Germaanit

Germaanit elivät alun perin Etelä-Skandinaviassa. Indo­eurooppalaisesta kantakielestä erottui vähitellen vuoteen 500 eaa. mennessä kanta­germaaninen kieli, josta skandinavian kielet ja muut germaaniset kielet erkanivat ensimmäisellä vuosituhannella jaa.^lähde?

Kieli syntyi yhtenäisen pohjoisen pronssikauden kulttuurin (arviolta 1 700 eaa. – 600 eaa.) keskuudessa. Noin vuodesta 850 eaa. alkaen ilmasto viileni ja osa kansasta siirtyi nykyisten Saksan ja Alankomaiden alueelle. Näin germaaniheimot saivat alkunsa. Skandinaviaan jääneistä germaaneista polveutuvat Skandinavian nykyiset asukkaat.^lähde?

Käsite ”germaanit” (lat. Germani) on peräisin roomalaisilta, jotka Julius Caesarin ajoista lähtien kutsuivat Reinjoen takana asuvia barbaareja tällä nimellä. Roomalaisten tiedot germaaneista kokosi historioitsija Tacitus kirjaan Germania. Monet näistä Keski-Euroopan ja Itämeren piirin asukkaista puhuivat kieltä, jonka nykyinen kielitiede määrittelisi germaaniseksi. Germaanisten kielten oletetaan syntyneen Etelä-Skandinavian ja Pohjois-Saksan alueella pronssikauden tai varhaisen rautakauden kuluessa.^lähde?

On kuitenkin mahdollista, että roomalaiset nimittivät germaaneiksi myös ei-germaanisia heimoja tai vastaavasti luokittelivat germaanista kieltä puhuneen heimon johonkin toiseen ”barbaarikansaan” kuuluvaksi. Esimerkiksi germaanista kieltä puhuvat gootit luokiteltiin roomalaisissa teksteissä usein skyyteiksi, koska he asuivat Mustanmeren pohjoispuolella.^lähde?

Germaanit jakautuivat moniin eri heimoihin, joiden rajat olivat epämääräiset ja muuttuivat poliittisten, yhteiskunnallisten ja taloudellisten muutosten myötä. On hyvin kyseenalaista, kutsuivatko germaanit itse itseään germaaneiksi tai oliko heillä minkäänlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sikäli muinaisten germaanien luonnehtiminen kansaksi on harhaanjohtavaa. Koko germaanikäsitettä onkin syytä pitää lähinnä roomalaisena stereotypiana pohjoisen barbaareista, jotka todellisuudessa lienevät olleet hajanaisempaa joukkoa kuin roomalaisten kaavamaisista kuvauksista voisi päätellä. Arkeologisesti voidaan osoittaa germaanien alueen Germanian jakautuneen useihin kulttuuripiireihin. Aikaisemmin arkeologit samastivat mielellään kulttuurialueita kirjallisissa lähteissä mainittuihin germaaniheimoihin, kuten gootteihin ja vandaaleihin. Nykytutkimus suhtautuu tähän kriittisemmin.^lähde?

Germaanien liikehdinnässä ei ollut kyse paimentolaisten vaelluksista, vaan parempia viljelysmaita kaipaavien maanviljelijöiden asteittaisesta muutosta uusille alueille. Koko heimo ei aina muuttanut yhtenäisenä joukkona. Löyhän poliittisen rakenteen vuoksi useita ryhmiä jäi alkuperäiseen kotimaahan ja osa asettui asumaan muuttoreitin varrelle. Ajan myötä monet heimot hajaantuivat. Toisaalta useat heimot saattoivat muodostaa laajan yhteenliittymän ennen muuttoa ja ottaa matkan varrella mukaan uusia kulkijoita ja kokonaisia heimoja. Muuttoliike edellytti ammattitaitoista johtajuutta, ja tämä johti uuden ja voimakkaamman ylimystön kehitykseen.^[2]

Muun muassa teutonit ja kimbrit yhdistyivät vuonna 113 eaa. Roomaa vastaan. Usein on otaksuttu, että nämä kaksi kansaa, heimoa tai vaeltavaa armeijaa olivat germaanisia. Asiasta ei kuitenkaan ole varmuutta, sillä ryhmät saattoivat olla myös kelttiläisiä tai ehkä todennäköisimmin sekoitus kelttiläisiä, germaanisia ja ehkä muitakin väestöaineksia. Teutonit olivat lähteneet vaeltamaan noin 180 eaa., jolloin Makedonian kuningas oli pyytänyt heiltä apua kelttejä vastaan. Alkuperäinen määränpää jäi saavuttamatta, ja teutonien vaellus kääntyi kohti Roomaa. Mukaan liittyivät kimbrit. He voittivat roomalaisten armeijat useaan kertaan Alppien seutuvilla aiheuttaen suuria tappioita roomalaisille, mutta voittonsa jälkeen heimot hajaantuivat ryöstelemään Galliaa ja Espanjaa. Vasta jonkin ajan kuluttua kimbrit ja teutonit palasivat, mutta roomalaiset voittivat heidät Gaius Mariuksen johdolla Aquae Sextiaen ja Vercellaen taistelussa vuosina 102 eaa. ja 101 eaa. Pohjois-Italiassa ja surmasivat lähes kaikki taisteluun osallistuneet kimbrit.^lähde?

57 eaa. germaanit (sveebit) löivät kelttiheimon ja ottivat heidän maansa. Seuraavana vuonna Julius Caesar voitti Galliaan tunkeutuneet germaanit. Gallian valloituksen (noin 58–52 eaa.) jälkeen roomalaiset aikoivat valloittaa myös Germanian, joka ulottui Reiniltä Veikselille ja Tonavalle. Siellä oli alituisesti keskenään taistelevia germaaniheimoja.^lähde?

12 eaa. Rooman sotapäällikkö Drusus voitti germaaniheimot ja siirsi Rooman rajan Elbelle asti. Germaaneja joko ajettiin itään tai he joutuivat Rooman vallan alle. Vuonna 9 germaanit voittivat roomalaiset Teutoburgin taistelussa ja pysäyttivät Rooman laajenemisen germaanialueilla. Germaanien johtaja oli roomalaistunut germaaniylimys, keruski Arminius. Sota Germaniasta jatkui vielä kahdeksan vuotta, mutta lopulta raja vedettiin Reinille. Germania palautui tilaan, jossa heimot taistelivat maa-alueista keskenään.^lähde?

Tämän jälkeen germaanit olivat Roomalle alituinen uhka. Reinille rakennettiin heitä vastaan rajalinja eli Limes Germanicus. Näillä tienoin kulkee vieläkin germaanisen ja romaanisen kielialueen raja.^lähde?

Keisariajalla monet germaanit kuitenkin roomalaistuivat, ja germaaneja palveli Rooman armeijassa. Useat germaaniheimot kääntyivät 300–400-luvulla kristityiksi. Aluksi he omaksuivat areiolaisuuden ja kääntyivät vasta myöhemmin katoliseen kristinuskoon.^lähde?

Kansainvaellukset alkoivat noin vuonna 400 jaa., ja ne pilkkoivat Rooman valtakuntaa. Germaanitkin olivat niissä mukana ja osallistuivat Länsi-Rooman hävittämiseen. Länsi-Rooman kukistuttua frankit, gootit ja langobardit perustivat Rooman aiemmin hallitsemille alueille voimakkaat kuningaskunnat.^lähde?

• Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Germaanit Wikimedia Commonsissa