Romantiikka

Romantiikka on usein nähty sitä edeltäneen valistuksen vastakohtana, vaikka tätä käsitystä on uudemmassa tutkimuksessa myös arvosteltu^[2]. 1800-luvun alun romantikot eivät täysin hylänneet antiikkia, mutta olivat kiinnostuneempia oman maansa historiasta. Kiinnostus kansojen alkuperään lisäsi innostusta kansanrunouden ja -satujen keräämiseen sekä loi pohjaa nykyaikaiselle historiantutkimukselle ynnä kansallisuutta korostavalle politiikalle ja ajattelulle. Toisaalta erityisesti monet varhaisromantikot Saksassa ja Englannissa kannattivat myös kosmopoliittisia arvoja sekä Ranskan vallankumousta^[3].

Romantiikan vastapainoksi kehittyi 1800-luvun lopulla realismi. Realismi, toisin kuin romantiikka, pyrki kuvaamaan kansan todellista elämää sellaisenaan. Jumalien ja sankarien sijaan ihannoitiin tavallista talonpoikaa. Realismi herätti kiinnostusta kansan elinoloihin. Siinä missä romantiikkaan yhdistyi usein nationalismi, realismiin liittyi sosialismi. Esimerkki romantiikan ja realismin taitekohdan kirjallisuudesta on Aleksis Kiven Seitsemän veljestä.

Romantiikka säilyi hallitsevana taiteenlajina musiikissa pidempään kuin muilla aloilla, 1900-luvulle asti. Kirjallisuudessa romantiikka elää muun muassa fantasiakirjallisuudessa. Kauhutarinat ja kauhuelokuvat kuvaavat romantiikan synkkää puolta, melankoliaa.^[4]

•  
  William Blake, Muinaiset päivät, 1794.
•  
  John Constable, Malvern Hall, 1809.
•  
  Caspar David Friedrich, Luostarikirkko tammimetsässä, 1810.
•  
  Caspar David Friedrich, Jäämeri, 1823–1824.
•  
  Théodore Géricault, Medusan lautta, 1818–1819.
•  
  Francisco de Goya, Kolossi, 1808–1812.
•  
  William Turner, The Fighting Téméraire tugged to her last Berth to be broken, 1838.
•  
  Eugène Delacroix, Omakuva, 1860.

Pääartikkeli: Romantiikka (kirjallisuus)

Tyylisuuntauksena romantiikka ajoittuu 1700-luvun lopulle ja 1800-luvun alkupuolelle. Se jaetaan yleensä varhaisromantiikan ja täysromantiikan kauteen. Romantiikka oli yleinen taidesuuntaus, joka vetosi tunteeseen ja mielikuvitukseen. Suuntaus syntyi vastakohtana uusklassismin ja valistuksen ajoille. Uusklassismin aikana estetiikka oli pysähtynyttä, ja valistuksen järki korosti rationalismia. Romanttiset tarinat saattoivat olla epäloogisia ja runsaan tyylinsä takia myös sekavia. Toisaalta romantikot kehittivät merkittävällä tavalla myös kansanrunouden tutkimuksen, historiallisen lähdekritiikin ja kielitieteen menetelmiä. Romantiikka korosti ihmisen suhdetta luontoon, mutta oli sen lisäksi kiinnostunut myös yliluonnollisesta, sielullisesta ja tiedostamattomasta. Yksilön vapautta yhteiskunnan laitoksiin nähden korostettiin. Romantiikan ajan taiteilija oli luova nero, uneksija ja haaveilija, jolla oli mystinen yhteys korkeampiin voimiin ja luontoon.

Romantiikkaan liittyvät myös keskeisesti sadut. Periaatteena oli, että sadun lopussa kaikki kääntyisi hyvin, paha saisi palkkansa ja prinssi prinsessansa. Saduissa seksuaalisuus oli neutralisoitu, hahmot kuvattiin pieninä ja siroina. Ilkeät äidit olivat äitipuolen roolissa. Tunnetuimpia satukirjailijoita ovat saksalaiset Grimmin veljekset Jacob ja Wilhelm Grimm, sekä tanskalainen H. C. Andersen. Grimmien tunnetuimpia satuja ovat prinsessasadut Tuhkimo, Lumikki ja Prinsessa Ruusunen, kuten myös Punahilkka sekä Hannu ja Kerttu. H. C. Andersen puolestaan tunnetaan parhaiten saduistaan Pieni merenneito, Peukalo-Liisa ja Ruma ankanpoikanen. Varsinaisen lastenkirjallisuuden perustajana pidetään ranskalaista kirjailijaa Charles Perraultia. Esimerkiksi juuri Grimmin veljekset kirjoittivat myöhemmin omiksi versioikseen satuja Perraultin kokoelmasta Hanhiemon tarinoita.

Pääartikkeli: Romantiikan musiikki

Romantiikan musiikki liittyy läheisesti romantiikkaan myös kirjallisuudessa, taiteessa ja filosofiassa. Musiikissa jatkettiin monelta osin klassismin aikana vallinneita perinteitä, kuten sonaattimuotoa. Henkisesti se oli kuitenkin hyvin erilaista: kun aiemmin musiikissa oli noudatettu tiukkoja kaavoja ja rationalistista estetiikkaa ilmaisussa, nyt säveltäjät alkoivat ilmaista sillä tunteita ja käyttää intuitiivisia ja usein hyvin poikkeuksellisia ilmaisutapoja. Romantiikan sävellykset saivat usein aiheensa luonnosta, kuten aurinkoisesta kevätpäivästä tai myrskyisästä ulapasta. Innoituksia haettiin myös historiasta, kirjallisuudesta ja runoudesta tai ihmisen psyykestä.

Baletissa vallitsi 1830–1850-luvuilla romanttinen tyylisuuntaus. Sille olivat tyypillisiä taruolennoista tai eksoottisista maista kertovat tarinat. Romantiikan aikana myös naistanssijoiden rooli korostui ja omaksuttiin uusi emotionaalisesti latautunut tanssityyli. Romanttisen baletin suuria keksintöjä olivat ballerinojen varvastanssin muuttuminen taiteelliseksi tehokeinoksi ja kaasuvalojen käyttö näyttämötehosteena. Kuuluisimpia romanttisen baletin teoksia on Giselle, jonka sävelsi Adolphe Adam. Romanttinen baletti vakiinnutti ballerinan esiintymisasuksi valkoisen tiukkamiehustaisen hihattoman, pohjepituisen tyllihameen (tutu), sukkahousut ja balettitossut. Tanskassa on vielä nykyään säilynyt lähinnä romanttista balettia muistuttava Bournonville-tyyli.

Romanttinen liike oli voimakkain Saksassa, jossa sitä oli edeltänyt 1700-luvulla Sturm und Drang. Siihen kuuluivat runoilija, näytelmäkirjailija ja historioitsija Friedrich Schiller, jonka teoksia ovat muun muassa Wilhelm Tell ja Don Carlos sekä Johann Wolfgang von Goethe, jonka varhaiset teokset, kuten suosittu Nuoren Wertherin kärsimykset, enteilivät varsinaisen romantiikan arvomaailmaa. On kuitenkin syytä huomata, että sekä Schiller että Goethe sanoutuivat 1790-luvulla itse jyrkästi irti romantiikasta ja edustivat Weimarin klassismia. Varsinainen varhaisromantiikka alkoi 1790-luvulla Jenassa ja Berliinissä. Sen perustajia olivat Friedrich Schlegel, Novalis sekä Ludwig Tieck. Saksalaiset romantikot olivat kiinnostuneita historiasta ja kansanperinteestä, varsinkin renessanssista ja keskiajasta. Täysromantiikan kautta edustivat E. T. A. Hoffmann sekä ns. Heidelbergin romantiikan runoilijat Clemens Brentano, Achim von Arnim ja Joseph von Eichendorff.

Ranskan romanttiseen aikakauteen vaikutti myös suuresti Euroopassa levinnyt vallankumous 1789. François-René de Chateaubriandin katsotaan usein aloittaneen romanttisen virtauksen Ranskassa, vaikkakin myös saksalaisesta romantiikasta innoittunut Madame de Staël toimi tärkeänä välittäjähahmona. Victor Hugo oli itsevarma nuori ja nousi oman maansa romanttisen ryhmän johtoon. Hänen maailmankuuluja teoksiaan ovat Pariisin Notre-Dame ja Kurjat. Alexandre Dumas vanhempi oli eräs tunnetuista aikakauden kirjailijoista. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Kolme muskettisoturia ja Monte-Criston kreivi.

Englannin ensimmäisinä romantikkoina pidetään kahta runoilijaa, William Wordsworthia ja Samuel Taylor Coleridgea, jotka julkaisivat yhteiskokoelman Lyrical Ballads. Lordi Byron oli brittiläisen romantiikan perushahmoja. Hän oli särmikäs nero, joka kirjoitti Euroopan läpi kulkeneita runoja. Childe Haroldin pyhiinvaellusmatka -runoelma vuonna 1812 teki Byronista kuuluisan. Englantilaiset romantikot korostivat yksilöllisen kapinan merkitystä.

Byronin kanssa samaan tuttavapiirin kuuluivat myös runoilija Percy Bysshe Shelley ja hänen vaimonsa Mary Shelley. Jälkimmäisen tunnetuin teos on populaarikulttuuriin lähtemättömän vaikutuksen jättänyt Frankenstein - Uusi Prometheus (1818). Myös antiikin Kreikkaa suuresti ihaillut runoilija John Keats kuului samaan yhteisöön, joka asui vietti pitkiä aikoja Sveitsissä ja Italiassa.

Yksi tunnetuimmista romaanikirjailijoista oli romantiikan vuosikymmeninä vaikuttanut Jane Austen. Hän edusti hengeltään enemmän valistusta ja parodioi goottilaista romantiikkaa. Austenin suosituimpia teoksia ovat Ylpeys ja ennakkoluulo ja Järki ja tunteet.

Teoksissaan saksalaisia keskiajan romaaneja hyödyntänyt Edgar Allan Poe oli Yhdysvaltojen kauhuromantikko. Hän sai inspiraationsa omista neurooseistaan ja ahdistuksestaan. Poen tiivistunnelmaiset novellit ovat vaikuttaneet paljon nykyajan jännitysromaaneihin. Vasta hänen kuuluisa runonsa Korppi toi hänelle tunnustusta myös hänen kotimaassaan. Yhdysvaltojen ensimmäinen ammattikirjailija ja menestysromaanien tekijä oli Washington Irving, joka oli romaanien tekijä, konservatiivi ja luonteeltaan romanttinen uneksija. Irving tunnetaan esimerkiksi Salmagundi- ja Alhambra-romaaneistaan.

Suomessa romantiikka on tavattu perinteisesti jakaa mm. Adolf Ivar Arwidssonin edustamaan Turun romantiikkaan ja myöhemmin Helsingissä toimineeseen lauantaiseuraan. Jälkimmäistä edustivat muun muassa Johan Ludvig Runebergin runot. Muita romantiikan kirjailijoita olivat esimerkiksi Zacharias Topelius ja Elias Lönnrot. Kalevala ja Kanteletar voidaan tavallaan myös laskea romantiikan aikaansaannoksiksi, vaikka tätä käsitystä on tutkimuksessa myös kritisoitu ja Lönnrot on pikemminkin yhdistetty valistukseen ja uushumanismiin^[5]. Romantiikka valoi uskoa yhteen, voimakkaaseen suomalaiseen kansaan. Syntyi nationalismi ja kansallisromantiikka.

• Kansallisromantiikka

• Beiser, Frederick C.: The Romantic Imperative: The Concept of Early German Romanticism. Cambridge (Mass.) & London: Harvard University Press, 2003. 0-674-001180-5
• Karkama, Pertti: Kansakunnan asialla. Elias Lönnrot ja ajan aatteet. Helsinki: SKS, 2001.
• kookas.fi: Romantiikka
• http://koulutus.ulvila.fi/data/doc//kirjallisuus.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
• http://www.jyu.fi/taiku/aikajana/kirjallisuus/ki_romantiikka.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
• http://www.lokikirjat.fi/hoffkult.html (Arkistoitu – Internet Archive)
• Äidinkieli käsikirja, WSOY 1996

• Krohn, Eino: Eros ja Narkissos – johdatus romanttiseen aatevirtaukseen. Otava, 1956.
• Krohn, Eino: Mitä on romantiikka – klassisuus, koomisuus, tyyli, realismi, ekspressionismi, draama, etiikka. Otava, 1958.
• Pinx. Maalaustaiteen mestareita. (Osat 3 ja 4) WSOY, 2005. ISBN 951-0-29197-8 ja ISBN 951-0-29198-6
• Whittall, Arnold: Romantiikan musiikki – Schubertista Sibeliukseen. (Suomentanut Jouko Laaksamo) Kuopio: Unipress, 2007. ISBN 978-951-579-196-2

• Romantiikan ajan kuvataide Jyväskylän yliopisto. Arkistoitu 29.6.2007. Viitattu 8.5.2007.
• Hildén, Sakari: 1800–luku: romantiikka��(Kirjoitus romantiikan musiikista) Riihimäen musiikkiopisto. Arkistoitu 25.4.2009. Viitattu 31.12.2008.
• Palolahti, Pekka: Romanttinen liike ja Euroopan sielu (Kirjoitus romanttisen liikkeen vaikutuksesta Euroopan henkiseen perintöön.) Näköpiiri nro 4 (2002). Arkistoitu 29.1.2016. Viitattu 21.1.2016.