Wikipedia

Jatkosodan heimosoturit

Jatkosodan heimosoturit olivat jatkosodassa vuosina 1941–1944 Suomen puolustusvoimien yksiköitä, joissa palveli tverin-, vienan- ja aunuksenkarjalaisia, inkeriläisiä, vepsäläisiä, komeja, virolaisia, saamelaisia sekä muita suomensukuisiin heimoihin kuuluneita miehiä. Näistä osa oli siirtynyt Suomeen jo vuoden 1918 jälkeen, ja osa oli suomalaisten sotavangiksi jääneitä puna-armeijan sotilaita.[1][2] Noin tuhat suomensukuista sotavankia palveli Suomen armeijassa[3]. Lisäksi joukoissa palveli amerikansuomalaisia, ruotsinsuomalaisia, siperiansuomalaisia ja sellaisia suomalaisia, jotka olivat muuttaneet aikaisemmin Neuvostoliittoon.[1][2] Eniten oli virolaisia, liki 3 500.

Heti jatkosodan alussa suomalaiset heimoaktivistit ajoivat ajatusta heimoprikaatin perustamisesta, johon kuuluisi Itä-Karjalan suomensukuisten kansojen pataljoonia, virolaisista muodostettu pataljoona ja niin sanottu Prometheus-joukko, jossa olisi muita Neuvostoliiton vähemmistökansojen jäseniä kuin suomensukuisia. Päämaja ei suostunut Prometheus-joukon perustamiseen.[4] Erityisesti näitä heimoaatteellisia tavoitteita ajoi Akateeminen Karjala-Seura. Sekä presidentti Risto Ryti että ylipäällikkö C. G. E. Mannerheim olivat hyvin ymmärtäväisiä heimoaatetta kohtaan jatkosodan alkuvaiheessa.[5]

Yksiköt

muokkaa

Lisäksi suomalaisten palveluksessa oli kymmeniätuhansia suomensukuisia Neuvostoliiton kansalaisia. He palvelivat pääosin Itä-Karjalan Sotilashallinnon alaisissa laitoksissa ja tehtävissä. Heimosotavankeja työskenteli muun muassa päämajan tiedusteluosastolla sekä tiedotus-, propaganda-, asiamies- ja erikoistehtävissä[6].

Suomalaisten palveluksessa olleiden Neuvostoliiton kansalaisten kohtalo sodan päätyttyä

muokkaa

Heimosotureille oli luvattu Suomen kansalaisuus, jos he ryhtyvät suomalaisten palvelukseen.[7][8][9] Tästä huolimatta sodanjälkeinen Valvontakomissio esitti vaatimuksensa sotavankien palauttamisesta Neuvostoliittoon.

Esimerkiksi Heimopataljoona 3:lle ilmoitettiin 25. lokakuuta 1944, että pataljoona kotiutetaan, ja se siirrettiin Oulun kautta Raaheen. Todellisuudessa Valvontakomission vaatimuksesta pataljoonassa palvelleet Neuvostoliiton kansalaiset piti palauttaa Neuvostoliittoon. Tätä ei ilmoitettu pataljoonan miehille. Pataljoona purettiin Raahessa 3. marraskuuta 1944. Kun sen miehille selvisi heidän määräasemansa, pataljoonan heimosotureista karkasi jo Raahessa 14 miestä. Junan lähtiessä Raahesta kohti Naarajärven sotavankileiriä, sen kyydissä lähti 650 miestä. Perille Naarajärvelle tuli noin 200 miestä. Loput olivat karanneet Raahen ja Pieksämäen välillä. Osin tähän syynä oli se, että suomalaiset tarkoituksella hiljensivät junan vauhtia, jotta petetyt aseveljet pääsevät pakenemaan.

Punainen Valpo etsintäkuulutti ja etsi heimosotureita vuoteen 1953 saakka. Vuoteen 1953 mennessä Valpo onnistui palauttamaan Neuvostoliittoon Heimopataljoona 6:n miehiä 187 ja ErP 3:n miehiä 654.[10] Yksityishenkilöt ja paikallistason viranomaiset auttoivat heimosotilaita pääsemään turvaan ja pakenemaan Ruotsiin, johon tiedetään varmuudella päässeen yhteensä 396 miestä vuoteen 1953 mennessä.[10] Viimeinen inkeriläinen heimosotilas vietiin vankivaunussa Suomesta Neuvostoliittoon vuonna 1955.[10]

Palautetut joutuivat Neuvostoliiton keskitysleireille ja saivat 10 tai 25 vuoden tuomioita. (Eräs alaikäinen sai vain viiden vuoden tuomion. Myös kuolemanrangaistuksia langetettiin, mutta niitä ei pantu täytäntöön.) Arvioilta noin 15 % leireille joutuneistä heimosotureista menehtyi siellä.[11]

Suomi maksaa nykyisin rintamapalveluksessa olleille heimosotureille rintamalisää yhdessä erässä vuosittain ja he kuuluvat myös rintamaveteraanien kuntoutuksen piiriin. Elossa olevat heimosoturit asuvat pääosin Suomen, Ruotsin ja Venäjän alueella. He kuuluvat pääosin Inkeriläiset ja Karjalaiset Heimoveteraanit ry:een. Suomalaisten palveluksessa olleet siviilihenkilöt eivät saa korvauksia Suomen valtiolta. Vuonna 2010 valtioneuvosto antoi asetuksen, jonka mukaan rintama-avustusta voidaan myöntää Suomen puolustusvoimissa vuosien 1939–1945 sotiin osallistuneille vapaaehtoisina palvelleille ulkomaalaisille rintamasotilaille, jotka asuvat pysyvästi Virossa tai muualla entisen Neuvostoliiton alueella ja elävät vaikeissa taloudellisissa olosuhteissa[12]. Vuoden 2010 lopussa arvioitiin, että avustuksia myönnettäneen vuonna 2011 noin 180 henkilölle[12].

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Timo Kallioniemi: Prikaati K, Heimosoturit jatkosodassa. Oulu: Pohjoinen, 1992. ISBN 951-749-161-1
  • Pentti Syrjä: Isänmaattomat, Heimosoturit jatkosodassa 1941-1944. Helsinki: Werner Söderström osakeyhtiö, 1991. ISBN 951-0-17405-X
  • Pekka Mutanen: Vaiennetut sotilaat. Ruotsi: Ajatus-Kirjat, 1999. ISBN 951-9440-87-9
  • Eino Hanski: Heimopataljoona. Tukholma: Finn-Kirja, 1982. ISBN 91-7428-031-7
  • Risto Husa: Alikersantti Antti Rokka. Tampere: MC-Pilot oy, 2000. ISBN 952-5452-25-5
  • Martti Soikkeli: Vaitelias mies. Helsinki: Edita Publishing oy, 2008. ISBN 978-951-37-5314-6

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b Pentti Syrjä: "Isänmaattomat" s.56
  2. �� a b Sisäasiainministeriön yleiskirjeet www.genealogia.fi. Arkistoitu 1.10.2020. Viitattu 13.4.2018.
  3. ↑ Danielsbacka, Mirkka: Vankien vartijat – Ihmislajin psykologia, neuvostosotavangit ja Suomi 1941–1944, s. 188. (Väitöskirja) Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos; Humanistinen tiedekunta; Helsingin yliopisto, 2013.
  4. ↑ Kallatsa, Miika: Suomen Saksalle luovuttamat sotavangit jatkosodan aikana, s. 212. (Lisensiaatintutkimus) Suomen historia, Historiatieteen ja filosofian laitos, Tampereen yliopisto, Kesäkuu 2009.
  5. ↑ Kallatsa, Miika: Suomen Saksalle luovuttamat sotavangit jatkosodan aikana, s. 213. (Lisensiaatintutkimus) Suomen historia, Historiatieteen ja filosofian laitos, Tampereen yliopisto, Kesäkuu 2009.
  6. ↑ Danielsbacka, Mirkka: Vankien vartijat – Ihmislajin psykologia, neuvostosotavangit ja Suomi 1941–1944, s. 195. (Väitöskirja) Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos; Humanistinen tiedekunta; Helsingin yliopisto, 2013.
  7. ↑ Risto Husa: "Alikersantti Antti Rokka" s.110
  8. ↑ Pennti Syrjä: Isänmaattomat s.52
  9. ↑ Eino Hanski: "Heimopataljoona" s.129
  10. ↑ a b c Heimosotureiden luovutukset inkerikeskus.fi. Viitattu 2.12.2020.
  11. ↑ Kauppala, Pekka: Paluu vankileirien teille – Suomesta Neuvostoliittoon luovutettujen kohtalo 1940–1955. Gummerus Kustannus Oy, 2011.
  12. ↑ a b Ulkomaalaiset vapaaehtoiset rintamasotilaat voivat hakea rintama-avustusta - Sosiaali- ja terveysministeriö web.archive.org. 3.7.2011. Viitattu 25.10.2023.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jatkosodan_heimosoturit&oldid=22731491”