Wikipedia

Belgia

valtio Länsi-Euroopassa

Belgian kuningaskunta eli Belgia on länsieurooppalainen liittovaltio. Sen naapurimaat ovat Ranska, Saksa, Alankomaat ja Luxemburg. Belgian pääkaupunki on Bryssel, jossa sijaitsee myös huomattava osa Euroopan unionin keskushallinnosta. Belgian pinta-ala on noin 30 500 neliökilometriä ja asukasluku on 11,5 miljoonaa[3]. Asukkaista suurin osa on katolilaisia. Belgia on jakautunut kahteen merkittävään kieliyhteisöön, pohjoiseen hollanninkieliseen Flanderiin ja eteläiseen ranskankieliseen Valloniaan. Maan kolmas virallinen kieli on saksa.

Belgian kuningaskunta
Koninkrijk België (hollanniksi)
Royaume de Belgique (ranskaksi)
Königreich Belgien (saksaksi)
Belgian lippu Belgian vaakuna
lippu vaakuna

Belgian sijainti kartalla
Belgian sijainti kartalla

Valtiomuoto perustuslaillinen monarkia
Kuningas Philippe
Pääministeri Alexander De Croo
Pääkaupunki Bryssel (1 089 538 as.)
Muita kaupunkeja Antwerpen (483 505 as.)
Gent (243 366 as.)
Charleroi (202 598 as.)
Liège (192 504 as.)
Brugge (116 741 as.)
Pinta-ala
– yhteensä 30 528 km² [1] (sijalla 137)
– josta sisävesiä 0,8 %
Väkiluku (2014) 10 449 361 [1] (sijalla 84)
– väestötiheys 345 as. / km²
– väestönkasvu 0,05 % [1] (2014)
Viralliset kielet hollanti, ranska, saksa
Valuutta euro (€) (EUR)
BKT (2013)
– yhteensä 421,7  mrd. USD (PPP)[1]  (sijalla 33)
– per asukas 37 800 USD
HDI (2019) 0,931[2] (sijalla 14)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 0,7 % [1]
– teollisuus 22,3 % [1]
– palvelut 77 % [1]
Aikavyöhyke UTC+1
– kesäaika UTC+2
Itsenäisyys
Alankomaista
– julistautui
– tunnustettiin

1830
1839
Lyhenne BE, BEL
– ajoneuvot: B
– lentokoneet: OO
Kansainvälinen
suuntanumero		 +32
Tunnuslause Eendracht maakt macht (hollanniksi)
L’union fait la force (ranskaksi)
Einigkeit macht stark (saksaksi)
(”Yhtenäisyydestä voimaa”)
Kansallislaulu ”La Brabançonne”

Belgian keskeinen sijainti Euroopassa nyky-Ranskan ja Saksan välissä on tehnyt sen alttiiksi suurvaltojen valtapyrkimyksille antiikin Rooman ajoista asti. Nykyisen Belgian aluetta ovat hallinneet niin Kaarle Suuri kuin Habsburgitkin. Belgia itsenäistyi 1800-luvulla ja sillä oli siirtomaita Afrikassa. Maailmansodissa se oli jälleen suurvaltojen välisten kiistojen näyttämönä, ja sotien jälkeen se oli perustamassa Natoa ja Euroopan unionia.

Maantiede

muokkaa
 
Belgian kartta

Belgian pinta-ala on 30 528 neliökilometriä. Maalla on Pohjanmeren rantaviivaa 66 kilometriä.[1]

Belgia jakaantuu kolmeen selvästi erilaiseen alueeseen: rannikkoon, keskitasankoon ja Ardenneihin. Rannikon tasanko koostuu hiekkadyyneistä ja mereltä vallatuista alueista. Kempenin nummialue lähellä Hollannin rajaa on harvaan asuttua. Keskustasanko on tasaista, hedelmällistä maata, jota halkovat monet kastelukanavat. Ardennien vuoristo maan kaakkoisosassa on metsäistä ja vuoristoista seutua. Se on paljon korkeamman vuoriston jäänne, jota jäätiköt ja myöhempi eroosio ovat kuluttaneet. Joet kulkevat siellä jyrkissä rotkolaaksoissa.[4]

Maan pohjoinen puolisko kuuluu Flanderin alueeseen. Siellä asuu yli puolet Belgian asukkaista, ja myös historialliset Bruggen, Gentin ja Antwerpenin kaupungit sijaitsevat siellä.[5]

Maan korkein paikka on 694-metrinen Signal de Botrange.[1]

Belgian suuret joet Meuse ja Schelde alkavat Ranskan puolelta. Schelden varrella sijaitsevat Antwerpenin, Brysselin ja Gentin satamat. Sen sivujokia ovat Lys, Dendre, Senne, Dyle, Gette, Demer, Nèthe ja Rupel. Suurin osa Belgian keskustasangosta kuuluu sen valuma-alueeseen. Meuse puolestaan kerää Ardennien sadevedet. Sen suurimmat sivujoet ovat Sambre ja Ourthe, pienempiä ovat Ton, Semois, Viroin, Hermeton, Lesse, Lomme, Bocq, Molignée, Hoyoux, Amblève, Vesdre, Berwinne, Geer, Vierre ja Rulle.[6]

Ilmasto

muokkaa

Belgian alavassa pohjoisosassa ilmasto muistuttaa Alankomaiden ilmastoa. Maan keskiosassa maasto on hiukan korkeampaa, talvet kylmempiä ja kesät lämpimämpiä kuin rannikolla. Brysselissä vuoden kylmimmän kuukauden, helmikuun keskimääräinen alin lämpötila on 0,6 astetta ja vuoden kuumimman kuukauden elokuun keskimääräinen ylin 22,5 astetta. Ardenneilla on jo selvästi kylmempää, ja siellä lunta on maassa keskimäärin 50 päivänä talvessa, kun pohjoisosassa lumi kestää keskimäärin kymmenen päivää. Virtonissa Ardennien laaksossa vuoden kylmimmän kuukauden helmikuun keskimääräinen alin lämpötila on −1,2 astetta, ja vuoden kuumimman kuukauden elokuun keskimääräinen ylin 23,4 astetta.[7][8][9]

Luonto ja luonnonsuojelu

muokkaa

Belgiassa on vain yksi kansallispuisto, Hoge Kempenin kansallispuisto, joka perustettiin vuonna 2006. Se sijaitsee maan itäosassa ja koostuu lähinnä havumetsistä ja nummista. Vanhoista soranottokuopista on tullut pieniä lampia. Puistossa elää metsäkauriita, ritariperhosia ja muurahaiskorentoja.[10] Ardenneilla tavataan myös villisikoja ja villikissoja. Rannikon kosteikot ovat tärkeä muuttolintujen levähdyspaikka.[11] Vuonna 2011 maassa nähtiin susi ensimmäistä kertaa sataan vuoteen.[12]

Belgiassa kasvaisi luonnostaan lehtimetsää, mutta 1850-luvulta alkaen maahan on istutettu havumetsää. Flanderissa kasvaa 45 000 hehtaaria mäntyä ja euroopanmustamäntyä hiekkapitoisilla mailla, joissa luonnostaan kasvaisi tammea, koivua ja pyökkiä. Valloniassa kasvaa 67 000 hehtaaria metsäkuusimetsää sille oikeastaan sopimattomassa ympäristössä, missä luonnostaan olisi tammea, pyökkiä, tervaleppää ja saarnea. Yksilajisten taloushavumetsien monimuotoisuutta pyritään lisäämään vähitellen.[13]

Historia

muokkaa
Pääartikkeli: Belgian historia

Varhaiset vaiheet

muokkaa
 
Roomalaisen villan jäännökset Habayssä.

Belgian alueen asukkaat mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 56 eaa. Julius Caesarin Gallian sotaa käsittelevässä kirjassa, jossa belgae-heimot mainitaan rohkeimmiksi kaikista galleista.[14] Rooman valtakunnan romahduksen jälkeen germaaniset heimot valtasivat Gallian 500-luvulla. Frankit perustivat merovingien valtakunnan, joka hallitsi 500-luvulta 700-luvun puoliväliin asti. Dynastian ensimmäinen kuningas Klodvig (481–511) kääntyi vuonna 496 kristinuskoon.[15] Viimeiset merovingikuninkaat olivat käytännössä nukkehallitsijoita, sillä valta oli vähitellen siirtynyt kuninkailta heidän major domuksilleen. Merovingeja seurasivat valtaistuimelle karolingit, major domus Pipin Heristalilaisen jälkeläiset. Ensimmäiseksi karolingikuninkaaksi itsensä huudatti vuonna 751 Pipin Heristalilaisen pojanpoika Pipin Pieni. Pipiniä puolestaan seurasi hänen poikansa Kaarle Suuri (742–814).[16]

Osana Alankomaita

muokkaa

Kaarle Suuren valtakunnan hajottua Burgundin herttuakunta yhdisti nykyisen Luxemburgin, Alankomaiden ja Belgian alueen. Vuonna 1519 alue päätyi perimysten kautta Habsburgien Espanjan Kaarle I:lle. Kaarlen perillinen Filip II päätti kukistaa Alankomaiden protestantit, mikä johti itsenäisyyssotaan. Utrechtin liitossa muodostettu Seitsemän yhdistyneen alankomaan tasavalta kapinoi Espanjan valtaa vastaan.[17]

Alankomaat itsenäistyivät kahdeksankymmenvuotisen sodan päätyttyä vuonna 1648.[18] Flanderin ja Brabantin maakunnat, jotka käsittivät pääosan nykyisestä Belgiasta, jäivät kuitenkin edelleen Espanjan alaisuuteen, ja niistä käytettiin tämän jälkeen nimeä Espanjan Alankomaat, kunnes ne vuonna 1713 joutuivat Itävallalle[19] ja saivat sen mukaisesti nimen Itävallan Alankomaat.

Ranskan vallankumouksen jälkeen Napoleon valloitti Belgian ja Alankomaat ja liitti ne Ranskaan 1795. Napoleonin häviön jälkeen 1815 Alankomaista, Belgiasta ja Luxemburgista muodostettiin yhtenäinen kuningaskunta.[19]

 
Belgian vuoden 1830 vallankumouksen episodi, Egide Charles Gustave Wappers (1834), taidemuseossa Brysselissä.

Itsenäistyminen

muokkaa

Elokuussa 1830 belgialaiset kapinoivat Ranskan sotajoukkojen avustuksella. Kapinassa katolilaiset ja liberaalit vastustivat autoritaarista protestanttia kuningasta. Aluksi Belgian oli tarkoitus liittyä Ranskaan, mutta Englannin painostuksesta maahan kutsuttiin kuningas saksalaisesta Saksi-Coburg-Gothan suvusta. Kuningas Leopold I astui valtaistuimelle 21. heinäkuuta 1831. Sota Alankomaita vastaan jatkui vielä vuoteen 1839, jolloin maiden välille solmittiin rauhansopimus.[20] Uudella monarkialla oli moderni, liberaali perustuslaki, vaikkakin äänioikeus oli rajattu noin yhdelle prosentille väestöstä ja ranska oli vähemmistöasemastaan huolimatta ainoa virallinen kieli.[21]

Kongo tunnustettiin kuningas Leopold II:n henkilökohtaiseksi omaisuudeksi vuonna 1885 Berliinin konferenssissa, ja hän joutui lahjoittamaan sen Belgialle siirtomaaksi vuonna 1908.[22] Tätä ennen oli brittiläisessä lehdistössä paljastettu Kongon raakuudet, joissa viidennes väestöstä eli kymmenen miljoonaa kongolaista oli kuollut.[23]

 
Saksalaisia sotilaita Belgiassa toukokuussa 1940.

Belgian paikka Ranskan ja Saksan välissä on historian saatossa osoittautunut vaaralliseksi. Vaikka suurvallat olivat vuonna 1839 tehdyllä sopimuksella taanneet Belgian pysyvän puolueettomuuden, Saksa hyökkäsi sekä ensimmäisessä että toisessa maailmansodassa maan läpi Ranskaan.[24] Belgia oli mukana perustamassa Euroopan unionia ja Natoa. Molempien järjestöjen päämajat sijaitsevat Belgian pääkaupungissa Brysselissä.[1]

Flanderi oli pitkään ollut Belgian maatalousvaltaista takamaata, mutta 1950-luvulla talouden painopiste alkoi siirtyä, kun Flanderi alkoi rikastua uusien teollisuudenmuotojen ansiosta. Samaan aikaan Vallonian kaivosten merkitys pieneni. Talouden noustua flaamilaiset alkoivat haluta lisää valtaa, ja 1960-luvulla kielirajoista tehtiin viralliset. Belgian hallintoa on tämän jälkeen jatkuvasti uudistettu. Flanderi, Vallonia ja Bryssel saivat 1970-luvulla poliittista itsemääräämisoikeutta, ja vuonna 1993 maasta muodostettiin liittovaltio.[25]

2000-luku: kielipolitiikkaa ja hallituskriisejä

muokkaa
 
Philippe, Belgian kuningas vuodesta 2013

Kesäkuussa 2007 pidetyt liittovaltion parlamenttivaalit aloittivat epävakaiden hallitusten ajan. Vaalit päättyivät flaamien osalta Yves Letermen johtaman CD&V/N-VA-listan ja vallonien osalta liberaalisen Mouvement Réformateurin ja kristillisdemokraattisen Cdh:n voittoon. Näiden keskisen ”oranssi-sinisen” hallituksen muodostamisneuvottelut pitkittyivät vallonien vastustaessa flaamien äänestäjilleen lupaamia uudistuksia Belgian liittovaltion rakenteisiin. Kiistan ytimessä oli Bryssel-Halle-Vilvoorden hallinto- ja vaalipiirin jakaminen. Maahan nimitettiin tilapäinen Guy Verhofstadtin kolmas hallitus, ennen kuin maaliskuussa 2008 kuningas nimitti Yves Letermen pääministeriksi johtamaan hallitusta, johon otettiin mukaan myös vaalitappion kärsineitä ranskankielisiä sosialisteja. Leterme jätti kuitenkin kuninkaalle eronpyyntönsä vain muutaman kuukauden pääministerikauden jälkeen 14. heinäkuuta 2008 epäonnistuttuaan esittelemään Belgian hallintouudistuksen parlamentille luvatussa aikataulussa.[26] Kuningas ei kuitenkaan myöntänyt eroa, joten Letermen hallitus jatkoi toimissaan.[27] Alle puoli vuotta myöhemmin Yves Leterme jätti uudelleen eronpyyntönsä 19. joulukuuta 2008. Tällä kertaa kuningas myönsi eron, johon oli syynä Fortis-pankin myyntiin BNP Paribasille liittyvä jupakka.[28]

Leterme palasi pääministeriksi 25. marraskuuta 2009, kun hänen seuraajansa Herman Van Rompuy valittiin Euroopan unionin ensimmäiseksi presidentiksi.[29] 22. huhtikuuta 2010 Leterme jätti eropyyntönsä kuninkaalle Flaamien liberaalipuolueen jätettyä aiemmin hallituksen johtuen kiistasta, joka koski ranskankielisten oikeuksia hollanninkielisellä alueella Brysselin ympäristössä.[30] Ero johti uusien liittovaltion parlamenttivaalien järjestämiseen kesäkuussa 2010.[31] Vaalien jälkeen hallitusneuvottelut pitkittyivät, ja lopulta uusi hallitus saatiin muodostettua ennätyksellisten 541 päivän eli 18 kuukauden neuvotteluiden jälkeen. Uutta hallitusta valittiin johtamaan Elio Di Rupo, joka on 40 vuoteen ensimmäinen maan ranskankielinen pääministeri.[32][33]

Heinäkuussa 2013 kruununprinssi Philippe tuli Belgian uudeksi kuninkaaksi hänen isänsä kuningas Albert II:n luovuttua kruunusta.[34]

Maaliskuussa 2016 lentoasemalle ja Maalbeekin metroasemalle tehdyissä pommi-iskuissa kuoli 35 ihmistä ja yli 300 loukkaantui.[35]

Viisi kuukautta vuoden 2014 parlamenttivaalien jälkeen Belgiaan muodostettiin uusi hallitus lokakuussa 2014. Uusi 38-vuotias pääministeri Charles Michel oli Belgian nuorin pääministeri vuoden 1840 jälkeen. Uusi keskustaoikeistolainen hallitus korvasi edellisen pääministerin, sosialisti Elio di Rupon hallituksen. Michelin johtaman ranskankielisen liberaalipuolueen lisäksi hallituksessa oli mukana kolme flaamilaista konservatiivipuoluetta.[36] Pääministeri Michelin hallitus hävisi parlamentin luottamuslauseäänestyksen joulukuussa 2018 ja jatkoi sen jälkeen toimitusministeristönä.[37] Toukokuussa 2019 Belgiassa pidettiin vaalit, joiden jälkeen hallitusta ei saatu muodostettua. Marraskuussa 2019 Charles Martin aloitti uutena Eurooppa-neuvoston puheenjohtajana ja hänen seuraajakseen Belgian pääministerinä maan toimitusministeristön johdossa tuli Sophie Wilmes, joka oli Belgian ensimmäinen naispääministeri.[38]Syyskuussa 2020 Belgian uudeksi pääministeriksi Wilmesin tilalle tuli flaamien liberaalipuolueen johtaja Alexander De Croo.[39]

Hallinto ja politiikka

muokkaa
 
Charles Michel, Belgian pääministeri vuosina 2014–2019 ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja vuodesta 2019

Belgia on perustuslaillinen monarkia ja parlamentaarinen demokratia, joka on toisen maailmansodan jälkeen muovautunut yhtenäisvaltiosta liittovaltioksi. Liittovaltion parlamentti on kaksikamarinen ja koostuu senaatista ja edustajainhuoneesta. Belgian kuningas nimittää liittohallituksen, jonka tulee nauttia edustajainhuoneen luottamusta. Hallituksessa on perustuslain määräyksen mukaisesti yhtä monta ranskankielistä ja hollanninkielistä ministeriä.[40]

 
Belgian senaatti kokoontuu samassa rakennuksessa Belgian edustajainhuoneen kanssa.

Liittovaltiossa on kolme alueellista osaa: Brysselin pääkaupunkialue, Flanderi ja Vallonia, joilla kullakin on omat hallituksensa ja parlamenttinsa. Belgian hallintorakenne on hyvin monimutkainen, sillä maantieteellisen jaon lisäksi hallinto on myös kielellisesti jaettu hollannin-, ranskan- ja saksankielisiin yhteisöihin, joista ranskan- ja saksankielisillä yhteisöillä on myös aluehallituksista erilliset hallitukset. Siten Belgiassa on yhteensä kuusi eri hallitusta. Kielikysymys hallitsee monella tavoin poliittista rakennetta, ja esimerkiksi puolueet ovat jakautuneet ranskankielisiin ja hollanninkielisiin puolueisiin.[19]

Belgian valtapuolueet ovat oikeistolaisia liberaaleja, keskustalaisia kristillisdemokraattisia ja sosialistisia. Flanderissa on viime vuosina saanut kasvavaa kannatusta oikeistopopulistinen ja separatistinen Vlaams Belang. Vuosina 1999–2007 Belgiaa johtivat liberalistisen pääministeri Guy Verhofstadtin hallitukset, ensin niin sanottu sateenkaarihallitus, joka koostui liberaaleista, sosialisteista ja vihreistä, ja sitten sosialistien ja liberaalien niin sanottu violettihallitus.[41][42]

Kesäkuussa 2007 pidetyt liittovaltion parlamenttivaalit aloittivat epävakaiden hallitusten ajan. Hallitusneuvottelut pitkittyivät vallonien vastustaessa flaamien äänestäjilleen lupaamia uudistuksia Belgian liittovaltion rakenteisiin. Kiistan ytimessä on Bryssel-Halle-Vilvoorden hallinto- ja vaalipiirin jakaminen.[26] Joulukuussa 2011 hallitus saatiin vihdoin muodostetuksi 541 päivän yrittämisen jälkeen. Hallitukseen tuli kuuden puolueen edustajia, sillä kaikista puolueista on sekä ranskan- että hollanninkielinen versio.[33]

Vuoden 2014 parlamenttivaalien jälkeen alahuoneen suurimmat puolueet ovat Flaamien uusi allianssi Nieuw-Vlaamse Alliantie N-VA (33 paikkaa), ranskankielinen sosialistipuolue Parti socialiste eli PS (23 paikkaa), flaamilaiset kristillisdemokraatit CD&V (18 paikkaa), flaamilaiset liberaalidemokraatit Open VLD (14 paikkaa), ranskalainen uudistusliike MR (20 paikkaa) ja flaamilainen sosiaalinen edistysvaihtoehto SP.A (13 paikkaa).[43]

Vuoden 2019 parlamenttivaaleissa flaaminationalistinen N-VA jatkoi suurimpana puolueena, parlamentin toiseksi suurin puolue oli ranskankielinen sosiaalidemokraattipuolue PS. Maahanmuuttovastainen ja Flanderin itsenäisyyttä ajava Vlaams Belang kasvoi Belgian parlamentissa kolmesta paikasta 18 paikkaan ja nousi kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Äärioikeiston nousun ja puoluekentän sirpaleisuuden takia hallituksen muodostaminen vaikutti taas erittäin vaikealta.[44]

Äänestäminen on Belgiassa pakollista, minkä johdosta äänestysprosentti on Belgiassa aina hyvin korkea, yli 90 prosenttia.[19]

Asevoimat

muokkaa

Belgian asevoimissa on neljä osaa: maavoimat, ilmavoimat, merivoimat ja lääkintäjoukot.[45] Belgia on Naton jäsen ja sen asevoimat on täysin integroitu Naton toimintaan. Ne perustuvat ammattisotilaisiin ja elävät tiukalla budjetilla parlamentaarisen kontrollin alaisina.[46] Vuonna 2005 maa käytti 1,3 prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustusmenoihin, mikä oli vähemmän kuin monet muut Nato-maat.[47] Maan ilmavoimilla on 60 kappaletta F-16 Fighting Falcon -hävittäjiä.[48]

Belgia on osallistunut Naton rauhanturvaoperaatioihin Afganistanissa ja Kosovossa.[49]

Belgian aluejako

muokkaa
Pääartikkeli: Belgian provinssit, Luettelo Belgian kunnista
 
  Flanderi
  Vallonia
  Bryssel

Belgia jakautuu kolmeen alueeseen (holl. gewest, ransk. région): Brysseliin, Flanderiin ja Valloniaan. Flanderi ja Vallonia jaetaan vielä kumpikin viiteen provinssiin eli maakuntaan (holl. provincie, ransk. province), ja nämä edelleen 43 arrondissementtiin.[50]

Alue Virallinen nimi Viralliset kielet Pääkaupunki Pinta-ala[51] Väkiluku
(2010)[51] 		Provinssit
  Flanderi Vlaams Gewest hollanti Bryssel 13 522 km² 6 251 983 Antwerpen, Limburg, Itä-Flanderi, Länsi-Flanderi, Flanderin Brabant
  Vallonia Région wallonne ranska Namur 16 844 km² 3 498 384 Vallonian Brabant, Namur, Liège, Hainaut, Luxembourg
  Brysselin pääkaupunkialue Région de Bruxelles-Capitale,
Brussels Hoofdstedelijk Gewest 		ranska, hollanti Bryssel 161 km² 1 089 538 –

Talous

muokkaa
 
Peltoa Belgiassa.

Belgialla on erityisen avoin talous. Antwerpenin satama on Rotterdamin jälkeen Euroopan toiseksi suurin satama.[52] Belgian tärkeimmät talouskumppanit ovat Saksa, Alankomaat, Ranska, Yhdistynyt kuningaskunta, Italia, Yhdysvallat ja Espanja. Merkittävimmät luonnonvarat ovat rakennusmateriaalit, piihiekka ja karbonaatit. Tärkeitä vientituotteita ovat kemikaalit, elintarvikkeet, koneet, timantit ja tekstiilit.[1]

Maatalous

muokkaa

Maatalous Belgiassa on keskittynyt maan pohjoisosan viljavalle tasangolle. Maanviljelyllä on maan talouden kannalta vähäinen merkitys, vaikka valtion pinta-alasta puolet onkin viljelyskäytössä. Tärkeimpiä viljelykasveja ovat muun muassa perunat, vehnä, ohra sekä sokerijuurikas. Maanviljelyä suurempi merkitys taloudellisesti on karjankasvatuksella. Maan yleisimpiä kotieläimiä ovat naudat ja siat.[53]

Maatalous työllistää kaksi prosenttia väestöstä ja tuottaa 0,7 prosenttia bruttokansantuotteesta (2010). Vuonna 2005 maasta 27,4 prosenttia oli viljelymaana, ja siitä 400 neliökilometriä keinokastelun piirissä.[1]

Metsätalous

muokkaa

Maan harvaan asutulla ylänköalueella, jossa muun muassa Ardennien vuoristo sijaitsee, on metsätalous merkittävin teollisuudenala. Pyökki ja tammi ovat tuon alueen tärkeimmät puulajit.[53]

 
Ydinvoimala ja 1600-luvulla rakennettu tuulimylly Doelissa Beverenin kunnassa.

Teollisuus ja energia

muokkaa
Pääartikkeli: Energia Belgiassa

Belgia on teollistunut maa, ja sen väestö on keskittynyt kaupunkeihin. Kivihiili on ollut maan huomattavin luonnonvara, mutta viimeinenkin hiilikaivos suljettiin vuonna 1992. Tämän vuoksi Belgia on riippuvainen ulkomailta tuoduista polttoaineista ja raaka-aineista. Maan kaikesta energiasta kolmanne ja sähkövoimasta melkein 50 prosenttia tuotetaan kahden ydinvoimalan viidessä reaktorissa. Suurin osa maan teollisuuskeskittymistä sijaitsee Flanderin alueella.[53][54][55][56]


Antwerpenissa sijaitsee Euroopan suurimpia öljynjalostamoita. Lisäksi kaupungissa on muun muassa petrokemian- ja muoviteollisuutta sekä koneiden valmistusta. Belgian tekstiiliteollisuus taas on keskittynyt Bruggeen ja Gentiin. Muita tärkeitä teollisuudenaloja ovat lasinvalmistus, elintarviketeollisuus sekä teräs- ja rautateollisuus. Maassa on erinomaisen tiivis liikenneverkosto, joka käsittää satamia, kanavia, rautateitä ja moottoriteitä, yhdistäen teollisuuden naapureiden kanssa. Kanavista vilkkaimpia ovat Liègen ja Antwerpenin välinen Albertin kanava sekä Gentin–Bruggen- ja Brysselin–Charleroin-kanavat.[53]

Maan eteläosassa tapahtuva, muun muassa lyijyn ja sinkin valmistus on kivihiilen tuotannon tavoin supistunut, joka on johtanut kannattamattomien tuotantolaitosten sulkemisiin. Näiden teollisuudenalojen lisäksi myös Flanderin perinteinen tekstiiliteollisuus on menettänyt markkinoitaan halvemmille maille.[53]

Timantit ovat merkittävä teollisuuden ala Antwerpenissa: kaupungissa myydään vuosittain timantteja yli 25 miljardin Yhdysvaltojen dollarin edestä.[57]

Teollisuuden vaikutukset näkyvät luonnossa muun muassa Maasjoen, tärkeän juomaveden lähteen, likaantumisena. Tämä johtuu lannoitteiden käytöstä ja teollisuuden jätevesistä. Belgiassa ja sen naapurimaissa on myös teollisuuden aiheuttamia happamia sateita.[53]

Liikenne

muokkaa

Belgiassa on 41 lentopaikkaa, joista kuudella on yli kolme kilometriä pitkä kiitotie. Rautatietä on 3 233 kilometriä ja päällystettyä maantietä 120 514 kilometriä, josta 1 756 kilometriä moottoritietä. Suurimmat rahtisatamat ovat Antwerpen, Gent, Liege ja Zeebrugge.[1] Belgian ja Britannian välillä on autolauttaliikennettä.[58] Maan sisäisessä liikenteessä juna on tärkein kulkuneuvo, paitsi Ardenneilla turvaudutaan linja-autoihin. Paikallisliikennettä hoidetaan busseilla ja joissakin kaupungeissa raitiovaunuilla, Brysselissä ja Antwerpenissa on myös metro.[59] Moottoritiet ovat kokonaan valaistuja ja pienikokoisen maan puolelta toiselle ajaa muutamassa tunnissa. Brysseliä kiertävät kehätiet ovat muodoltaan litistyneitä soikioita, koska ne kiertävät niitä vastustaneiden asukkaiden asuinalueet. Autoilijat pitävät kiinni etuajo-oikeudestaan, ja liikenneonnettomuuksien määrä onkin Euroopan suurimpia.[60]

Väestö

muokkaa
 
Antoing
 
Floreffe

Uskonto

muokkaa
Pääartikkeli: Uskonto Belgiassa

Vuonna 2013 Belgiassa oli 10 444 268 asukasta.[1] Valtauskonto on katolilaisuus, jonka seuraajia arvioidaan olevan 50 prosenttia väestöstä. Protestantteja on 2,5 prosenttia. Kristinuskon jälkeen eniten on islamilaisia (5 %), juutalaisia (0,4 %) ja buddhalaisia (0,3 %). Uskonnottomia väestöstä on 41 prosenttia, joista 9 % on ateisteja.[61]

Kielet

muokkaa
 
Belgian viralliset kieliyhteisöt:
  hollanninkielinen
  ranskankielinen
  saksankielinen.
Brysselin alueella on sekä hollannin- että ranskankielinen yhteisö.

Belgiassa on kolme virallista kieltä, hollanti, ranska ja saksa. Kullakin kielellä on hallinnollisesti itsenäisen kieliyhteisön asema. Kieliyhteisöt vastaavat muun muassa koulutuksesta ja kulttuurista. Kielistä hollanti ja ranska ovat selvästi tärkeimmät. Hollanninkielisillä alueilla elää 58 prosenttia väestöstä, ranskankielisillä 31 prosenttia, kaksikielisen Brysselin asukkaita on 10 prosenttia ja saksankielisiä noin 0,7 prosenttia asukkaista.[19]

Koska kielikysymykset ovat herkkiä ja riitaisia, Belgian väestönlaskennoissa ei vuoden 1961 jälkeen ole kysytty, mitä kieltä kansalaiset puhuvat.[62] Ethnologue-kirjan mukaan suuri osa (noin kuusi miljoonaa) hollanninkielisiksi laskettavista belgialaisista puhuu flaamin murretta, vuoden 1987 arvion mukaan 4,6 miljoonaa varsinaista hollantia. Belgiassa puhuttu ranska poikkeaa vain hieman Ranskassa puhutusta ranskasta lähinnä muutamien paikallisten sanojen ja sanontojen osalta sekä puhujasta riippuen myös ääntämykseltään. Vallonian alueella ranskan kieli on 1900-luvun aikana syrjäyttänyt vallonin kielen, jota joskus pidetään myös ranskan murteena. Noin 600 000 puhuu limburgin kieltä tai murretta. Vuonna 1987 saksankielisten määräksi arvioitiin 150 000.[63]

Suurimmat kaupungit

muokkaa
Nimi Asukasluku 2022[64]
Antwerpen 530 630
Gent 265 086
Charleroi 202 421
Liège 195 278
Bryssel 188 737
Schaerbeek 130 690
Anderlecht 122 547
Brugge 118 509
Namur 112 559
Leuven 102 236

Kulttuuri

muokkaa

Kirjallisuus

muokkaa

Kirjallisuuden historia

muokkaa

Alankomaiden keskiaikainen kulttuuri kukoisti erityisesti nykyisessä Belgiassa, ja hollantilaiset alueet olivat siitä syrjässä. Kun Alankomaat itsenäistyi 1500-luvulla, taantui nykyisen Belgian alueen kirjallisuus pitkäksi aikaa. Ensimmäinen nimeltä tunnettu alueen kirjailija on Hedrik Van Veldeke, joka on kuollut ennen vuotta 1200. Huomattava on myös kirjailija Hadewijch, jota pidetään Euroopan ensimmäisenä kansankielisten (flaaminkielisten) uskonnollisten runojen tekijänä. Niistä tunnetuin on Beatrijs-runo. Muutoin hänen elämästään tiedetään varsin vähän. Flaamilaisen runouden varsinaisena perustajana pidetään Jacob van Maerlantia (n. 1225–n. 1300). Keskiajalla kukoisti myös näyttämötaide.[65]

Alueella ei sittemmin ilmestynyt merkittävää kirjallisuutta ennen 1800-lukua. 1700-luvun ja 1800-luvun alun muistetuin ranskankielinen belgialainen kirjailija oli marsalkka Charles Joseph de Ligne.[66] Belgian itsenäistyttyä vuonna 1830 alkoi kirjallisuuden, varsinkin runouden, uusi kukoistusaika. 1800-luvun runoilijoista tunnetuimpia ovat Hendrik Conscience ja Guido Gezelle. Symbolismi sai voimakkaasti jalansijaa seuraavan sukupolven, kuten Stijn Streuvelsin ja Herman Tierlinckin tuotannossa. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen alkoi ekspressionismin kausi, jonka tunnetuin nimi on Paul van Ostaijen.[65]

Nykykirjallisuus

muokkaa

Sarjakuvat ovat Belgiassa suosittuja, ja maa on muun muassa Hergén (Tintti), Morrisin (Lucky Luke), Peyon (Smurffit) ja Boulen ja Billin (Vili & Bill) kotimaa.[67] Komisario Maigret’n työtä käsittelevistä salapoliisiromaaneistaan tunnettu Georges Simenon on kotoisin Liègestä.[68] Muita tunnettuja belgialaisia kirjailijoita ovat Hendrik Conscience, Suzanne Lilar ja Amélie Nothomb sekä runoilija Émile Verhaeren. Runoilija ja näytelmäkirjailija Maurice Maeterlinckille annettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1911.[69]

Kuvataiteet ja tekstiilit

muokkaa
 
La vie d’Hercule, kuvakudos 1400-luvulta.

Belgialaisen maalaustaiteen kulta-aika kesti 1300-luvulta 1600-luvulle. Flaamilaiset mestarit muodostivat Euroopan toisen taidekeskuksen Italian ohella. Jan van Eyck ja Rogier van der Weyden hakivat realistisia materiaaleja ja värejä. Pieter Brueghel vanhempi maalasi värikästä maalaiselämää. Peter Paul Rubens oli aikansa kuuluisin maalari, joka keskittyi ihmisten kuvaamiseen. 1800-luvulla taide oli alamaissa, mutta 1900-luvulla James Ensor ja René Magritte johtivat avant-gardea.[46]

1600-luvulla Belgia oli johtava pitsintuottaja, ja Englannissa jopa säännösteltiin belgialaisen pitsin maahantuontia valuuttavarojen hallitsemiseksi. Pitsiä tuotetaan edelleen – vaikka se ei olisi muuten muodissa, sitä menee esimerkiksi ristiäismekkoihin.[70] 1400-luvulta 1800-luvulle Belgiassa tuotettiin maailmankuuluja kuvakudoksia. Alan huippukaudella Flanderissa työskenteli 50 000 kutojaa.[71]

Musiikki

muokkaa

Nykyinen Belgian seutu oli huomattava eurooppalaisen musiikin keskus 1400- ja 1500-luvulla, jolloin sitä nimitettiin alankomaalaiseksi koulukunnaksi (ransk. École franco-flamande). Se muodostui kahdesta osasta: flaamilaisesta koulukunnasta, jolla oli yhteyksiä Saksaan päin, ja vallonilaisesta koulukunnasta, joka liittyi ranskalaisuuteen. Varhaisiin säveltäjiin kuuluivat Josquin Desprez (1450–1521) ja Orlando di Lasso (k. 1594). Myöhempiä musiikin huippuja olivat oopperasäveltäjä André Ernest Modeste Grétry (1741–1813) ja säveltäjä César Franck (1822–1890). Belgialainen Adolphe Sax kehitti saksofonin vuonna 1846. Belgian 1900-luvun kuuluisimmat muusikot olivat elektronimusiikkisäveltäjä Henri Pousseur, laulaja-lauluntekijä Jacques Brel[46] ja jazzmuusikko Toots Thielemans. [65] Nyky-Belgiassa elää voimakkaasti myös afrikkalainen, erityisesti kongolainen musiikki.

Ruokakulttuuri

muokkaa
 
Belgialaista suklaata.
Pääartikkeli: Belgialainen keittiö

Belgialaista perusruokaa ovat perunat ja leipä. Useimpiin aterioihin kuuluu sian-, kanan- tai naudanlihaa, pohjoisosassa myös kalaruoat ovat suosittuja. Paistamiseen käytetään useammin voita kuin ruokaöljyä.[46]

Vohvelit ja ranskanperunat ovat alkujaan lähtöisin Belgiasta.[72][73] Waterzooi on Flanderin alueelta peräisin oleva yleensä kalapohjainen pata.[74][75] Belgia on myös tunnettu suklaakonvehdeistaan ja vahvoista oluistaan. Belgiassa myydäänkin useita satoja paikallisia oluttyyppejä, joiden joukossa on myös erikoisuuksia, kuten luostariolutta panevat Trappist-panimot ja villihiivapohjainen lambic.[76][77]

Maailmanperintö

muokkaa

Unescon Maailmanperintöluettelossa on Belgiasta kymmenen kohdetta.[78]

Urheilu

muokkaa
 
Eddy Merckx, 1973.

Belgiassa suosittuja lajeja ovat jalkapallo ja pyöräily. Belgiassa kansallissankarin asemaan on noussut viisinkertainen Ranskan ympäriajojen voittaja, pyöräilijä Eddy Merckx.[79] Tom Boonen on menestyksekäs nykypyöräilijä.

Belgian jalkapallomaajoukkuetta, jota kutsutaan Punaisiksi paholaisiksi (Les Diables Rouges, Rode Duivels), voi pitää yhdistävänä tekijänä muuten hajanaisessa maassa. Paras saavutus on MM-kisoissa 2018, jolloin joukkue sijoittui kolmanneksi. Toukokuussa 2020 joukkue oli FIFA-rankingissa ykkösenä.[80][81]

2000-luvulla maailman huipulla on ollut kaksi belgialaista naistennispelaajaa, Kim Clijsters ja Justine Henin.[82]

Belgiassa on myös autourheiluratoja, joista tunnetuimmat ovat Formula 1 -rata Spa-Francorchamps ja Zolderin rata. Belgian Grand Prix on vuodesta 1925 alkaen järjestetty autokilpailu, joka on vuodesta 1950 ollut lähes joka vuosi osana Formula 1 -luokan maailmanmestaruussarjaa.[83]

Belgia on isännöinyt kerran kesäolympialaisia, Antwerpenissa vuonna 1920. Maan menestyksekkäimmät urheilumuodot olympialaisissa, joihin maa on osallistunut vuodesta 1900, ovat olleet jousiammunta ja pyöräily. Eniten mitaleita on saanut jousiampuja Hubert Van Innis: kuusi kultaa ja neljä hopeaa.[84]

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Belgium The World Factbook. CIA. Arkistoitu 12.9.2019. Viitattu 31.5.2016. (englanniksi)
  2. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  3. ↑ Structure of the Population | Statbel statbel.fgov.be. Viitattu 14.10.2022.
  4. ↑ McDonald 2007, s. 6–7, 96.
  5. ↑ McDonald 2007, s. 58.
  6. ↑ Fishing in Belgium Go Fishing. Arkistoitu 18.1.2012. Viitattu 21.2.2012. (englanniksi)
  7. ↑ Country Guide Belgium BBC Weather. BBC. Arkistoitu 5.4.2013. Viitattu 31.5.2016. (englanniksi)
  8. ↑ Climatological information for Virton World Weather Information Service. World Meteorological Organization. Viitattu 20.1.201. (englanniksi)
  9. ↑ Climatological information for Brussels World Weather Information Service. World Meteorological Organization. Viitattu 20.1.2012. (englanniksi)
  10. ↑ Nature in all its glory The Hoge Kempen National Park. Arkistoitu 7.4.2012. Viitattu 20.1.2012. (englanniksi)
  11. ↑ Elliot, Mark & Pateman, Robert: Belgium, s. 12. Marshall Cavendish, 2006. ISBN 9780761420590 (englanniksi)
  12. ↑ A wolf has been spotted in Belgium European Wildlife. 10.12.2011. Viitattu 21.1.2012. (englanniksi)
  13. ↑ Veheen, K. et al.: Forest conversion in Belgium Feasibility of Forest Conversion: Ecological, Social and Economic Aspects. Belspo. Viitattu 20.1.2012. (hollanniksi), (ranskaksi), (englanniksi)
  14. ↑ The City of Antwerp City of Antwerpe. Arkistoitu 1.2.2012. Viitattu 20.1.2012n. (englanniksi)
  15. ↑ McDonald 2007, s. 8.
  16. ↑ Pennington, Ken: Historical Time Line of Charlemagne's Life The Catholic University of America. Arkistoitu 20.9.2011. Viitattu 20.1.2012n. (englanniksi)
  17. ↑ The Union of Utrecht (1579) History of the Netherlands. Huygens Instituut voor Nederlandse Geschiedenis. Viitattu 13.3.2011. (englanniksi)
  18. ↑ The Treaty of Münster (1648) History of the Netherlands. Huygens Instituut voor Nederlandse Geschiedenis. Viitattu 13.3.2011. (englanniksi)
  19. ↑ a b c d e Background Note: Belgium (Previous editions) 8.2.2011. US Department of State. Viitattu 19.1.2015. (englanniksi)
  20. ↑ The Prince of Orange 6 December 1792 – 17 March 1849 Napoleon Battles. Arkistoitu 6 toukokuu 2012. Viitattu 20.1.2012. (englanniksi)
  21. ↑ Deschouwer, Kris: Kingdom of Belgium Forum of Federations. Viitattu 20.1.2012. (englanniksi)
  22. ↑ Stengers, Jean & Vansina, Jan: Western Equatorial Africa: King Leopold’s Congo, 1886–1908 Cambridge Histories. 1985. Cambridge University Press. Viitattu 20.1.2012. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  23. ↑ Dummett, Mark: King Leopold’s legacy of DR Congo violence BBC News. BBC. Viitattu 20.1.2012. (englanniksi)
  24. ↑ Otavan iso Fokus, 1. osa (A–El), s. 348–350, art. Belgia. Otava, 1973. ISBN 951-1-00273-2
  25. ↑ Wallius, Anniina: Belgian valtiolta puuttuvat yhteiset juuret Yle Uutiset. 21.9.2007. Helsinki: Yleisradio. Viitattu 31.5.2016.
  26. ↑ a b Yves Leterme jette l’éponge LeVif. 15.7.2008. Arkistoitu 30.9.2008. Viitattu 15.7.2008. (ranskaksi)
  27. ↑ Belgian PM’s resignation rejected BBC News. 17.7.2008. BBC. Viitattu 21.12.2008. (englanniksi)
  28. ↑ Le gouvernement Leterme présente sa démission LeVif. 19.12.2008. Arkistoitu 20.12.2008. Viitattu 21.12.2008. (ranskaksi)
  29. ↑ Yves Leterme palasi Belgian pääministeriksi Yle Uutiset. 25.11.2009. Yleisradio. Viitattu 25.11.2009.
  30. ↑ Belgian PM Yves Leterme offers to stand down BBC News. 22.4.2010. BBC. Viitattu 9.1.2012. (englanniksi)
  31. ↑ Belgiassa vaalit kesäkuun puolivälissä Helsingin Sanomat. Arkistoitu 8.5.2010. Viitattu 30.5.2010.
  32. ↑ Belgian hallituskriisi rikkomassa aiemmat ennätykset Yle Uutiset. 7.1.2011. Yleisradio. Viitattu 24.1.2011.
  33. ↑ a b Belgia saa uuden hallituksen 541 päivän väännön jälkeen Yle Uutiset. 5.12.2011. Yleisradio. Viitattu 20.1.2012.
  34. ↑ Belgian King Philippe sworn in BBC News. 21.7.2013. Viitattu 15.3.2020. (englanti)
  35. ↑ Euroopassa useita terrori-iskuja viime vuosina, Brysselin iskuista tasan vuosi Yle Uutiset. Viitattu 15.3.2020.
  36. ↑ Belgia sai vihdoin hallituksen Yle Uutiset. Viitattu 15.3.2020.
  37. ↑ Belgian pääministeri eroaa hävittyään luottamusäänestyksen Yle Uutiset. Viitattu 15.3.2020.
  38. ↑ Belgian pääministeriksi nousemassa ensimmäistä kertaa nainen mtvuutiset.fi. 26.10.2019. Viitattu 15.3.2020.
  39. ↑ Belgiaan synnytettiin hallitus lähes 500 päivän ponnistelun jälkeen Yle Uutiset. Viitattu 17.2.2021.
  40. ↑ Ethnic Structure, Inequality and Governance of the Public Sector in Belgium (PDF) (s. 14) UNRISD. Viitattu 21.12.2011. (englanniksi)
  41. ↑ Lungescu, Oana: Belgium brings its quirks to the EU BBC News. 4.7.2001. BBC. Viitattu 21.1.2012. (englanniksi)
  42. ↑ Belgium’s Verhofstadt Discusses Tensions in Purple Government Coalition WNC: De Standaard. 13.9.2003. EVXpress. Viitattu 21.1.2012. (englanniksi)
  43. ↑ Belgium The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  44. ↑ Belgiassa sulatellaan maahanmuuttovastaista aaltoa SSS.fi. Viitattu 15.3.2020.
  45. ↑ Les composantes La Défense. Belgian puolustusministeriö. Arkistoitu 9.1.2012. Viitattu 21.1.2012. (ranskaksi) (hollanniksi)
  46. ↑ a b c d de Lannoy, Jean & Lombart, Ruben A. (toim.): Belgium Countries and their Cultures. Everyculture.com. Viitattu 21.1.2012. (englanniksi)
  47. ↑ Country comparison: Military expenditures The World Factbook. CIA. Arkistoitu 29.1.2012. Viitattu 8.1.2012. (englanniksi)
  48. ↑ Belgische Luchtmacht/Force Aérienne Belge F-16.net. Viitattu 9.1.2012. (englanniksi)
  49. ↑ NATO operations in which Belgium is involved Partaking in NATO operations. Kingdom of Belgium, Foreign Affairs Foreign Trade and Development Cooperation. Viitattu 9.1.2012. (ranskaksi) (saksaksi) (englanniksi) (hollanniksi)
  50. ↑ Provinces of Belgium 20.6.2011. Administrative Divisions of Countries (”Statoids”). Viitattu 21.1.2012. (englanniksi)
  51. ↑ a b Belgium: Major Cities and Communes Citypopulation.de. Viitattu 8.1.2012. (englanniksi)
  52. ↑ Focus on the port Port of Antwerp. Viitattu 21.1.2012. (englanniksi)
  53. ↑ a b c d e f Martin, Penny; Olds, Margaret & Church, Fran: Geographica, s. 242. Suomentanut Matti Eskola & Jorma Harju. Könemann, 2003. ISBN 3-89731-916-0
  54. ↑ Other EU: Belgium euracoal.eu. Viitattu 28.7.2024.
  55. ↑ Energy system of Belgium IEA. Viitattu 26.7.2024.
  56. ↑ Nuclear Power in Belgium world-nuclear.org. 13.5.2024. Viitattu 28.7.2024.
  57. ↑ McDonald 2007, s. 63.
  58. ↑ Getting there and away Lonely Planet. Viitattu 21.1.2012. (englanniksi)
  59. ↑ Getting around Lonely Planet. Viitattu 21.1.2012. (englanniksi)
  60. ↑ McDonald 2007, s. 23.
  61. ↑ Belgium International Religious Freedom Report 2015. Yhdysvaltain ulkoministeriö. Bureau of Democracy, Human Rights, and Labor. Viitattu 17.5.2017. (englanniksi)
  62. ↑ Baker, Colin: Foundations of Bilingual Education and Bilingualism, s. 37. Multilingual Matters, 2011. ISBN 9781847693556
  63. ↑ Lewis, Paul M. (toim.): Languages of Belgium Ethnologue: Languages of the World, Sixteenth edition. 2009. SIL International. Viitattu 21.1.2012. (englanniksi)
  64. ↑ Belgium: Major Cities and Municipalities - Population Statistics, Maps, Charts, Weather and Web Information www.citypopulation.de. Viitattu 24.12.2023.
  65. ↑ a b c Otavan Suuri Ensyklopedia : 1. osa (Aakkoset–Cicero), s. 571–573. (art. Belgian kirjallisuus; Belgian musiikki) Otava, 1976. ISBN 951-1-02233-4
  66. ↑ Belgian literature Encyclopaedia Britannica. 2022. Viitattu 17.02.2023.
  67. ↑ Belgian Comic Strip Center Expresses Belgium’s Sense of Humor Belgian Travel Guide. Viitattu 21.1.2012. (englanniksi)
  68. ↑ Petri Liukkonen: Georges (Joseph Christian) Simenon (1903–1989) Authors Calendar. 2008. Viitattu 21.1.2012. (englanniksi)
  69. ↑ The Nobel Prize in Literature 1911 The Nobel Prize. Viitattu 21.1.2012. (englanniksi)
  70. ↑ McDonald 2007, s. 141.
  71. ↑ McDonald 2007, s. 126.
  72. ↑ Authentic Waffles Taste Belgium. Viitattu 21.1.2012. (englanniksi)
  73. ↑ Stoller, Debbie: Still life with Fries The Secret History of French Fries. Viitattu 21.1.2012. (englanniksi)
  74. ↑ Waterzooi Vanberg & DeWulf. Viitattu 21.1.2012. (englanniksi)
  75. ↑ McDonald 2007, s. 162.
  76. ↑ The Great Beers of Belgium Beer Trips. Arkistoitu 14.1.2012. Viitattu 21.1.2012. (englanniksi)
  77. ↑ McDonald 2007, s. 162, 173.
  78. ↑ Properties inscribed on the World Heritage List Unesco. Viitattu 13.4.2010. (englanniksi)
  79. ↑ Raia, James: Eddy Merckx honored with stamp by Belgian postal service 7.5.2010. Clarity Digital Group LLC. Viitattu 21.1.2012. (englanniksi)
  80. ↑ Associations: Belgium FIFA World Ranking. Fifa. Arkistoitu 10.8.2017. Viitattu 14.2.2017. (englanniksi) (ranskaksi) (espanjaksi) (saksaksi) (portugaliksi)
  81. ↑ Men's Ranking FIFA. Viitattu 12.5.2020. (englanniksi)
  82. ↑ McDonald, Margie: Kim Clijsters, Justine Henin serve warning to top 10 The Australian. 11.1.2010. Viitattu 21.1.2012. (englanniksi)
  83. ↑ F1: Belgian GP preview BS Motoring. Arkistoitu 5.1.2012. Viitattu 21.1.2012. (englanniksi)
  84. ↑ Belgium in Olympics Sports-reference.com. Arkistoitu 5.7.2012. Viitattu 21.1.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
  •   Matkaopas aiheesta Belgia Wikimatkoissa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Belgia&oldid=22748320”