Hawker Siddeley Harrier

Hawker P.1127 perustui ranskalaisen Michel Wibaultin vuonna 1956 kehittämään suihkuturbiinin käyttämien kahden puhaltimen ja 90 astetta kääntyvien suuttimien järjestelmään.^[1]

Hieman ennen ensimmäisen prototyypin XP831 valmistumista syyskuussa 1960 Hawker sai sopimuksen kehityskulujen kattamisesta. Lentokone siirrettiin Dunsfoldiin lopullista kokoamista varten ja 21. lokakuuta kone nousi muutaman tuuman korkeuteen leijumaan koelentäjä Bill Bedfordin ohjaamana. Koneen kokonaismassa oli noin 10 000 naulaa (4,535.9kg), kun siitä oli poistettu kaikki koelennossa tarpeettomat järjestelmät. Koneella suoritettiin 19. marraskuuta ensimmäinen varsinainen koelento ilman turvajärjestelyjä. Koneen moottori Bristol B.E.53 oli myös tällä välin nimetty Bristol Pegasukseksi.^[2]

Koneella suoritettiin rullauskokeet seuraavana talvena ja saman aikaisesti valmistui seuraava koesarjan kone XP836, joka suoritti Bill Bedfordin ohjaamana ensilentonsa 7. heinäkuuta 1961. XP836 tuhoutui lento-onnettomuudessa 14. joulukuuta 1961 Yeoviltonissa. Neljä seuraavaa konetta valmistettiin tehdyn sopimuksen mukaisesti:^[3]

• XP972 moottorina tehokkaampi Pegasus 2 ensilento 5. huhtikuuta 1962 tuhoutui tulipalossa vielä samana vuonna
• XP976 ensilento 12. heinäkuuta 1962
• XP980 ensilento syksyllä 1962
• XP984 ensilento syksyllä 1962 ensimmäinen kone, jossa taitetut siivet. Koneeseen asennettiin Pegasus 5 moottori ja siitä tuli Kestrelin prototyyppi

Britannian puolustusministeriö tilasi yhdeksän P.1127:sta kehitettyä lentokonetta, joilla oli tarkoitus varustaa yksi laivue 1965. Kestreleiksi nimetetyt tilatut koneet XS688-XS696 valmistuivat vuosina 1964 ja 1965. Ensilennon koneet tekivät 7. maaliskuuta 1964. Koneiden valmistuttua laivue, jonka henkilöstö muodostui RAF:n, Yhdysvaltain ja Saksan ilmavoimien koelentäjistä, suoritti koneilla erilaisia testejä. Testien päätyttyä laivue lakkautettiin. Saksa kieltäytyi vastaanottamasta sille varattuja koneita jatkotesteihin, joten Yhdysvaltoihin siirrettiin kuusi konetta:^[4]

• XS688 Yhdysvaltain rekisteriin BuNo 64-18262
• XS689 Yhdysvaltain rekisteriin BuNo 64-18263
• XS690 Yhdysvaltain rekisteriin BuNo 64-18264
• XS691 Yhdysvaltain rekisteriin BuNo 64-18265
• XS692 Yhdysvaltain rekisteriin BuNo 64-18266
• XS694 Yhdysvaltain rekisteriin BuNo 64-18267

Koneiden alkuperäisenä tyyppimerkintänä oli VZ-12, joka pian vaihdettiin XV-6A:ksi.

Britannian kuninkaallisille ilmavoimille jääneillä kahdella Kestrelillä jatkettiin koelentoja. Pian kuitenkin toinen koneista (XS693) palautettiin Hawkerille muutostöitä varten, jotta saataisiin kehitettyä varsinainen prototyyppi. Koneeseen muun muassa asennettiin uusi tehokkaampi Pegasus 6 moottori vuoden 1966 jälkimmäisellä puoliskolla.^[5]

XP693 valmistui muokattuna Broughissa ja kone suoritti ensilentonsa 10. helmikuuta 1967. Koelennot osoittivat, että RAF:n toiveet oli kyetty täyttämään ja jäätiin odottamaan luvattua tilausta. XP693 tuhoutui lento-onnettomuudessa 21. syyskuuta 1967 Filtonissa. Koneen lentäjä laivueenkomentaja H. Rigg suoritti onnistuneen hypyn.^[6]

Yhdeksän vuoden kehitystyö ja monikansallinen yhteistyö testaamisessa tuotti tulosta 31. elokuuta 1966, kun ensimmäinen esisarjan Hawker Siddeley Harrier pystysuoraan nouseva taistelukentän tukihävittäjä suoritti ensilentonsa Dunsfoldissa. Esisarjan kuusi konetta XV276-XV281 suorittivat ensilentonsa 1966-1967.^[7]

Ensimmäinen tuotantosarjan kone XV738 suoritti ensilentonsa 28. joulukuuta 1967 Dunsfoldissa ohjaajanaan Duncan Simpson.^[8]

Pääartikkeli: Sea Harrier

Sea Harrier FRS.1 -koneita käytettiin Falklandin sodassa, jossa ne tuhosivat 22 argentiinalaista hävittäjää. Kuusi FRS.Mk 1-tyypin konetta menetettiin. Kaikki konemenetykset tapahtuivat taistelutoiminnan ulkopuolella.^[9]

Hawker Siddeley Aviation Ltd ja McDonnell Aircraft allekirjoittivat 1970-luvun alussa sopimuksen, joka mahdollisti kummankin osapuolen itsenäisen tuotekehityksen ja kummallekin mahdollisuuden hyödyntää saavutettuja tuloksia tuotannossa.^[10]

Yhdysvaltalainen McDonnell-Douglas (nyk. Boeing) kehitti Harrier-konseptilla uuden isomman ja paremman lentokoneen. Kone nimettiin AV-8B Harrier II:ksi, mutta se on suurelta osin uudelleen suunniteltu, yhteistä vanhaan koneeseen oli oikeastaan vain kääntyvien suihkusuuttimien toimintaperiaate.^lähde?

Englannissa tätä konemallia kutsutaan nimellä Harrier GR5 ja sen uudempia versioita nimellä Harrier GR7ja GR9.^lähde?

Lähde: ^lähde?

Yleiset ominaisuudet

• Miehistö: 1
• Pituus: &&&&&&&&&&&&&014.010000014,1 m
• Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&&09.02000009,2 m
• Korkeus: &&&&&&&&&&&&&&03.05000003,5 m
• Siipipinta-ala: &&&&&&&&&&&&&022.061000022,61 m²
• Tyhjäpaino: &&&&&&&&&&&05700.&&&&005 700 kg
• Suurin lentoonlähtöpaino: &&&&&&&&&&013400.&&&&0013 400 kg
• Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&01.&&&&001 × Rolls-Royce F402-RR-408 -suihkumoottori; 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton sana ”kn”.0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton sana ”kn”106 kN kN

Suoritusarvot

• Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&01000.&&&&001 000 km/h
• Toimintasäde: &&&&&&&&&&&01000.&&&&001 000 km
• Lakikorkeus: &&&&&&&&&&015000.&&&&0015 000 m
  

Aseistus

• GAU-12U 'Equalizer' 25 mm kanuuna
• 7 ripustinta
  • Normaaleja pommeja
  • Rypälepommeja
  • Napalmikanistereja
  • Laserohjattuja täsmäpommeja
  • AGM-65 Maverick ohjuksia
  • AIM-9 Sidewinder/AIM-120 AMRAAM ohjuksia

• Mason, Francis K: Hawker Aircraft since 1920. England: Naval Institute Press, 1991. ISBN 1-55750-351-6
• Zelikman, Mikael: Harrier: puoli vuosisataa suunnattavia suuttimia. Mobilisti, 2011, nro 4, s. 80-87. (suomeksi)

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hawker Siddeley Harrier Wikimedia Commonsissa

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta BAE Harrier Wikimedia Commonsissa

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Harrier II Wikimedia Commonsissa

• Harrier.org.uk
• Air Vectors: The British Aerospace / McDonnell Douglas Harrier