Paasion II hallitus

Paasion II hallitus oli Suomen tasavallan 55, joka toimi 195 päivän ajan 23. helmikuuta 1972 - 4. syyskuuta 1972. hallitus. Hallitusta johti pääministeri Rafael Paasio, ja se oli SDP:n yksin muodostama vähemmistöhallitus.

Vuoden 1972 eduskuntavaalien jälkeen presidentti Kekkosen tarkoituksena oli kansanrintaman palauttaminen hallitukseen. SKDL:n sisäiset erimielisyydet sekä SDP:n ja Keskustapuolueen keskinäisen yhteistyön hankaluus estivät uuden kansanrintaman syntymisen. Näin ollen presidentti päätyi nimittämään virkaan tilapäiseksi tarkoitetun sosiaalidemokraattisen vähemmistöhallituksen. Paasion II hallitus joutui kapeasta pohjastaan huolimatta selvittämään tärkeitä kysymyksiä, joiden ratkaisua ei voitu lykätä. Nämä johtivat budjettiongelmiin, eikä näin ollen suunnitellussa tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa päästy haluttuihin tuloksiin.^[1] Kun syyskuussa 1972 oli enemmistöhallituksen muodostamiseen tähtäävissä neuvotteluissa vihdoin päästy etenemään, oli Paasion II hallitus valmis jättämään paikansa. Viralliseksi eronsa syyksi hallitus ilmoitti, että sen "hartiat olivat liian kapeat" valmisteilla olleen Suomen ja Euroopan talousyhteisön (EEC) välisen vapaakauppasopimuksen viemiseen eteenpäin.

Lyhytikäisen hallituksen lempinimiä olivat "Nappulaliiga",^[2] johtuen sen nuoresta keski-iästä ja "Punatulkkuhallitus",^[3] viitaten sen pelkästään SDP:stä koostuneeseen miehitykseen. Hallituksen kokoonpano kuvasti uuden sukupolven eli suurten ikäluokkien voimakasta esiinmarssia politiikan kentällä.^[4] Vahvimmaksi ryhmäksi hallituksen sisällä muodostuivatkin poliittisesti nuoret ulkoministeri Kalevi Sorsa, oikeusministeri Pekka Paavola, kauppa- ja teollisuusministeri Seppo Lindblom, kansliaministeri Matti Louekoski sekä opetusministeri Ulf Sundqvist. Kulttuuriministeriksi tuli Kalevi Sorsan vanha ystävä, kirjailija Pentti Holappa.^[5] Vain 26-vuotias Sundqvist oli Suomen kaikkien aikojen nuorin valtioneuvoston jäsen.^[6] Tämän ennätyksen edellinen haltija oli Olli J. Uoti, joka oli nimitetty Sukselaisen ensimmäisen hallituksen sosiaaliministeriksi 27-vuotiaana syksyllä 1957.^[7]

Toinen valtiovarainministeri Margit Eskman siirtyi toukokuun lopussa 1972 Kansaneläkelaitoksen johtajaksi ja hänen tilalleen tuli kansanedustaja Seija Karkinen.^[8]