Berliinin saarto

kylmän sodan suurvaltapoliittinen kriisi 1948–1949

Berliinin saarto oli kylmän sodan alkuun liittynyt suurvaltapoliittinen kriisi, jossa Neuvostoliitto katkaisi maaliikenneyhteydet Saksan miehitysvyöhykkeensä keskellä sijainneeseen Länsi-Berliiniin ja saartoi kaupunkia kesäkuusta 1948 toukokuuhun 1949 pakottaakseen länsiliittoutuneet Yhdysvallat, Ison-Britannian ja Ranskan vetämään joukkonsa pois kaupungista. Nämä onnistuivat kuitenkin hoitamaan kaupungin huollon ilmateitse Berliinin ilmasillan avulla, ja Neuvostoliitto joutui lopulta luopumaan saarrosta.

Berliinin saarto
Osa kylmää sotaa
Berliiniläiset seuraavat C-54:n laskeutumista Tempelhofin lentokentälle 1948.
Berliiniläiset seuraavat C-54:n laskeutumista Tempelhofin lentokentälle 1948.
Päivämäärä:

24. kesäkuuta 194812. toukokuuta 1949

Paikka:

Berliini

Lopputulos:

Tilanne palautui poliittisesti saartoa edeltävään tilanteeseen

Osapuolet

Neuvostoliitto

 Yhdysvallat Yhdysvallat
 Yhdistynyt kuningaskunta
Tukijoina:
 Ranska

Komentajat

Vasili Sokolovski

Yhdysvallat Robert A. Lovett
Yhdysvallat Lucius D. Clay
Yhdistynyt kuningaskunta Brian Robertson

Tappiot

Ei menetyksiä

Lento-onnettomuuksia: 39 brittiä, 31 amerikkalaista ja 15 saksalaista siviiliä kuoli

Tausta

muokkaa
 
Voittajavaltojen miehitysalueet ja saarron aikaiset ilmakäytävät

Berliinin saarto oli seurausta Lontoon huippukokouksen epäonnistumisesta joulukuussa 1947. Toisen maailman­sodan jälkeen Saksa oli ollut jaettuna neljän voittajavaltion, Yhdysvaltain, Neuvostoliiton, Ison-Britannian ja Ranskan miehitysvyöhykkeisiin, ja vaikka Berliini sijaitsi keskellä Neuvostoliiton vyöhykettä, se jaettiin erikseen samojen voittaja­valtioiden kesken. Kirjallista sopimusta liikennejärjestelyistä liittoutuneitten kesken ei ollut allekirjoitettu, mutta ennen vuonna 1948 alkanutta saartoa läntisestä Saksasta Länsi-Berliiniin ja päinvastoin voitiin kulkea Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeen läpi.

Neuvostoliitto asetti uudet liikennemääräykset Berliiniin suuntautuvalle liikenteelle 30. maaliskuuta 1948, minkä jälkeen alettiin sulkea Berliinin länsiosien sisääntuloteitä. Käytännössä tämä tapahtui siten, että kaivettiin ampumahautoja teitten poikki, ratakiskoja poistettiin ja kanavat suljettiin. Neuvostoliitto oli irtisanoutunut miehitysvyöhykkeiden yhteishallinnosta maaliskuussa 1948.

Tapahtumat kärjistyivät brittiläisen lentokoneen syöksyttyä maahan ja 14 ihmisen kuoltua keväällä 1948. Länsivaltojen konferenssissa annettiin läntisten miehitysvyöhykkeiden asukkaiden laatia perustuslaki ja toteuttaa valuuttauudistus kesällä 1948. Tämä merkitsi sitä, että korkeintaan 60 vanhaa valtakunnanmarkkaa voitiin vaihtaa yhtä moneen käyttöön otettuun Saksan markkaan, kun tämän ylittäviltä määriltä vaihtokurssi oli 10:1. Uudistus toteutettiin samalla myös Länsi-Berliinissä. Rahamäärä vähentyi yhdellä kertaa 110 miljardista markasta 12,5 miljardiin markkaan. Rahauudistus merkitsi Saksan jakautumista. Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeellä otettiin käyttöön oma Saksan markka, myöhempi Saksan demokraattisen tasavallan markka.

Operaatio Vittles

muokkaa
 
C-47 Skytrain -kuljetuskoneiden kuormia puretaan Tempelhofissa
 
Vuonna 1951 Tempelhofin lentoaseman edustalle pystytetty Berliinin ilmasillan muistomerkki.

Neuvostoliitto katkaisi 24. kesäkuuta 1948 kaiken tie-, rautatie- ja kanavaliikenteen Länsi-Berliiniin. Saarron tarkoituksena oli saada liittoutuneet hylkäämään jaettu kaupunki. Tällöin Yhdysvaltain miehitysvyöhykkeen komentaja Lucius D. Clay kannatti aluksi saarron murtamista voimakeinoin, mutta Yhdysvaltain presidentti Harry S. Truman ei sitä hyväksynyt.[1] Sen sijaan länsivallat järjestivät tämän vuoksi kaikkien aikojen suurimman ilmasillan, eli kuljetukset järjestettiin lentokoneiden avulla Berliiniin. Tämä operaatio Vittlesiksi (eng. vittles, ”muona”) kutsuttu ilmasilta toteutettiin Yhdysvaltain ilmavoimien kuljetuskoneilla Lucius D. Clayn johdolla. Näiden suojaksi siirrettiin Saksaan ja Isoon-Britanniaan 50 B-29-pommikonetta. Heinäkuussa pystyttiin kuljettamaan 3 000 tonnia elintarvikkeita päivää kohti. Vilkkaimpina aikoina Länsi-Berliiniin laskeutui lentokoneita puolentoista minuutin välein.[1] Lento-onnettomuuksia sattui paljon, noin 60 lentäjän arvioidaan kuolleen saarron aikana. Lentokenttiä laajennettiin lisää, ja näin pystyttiin nostamaan päivittäistä tonniston määrää. Parhaimpaan aikaan pystyttiin kuljettamaan 8 000 tonnia päivässä. Tärkeimmät lentokentät olivat Tempelhof, Gatow ja Tegel.

Huhtikuun lopulla 1949 Neuvostoliiton uutistoimisto Tass ilmoitti maan olevan halukas saarron lopettamiseen, ja osapuolet aloittivat pian neuvottelut saarron lopettamiseksi. Toukokuun alussa länsiliittoutuneet ilmoittivat päässeensä sopimukseen Neuvostoliiton kanssa saarron loppumisesta, joka tapahtui minuutin jälkeen puolenyön 12. toukokuuta.

Lähteet

muokkaa
  1. a b Berliinin ilmasilta pelasti jaetun kaupungin Suomen kuvalehti 24.6.2008.

Aiheesta muualla

muokkaa