Transnistrian sota

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Transnistrian sota
Päivämäärä:

2. maaliskuuta – 21. heinäkuuta 1992

Lopputulos:

Jäätynyt konflikti

Osapuolet

Moldova Moldova

Transnistria Transnistria
 Venäjä

Komentajat

Moldova Mircea Snegur

Transnistria Igor Smirnov
Venäjä Aleksandr Lebed
Venäjä Jurij Nekatšev

yhteensä 585–700 kuollutta

Transnistrian sota, myös Moldovan–Venäjän sota (rom. Război moldo-rus)[1][2], oli aseellinen konflikti Moldovan, siitä irtautumaan pyrkineen Transnistrian ja Transnistriaa tukeneiden venäläisten joukkojen välillä 2. maaliskuuta – 21. heinäkuuta 1992. Transnistrian venäjänkielinen väestö pelkäsi alueen liittämistä Romaniaan Neuvostoliiton hajotessa ja alue julistautui itsenäiseksi Moldovasta. Moldovan yrittäessä vallata aluetta takaisin alueella olleet venäläisen 14. armeijan joukot puuttuivat konfliktiin separatistien puolella. Yhteenotot päättyivät tulitaukoon 21. heinäkuuta.

Konfliktin aikana kuoli eri arvioiden mukaan 585–700 henkilöä. Etenkin taisteluissa Benderin kaupungin suunnalla kuoli myös siviilejä. Tilanteen ratkaisusta on käyty myöhemmin monia neuvotteluita, joissa lopullista ratkaisua ei kuitenkaan löydetty. Konflikti on jäänyt jäätyneeseen tilaan.

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sodassa vaurioitunut rakennus Benderissä valokuvassa vuodelta 2014.

Nykyinen Moldova oli aikanaan osa Moldavian ruhtinaskuntaa. Vuonna 1812 alueesta tuli osa Venäjän keisarikuntaa. Tuolloin seutu tunnettiin Bessarabiana. Suurimmasta osasta nykyistä Moldovaa tuli vuonna 1918 osa Romaniaa.[3] Transnistriasta tuli ensimmäistä kertaa oma hallinnollinen alueensa, kun Neuvostoliitossa Dnestrin itäpuolisilla alueilla perustettiin Moldavian autonominen sosialistinen neuvostotasavalta vuonna 1924. Neuvostoliitto liitti itseensä myös muun Moldovan Molotov–Ribbentrop-sopimuksen pohjalta vuonna 1940. Toisen maailmansodan jälkeen Moldavian ASNT liitettiin Moldavian sosialistiseen neuvostotasavaltaan.[4]

Moldavian neuvostotasavallassa oli slaavilainen ja suurelta osin venäjänkielinen vähemmistö, joka keskittyi etenkin Dnestrin itäpuolisille alueille. Neuvostoliiton kaudella aluetta pyrittiin myös venäläistämään.[3] Viranomaiset pyrkivät luomaan alueelle omaa identiteettiään pyrkien erottamaan sen selvemmin Romaniasta. Neuvostoliitto alkoi kuitenkin lopulta romahtaa.[4] Vuonna 1990 Moldaviassa järjestettiin parlamenttivaalit. Suuri osa valituista ehdokkaista oli etnisiä moldovalaisia, mikä huolestutti slaavilaista vähemmistöä. Slaavit pelkäsivät mahdollista liitosta Romaniaan, mihin viittasi esimerkiksi nimenomaan latinalaisin aakkosin kirjoitettava romanian julistaminen Moldovan SNT:n viralliseksi kieleksi vuonna 1989.[5] Toukokuussa 1990 Dnestrin itäalueet ilmoittivat, että ne eivät tunnusta vaalien tulosta. 2. syyskuuta ne julistautuivat itsenäiseksi Moldaviasta Transnistriana pääkaupunkinaan Tiraspol.[3] Ensimmäiset aseelliset yhteenotot käytiin Dubăsarissa Dnestrin länsipuolella 2. marraskuuta 1990, kun moldovalaiset sotilaat avasivat tulen joen ylittäneen sillan tukkineita transnistrialaisia sotilaita vastaan.[4] 27. elokuuta 1991 Moldova julistautui itsenäiseksi Neuvostoliitosta. Transnistria vastasi äänestämällä liittymisestä Neuvostoliittoon 2. syyskuuta samana vuonna.[3]

Sota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Transnistrialaisia joukkoja Benderissä.
Muistomerkki Benderissä.
Muistomerkki Chișinăussa.

Yhteenotot alkoivat taas Dubăsarista 2. maaliskuuta 1992. Dubăsarissa taistelut jähmettyivät paikalleen. Alueella oli noin 25 000 miehen venäläinen 14. armeija, joka sotilaallisesti oli selvästi kumpaakin yhteenottojen osapuolta vahvempi. Transnistrialaiset olivat saaneet aseistusta ryöstelemällä niitä venäläisiltä, minkä lisäksi venäläisiä joukkoja syytettiin myös heidän tarkoituksellisesta tukemisestaan tarvikkein. Venäjä yritti tehdä diplomaattisen väliintulon konfliktissa. Joka tapauksessa Venäjän varapresidentti Aleksandr Rutskoi ehdotti 15. maaliskuuta neuvotteluja osapuolten välille. Moldovalaiset eivät niihin kuitenkaan suostuneet. Sen sijaan Moldovan presidentti Mircea Snegur julisti 28. maaliskuuta maahan hätätilan ja vaati Transnistrian lakkauttamista. Rutskoi ehdotti tällöin, että venäläinen 14. armeija puuttuu asioihin suoraan etnisten venäläisten suojelemiseksi. Joukot pysyivät kuitenkin vielä jonkin aikaa puolueettomina.[4]

18. toukokuuta 1992 moldovalaisten joukkojen onnistui vallata Dubăsarin kaupunki. Venäläiset eivät vieläkään reagoineet tapahtumien kulkuun. 19. kesäkuuta samana vuonna moldovalaiset hyökkäsivät edelleen Benderin.[4] Bender oli strategisesti tärkeä kaupunki Tiraspoliin kulkevan päätien varrella. Transnistrian tasavaltalaiskaarti sai joitakin T-64 -panssarivaunuja Venäjän 14. armeijalta, mutta moldovalaiset tuhosivat niistä ainakin kaksi MT-12 -panssarintorjuntatykeillä.[6] Transnistrialaiset olivat selvästi alakynnessä ja heidän romahdustaan odotettiin nopeasti.[4] Moldovalaisten onnistui vallata Dnestrin ylittävä silta. Tiraspolin separatistihallinto kokosi paikalle kaikki mahdolliset joukkonsa ja esimerkiksi kasakkavapaaehtoisia Venäjältä ja Ukrainasta. Moldovalaiset pakotettiin lopulta perääntymään. Moldovan mukaan Venäjän 14. armeija osallistui aktiivisesti taisteluihin ja se oletti sen yrittävän myös ylittää silta Benderissä. Moldovan ilmavoimien MiG-29 -hävittäjät yrittivät tuhota sillan ilmapommein epäonnistuen. 14. armeija aktivoi kuitenkin tämän seuruksena ilmatorjuntajärjestelmänsä ja konflikti eskalitui.[6]

Venäjän presidentti Boris Jeltsin pelkäsi yhteenottojen muuttuvan varsinaiseksi sodaksi Venäjän ja Moldovan välillä. Hän lähetti turvallisuusasiantuntijansa Aleksandr Lebedin Transnistriaan johtamaan 14. armeijaa. Aikaisempi komentaja Jurij Nekatšev erotettiin.[6] Lebed päätti puuttua asioihin suoraan transnistrialaisten puolella. Virallisesti syyksi annettiin venäläisten joukkojen evakuoinnin mahdottomuus, mikäli ne eivät puuttuisi konfliktiin.[4] 14. armeijan joukot aloittivat tykistötulen moldovalaisia vastaan BM-27 Uragan -raketinheittimin, D-30 -haupitsein ja 2A36 Giatsint-B -kenttätykein. Tulitus osui moldovalaisten ryhmitysalueille aiheuttaen heille huomattavia tappioita.[6] Human Rights Watchin mukaan taisteluissa Benderin suunnalla sai surmansa myös useita siviilejä. Sodan taistelut olivat käytännössä päättyneet seuraavana päivänä.[4]

Seuraukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virallinen tulitauko Moldovan ja Venäjän välillä solmittiin 21. heinäkuuta 1992.[3] Sen allekirjoittivat Boris Jeltsin ja Moldovan presidentti Mircea Snegur.[6] Osapuolten välille perustettiin sen nojalla 10 kilometrin levyinen demilitarisoitu vyöhyke.[7] Uppsalan yliopiston Uppsala Conflict Data Program -hankkeen mukaan konfliktin aikana sai surmansa kaikkiaan 585 henkilöä.[3] Suurempien arvioiden mukaan kuolleita oli jopa 700.[7]

Transnistrian tilanteen ratkaisemiseksi on myöhemmin käyty monia neuvotteluja ilman lopullista tulosta. Kiistakysymyksiä ovat olleet Transnistrian asema tulevaisuudessa, sekä venäläisten joukkojen läsnäolo.[3] Konflikti on jäänyt jäätyneeseen tilaan. Transnistria on edelleen käytännössä itsenäinen Moldovasta, joskaan sillä ei ole kansainvälistä tunnustusta. Paikalliset viranomaiset ovat esittäneet aikeenaan olevan lopulta liittyminen Venäjään.[7]

Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022 Moldovan on arveltu olevan Venäjän seuraava kohde. Transnistria toimisi tässä tilanteessa todennäköisenä laukaisualustana, koska alueella on venäläisjoukkoja ja näiden sotatarvikkeita.[8][9]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Oazu Nantoi: „Conflictul nu este intern. Pacificatorii ruși au menirea de a nu admite rezolvarea acestui conflict” Radio Europa Liberă. 1.3.2020. Viitattu 2.10.2024. (romania)
  2. ↑ Războiul moldo-rus Jurnal Trust Media. Arkistoitu 2013. Viitattu 2.10.2024. (romania)
  3. ↑ a b c d e f g Moldova: Dniestr Uppsala Conflict Data Program. Uppsalan yliopisto. Viitattu 17.2.2022. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f g h Timothy C. Dowling (toim.): Russia at war : from the Mongol conquest to Afghanistan, Chechnya, and beyond, s. 881-882. ABC-CLIO, 2015. ISBN 978-1-59884-948-6 (englanniksi)
  5. ↑ Kosienkowski, Marcin: The Gagauz Republic: An Autonomism-Driven De Facto State. The Soviet and Post-Soviet Review, 2017, 44. vsk, nro 3, s. 292–313. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d e Mark Galeotti: ”5. Venäjän etupiirisodat”, Putinin sodat. Suomentanut Jere Saarelainen. Minerva, 2023. ISBN 978-952-375-840-7
  7. ↑ a b c Trans-Dniester profile - Overview BBC News. BBC. Viitattu 17.2.2022. (englanniksi)
  8. ↑ Venäjän pelikirjassa seuraava kohde saattaa olla Moldova – lännen tuki on ratkaiseva ase Venäjän vaikutusta vastaan Yle Uutiset. 22.2.2023. Viitattu 2.10.2024.
  9. ↑ Transnistria: Will Russia's next war be in Moldova? Deutsche Welle. 1.3.2024. Viitattu 2.10.2024. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Transnistrian_sota&oldid=22671063”