Filip IV (Espanja)

Felipe Domingo Víctor de la Cruz de Austria y Austria oli Espanjan kuninkaan Filip III:n ja Margareeta Itävaltalaisen vanhin poika.^[1] Hän kuului Habsburg-sukuun ja oli viimeinen habsburgilainen Portugalin valtaistuimella. Hänellä oli seitsemän sisarusta, joista kolme kuoli jo lapsina. Hänen vanhempi sisarensa Anna Itävaltalainen avioitui Ranskan kuningas Ludvig XIII:n kanssa vuonna 1615 ja nuorempi sisarensa Maria Anna Espanjalainen avioitui Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin Ferdinand III:n kanssa vuonna 1631. Nuorempi veli Carlos kuoli 24-vuotiaana naimattomana vuonna 1632. Nuorimmasta veljestä Ferdinandista tuli kardinaali, Espanjan Alankomaiden käskynhaltija, Toledon arkkipiispana ja kenraali.^[2]

Vuonna 1611 pääministerinä toiminut Filip III:n vaikutusvaltainen suosikki, Lerman herttua Francisco Gómez de Sandoval nimitti itsensä kruununprinssin opettajaksi ja vanhemmaksi hovimestariksi varmistaakseen oman valtansa prinssin seurueessa. Seuraavana vuonna prinssin koulutus uskottiin oppineisuudestaan ​​tunnetulle katalonialaiselle aatelismies Galcerán Albanellille. Vaikka hänelle opetettiin maantieteen, historian ja matematiikan perustiedot, hän tutustui sotatieteeseen ensimmäisen kerran vuonna 1614, kun hänelle esiteltiin Alberto Struzzin hänelle suunnittelema pienten puisten sotilaiden armeija. Näyttää siltä, ​​että häntä oli hyvin vähän valmistettu tulevaan rooliinsa kuninkaana.^[2]

Myöhemmin Filip itse selitti omaelämäkerrassaan: ”vähäisten ikävuosieni vuoksi herrani Kuningas, joka on taivaassa, ei voinut henkilökohtaisesti tutustuttaa minua tämän monarkian asioihin.” Hän kuitenkin lisäsi, että hänet oli perehdytetty lukemaan valtion asiakirjoja isänsä ennenaikaisen kuoleman aikaan.^[2]

Filip IV seurasi isäänsä Espanjan valtaistuimelle 15-vuotiaana maaliskuussa 1621. Hän sai hallittavakseen suuren Espanjan imperiumin sekä lisäksi Molempain Sisiliain kruunut ja personaaliunionin johdosta myös Portugalin kuninkuuden. Yrittäessään myöhemmin tehdä Portugalista Espanjan maakunnan Filip sai vastaansa kapinan ja menetti Portugalin kuninkaan aseman vuonna 1640, kun portugalilaiset nostivat kuninkaakseen Bragançan suvun Juhana IV:n. Portugalin restauraatiosodassa vuosina 1659–1668 hän yritti tuloksetta saada Portugalin takaisin.^[2]

Filip osallistui ahkerasti Saksassa käytyyn kolmikymmenvuotiseen sotaan katolisella puolella, mutta Espanjan voima ja sen asema maailmanpolitiikassa alkoi heikentyä, mikä tuli esille jo sodan aikana, ja Espanja kärsi pahoja tappioita Ranskaa vastaan sotiessaan. Kolmikymmenvuotisen sodan päättänyt vuoden 1648 Westfalenin rauha oli Filipille arvovaltatappio, sillä käytännössä jo vuosikymmeniä itsenäisten, mutta edelleen nimellisesti Habsburgeille kuuluneiden, Alankomaiden itsenäisyys sai siinä virallisen tunnustuksen. Ranskasta tuli Euroopan johtava valtio, ja Espanja heikkeni heikentymistään.

Koska Filip IV:n koulutus oli suurelta osin laiminlyöty hänen ollessaan vielä kruununperijä ja Asturian ruhtinas, hänen pääministerinsä Olivaresin Gaspar de Guzmán Olivares päätti puuttua asiaan.^[2] Olivares päätti tarjota uudelle kuninkaalle toisaalta täydellisen yleissivistävän koulutuksen ja toisaalta kuninkaalliseen taiteeseen keskittyvän koulutuksen. Tässä viimeisessä tehtävässä saataisiin aikaan ristiriitaisia ​​tuloksia. Vaikka Filip oli älykäs, hän oli laiska, ja ensimmäisten vuosien aikana valtaistuimella hän osoitti enemmän kiinnostusta nautintoihin kuin velvollisuuksiinsa. Häneltä puuttui myös itseluottamusta, minkä panivat merkille monet tarkkailijatkuten taiteilija Peter Paul Rubens, joka tapasi häntä vuosina 1628–1629.^[2]

Omaelämäkerrassaan Filip kuvailee itseopiskeluohjelmaa, jonka valmistelussa Olivares lienee auttanut häntä. Opinto-ohjelma sisälsi koulutussuunnitelman historiasta ja maantiedosta, ranskan ja italian kielen opiskelusta sekä kirjallisuuden lukemista eri kielillä. Filip kokosi vaikuttavan yksityisen kirjaston. Paavin nuntius kuvaili häntä vuonna 1633 henkilöksi, joka vetäytyi kahdeksi tunniksi päivittäin lounaan jälkeen lukemaan. Kirjaston lisäksi siellä oli myös nuoteille ja soittimille varattu huone. ”Kapteeni” Mateo Romeron johdolla hänestä tuli suuri musiikin ystävä, ja hän halusi johtaa omia sävellyksiään.^[2]

Filip osoittautui nuoresta iästä lähtien myös teatterin harrastajaksi. Hän vieraili julkisissa aitioissa anonyyminä nähdäkseen uusimmat komediat ja sponsoroi teatteriesityksiä ja huvinäytelmiä, joista tuli hänen hallituskautensa hovielämän tyypillinen piirre.^[2] Piirustuksenopettaja veli Juan Bautista Mainon opettamana hänestä näyttää myös tulleen taitava amatööritaiteilija, ja hän osoitti pian, että oli perinyt Habsburg-suvultaan arvostuksen kuvataidetta kohtaan. Tavattuaan vuonna 1623 Walesin prinssin, tulevan Kaarle I:n Filip innostui taiteen keräilystä, ja hänestä tuli aikansa suurin maalaustaiteen keräilijä.^[2]

Erilaiset esteettiset kiinnostuksen kohteet sekä ratsastustaito ja intohimo metsästykseen olivat täydellinen yhdistelmä tehdäkseen Filip IV:stä 1600-luvun kultivoidun ritarin henkilöitymän.^[2]

Filipin poliittinen koulutus osoittautui raskaammaksi urakaksi. Hänen ensimmäinen tehtävänsä oli tutustua Iberian niemimaan valtakuntiinsa. Vuonna 1624 hän teki matkan Andalusiaan, missä Olivares toivoi voivansa käyttää läsnäoloaan taivutellakseen eteläiset kaupungit ratifioimaan Kastilian Cortesissa (valtiopäivät) juuri hyväksytyn hankkeen. Tätä seurasi vuonna 1626 toinen matka Aragonian kuningaskuntaan, jossa hän käytti valaansa hyväkseen noudattaakseen aragonialaisten, valencialaisten ja katalaanien peruskirjoja ja perustuslakeja, mutta myös kehottaakseen heidän Cortesiaan hyväksymään kunnianhimoisen hankkeen. Olivaresin ”Unión de Armas” (”aseliitto”) -projekti, jonka tarkoituksena oli edistää sotilaallista yhteistyötä monarkian eri kuningaskuntien välillä ulkoisen hyökkäyksen sattuessa.^[2]

Aseliittoa voidaan pitää pelkkänä alustuksena hankkeelle, joka oli vieläkin kunnianhimoisempi, nimittäin Iberian niemimaan eri alueiden suurempaa perustuslaillista yhdentymistä koskevalle hankkeelle, joka oli kuvattu kuninkaalle Olivaresin laajassa ”salaisessa ohjeessa”. Asiakirjan tarkoitus oli tiedottaa uudelle hallitsijalle yhteiskunnan eri tasoista ja hallituksen toiminnasta, mutta se sisälsi myös uudistusehdotuksia, muun muassa radikaalin ehdotuksen, jonka mukaan Hänen Majesteettinsa pitäisi yrittää tulla paitsi Portugalin, Aragonin, Valencian ja Barcelonan kreiviksi, mutta myös todelliseksi ”Espanjan kuninkaaksi”.^[2]

Ensimmäisen avioliittonsa Filip IV solmi 10-vuotiaana 18. lokakuuta 1615 ranskalaisen 13-vuotiaan prinsessa Elisabet Bourbonin kanssa. Kyseessä oli poliittinen kaksoisavioliitto Espanjan ja Ranskan suhteitten lujittamiseksi, jossa Filipin 14-vuotias sisar Anna Itävaltalainen naitettiin Elisabetin veljelle Ludvig XIII:lle. Avioliitto pantiin täytäntöön vasta, kun Filip oli täyttänyt 14 tai 15 vuotta.^[1] Avioliiton yhteydessä prinssi sai kuitenkin oman talouden, ja huoneet Real Palacío de Alcázar palatsin pohjoissiivessä.^[2]

Avioliitto oli sopuisa Filipin lukuisista rakastajattarista^[2] huolimatta, ja Elisabet toimi menestyksekkäästi puolisonsa sijaishallitsijana Katalonian kapinoinnin aikana 1640-luvun alussa.^[3] Elisabetin kuolemaan vuoteen 1644 asti kestäneeseen liittoon syntyi 11 lasta. Näistä kuusi kuolivat aivan pieninä, yksi tytär syntyi kuolleena ja kaksi viimeistä olivat keskenmenoja. Kuudes lapsi, kruununperijä Asturian ruhtinas Balthasar Carlos (1629–1646), menehtyi 16-vuotiaana kuumeeseen, todennäköisesti isorokkoon. Pojan ja perillisen kuolema oli isälle raskas isku.^[2] Ainoastaan liiton yhdeksäs lapsi, tytär Maria Teresia (María Teresa) selvisi aikuisikään asti ja avioitui vuonna 1660 Ranskan kuninkaan Ludvig XIV:n kanssa.^[4]

Vaimonsa ja ainoan poikansa kuolemaa Filip piti osoituksena omasta syntisyydestään ja uskottomuudestaan.^[2] Jäätyään ilman miespuolista perijää Filip IV avioitui vuonna 1649 sisarentyttärensä, 15-vuotiaan Itävallan arkkiherttuatar Maria Annan kanssa, joka oli häntä 30 vuotta nuorempi.^[1] Liitto kesti Filipin kuolemaan saakka eikä ollut ilman uskottomuutta Filipin taholta,^[2] ja lapsia syntyi viisi. Näistä vanhin, Margareeta Teresia avioitui vuonna 1666 keisari Leopold I:n kanssa. Kolme seuraavaa lasta kuolivat pieninä, mutta nuorin toisen avioliiton lapsista, vuonna 1661 syntynyt Kaarle II, seurasi isäänsä Espanjan kuninkaana.

Filip IV:lle ja Elisabet Bourbonille syntyi seitsemän lasta:

• Maria Margarita (k. 1621), kuoli kolmen päivän ikäisenä
• Margarita Maria Caterina (k. 1623), kuoli alle kuukauden ikäisenä
• Maria Eugenia (1625–1627), kuoli alle 2-vuotiaana
• Isabella Maria Teresa (k. 1627), kuoli vuorokauden ikäisenä
• Balthasar Carlos (1629–1646), Asturian prinssi, kuoli 16-vuotiaana
• Maria Anna ”Mariana” Antonia (k. 1636), kuoli alle vuoden ikäisenä
• Maria Teresia (1638–1683), Ranskan kuningatar, Ludvig XIV:n puoliso

Filip IV:lle ja Itävallan arkkiherttuatar Maria Annalle syntyi viisi lasta:

• Margareeta Teresia (1651–1673), Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarinna, Leopold I:n puoliso
• Maria Ambrosia de la Concepción (k. 1655), kuoli alle kuukauden ikäisenä
• Filip Prospero (1657–1661), Asturian prinssi, kuoli alle 4-vuotiaana
• Ferdinand Tomás Carlos (1658-1659), kuoli alle vuoden ikäisenä
• Kaarle II (1661–1700), Espanjan kuningas

Lisäksi Filipillä on arvioitu olleen ainakin 30 aviotonta lasta, joista kuusi tunnetaan nimeltä. Heistä vain kaksi oli tunnustettuja: vuonna 1642 tunnustettu poika Juan de Austria (Don Juan José de Austria, 1629–1679) suhteesta näyttelijätär María Inéz Calderónin (1605–1678) kanssa sekä kuolemansa jälkeen laillistettu ja El Escorialiin haudattu Fernando Francisco Isidro de Austria (1626–1634) suhteesta markiisi de Charelan tyttären María Manriquen kanssa.

Ei-laillistettuja lapsia:

• Carlos Fernando de Austria y Manrique (1639–1696)
• Alonso Antonio de San Martín (1636–1705), Oviedon ja Cuencan piispa.
• Ana Margarita de Austria (1641–1699), La Encarnaciónin kuninkaallisen luostarin prioritar eli abbedissa
• Alfonso Enríquez de Santo Tomás (1631–1692), Málagan piispa.
• Fernando Valdés (1638–1702), Novaran kuvernööri Italiassa.
• Juan Cossío (1640–1701), augustinolainen munkki.^[5]

Espanjan imperiumi oli heikkenemässä jo ennen Filip IV:n nousua valtaistuimelle, vaikkei tämä laskusuhdanne vielä juurikaan näkynyt. Filipin hallinto ei kyennyt asiaa auttamaan, vaikka hänen pitkään valtakauteensa mahtuu paljon myös menestyksiä. Melko kaoottisesti hallitun valtakunnan käytännön politiikka jäi enimmäkseen neuvonantajille, joista kaikilla ei ollut pätevyyttä ulkopolitiikkaan tai hallintoon.^[1]

Filip alkoi todella paneutua valtakuntansa hallintoon uudella tarkkuudella ja tarmolla vasta vuoden 1627 jälkeen, koettuaan 21-vuotiaana vakavan sairastumisen ilman elossa olevaa miespuolista perijää. Hän sääteli elämäänsä tiukan hoviseremonian eli palatsietiketin mukaisesti, jonka hän itse tarkasti ja korjasi vuonna 1624 ja jälleen vuosina 1647–1651. Kuningas suoritti velvollisuutensa erittäin täsmällisesti ja kohtuudella, mitä hän myös odotti kaikilta niiltä, ​​jotka palvelivat häntä tai olivat hänen seurassaan. Hänellä oli tapana tuoda näkemyksiään esille voimakkaasti ja hän saattoi olla poikkeuksellisen itsepäinen, varsinkin asioissa, joissa periaatteet ja kuninkaallinen auktoriteetti olivat vaakalaudalla, mutta hän oli täysin tietoinen siitä, että tarvitsi myös apua ja neuvoja.^[2]

Vuosina 1621–1643 Iberian niemimaalla todellista valtaa käytti pääministeri Olivares.^[1] Vuoden 1643 jälkeen suosikiksi (valido) ja pääministeriksi tuli tämän veljenpoika Luis Méndez de Haro.^[2][1] Hänen jälkeensä Espanja oli käytännössä ilman pääministeriä ja Filip IV otti neuvonantajakseen nunna ja mystikko María de Ágredan.^[1]

Suurin ongelma olivat kuitenkin aikakauden loputtomat sodat, joita Espanja kävi Alankomaita, Ranskaa ja Isoa-Britanniaa vastaan, ja joissa espanjalaisten sotaonni ei enää kestänyt. Kun tähän lisättiin vielä kolmikymmenvuotisen sodan vaatimat lisäjoukot ja yhä uudet sodat alituisesti voimistuvaa Ranskaa vastaan, ei ollut ihme, että Espanjan kansa ei juuri vaurastunut. Siirtolaisuus Espanjan Amerikkaan uusien mahdollisuuksien perään voimistui koko 1600-luvun. Filip IV:n alaisissa oli joitakin merkittäviä eri alojen tuntijoita, kuten menestyksekäs sotapäällikkö Ambrogio Spinola, joka osallistui kolmikymmenvuotiseen sotaan saavuttaen lukuisia voittoja.

Olivares piti kolmikymmenvuotisen sodan leviämistä mahdollisuutena ei pelkästään aloittaa vihollisuudet alankomaalaisia ​​vastaan ​​vuosien 1609–1621 aselevon jälkeen vaan myös kunnianhimoisena yrityksenä palauttaa Espanjan hegemonia liitossa Habsburg-dynastian keisarillisen haaran eli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan kanssa. Espanjan armeijat saavuttivat joitain merkittäviä voittoja kuten Bredan valloitus vuonna 1626 ja ruotsalaisten tappio Nördlingenin taistelussa vuonna 1634. Ranska julisti Espanjalle sodan vuonna 1635 ja Espanjan aiemmat laajentumiset menetettiin vuodesta 1640 lähtien Katalonian ja Portugalin separatistikapinoiden seurauksena. Filip IV oli viimeinen espanjalaissyntyinen Portugalin kuningas, sillä Portugali itsenäistyi vuonna 1640 Bragança-suvun kuninkaan Juhana IV:n johdolla.^[6]

Filip IV oli merkittävä taiteentukija. Hänen hovimaalarinaan oli vuodesta 1623 Diego Velázquez, jota kruunu avokätisesti tuki ja jonka kanssa hänellä oli tuttavallinen ystävyyssuhde, koska molemmat pitivät hevosista, koirista ja taiteesta.^[1][2] Hän suosi myös taiteilija Eugenio Caxésia, italialaista Vincenzo Carduccia, alankomaalaista Gonzales Coquesia ja italialaista Angelo Nardi da Razzoa sekä keräsi yli 4 000 taideteoksen kokoelman, jossa oli erityisesti italialaista taidetta.

Filip oli innokas teatterissa kävijä ja intohimoinen harrastaja ja näyttää myös osallistuneen muutamien näytelmien kirjoittamiseen. Hän tuki näytelmäkirjailija Lope de Vegaaa, Pedro Calderón de la Barcaa, Antonio Hurtado de Mendozaa, Francisco de Quevedoa ja Luis Quiñones de Benaventea.^[2] Hänellä oli myös useita suhteita näyttelijättärien kanssa.

Filip IV kuoli 61-vuotiaana 17. syyskuuta 1665 kärsittyään viikon tuskallisesta suolistosairaudesta (hänen ulosteensa olivat verisiä), mahdollisesti lavantautiin^[7] tai munuaiskoliikkiin, josta hän oli kärsinyt koko edeltävän kesän. Hänen terveytensä oli heikentynyt vuodesta 1658 lähtien, jolloin metsästysretkellä kylmettymisen jälkeen hänen oikea jalkansa ja oikea kätensä olivat jääneet liikkumattomiksi.^[2] Hänet on haudattu Kuninkaiden pantheoniin El Escorialin luostariin.^[8]

Filip oli tehnyt 14. syyskuuta 1665 testamentin, jossa hän määräsi sijaishallitsijaksi puolisonsa Maria Annan, sijaishallituksen kokoonpanon ja sen, että kruununperijä tulisi täysi-ikäiseksi 14-vuotiaana.^[9] Hän luotti siihen, että hänen tuolloin vasta kolmivuotias poikansa Kaarle II nostaisi Espanjan takaisin entiseen kunniaan ja puolustaisi innokkaasti isänsä periaatteita, kuten Espanjan vallan laajentamista ja katolisen kirkon voimistamista protestanttisuutta vastaan. Sairaalloinen Kaarle II ei näitä toiveita pystynyt täyttämään ja hänen kuoltuaan ilman perijää vuonna 1700 seurasi Espanjan perimyssota.

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Filip IV (Espanja) Wikimedia Commonsissa