tasavaltalaiskaartin prikaatista ja Fedayeen Saddam -järjestön puolisotilaallisista joukoista. 3. jalkaväkidivisioonaa komentanut kenraalimajuri Buford Blount päätti olla odottamatta merijalkaväen saapumista ja aloitti tiedusteluhyökkäykset kaupunkia vastaan.^[1]

Amerikkalaisten ensimmäinen pistohyökkäys kaupunkiin toteutettiin 5. huhtikuuta. Noin 29 M1 Abrams ja 14 M2 Bradley -panssariajoneuvoa hyökkäsi kaupungin keskustan läpi lentokenttää kohti. Etenevää joukkoa tulitettiin käsiasein ja singoin, mutta amerikkalaisten raskas panssarointi kesti vihollisen tulen. Yksi Abrams menetettiin kuitenkin vihollisen onnekkaasta osumasta ja se jouduttiin hylkäämään. Muut hyökkäykseen osallistuneet ajoneuvot tarvitsivat vain pientä huoltoa yhteensä 140 minuuttia kestäneen operaation jälkeen. Hyökkäys vahvisti Bagdadin puolustuksen heikkouden. Seuraavana päivänä amerikkalaiset Tigrisjoen ylittävän maantiesillan ja saman päivän iltana he joutuivat ankaran irakilaisen vastahyökkäyksen kohteeksi. Hyökkäys lamautettiin tykistöllä, suoratulella, sekä Fairchild-Republic A-10 Thunderbolt -lentokoneiden tekemillä rynnäköillä.^[1]

7. huhtikuuta aloitettiin toinen pistohyökkäykseksi tarkoitettu isku Bagdadiin. Eversti Dave Perkins johti kolme pataljoonaa kaupungin keskustaan. Tarkoituksena oli, että ne vetäytyisivät lopulta takaisin, mutta Perkin päätti ottaa asemat kaupungista. Puolustusasemat ottaneet joukot joutuivat pieneten irakilaisjoukkojen hyökkäysten kohteeksi, mutta ankarammat taistelut käytiin irakilaisten ja amerikkalaisten huoltoyhteyksiä suojanneen jalkaväen pataljoonan välillä. Pataljoonaa vastaan hyökkäsi Fedayeen Saddamin ja tasavaltalaiskaartin lisäksi Irakiin saapuneet syyrialaiset vapaaehtoiset. Jalkaväenpataljoona kesti kuitenkin taistelun ankarimpiin kuuluneet yhteenotot ja huoltoyhteys kaupungin keskustaan edenneisiin joukkoihin säilytettiin. Samana päivänä myös merijalkaväki oli saapunut Bagdadin liepeille sen murrettua puolustajien asemat Dijalajoella ja eteneminen jatkui Bagdadiin. Vielä 8. huhtikuuta käytiin yhteenottoja puolustajien kanssa, mutta 9. huhtikuuta suurin osa kaupungin puolustajista oli laskenut aseensa ja sulautunut kaupungin siviiliväestön keskuuteen. Bagdadia pidettiin vallattuna 10. huhtikuuta mennessä.^[1]

Amerikkalaisten tappiot jäivät suhteellisen vähäiseksi. He menettivät 34 kaatuneina ja 250 haavoittuneina. Irakilaisten tappioista ei ole varmuutta. Erään arvion mukaan noin 2 300 irakilaista sai surmansa, mutta luku saattaa olla suurempikin. Kaupungissa oleskelleet Saddam Husseinin poikien Udai Husseinin ja Qusai Husseinin onnistui paeta Bagdadista.^[1] Väkivaltaisuudet ja ryöstelyt yleistyivät kaupungin valtauksen jälkeen.^[2] Esimerkiksi Irakin kansallismuseosta ryöstettiin yli 15 000 esinettä. Osa esineistä saatiin sittemmin takaisin, mutta osa on edelleen kateissa.^[3]