Fresko

Fresko on seinämaalaus eli muraali, jossa väri levitetään kostealle kalkkilaastipinnalle, johon se kuivuessaan kiinnittyy. Se on yksi vanhimmista ja kestävimmistä maalaustaiteen menetelmistä. Sana fresko tulee italian sanasta "fresco", tuore.

Freskomaalarin on työskenneltävä tuoreella eli märällä seinäpinnalla. Laastin ja maalin kuivuttua hiilidioksidi reagoi kalkin kanssa muodostaen kalsiumkarbonaattia, joka kiteytyy seinäpintaan. Kuivuttuaan värit ovat kiinnittyneet tiukasti seinään.

Voidakseen maalata kuivuvaa laastia kosteana, on maalattava nopeasti ja tarkasti. Kalkkilaastia voi levittää kerralla vain sen verran, kun pystyy yhdessä päivässä maalaamaan. Tällaisten päiväurakoiden rajat erottuvat tarkkaan katsoessa maalauksissa näkyvinä laastisaumoina. Sikstuksen kappelin kattomaalauspintojen suuresta koosta on päätelty miten uskomattoman nopeasti Michelangelo maalasi.

Freskojen valmistelussa aloitetaan yleensä karkeasta laastikerroksesta. Sen päälle levitett��vään sileään kerrokseen maalataan kuva. Taiteilija siirtää kostealle pinnalle etukäteen valmistamansa, suurikokoiselle paperiarkille tai kartongille tekemänsä lopullisen kokoisen piirroksen. Piirroksen on oltava tarkoin harkittu ja valmis etukäteen, koska toisin kuin useimmissa maalaustekniikoissa, freskomaalauksessa on vaikea tehdä muutoksia jälkeenpäin. Perinteisesti taiteilija asetti kartongin seinälle ja sirotteli piirroksen rei'itettyihin ääriviivoihin hiilijauhetta, jotta ääriviivat jäisivät seinään. Nykyään piirroksen siirtämiseen seinälle voidaan käyttää projisointilaitetta.

Kemialliselta koostumukseltaan freskoihin sopivia värejä ovat esimerkiksi kadmiumpunainen, musta kobolttioksidi ja mangaanimusta. Väripigmentit on jauhettava hienoksi ja sekoitettava oikeaan vesimäärään. Tämän tekivät yleensä taiteilijan apulaiset. Mikroskoopilla katsottuna freskon väripinta näyttää hyvin pienistä mosaiikkimuruista kootulta. Freskoon voidaan jälkeenpäin tehdä muutoksia tai lisäyksiä ainoastaan kuivalle laastille "al secco" (italiaksi secco, kuiva). Sekkomaalaus ei ole yhtä pitkäikäinen kuin märälle pinnalle maalattu fresko. Siinä käytetään kiinnitysaineena usein munaa.

Freskotekniikkaa on käytetty tuhansien vuosien ajan eri sivilisaatioissa. Egyptiläiset hautamaalaukset olivat yleensä sekkomaalauksia, kun taas Rooman ja Pompejin seinämaalaukset olivat freskoja. Erityisen suosituksi freskomaalaus tuli Italiassa renessanssitaiteessa.