Marine Le Pen

Marine Le Pen syntyi vuonna 1968 ja on perheen kolmesta tyttärestä nuorimmainen. Le Penin isä on Kansallisen rintaman perustaja Jean-Marie Le Pen. Vuonna 1976 Le Penin perhettä vastaan suunnattiin pommi-isku, joka on yhä selvittämätön. Pommi-isku vaurioitti voimakkaasti perheen kerrostaloa. Le Pen on kertonut iskun vaikuttaneen perustavanlaatuisesti hänen lapsuuteensa. Le Pen sai kouluaikoinaan huomiota myös isänsä poliittisesta aktiivisuudesta johtuen.^[2][3]

Marine Le Penin vanhemmat erosivat hänen ollessaan 15-vuotias. Eron jälkeen suhteet isään lähenivät ja Le Pen osallistui nuoresta pitäen poliittisiin tilaisuuksiin. Le Pen opiskeli lakitutkinnon Panthéon-Assasin yliopistossa vuonna 1991 ja suoritti rikosoikeuden ylemmän tutkinnon vuonna 1992. Samana vuonna Le Pen sai pätevyyden toimia juristina ja hän työskenteli vuosina 1992–1998 puolustusasianajajana Pariisissa. Le Pen toimi asianajajana muun muuassa vähävaraisille ja paperittomille maahanmuuttajille.^[2][3]

Le Pen on toiminut useissa alueellisissa ja kunnallisissa tehtävissä. Le Pen on ollut Île-de-Francen valtuutettu vuodesta 2004, mitä ennen hän toimi vuosina 1998–2004 Nord-Pas-de-Calais’n valtuutettuna.Vuodesta 2008 hän on ollut Hénin-Beaumont’n kunnanvaltuuston jäsen.^[3]

Le Pen lopetti asianajajan työt vuonna 1998 ja aloitti isänsä perustaman Kansallisen rintaman lakiasioiden johtajana. Le Pen toimi tehtävässä vuoteen 2003 asti, jolloin hänestä tuli puolueen varapuheenjohtaja. Samana vuonna Le Pen asettui ehdolle Euroopan parlamentin vaaleissa ja hänet valittiin vuonna 2004 europarlamentaarikoksi.^[2][3]

Europarlamentaarikkona Le Penin asema puolueessa nousi ja hän johti isänsä presidentinvaalikampanjaa vuonna 2007.^[3] Vuoden 2010 aluevaaleissa Le Pen nousi puolueensa johtohahmoksi.^[4] Hänet valittiin Kansallisen rintaman puheenjohtajaksi isänsä Jean-Marie Le Penin seuraajaksi tammikuussa 2011.^[5]

Vuonna 2011 Le Pen valittiin isänsä seuraajaksi Kansallisen rintaman johtajaksi. Le Pen edusti puoluettaan vuoden vuoden 2012 presidentinvaalissa ja haastoi Nicolas Sarkozya. Le Pen sijoittui presidentinvaalissa kolmanneksi ja sai lähes 18 prosenttia äänistä. Tulos oli puolueen siihen astisen historian paras tulos presidentinvaaleissa. Le Pen ei suostunut tukemaan kumpaakaan toiselle kierrokselle edennyttä ehdokasta.^[6][3]

Toukokuun 2014 eurovaaleissa Le Pen voitti puolueensa kanssa suurimman puolueen paikan minkä myötä Le Pen tuli kansainvälisesti tunnetuksi euroskeptismin edustajana. Vuoden 2015 terrori-iskujen myötä kasvava islaminvastaisuus paransi puolueen tuloksia aluevaaleissa. Le Pen oli vaaleissa ehdolla Nord-Pas-de-Calais’n alueneuvoston puheenjohtajaksi ja voitti ensimmäisen kierroksen, mutta hävisi toisella kierroksella keskustaoikeiston ehdokkaalle.^[7][3]

Vuoden 2017 presidentinvaalissa Le Pen sijoittui toiseksi Emmanuel Macronin jälkeen. Ensimmäisellä kierroksella Le Pen sai noin 22 prosenttia ja toisella kierroksella noin 34 prosenttia äänistä.^[3][8] Vaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen Le Pen luopui tilapäisesti puolueen puheenjohtajuudesta keskittyäkseen kampanjaan.^[9][10]

Le Pen valittiin Pas-de-Calais’n 11. vaalipiirin kansanedustajaksi Ranskan kansalliskokoukseen vuoden 2017 parlamenttivaaleissa.^[11]

Le Pen oli ehdolla vuoden 2022 presidentinvaalissa. Le Pen jätti Kansallisen liittouman puoluejohtajan tehtävän ja pyrki asemoimaan itsensä "kaikkien ranskalaisten" presidenttinä.^[12] Hän hävisi toisella kierroksella istuvalle presidentille Emmanuel Macronille.^[13]

Puheenjohtajana Le Pen on pyrkinyt joissain määrin etääntymään isänsä ja puolueen äärimmäisistä näkemyksistä. Le Pen on omaksunut puolueen vakiintuneen maahanmuuttovastaisen kannan ja on nimittänyt puolueen perinteistä euroskeptismiä ranskalaiseksi nationalismiksi. Le Pen on kritisoinut voimakkaasti antisemitismiä.^[3] Le Pen on ottanut tiukan linjan suhteessa rasismiin ja antisemitismiin. Hänen aikanaan puolueesta on erotettu monia näistä asioista syytettyjä jäseniä, mukaan lukien hänen oma isänsä.^[12]

Le Penin aikana puolue on asemoitunut kolmantena vaihtoehtona kahden suuren puolueen kamppailussa. Le Pen on vedonnut äänestäjäkuntaan, joka on nähnyt Euroopan unionin esteenä. Vuoden 2014 kunnallisvaaleissa Le Pen ja hänen puolueensa voitti useita pormestarinpaikkoja. Vuoden 2014 presidentinvaaleissa Le Pen edusti laajasti ranskalaisia ja puolue nousi vaaleissa suurimmaksi puolueeksi.^[3]

Aikaisemmin Le Pen on suhtautunut kielteisesti Euroopan unioniin ja halunnut Ranskan eroavan unionista. Le Pen on kannattanut vahvoihin kansallisvaltioihin pohjautuvaa eurooppalaista järjestelmää. Le Penin mukaan kansallisen ja ”jälkikansallisen” näkökulman edustajien välinen näkökulma on korvannut oikeiston ja vasemmiston välisen jakolinjan.^[14] Hän on korostanut puolueensa kielteistä kantaa euroon ja puolustanut protektionismia.^[2] Myöhemmin Le Pen on lieventänyt puheitaan eurosta. Vuonna 2021 Le Pen totesi ”eurosta eroamisen olevan hyvin pelottavaa”.^[12]

Le Pen on suhtautunut kielteisesti laittomaan maahanmuuttoon ja Ranskan islamisaatioon.^[2] Vuoden 2015 Pariisin terrori-iskuista Le Pen syytti Hollandea ja Ranskan maahanmuuttopolitiikkaa. Le Pen on kannattanut Britannian Brexit-äänestystä kesäkuussa 2016 ja Donald Trumpin valintaa Yhdysvaltain presidentiksi.^[3] Le Pen on luvannut järjestää kansanäänestyksen maahanmuuttopolitiikasta, mikäli hänet valitaan presidentiksi.^[12]

Le Penillä on kolme lasta. Hän on ollut kahdesti naimisissa.^[2] Hänen nykyinen kumppaninsa on puolueen varapuheenjohtaja Louis Aliot, joka ei ole ollut näkyvästi mukana vuoden 2017 presidentinvaalikampanjassa.^[15]

Vuonna 2010 Le Pen herätti polemiikkia vertaamalla julkista tilaa katusaarnoilla ja -rukouksilla haltuun ottavia muslimeja toisen maailmansodan saksalaismiehittäjiin.^[16][17] Kadulla rukoileminen kiellettiin Ranskassa syyskuussa 2011.^[18]

Maaliskuun 2017 alussa Euroopan parlamentti poisti Le Peniltä parlamentaarisen koskemattomuuden koskien epäilyä väkivaltaisen materiaalin julkaisemisesta. Kyseessä on Le Penin vuonna 2015 kirjoittama Twitter-viesti, jossa oli Isis-terroristijärjestön murhaaman yhdysvaltalaisen toimittajan James Foleyn kuva. Ranskan lain mukaan teosta voi saada jopa kolmen vuoden vankeusrangaistuksen.^[19] Le Pen piti selvitykseen lakisääteisesti kuuluvaa tavanomaista psykiatrista tutkimusta hallinnon vastatoimena häntä vastaan Isisin tuomitsemisesta ja aikoi kieltäytyä siitä.^[20][21]

• À contre flots, Jacques Grancher, 2006 ISBN 2733909576 (ranskaksi) (omaelämäkerta)
• Pour que vive la France, Jacques Grancher, 2012.

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Marine Le Pen Wikimedia Commonsissa

• Marine Le Pen Euroopan parlamentin jäsenet. Euroopan parlamentti.
• Virallinen elämäkerta (Arkistoitu – Internet Archive) (ranskaksi)
• Taina Tervonen: Pirunkarkotin. Image 1/2012.