Eddie Cheever

Cheever teki debyyttinsä F1-sarjassa 20 vuoden iässä vuonna 1978. Karsiuduttuaan Argentiinan Grand Prix'sta hän onnistui pääsemään lähtöruudukkoon Etelä-Afrikan Grand Prix'ssa. Hän kuitenkin joutui keskeyttämään moottoririkon takia vain kahdeksan kierroksen jälkeen. Kaksi kautta myöhemmin hänestä tuli Osella-tallin säännöllinen kuljettaja.

Hän ajoi vain kerran maaliin asti kymmenessä kilpailussa. Jatkuvien tallivaihtojen avulla Cheever yritti onnistua karsiutua aika-ajoista itse kilpailuun. Tämän ansiosta hän onnistui ajamaan viidesti pisteillä Tyrrell-tallilla vuonna 1981, ja kolmasti palkintosijalle Ligier-tallilla seuraavalla kaudella. Tähän sisältyi toinen sija Detroitissa ajetusta Itä-Yhdysvaltain Grand Prix'sta.

Kausi 1983 osoittautui Cheeverin F1-uran kohokohdaksi. Hän siirtyi Renault-talliin ranskalaisen Alain Prostin tallikaveriksi. He olivat molemmat suosikkeja kauden maailmanmestariksi. Cheever ajoi hyvin tukien tallin ykköskuljettajaa Prostia. Cheever onnistui saalistamaan neljä palkintosijaa ja 22 MM-pistettä, mutta sekä kuljettajien että valmistajien mestaruus jäivät Renault'lta saavuttamatta. Renault päätti tämän seurauksena vaihtaa molemmat kuljettajansa pois. Kuutena seuraavana kautena Cheever ei enää päässyt ajamaan yhtä kilpailukykyistä autoa. Hänen viimeinen palkintosijansa tuli Yhdysvaltain Grand Prix'sta kaudella 1989. Kilpailu oli viimeinen Yhdysvaltain Grand Prix, jossa ajoi yhdysvaltalainen kuljettaja, ennen Scott Speedia kaudella 2006.

Kaiken kaikkiaan Cheever osallistui 143 Grand Prix -kilpailuun, saavutti 9 palkintosijaa ja 70 MM-pistettä. Yhtään voittoa Cheever ei kuitenkaan F1-sarjassa saavuttanut. ^[1] Hän onkin sijalla 5 kuljettajissa, joilla on eniten kilpailuja ilman voittoja.

Vuodesta 1986 vuoteen 1988, samalla kun hän ajoi F1:ssä, hän voitti kymmenen urheiluautokilpailua Jaguarilla. Vuonna 1990 hän siirtyi Yhdysvaltoihin ajamaan Chip Ganassi Racing -talliin CART-sarjaan. Hänen ensimmäisessä osallistumisessaan, joka oli Indianapolis 500, hän sijoittui kahdeksanneksi. Hänet nimettiin vuoden tulokkaaksi. Vuonna 1992 hän starttasi toisesta ruudusta ja sijoittui kilpailussa neljänneksi. Yhteensä hän saavutti sarjassa neljä palkintosijaa, mutta ei koskaan voittanut. Ajaessaan A.J. Foyt'lla Nazarethin kilpailussa vuonna 1995 Cheever oli lähimpänä voittoa. Hän johti kilpailua viimeisellä kierroksella, mutta hänen autostaan loppui polttoaine.

Vuonna 1996 Indy Racing League perustettiin, ja Cheever siirtyi sinne CARTista. Kauden 1996 kaksi ensimmäistä kilpailua Cheever ajoi Team Menardilla. Indianapolis 500 -kilpailussa samaisella kaudella hän ajoi siihen mennessä nopeimman kierrosajan ikinä. Myöhemmin hän perusti oman tallinsa, Cheever Racingin. Cheever itse ajoi tallissaan.

Vuonna 1998 kaikki osaset loksahtivat paikalleen, kun Cheever onnistui voittamaan uransa suurimman voiton sekä kuljettajana että valmistajana. Hän starttasi kilpailuun ruudusta 17, ja johti 76 kierrosta 200:sta, voittaen Indianapolis 500 -kilpailun. Hänen tallinsa (aktiivinen heinäkuuhun 2006 asti) ajatti autojaan kuljettajinaan Alex Barron ja Patrick Carpentier vuonna 2005. Cheever oli ripustanut kypäränsä naulakkoon vuonna 2002, mutta kilpaili satunnaisesti erilaisissa kilpailuissa. Cheever ilmoitti 21. helmikuuta palaavansa eläkkeeltä, ja kilpailevansa IRL:ssä omalla autollaan neljässä ensimmäisessä kilpailussa. Tähän sisältyi myös Indianapolis 500. Cheever sulki tallinsa kahdeksannen kilpailun jälkeen sponsorien puutteen vuoksi.

Cheever kilpaili GP Masters -sarjassa, johon yli 45-vuotiaat entiset Formula 1 -kuljettajat saavat osallistua. Sarjan ensimmäisessä kilpailussa Kyalamin radalla Etelä-Afrikassa Cheever sijoittui kahdeksanneksi. Tämän lisäksi hän sijoittui toisessa GP Masters -sarjan kilpailussa Qatarissa, 29. huhtikuuta 2006, neljänneksi.

Cheever onnistui voittamaan 13. elokuuta 2006 ajetun sateisen kilpailun Silverstone Circuitilla, Englannissa.

• Eddie Cheever
• Wheel 2 Wheel: Eddie Cheever