Hollannin kuningaskunta

Hollannin kuningaskunta (holl. Koninkrijk Holland, ransk. Royaume d’Hollande) oli lyhytaikainen Napoleonin luoma valtio Euroopassa vuosina 1806–1810. Se käsitti nykyisen Alankomaiden ja Belgian alueet. Sen hallitsijana oli Napoleonin kolmas veli Louis Bonaparte (hollanniksi Lodewijk).

Hollannin kuningaskunta Koninkrijk Holland (hollanniksi) Royaume d’Hollande (ranskaksi)
1806–1810
lippu vaakuna
Hollannin kuningaskunta vuonna 1807.
Valtiomuoto	perustuslaillinen monarkia
osa	Ranskan ensimmäisen keisarikunnan vasallivaltio
Kuningas	Ludvig I (1806–1810) Ludvig II (1810)
Pääkaupunki	Haag (1806–1808) Utrecht (1808) Amsterdam(1808–1810)
Uskonnot	protestantismi, roomalaiskatolisuus
Historia
– perustettiin	5. kesäkuuta 1806
– hajosi	9. heinäkuuta 1810
Viralliset kielet	hollanti, ranska
Valuutta	Alankomaiden guldeni
Tunnuslause	Eendracht maakt macht (”Yhtenäisyys on voimaa”)
Edeltäjä	Batavian tasavalta
Seuraaja	Ranskan ensimmäinen keisarikunta
Infobox OK

Louis Bonaparte järjesti maahan yhtenäisen valuutan ja lain Ranskan mallin mukaan. Hän ei kuitenkaan selviytynyt tehtävästään Napoleonin vaatimusten mukaan: salakuljetus oli laajaa, eikä Britannian vastainen saarto pitänyt. Maan armeija ei myöskään ollut riittävän puolustuskykyinen. Vuonna 1809 britit nousivat maihin Walcherenissa Zeelandissa ja käyttivät myös ensimmäistä kertaa Congreve-raketteja.^[1]

Eteläisimmät maakunnat, Brabant ja Zeeland, liitettiin vuonna 1810 Ranskaan, mitä seurasi samana vuonna koko maan annektoiminen Ranskaan.^[1]

Britit valloittivat vuonna 1811 Alankomaiden Itä-Intian ja nimittivät sir Thomas Rafflesin sen kuvernööriksi, kunnes palauttivat alueet Yhdistyneelle Alankomaiden kuningaskunnalle vuonna 1816. Jo vuonna 1806 oli alankomaalainen siirtokunta Kapmaassa joutunut brittien valloittamaksi, joiden vallan alaisuuteen se myös jäi.^[1]

Ranskalaiset vetäytyivät Hollannin alueen pohjoisosista vuonna 1813 ja eteläosista vuonna 1814.^[1]