Radio France

Säännölliset yleisradiolähetykset alkoivat Ranskassa vuonna 1922^[1]. Posti-, lennätin- ja puhelinlaitos PTT aloitti vuonna 1923 julkisen palvelun, jota koskeva laki säädettiin vuonna 1926. Vuonna 1927 alettiin perustaa alueellisia radioasemia, ja vuonna 1931 avattiin lyhytaaltoasema siirtomaita varten.^[2]

Yleisradiotoimintaa rahoitettiin lupamaksuilla vuodesta 1933. Valtion radion rinnalla toimi myös yksityisiä kaupallisia radioasemia.^[2] Pariisin Poste national oli vuonna 1939 maailman voimakkain radioasema 900 kilowatin lähetystehollaan. Radiolupien määrä kasvoi 5,2 miljoonaan vuonna 1940, mutta se oli kolmanneksen jäljessä Saksasta ja Britannaista.^[3]

Toisen maailmansodan aikana radiosta tuli tärkeä propagandaväline. Saksan miehitysalueen asemat jäivät vihollisen haltuun, ja etelän nukkehallituksen Radio Vichy aloitti toimintansa heinäkuussa 1940. Charles de Gaullen johtama Vapaa Ranska lähetti ohjelmaa BBC:n kautta Lontoosta^[4] sekä myöhemmin Yhdysvalloista, Neuvostoliitosta, Brazzavillesta ja Algerista^[3].

Sodan jälkeen radiotoiminta järjestettiin uudelleen. Vuonna 1944 perustettiin Radiodiffusion française, joka sai seuraavana vuonna monopolioikeuden yleisradiotoimintaan. Se toimi eri aikoina tiedotusministeriön tai pääministerin alaisuudessa. Valtakunnallisen asemaketjun Chaîne nationalen rinnalle syntyi viihdeohjelma Chaîne parisienne, kulttuuriohjelma Paris Inter ja opetusohjelmat Radio Sorbonne ja Paris IV. Vuonna 1949 aloitettiin televisiotoiminta, ja yhtiö sai nimen Radiodiffusion-télévision française (RTF).^[6]

ULA-lähetykset alkoivat Ranskassa vuonna 1954. Haastattelunauhurit ja transistorivastaanottimet tekivät radiosta entistä dynaamisemman viestintävälineen. Paris Interistä tuli vuonna 1957 yleiskanava France I, Chaîne parisiennesta viihde- ja paikallisohjelmien kanava France II régional ja Chaîne nationalesta kulttuurikanava France III national. Vuonna 1960 perustettiin stereofoninen musiikkikanava France IV haute-fidélité.^[6] Ranskan radiomaiseman erikoisuus olivat lähialueiden kaupalliset asemat Radio Luxembourg, Radio Monte Carlo ja Europe 1, joiden kanssa RTF joutui kilpailemaan. Television kehitys oli aluksi hidasta. Vuonna 1958 maassa oli yksi televisiokanava ja alle miljoona vastaanotinta. Radiovastaanottimia oli samaan aikaan 10,7 miljonaa.^[3]

Henry Bernandin suunnittelema uusi radiotalo valmistui Pariisiin vuonna 1963. Samana vuonna radiokanavat järjestettiin uudelleen. Yleiskanava RTF Inter jakautui iltaisin pitkien aaltojen Inter jeunesseksi ja keskiaaltojen Inter variétésiksi. Kulttuuri-, musiikki- ja opetusohjelmien kanavaksi tuli RTF Promotion. ULA-ohjelma RTF Haute-fidélité omistettiin kokonaan taidemusiikille.^[6]

Tiedotusministeriön alaisuudessa toiminut^[6] yhtiö sai itsenäisemmän aseman vuonna 1964, jolloin sen nimeksi tuli Office de radiodiffusion-télévision française (ORTF). Vuonna 1972 perustettiin maan hallituksen nimittämän toimitusjohtajan virka. Televisiomainonta aloitettiin vuonna 1968, mutta suurin osa rahoituksesta tuli yhä lupamaksuista. Radion kuuntelijamäärän laskua torjuttiin autoilijoita varten vuonna 1971 perustetulla kanavalla France Inter Paris, josta tuli hyvin suosittu. 1950-luvulla supistettuja ulkomaanlähetyksiä laajennettiin vuodesta 1969.^[7]

Ranskan poliittiseen elämään osallistunut ORTF hajotettiin vuonna 1974. Sen tilalle perustettiin seitsemän erillistä organisaatiota: radioyhtiö Radio France, televisiokanavat Télévision française 1, Antenne 2 ja France régions 3, tuotantoyhtiö Société française de production, lähetysyhtiö Télédiffusion de France ja audiovisuaalinen instituutti Institut national de l’audiovisuel.^[7] Radiolähetykset alkoivat samaan aikaan siirtyä ULA-alueelle, jota käyttivät myös laittomat piraattiradiot^[3].

Radio France aloitti toimintansa vuoden 1975 alussa. Se menetti monopoliasemansa vuonna 1981, minkä jälkeen maahan alettiin perustaa yksityisiä paikallisradioita. Vuonna 1982 muodostettiin yleisradiotoiminnan valvontaelin Haute Autorité de la communication audiovisuelle. Radio France vastasi haasteeseen hajauttamalla toimintaansa ja perustamalla omia paikallisasemiaan. Vuonna 2000 muodostettiin paikallisradioketju France bleu, jossa on nykyään 44 asemaa. Nuorisolle suunnattu Radio 7, ikääntyneille tarkoitettu Radio bleue ja eräät muut hankkeet jäivät lyhytikäisemmiksi. Vuonna 1975 perustettu ulkomaanpalvelu Radio France internationale yhtiöitettiin vuonna 1983, ja se irtautui Radio Francesta vuonna 1986. Vuonna 1987 perustettiin uutisradio France info ja vuonna 1997 uusi nuorisokanava Le Mouv (vuodesta 2015 Mouv’).^[8]

Radion toimintakenttä muuttui perusteellisesti Internetin myötä 1990-luvulta lähtien. Radio France avasi nettisivustonsa vuonna 1995, perusti Internet-radion vuonna 1999 ja aloitti podcastit vuonna 2006. Vuonna 2016 avattiin radio-, televisio- ja uutissivusto Franceinfo, jossa ovat mukana televisioyhtiö France télévisions, mediayhtiö France médias monde ja Institut national de l’audiovisuel. Vuonna 2018 perustettiin erillinen digituotantoyksikkö.^[8]

Radio France on nykyään itsenäinen julkisen palvelun laitos^[9]. Sen liikevaihto oli 654,3 miljoonaa euroa vuonna 2020. Yleisradiomaksu muodosti summasta 577,4 miljoonaa ja yhtiön mainos- ja muut tulot 76,9 miljonaa. Yhtiön palveluksessa oli vuoden aikana 4 835 työntekijää. Sen yhteydessä toimivat Ranskan kansallisorkesteri, filharmoninen orkesteri ja kaksi kuoroa.^[10] Uudistettu radiotalo palvelee myös musiikkitalona^[11].

Yhtiön ohjelmakanavat ovat:

• radion yleiskanava France Inter
• paikallisradioketju France Bleu
• kulttuuriradio France Culture
• musiikkiradio France Musique
• liikenne- ja musiikkiradio Fip
• nuorisoradio Mouv’
• Internet-sivusto Franceinfo.^[12]

Kanavilla on päivittäin yhteensä 15 miljoonaa kuuntelijaa^[12]. Radiolähetykset tapahtuvat ULA-alueella analogisesti ja DAB+ -tekniikalla^[13]. Lähetystoiminnasta vastaa TDF (entinen Télédiffusion de France)^[14].

• Radio France (ranskaksi)