Papyrus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Papyruskaisla (Cyperus papyrus)

Papyrus on papyruskaislasta (Cyperus papyrus) valmistettava paperinkaltainen materiaali, jota käytettiin erityisesti muinaisessa Egyptissä. Papyruskaislaa kasvoi laajalti Niilin suistoalueella, mutta nyttemmin se on sieltä kadonnut ja sitä kasvaa luonnonvaraisena Niilin yläjuoksulla ja Etiopiassa. Paitsi kirjoitusmateriaalina, papyruskaislaa on käytetty myös muihin tarkoituksiin, muun muassa veneiden rakentamiseen, ravinnoksi ja sandaaleiksi.[1][2]

Papyrus-nimen alkuperä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimitys papyrus tulee muinaiskreikan sanasta πάπυρος, papȳros, josta se on latinan sanan papyrus kautta kulkeutunut muihin kieliin. Sanan alkuperästä ei ole varmuutta, mutta sen uskotaan tulevan muinaisegyptistä[3], jossa sanan tunnettuja vastineita ovat kuitenkin wadj, tjufy ja djet.[4]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oksyrhynkhoksesta löydetty papyrus. Reiät ovat madonreikiä.

Papyrusta käytettiin Egyptissä jo ennen 3000 eaa. Noin 1000 eaa. mennessä sen käyttö oli levinnyt myös muiden Vähän-Aasian kansojen keskuuteen. Suurin osa papyruksesta viljeltiin Egyptissä vuoteen 200 eaa. asti, kunnes Seleukidit alkoivat tuottaa papyrusta Mesopotamiassa.[5] Papyrus oli antiikin yleisin kirjoitusmateriaali. Papyruksen etuja olivat sen keveys ja joustavuus.[6] Papyrusta oli runsaasti saatavilla Egyptissä, koska siellä kasvoi myös papyruskaisla. Muualla oli usein pulaa papyruksesta, ja sitä korvattiin esimerkiksi pergamentilla eli nahalla sitten kun nahkojen soveltuvuus kirjoittamiseen havaittiin.[7] Papyrus oli kuitenkin huomattavasti pergamenttia halvempi materiaali.[8]

Papyruksen valmistus loppui 1000-luvun alussa, kun arabit oppivat kiinalaisilta vangeilta kuinka paperia valmistetaan paperimassasta. Papyruksen valmistukseen tarvitaan tiettyä kaislaa, kun taas paperia voidaan tehdä kaikkialla missä vain on kasveja, joiden selluloosa soveltuu paperin valmistukseen. Paperi myös kestää kosteutta paremmin kuin papyrus, joka on herkkä homehtumaan.[9]

Papyruksen valmistustapa unohtui, kun sitä ei enää tuotettu. Valmistusta yritettiin uudestaan 1700-luvulta lähtien, mutta se ei onnistunut.[9] Vuonna 1962 egyptiläinen insinööri Hassan Ragab alkoi tehdä kokeita papyruksen valmistamiseksi. Ragab haki Etiopiasta ja Sudanista kaislansiemeniä, joista yritti kasvattaa uusia kasveja, sillä papyruskaislaa ei enää kasvanut Egyptissä. Papyruskaislaa on kuitenkin vaikea lisätä siemenistä. Sen jälkeen Ragab hankki papyruskaislan juurakoita ja kasvatti niistä uusia kasveja. Kesti vuosia ennen kun papyruksen valmistus onnistui: vanhoissa kirjoituksissa ei kuvattu valmistusprosessia riittävän tarkasti, ja niissä oli jopa vääriä tietoja. Vanhoissa maalauksissakaan ei ollut kuvia papyruksen valmistuksesta.[10]

Papyruksen valmistus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eri tapoja tehdä suikaleita papyruksen varresta ja papyrusarkin ladonta.

Papyruskaislojen sato kerätään loka–marraskuussa. Papyruksen valmistukseen käytetään kolmiomaisen kaislanvarren alapäästä noin 60 senttimetriä pitkä pätkä, joka on riittävän leveä, että siitä saa sopivan kokoisia suikaleita. Varresta poistetaan vihreä kuori, ja kuitumainen sisäosa suikaloidaan nauhoiksi. Nauhoja voidaan kuivata, ja siten varastoida myöhempää käyttöä varten. Sisäosasta saatuja nauhoja liotetaan, nuijitaan tai valssataan, kunnes nauhat ovat täysin vettyneet. Näin niistä saadaan poistettua ei-toivottu orgaaninen materiaali.[10]

Arkkien koot olivat muinaisessa Egyptissä suurimmillaan noin 30 × 40 senttimetriä. Egyptiläiset käyttivät pellavakangasta, jolle nauhat ladotaan ensin yhteen suuntaan niin, että uusi nauha menee hieman vanhan päälle. Sama toistetaan sen jälkeen toiseen suuntaan ristiin, jonka jälkeen arkki puristetaan. Puristuksessa poistuu vettä. Kankaita arkin molemmin puolin vaihdetaan kuiviin, kunnes arkki on saatu kuivattua. Puristuksen aikana kuidut liittyvät yhteen ja pysyvät toisissaan kiinni, kun ne ovat kuivuneet. Kuivumisen jälkeen kuituja vielä kiillotetaan.[10]

Arkeista kääröiksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Papyrusarkkien korkeus oli tavallisesti 16–20 cm; joskus harvoin ne kuitenkin olivat noin 50 cm korkeita. Arkkeja liimattiin yhteen, ja näin niistä saatiin käärö eli rulla. Käärössä oli tavallisesti noin 20 arkkia, jolloin sen pituus oli noin 1,5–2 metriä.[11][12] Pisin tunnettu papyruskäärö on noin 40-metrinen. Uusi papyrus oli väriltään vaaleaa, ja se kellastui ajan myötä kellertävänruskeaksi.[11][12]

Papyruksessa on kaksi puolta: yhdellä puolella papyrusnauhat ovat vaakasuorassa ja toisella taas pystysuorassa. Yleensä vaakasuora puoli jäi rullan sisälle ja pystysuora tuli ulkopintaan, koska pystysuoran puolen kuidut joustivat paremmin, kun käärö rullattiin. Rullaaminen sopi papyrukselle taittelua paremmin, sillä se ei kestä taitoksia samaan tapaan kuin pergamentti tai paperi.

Käärojä luettiin rullaamalla niitä auki aina sopivalta matkalta. Kääröön kiinnitettiin joskus telat rullaamisen helpottamiseksi samalla tavalla kun toorakääröissä. Kirjoittaessa kääröä taas rullattiin sitä mukaa kun teksti edistyi.[8][12]

Kirjoittamistapa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinaisessa Egyptissä papyrusrullaan kirjoitettiin hieroglyfeillä oikealta vasemmalle ja ylhäältä alas pystyriveihin – tai sitten oikealta vasemmalle vaakariveihin, jolloin käytettiin palstoitusta. Jälkimmäinen kirjoitussuunta on edelleen käytössä arabiassa ja hepreassa.[13] Useissa antiikinaikaisissa teoksissa esiintyvä jaottelu kirjoihin viittaa näihin papyrusrulliin, joita käytettiin ennen kuin koodeksit korvasivat ne.

Papyruksien kestävyys ja tutkiminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Papyrus kesti hyvin Egyptin autiomaiden kuivaa ilmastoa. Muualla – esimerkiksi Niilin suistossa – se helposti homehtui, kun materiaali imi kosteutta.[14] Poikkeuksen tähän muodostavat lähinnä tulipaloissa hiiltyneet tai hapettomissa tiloissa olleet papyrukset, jotka eivät ole voineet maatua.[15]

Papyrusten tutkiminen on oma tieteenalansa, papyrologia. Professori Jaakko Frösénin johdolla suomalaisilla on kansainvälisesti tunnustettua erityistaitoa hiiltyneiden papyrusten tutkimuksessa.[16][17]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Schulz, Regine & Seidel, Matthias ; kirjoittajat: Altenmüller, Hartwig ... [et al.]: Egypti : faaraoiden maa. Könemann, 2004. ISBN 3-8331-1109-7

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Egyptian Papyrus Boats World Sailing Ships. 26.10.2007. Arkistoitu 25.10.2014. Viitattu 25.10.2014. (englanniksi)
  2. ↑ Duke, James A.: Cyperus papyrus L. New Crop Resource Online Program, Purdue University. 9.7.1996. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  3. ↑ Beekes, Robert Stephen Paul & Beek, Lucien van: Etymological Dictionary of Greek. Brill, 2010. ISBN 9789004174184 (englanniksi)
  4. ↑ Lacovara, Peter: The World of Ancient Egypt: A Daily Life Encyclopedia (2 volumes): A Daily Life Encyclopedia, s. 39–. ABC-CLIO, 21.11.2016. ISBN 978-1-61069-230-4 Teoksen verkkoversio (viitattu 22.2.2020). (englanniksi)
  5. ↑ Erja Salmenkivi: Papyrusten aika, s. 26. Helsinki : Kustannusosakeyhtiö Teos, 2019 : Liettua : ScandBook : ©2019, 2019. ISBN 978-951-851-892-4
  6. ↑ History of Writing Materials – The Egyptian papyrus: 3000 BC History World. Viitattu 22.2.2020.
  7. ↑ Hornblower, Simon & Spawforth, Antony & Eidinow, Esther: The Oxford Companion to Classical Civilization, s. 128. Oxford University Press, 2014. ISBN 9780191016752 (englanniksi)
  8. ↑ a b Elliott, Rich: Ancient Writing Materials Simon Greenleaf University. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  9. ↑ a b Iskander, Lara: The Papyrus Museum in Cairo Tour Egypt. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  10. ↑ a b c Smith, Mason Rossiter: The Return of Papyrus. AramcoWorld, Arab and Islamic Cultures and Connections, 1973, 24. vsk, nro 4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  11. ↑ a b Schulz, Regine & Seidel, Matthias et al., 2004, s. 347.
  12. ↑ a b c Kee, Shania: The Historical Background of The Ancient Scroll Dartmouth Ancient Books Lab. 24.5.2016. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  13. ↑ Schulz, Regine & Seidel, Matthias et al., 2004, s. 347–348.
  14. ↑ Nicholson, Paul T. & Shaw, Ian: Ancient Egyptian Materials and Technology, s. 240–. Cambridge University Press, 23.3.2000. ISBN 978-0-521-45257-1 Teoksen verkkoversio (viitattu 22.2.2020). (englanniksi)
  15. ↑ Frösén, Jaakko & Hurmerinta, Riitta-Ilona: Hiiltyneet papyrukset 375 Humanistia – Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. Viitattu 22.2.2020.
  16. ↑ Sutinen, Annika: Suomalainen huippuyksikkö pisti Petran uuteen uskoon 20.4.2009. Suomen Akatemia. Arkistoitu 25.10.2014. Viitattu 25.10.2014.
  17. ↑ Frösén, Jaakko: Antiikin Kreikan kirjoitetut lähteet -huippuyksikkö 28.1.2008. Suomen Akatemia. Arkistoitu 25.10.2014. Viitattu 25.10.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Papyrus&oldid=19719133”