Paavo Paalu

Paalun vanhemmat olivat pika-ajuri August Verner Palkén ja Alma Koroinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1924 Ellen Agnes Dombrowskyn kanssa, jonka kuoltua vuonna 1941 hän avioitui uudelleen vuonna 1945 Lyyli (Lyla) Kiisken kanssa.^[1][2]

Palkén kirjoitti ylioppilaaksi Turun suomalaisesta klassillisesta lyseosta vuonna 1914 ja liittyi Varsinaissuomalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa vuosina 1914–1915 ja 1921 ja suoritti ylemmän oikeustutkinnon alkututkinnot ja osan loppututkinnoista. Sotakorkeakoulun yleisen osaston hän suoritti vuosina 1924–1926.^[1][2]

Palkén liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 7. tammikuuta 1916 ja otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella sekä Aa-joella. Hän suoritti vuonna 1917 Polangenissa järjestetyn erikoiskurssin (pommarikurssi).^[1][2]

Palkén saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana luutnantiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan ensin joukkueenjohtajaksi 3. jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Komppanian päällikkyyden hän otti vastaan 11. huhtikuuta 1918. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Tampereella, Aittolahdessa, Lyykylässä, Mannikkalassa ja Talissa, missä hän haavoittui lievästi taistelussa 24. huhtikuuta 1918.^[1][2]

Paalu jäi sisällissodan jälkeen edelleen palvelukseen 3. jääkärirykmenttiin, jonka nimi muutettiin myöhemmin ensin Savon jääkärirykmentti 3:ksi ja sitten Uudenmaan rykmentiksi. Rykmentissä hän toimi päällikkönä II pataljoonan 3. komppaniassa. Komppanianpäällikön tehtävien ohella hän hoiti myös pataljoonan komentajan tehtäviä 20. tammikuuta – 25. huhtikuuta 1919 välisen ajan. Paalu siirrettiin 5. helmikuuta 1920 alkaen Käkisalmen läänin rykmenttiin, jossa hän toimi komentajana I pataljoonassa.^[1][2]

Hänet komennettiin 17. marraskuuta 1920 Yleisesikuntaan, missä hän palveli toimistoupseerina liikekannallepano-, järjestely- ja operatiivisessa toimistossa. Yleisesikunnassa hän hoiti operatiivisen toimiston päällikön tehtäviä 12. tammikuuta – 15. elokuuta 1924 välisen ajan, jonka jälkeen hänet nimitettiin järjestelytoimiston päälliköksi. Järjestelytoimistosta käsin Paalu toimi myös Sotakorkeakoulussa yleisesikuntapalveluksen opettajana. Lopulta hänet siirrettiin Yleisesikunnasta 28. huhtikuuta 1927 Sotakorkeakouluun, missä hän toimi yleisesikuntapalveluksen vakinaisena opettajana. Oman tehtävänsä ohella hän toimi myös l. syyskuuta 1927 – 1. joulukuuta 1931 välisenä aikana taktiikan opettajana Sotateknillisessä koulussa. Lopulta koulutustehtävistä hänet joukko-osastoihin 1. syyskuuta 1931. Ensimmäisenä hänet nimitettiin komentajaksi Polkupyöräpataljoona 2:een ja seuraavaksi komentajaksi 1. heinäkuuta 1933 alkaen Keski-Suomen rykmenttiin. Lopulta hänet nimitettiin sotilasläänin komentajaksi 28. helmikuuta 1938 alkaen Satakunta-Hämeen sotilaslääniin.^[1][2]

Paalu osallistui talvisotaan 6. divisioonan (myöhemmin 3. divisioona) komentajana ja osallistui taisteluihin Karhula-Summa tasalla ja Vilajoella. Myöhemmin hän sai johdettavakseen Osasto Paalun, jonka komentajan tehtävistä hänet siirrettiin Päämajaan ylipäällikön käyttöön.^[2]

Välirauhan aikana Paalu toimi 23. divisioonan komentajana ja myöhemmin Lounais-Suomen sotilasläänin komentajana, kunnes jatkosodan puhjettua hänet komennettiin rintamalle 1. divisioonan komentajaksi ja johdatti joukkonsa taisteluihin Korpiselässä, Vieljärvellä, Nuosjärvellä, Pyhäjärvellä, Petroskoissa, Kontupohjassa ja Karhumäellä. Vuonna 1942 hänet siirrettiin komentajan viransijaiseksi Maaselän Ryhmään, josta hänet siirrettiin edelleen 18. divisioonan komentajaksi, jonka komentajana hän osallistui muun muassa Neuvostoliiton suurhyökkäyksen torjuntaan Karjalankannaksella.^[2]

Mahdottomassa tehtävässään Paalu ei onnistunut ja hänen divisioonan lohkolta vihollinen teki läpimurron 25. kesäkuuta 1944, jonka jälkeen ylipäällikkö vapautti hänet divisioonan komentajan tehtävistä 26. kesäkuuta 1944 ja passitti erikoistehtäviin Päämajaan.^[3] Siirron syynä olivat hänen ja IV armeijakunnan komentajan Taavetti Laatikaisen kanssa syntyneet erimielisyydet.^[2] Paalu erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1945 ja työskenteli sen jälkeen vakuutustarkastajana vakuutusyhtiö Sammossa Turussa vuoteen 1963 saakka. Paalu haudattiin Turkuun.^[2]

Paalu toimi Jalkaväen harjoitusohjesääntökomitean jäsenenä vuosina 1919–1921 ja Suomen ja Venäjän välisen Karjalankannaksen paikalliskomitean jäsenenä vuonna 1920 sekä polkupyöräpataljoonan järjestelyä suunnitelleen komitean sihteerinä vuonna 1923. Yleisesikunnan kunniatuomioistuimen jäsenenä hän toimi vuonna 1924 ja kenttäohjesääntötoimikunnan jäsenenä vuosina 1927–1931 sekä 2. divisioonan kunniatuomioistuimen varapaheenjohtajana vuosina 1935–1937.^[1][2]

Paalu toimi myös Kouvolan ratsastajien puheenjohtajana vuosina 1933–1935 ja oli Suomen upseeriliiton Kouvolan-Korian alaosaston puheenjohtajana vuosina 1934–1937. ja Jääkäriliiton Kouvolan-Korian-Utin alaosaston puheenjohtajana vuosina 1934–1937. Kouvolan ratsastajien kunniajäsenyys hänelle myönnettiin vuonna 1935.^[1][2]

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
• Tuompo, W. E., Päiväkirjani päämajasta 1941–1944, WSOY: Porvoo 1968.

• Tuokko, Kaino (toim.): Paavo Paalu. Vaiennettu kenraali 1895–1971. Saarijärvi: JR 35:n Kilta, 2003. ISBN 952-91-6420-3