Yhdysvaltain Neitsytsaaret

Yhdysvaltain Neitsytsaaret Virgin Islands of the United States
Lippu	Vaakuna
Sijainti
Koordinaatit: 18°21′N, 64°57′W
Valtio	Yhdysvallat
Perustettu	1672
Yhdysvaltain omistukseen	1917
Hallinto
– hallinnon tyyppi	saarialue
– hallinnollinen keskus	Charlotte Amalie
– Kuvernööri	John de Jongh
Pinta-ala	346 km²
– sisävesi	1 km²
Väkiluku (2020)	87 146
– väestötiheys	57,5 as./km²
Symbolit
– Kansallislaulu	Virgin Islands March
– Motto	”United in Pride and Hope”
Infobox OK

Yhdysvaltain Neitsytsaaret (engl. Virgin Islands of the United States) on saariryhmä ja Yhdysvaltain territorio Karibialla. Saaret olivat Tanskan Länsi-Intian siirtomaa maaliskuun 1917 loppuun, jolloin ne myytiin Yhdysvalloille Water Islandia lukuun ottamatta. Water Island myytiin Yhdysvalloille vuonna 1944. Tanskan motiivi kaupalle oli orjakaupan kiellon myötä kannattamattomaksi käynyt sokerituotanto.^[1] Yhdysvaltain tarkoituksena taas oli suojella Panaman kanavaa, sillä saaret sijaitsevat tärkeän laivareitin varrella. Maantieteellisesti nämä saaret kuuluvat Neitsytsaarten saariryhmään, joka on osa Pieniä Antilleja. Pääkielet ovat englanti, espanja ja ranska.

Yhdysvaltain Neitsytsaaret sijaitsevat noin 110 km Puerto Ricosta itään.^[2] Ne koostuvat 68 tuliperäisestä saaresta, joista suurimmat ovat Saint Croix, Saint Thomas ja Saint John (ent. Saint Jan)^[3]. Saarien kokonaispinta-ala on 346 km² ja rantaviivaa on yhteensä 188 km^[4].

Saint Croix on pääsaarista eteläisin. Siellä voidaan harjoittaa maanviljelystä. Saint Thomas sijaitsee noin 65 km siitä pohjoiseen. Siellä on hyvä satama, mutta viljelykelpoinen maa on vähissä. Pääkaupunki Charlotte Amalie sijaitsee Saint Thomas -saarella.^[2]

Saarilla vallitsee subtrooppinen ilmasto ja sadekausi on syyskuusta marraskuuhun. Korkein kohta on 475 metriä korkea vuori Crown Mountain^[4].

Saarten ensimmäisiä asukkaita olivat ciboneyt, arawakit ja karibit. Kristoffer Kolumbus kävi saarilla vuonna 1493. Hän kutsui asukkaita ”intiaaneiksi” ja saaria ”neitsytsaariksi” pyhän Ursulan 11 000 neitsyestä kertovan legendan mukaan.^[5]

Eurooppalaisten saapumista seuranneina vuosikymmeninä saarta asuttaneiden karibien määrä laski jyrkästi. 1587 kävijät kertoivat intiaaniasukkaista, 1625 heitä ei enää löytynyt. Luultavasti Puerto Ricosta kävi espanjalaisia säännöllisesti ryöstöretkillä. Tartuntataudit ja pakkotyö koituivat intiaanien tuhoksi.^[5]

Saaret ovat olleet englantilaisten, ranskalaisten, espanjalaisten sekä maltan ritarien hallinnassa, ennen kuin ne päätyivät tanskalaisille.^[6]

Pääartikkeli: Tanskan Länsi-Intia

Vuonna 1666 tanskalaisia kööpenhaminalaisten liikemiesten varustamia merenkulkijoita valtasi asumattoman Saint Thomasin saaren, jonne Tanskan Länsi-Intian kauppakomppania perusti vuonna 1672 siirtomaan. Saint Jan (nyk. Saint John) miehitettiin 1684 ja alistettiin siirtomaaksi 1718. Tanska osti Saint Croix’n Ranskalta 1733. Saarten plantaaseille tuotettiin runsaasti länsiafrikkalaisia orjia.^[7]

1700-luvun puolivälistä lähtien Charlotte Amalien vapaasatamasta St. Thomasilla tuli Karibianmeren kaupan keskus ja Tanskan Länsi-Intia koki taloudellisen kukoistuskauden. 1800-luvulla sokerin hinta putosi, orjuus lakkautettiin 1848 ja höyrylaivat muuttivat laivareittejä. Saarten v��kiluku väheni voimakkaasti. Vuonna 1917 Yhdysvallat osti saaret 25 miljoonalla dollarilla.^[7] Tanskalle jäi tuolloin pieni Water Island, joka siirtyi Yhdysvalloille vuonna 1944 sotilaskäyttöön 10 000 dollarin korvausta vastaan.

Vuonna 1956 Laurance Rockefeller lahjoitti suuren maa-alueen St Johnilta kansallispuistoksi. Matkailu saarille alkoi lisääntyä 1900-luvun puolivälistä alkaen.^[5]

Territorio on järjestetty ja maahan sulauttamaton. Järjestetyn territorion nimike tarkoittaa, että territoriolla on Yhdysvaltain kongressin suoma autonomia ja paikallishallinto. Koska territorio on maahan sulauttamaton, vain osa Yhdysvaltain perustuslaista pätee saarilla (syntyperäisen kansalaisuuden saaren asukkaat saivat vasta 1932).^[8]

Muiden territorioiden tavoin Neitsytsaaret lähettää yhden edustajan Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen. Tällä ei kuitenkaan ole äänioikeutta, koska saaret eivät ole osavaltio.^[9] Vuodesta 2015 lähtien edustajana on toiminut Stacey Plaskett, joka edustaa demokraatteja.^[10]

Ylintä toimeenpanevaa valtaa käyttää kuvernööri, joka valitaan neljän vuoden pidettävissä vaaleissa. Ensimmäinen vaaleilla valittu kuvernööri aloitti virassaan vuonna 1970. Kuusi vuotta myöhemmin territorio sai luvan ottaa käyttöön oman perustuslain, jonka Yhdysvaltojen presidentin ja kongressin tulisi hyväksyä. Yrityksiä luoda perustuslaki on ollut useampia, joista viimeisin lähetettiin presidentti Obaman hyväksyttäväksi vuonna 2009, mutta tämä palautti ehdotuksen takaisin territoriolle vuonna 2012 korjattavaksi. Lainsäädäntövaltaa sen sijaan käyttää yksikamarinen parlamentti, joka koostuu 15 edustajasta.^[11]

Matkailu on saarten tärkein elinkeino. Matkailu tuottaa 70 prosenttia bruttokansantuotteesta ja työllistää 70 % työvoimasta. Teollisuus valmistaa öljytuotteita, tekstiilejä, lääkkeitä, elektroniikkaa ja kelloja. Maatalous on melko vähäistä, ja suurin osa elintarvikkeista tuodaan muualta.

Saarten energiantuotanto perustuu suurelta osin muualta tuotuun raakaöljyyn. Hovensan jalostamo, joka kuului maailman suurimpiin öljynjalostamoihin, lopetti toimintansa vuonna 2012 ja sitä käytetään nykyisin vain varastointiin. Ensimmäinen suuri aurinkovoimala valmistui Charlotte Amalien lentoasemalle 2011. St. Croix’hin rakennetaan neljän megawatin aurinkovoimalaa.^[12]

Saarilla on kaksi lentokenttää ja 1260 km maantietä. Suuria satamia ovat Charlotte Amalie, Christiansted, Cruz Bay, Frederiksted ja Limetree Bay.^[4]

Eniten asukkaita on St. Thomasin saarella, 51 634 vuonna 2010. St. Croix on melkein yhtä iso, 50 601. St.Johnin saarella on vain 4170 asukasta.^[13] Väkiluku vähenee vuosittain noin puoli prosenttia.^[4]

Vuoden 2020 väestönlaskennassa territorion asukasluvuksi saatiin 87 146. Näistä mustaihoiset ovat selkeästi suurin ryhmä (67 769 henkilöä), valkoihoiset toiseksi suurin (11 584).^[14] Territorion virallinen kieli on englanti. Lukutaitoisia on 90–95 % väestöstä. Vuonna 2000 englantia puhui 74,7 % koko väestöstä, espanjaa 16,8 %, ranskaa tai ranskaan pohjautuvia kreolikieliä 6,6 % ja muita kieliä 25,3 %. Espanjan puhujat ovat tulleet saarille pääsääntöisesti Puerto Ricolta tai Dominikaanisesta tasavallasta. Ranskan, ja siihen pohjautuvien kreolikielten, puhujat sen sijaan ovat tulleet Ranskan merentakaisilta alueilta sekä Saint Lucialta ja Haitilta.^[15]

Saarten arkkitehtuurissa näkyy vaikutteita monilta suunnilta ja historian kausilta. Afrikkalainen perinne näkyy talojen suunnittelussa, katuverkko ja punaiset katot muistuttavat Tanskasta ja monissa kaupungeissa on edelleen suuri tori, joka on aikanaan ollut orjien markkinapaikka. Rakennusmateriaalina on käytetty paikallisten kivien lisäksi Euroopasta laivojen painolastina tuotuja keltaisia tiiliä.^[2]

Monet ruokalajit perustuvat afrikkalaiseen keittiöön.^[2] Perinteisiä raaka-aineita, joiden käyttö on peräisin plantaaseilla työskennelleiden orjien muonituksesta, ovat merenelävät, kasvikset ja vähemmän käytetyt lihanpalat. Mausteita ja yrttejä käytetään runsaasti.^[16]

Taidemaalari Camille Pissarro syntyi Charlotte Amaliessa mutta teki taiteilijanuransa Ranskassa.^[2]

Urheilussa Yhdysvaltain Neitsytsaaret on muun muassa Kansainvälisen olympiakomitean ja kansainvälisen jalkapalloliiton FIFAn jäsen.^[17][18] Saarilla on ollut edustajia kesäolympialaisissa säännöllisesti vuodesta 1968 ja ajoittain myös talviolympialaisissa. Vuonna 1988 Peter Holmberg sai hopeamitalin purjehduksessa.^[19]

• Useita tekijöitä: Geographica - Maailmankartasto. Almagest OY, 1999 (päivitetty 2008). ISBN 978-3-8331-4130-0

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yhdysvaltain Neitsytsaaret Wikimedia Commonsissa