Berliinin saarto

Berliinin saarto oli seurausta Lontoon huippukokouksen epäonnistumisesta joulukuussa 1947. Toisen maailman­sodan jälkeen Saksa oli ollut jaettuna neljän voittajavaltion, Yhdysvaltain, Neuvostoliiton, Ison-Britannian ja Ranskan miehitysvyöhykkeisiin, ja vaikka Berliini sijaitsi keskellä Neuvostoliiton vyöhykettä, se jaettiin erikseen samojen voittaja­valtioiden kesken. Kirjallista sopimusta liikennejärjestelyistä liittoutuneitten kesken ei ollut allekirjoitettu, mutta ennen vuonna 1948 alkanutta saartoa läntisestä Saksasta Länsi-Berliiniin ja päinvastoin voitiin kulkea Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeen läpi.

Neuvostoliitto asetti uudet liikennemääräykset Berliiniin suuntautuvalle liikenteelle 30. maaliskuuta 1948, minkä jälkeen alettiin sulkea Berliinin länsiosien sisääntuloteitä. Käytännössä tämä tapahtui siten, että kaivettiin ampumahautoja teitten poikki, ratakiskoja poistettiin ja kanavat suljettiin. Neuvostoliitto oli irtisanoutunut miehitysvyöhykkeiden yhteishallinnosta maaliskuussa 1948.

Tapahtumat kärjistyivät brittiläisen lentokoneen syöksyttyä maahan ja 14 ihmisen kuoltua keväällä 1948. Länsivaltojen konferenssissa annettiin läntisten miehitysvyöhykkeiden asukkaiden laatia perustuslaki ja toteuttaa valuuttauudistus kesällä 1948. Tämä merkitsi sitä, että korkeintaan 60 vanhaa valtakunnanmarkkaa voitiin vaihtaa yhtä moneen käyttöön otettuun Saksan markkaan, kun tämän ylittäviltä määriltä vaihtokurssi oli 10:1. Uudistus toteutettiin samalla myös Länsi-Berliinissä. Rahamäärä vähentyi yhdellä kertaa 110 miljardista markasta 12,5 miljardiin markkaan. Rahauudistus merkitsi Saksan jakautumista. Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeellä otettiin käyttöön oma Saksan markka, myöhempi Saksan demokraattisen tasavallan markka.

Neuvostoliitto katkaisi 24. kesäkuuta 1948 kaiken tie-, rautatie- ja kanavaliikenteen Länsi-Berliiniin. Saarron tarkoituksena oli saada liittoutuneet hylkäämään jaettu kaupunki. Tällöin Yhdysvaltain miehitysvyöhykkeen komentaja Lucius D. Clay kannatti aluksi saarron murtamista voimakeinoin, mutta Yhdysvaltain presidentti Harry S. Truman ei sitä hyväksynyt.^[1] Sen sijaan länsivallat järjestivät tämän vuoksi kaikkien aikojen suurimman ilmasillan, eli kuljetukset järjestettiin lentokoneiden avulla Berliiniin. Tämä operaatio Vittlesiksi (eng. vittles, ”muona”) kutsuttu ilmasilta toteutettiin Yhdysvaltain ilmavoimien kuljetuskoneilla Lucius D. Clayn johdolla. Näiden suojaksi siirrettiin Saksaan ja Isoon-Britanniaan 50 B-29-pommikonetta. Heinäkuussa pystyttiin kuljettamaan 3 000 tonnia elintarvikkeita päivää kohti. Vilkkaimpina aikoina Länsi-Berliiniin laskeutui lentokoneita puolentoista minuutin välein.^[1] Lento-onnettomuuksia sattui paljon, noin 60 lentäjän arvioidaan kuolleen saarron aikana. Lentokenttiä laajennettiin lisää, ja näin pystyttiin nostamaan päivittäistä tonniston määrää. Parhaimpaan aikaan pystyttiin kuljettamaan 8 000 tonnia päivässä. Tärkeimmät lentokentät olivat Tempelhof, Gatow ja Tegel.

Huhtikuun lopulla 1949 Neuvostoliiton uutistoimisto Tass ilmoitti maan olevan halukas saarron lopettamiseen, ja osapuolet aloittivat pian neuvottelut saarron lopettamiseksi. Toukokuun alussa länsiliittoutuneet ilmoittivat päässeensä sopimukseen Neuvostoliiton kanssa saarron loppumisesta, joka tapahtui minuutin jälkeen puolenyön 12. toukokuuta.

• Berliinin ilmasilta pelasti jaetun kaupungin Suomenkuvalehti.fi 24.6.2008.
• DefenseLink feature: Berlin Airlift (englanniksi)
• Berliinin saarto ja RAF:n Operation Plainfare (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Berlin Airlift: Logistics, Humanitarian Aid, and Strategic Success (englanniksi)
• Berlin Airlift – Katsele/lataa brittiläinen propagandafilmi Berliinin ilmasillasta (10 min) Internet Archivesta
• Kaksi amerikkalaista lyhytfilmiä saarrosta, toinen ilman ääntä (englanniksi)