teema

Katso artikkeli Teema Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

teema (9)

pääaihe, keskeisin, johtava ajatus
(kielitiede) lauseessa käsiteltävä aihe
Prototyyppisessä n-lauseessa taas subjekti on lauseen teema, josta jotakin ilmaistaan. (kielikello.fi)

Partikkeli は ilmaisee lauseen teemaa eli sitä asia, josta lauseessa puhutaan. (kanjikaveri.fi)

Ääntäminen

IPA: /ˈt̪eːmɑ/
tavutus: tee‧ma

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	teema	teemat
genetiivi	teeman	teemojen (teemain)
partitiivi	teemaa	teemoja
akkusatiivi	teema; teeman	teemat
sisäpaikallissijat
inessiivi	teemassa	teemoissa
elatiivi	teemasta	teemoista
illatiivi	teemaan	teemoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	teemalla	teemoilla
ablatiivi	teemalta	teemoilta
allatiivi	teemalle	teemoille
muut sijamuodot
essiivi	teemana	teemoina
translatiivi	teemaksi	teemoiksi
abessiivi	teematta	teemoitta
instruktiivi	–	teemoin
komitatiivi	–	teemoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	teema-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

Sana on laina ruotsin sanasta tema, joka pohjautuu latinan sanaan thema, aihe, merkki. Latinaan sana on lainautunut kreikan sanasta théma, joka on johdos kreikan verbistä tithénai, asettaa. Suomen teema on otettu käyttöön 1800-luvun myöhemmällä puoliskolla. Se löytyy esimerkiksi Ferdinand Ahlmanin 1874 julkaistusta kirjasta Ruotsalais-Suomalainen ja Suomalais-Ruotsalainen Sanakirja.^[1]