Uganda

Uganda on sisämaavaltio, mutta sillä on yhteys muutamiin suuriin järviin kuten Victorianjärveen, Albertinjärveen, Kyogajärveen ja Edwardinjärveen. Uganda sijaitsee ylätasangolla, minkä vuoksi maan ilmasto on hieman viileämpi kuin monilla muilla päiväntasaajan läheisyydessä olevilla valtioilla. Victorianjärvi toimii kosteuden lähteenä, joten ilmasto on myös kosteampi kuin lähialueilla. Sen rannoilla saadaan sadetta 1 500 millimetriä vuodessa. Maan länsiosan vuorilla sataa yhtä paljon, sillä kosteat tuulet tuovat sateita Kongon puolelta. Muualla vuosittainen sademäärä jää tuhannen millimetrin alapuolelle. Lämpötilan vuodenaikaisvaihtelu on pientä; Kampalassa jokaisen kuukauden keskimääräinen päivän ylin on 25 ja 28 asteen välillä, yön alin 16–18 astetta. Vuoriston keskellä sijaitsevassa Kabalessa vastaavat lukemat ovat päivisin 22–24 ja öisin 9–11 astetta.^[7]

Ugandan kautta kulkee Victorianjärven laskujoki, Victorian Niili, joka johtaa Albertinjärveen ja jatkuu sieltä Albertin Niilin nimisenä Etelä-Sudanin rajalle. Nämä joet muodostavat Valkoisen-Niilin yläjuoksun.

Ugandassa on monia kansallispuistoja. Unescon maailmanperintökohde Bwindin kansallispuisto tunnetaan vuorigorillapopulaatiostaan, samoin Mgahingan kansallispuisto, jossa rauhoitettu alue jatkuu rajan takana Ruandan ja Kongon kansallispuistoissa. Toinen maailmanperintökohde Rwenzorivuorten kansallispuisto sisältää Ugandan korkeimman vuoren. Elgonvuoren kansallispuistossa on sammunut tulivuori. Ne, samoin kuin Kidepolaakson kansallispuisto, tarjoavat henkeäsalpaavia maisemia. Kibalen kansallispuisto suojelee sademetsää. Murchisonin putousten kansallispuisto kattaa Niilissä olevan suuren vesiputouksen ympäristöineen. Kuningatar Elisabetin kansallispuisto suojaa monimuotoista afrikkalaista luontoa; siellä on virtahepoja, apinoita, leijonia ja suuria puhvelilaumoja. Myös Semlikin kansallispuistossa on monia luontotyyppejä savannista kosteikkoihin. Pieni Mburojärven kansallispuisto tunnetaan ruohonsyöjistään.^[8][9]

Eurooppalaisten ja arabien saapuessa Ugandaan 1800-luvulla alueella oli joukko kuningaskuntia, joiden historian sanotaan ulottuvan 1500-luvulle. Suurin ja tärkein näistä oli Buganda.

Arabialaiset kauppiaat saapuivat maan itärannikolle 1830-luvulla. Heitä seurasivat 1860-luvulla brittiläiset valloittajat, jotka etsivät Niiliä. Protestanttiset lähetyssaarnaajat saapuivat maan itäosiin vuonna 1877 ja katoliset lähetyssaarnaajat vuonna 1879. Iso-Britannia otti maan itäosat haltuunsa ja liitti ne Itä-Afrikan kauppakomppaniaansa vuonna 1888 ja hallitsi niitä protektoraattinaan vuodesta 1894 eteenpäin. Vuonna 1914 britit ottivat haltuun loputkin nykyisen Ugandan alueesta, ja siitä tuli lopullisesti Ison-Britannian siirtomaa. Maa itsenäistyi vuonna 1962 ja sen johtoon nousi Apollo Milton Obote, joka hallitsi maata poikkeustilalailla vuodesta 1966.^[10]

Vuonna 1971 maassa kaappasi vallan armeijan komentaja Idi Amin, joka perusti verisen sotilasdiktatuurin. Lähes 50 000 Ugandan aasialaista karkotettiin maasta syyskuussa 1972 ja heidän omaisuutensa takavarikoitiin. Tuhansia Idi Aminin vastustajiksi epäiltyjä kidutettiin ja murhattiin. Epäilyttäväksi koettuja etnisiä ryhmiä vastaan käynnistettiin suoranainen kansanmurha. CIA:n arvion mukaan Amin oli vastuussa noin 300 000 vastustajansa kuolemasta.^[1] Marraskuussa 1978 Idi Amin aloitti rajasodan Tansaniaa vastaan, mutta sota kääntyi nopeasti tappiolliseksi ja huhtikuussa 1979 Tansanian joukot marssivat Kampalaan pakottaen Aminin maanpakoon.^[10]

Tansanian avustuksella valtaan nousi jälleen Apollo Milton Obote, jonka UPC-puolue voitti joulukuussa 1980 vaalit vaalivilppisyytösten saattelemana. Yoweri Musevenin johtama National Resistance Army (NRA) aloitti sisällissodan hallitusta vastaan helmikuussa 1981. Oboten hallitus vastasi verisellä tukahduttamispolitiikalla, väestönsiirroilla ja NRA:n kannattajiksi epäiltyjen joukkomurhilla. Musevenin hallituksen arvioiden mukaan Oboten terrori ja sisällissota vaati jopa 500 000 ugandalaisen hengen.^[11]

Heinäkuussa 1985 vallan kaappasi kenraali Tito Lutwa Okello ja Obote pakeni jälleen ulkomaille. Ugandan armeija, jonka sotilaat oli rekrytoitu paljolti Pohjois-Ugandasta, vetäytyi kuitenkin NRA:n joukkojen tieltä pohjoiseen ja tammikuussa 1986 Museveni saattoi julistautua presidentiksi.^[10]

Musevenin johtaman NRM-liikkeen valtakaudella Ugandan talous ja ihmisoikeustilanne on kohentunut aikaisempaan verrattuna. Vuoden 2005 kansanäänestyksellä maahan hyväksyttiin monipuoluejärjestelmä ja vuonna 2006 pidettiin suhteellisen rehelliset vaalit, joissa opposition ehdokas Kizza Besigye sai 37,4 prosenttia äänistä. Presidentti Museveni valittiin jatkokaudelle.^[12]

Pohjois-Ugandassa toimi vuodesta 1986 Joseph Konyn johtama kapinaliike Lord’s Resistance Army (LRA), jonka yhteiskuntapoliittinen agenda on hyvin häilyvä. Yhtäältä sen väitetään pyrkivän luomaan Raamatun kymmenelle käskylle pohjautuvan valtion Pohjois-Ugandaan, toisaalta se taistelee myös Musevenin hallintoa, etelän baganda-väestön ylivaltaa ja muita etnisiä ryhmiä vastaan. LRA:n tärkein kantava voima on kuitenkin silmitön väkivalta, tappaminen, raiskaukset, ryöstely ja siviilien terrorisointi. Järjestössä on uskonnollisen kultin piirteitä, ja sen johtaja on kertonut, miten henget puhuvat hänelle.^[13]

LRA joutui poistumaan Ugandasta vuosina 2005 ja 2006.^[10] Sen jälkeen LRA on toiminut Kongon demokraattisen tasavallan, Etelä-Sudanin ja Keski-Afrikan tasavallan alueilla. Loppuvuodesta 2013 Joseph Kony oleskeli Keski-Afrikan tasavallassa.^[14]

Vuoden 2014 alussa vahvistettiin homoseksuaalisuuden kriminalisoiva laki.^[10]

Uganda on hallitusmuodoltaan tasavalta. Sen valtionpäämies on presidentti, joka valitaan kansanvaalein viideksi vuodeksi kerrallaan. Viimeksi vaalit pidettiin vuonna 2016. Vaalit voitti istuva presidentti Yoweri Kaguta Museveni, joka sai noin 60 % äänistä. Opposition ehdokkaana oli Kizza Besigye, joka hävisi saaden noin 35 % äänistä.^[15] Museveni voitti myös edelliset vaalit vuonna 2011 saaden noin 68 % äänistä.^[16] Museveni voitti myös vuonna 2006 järjestetyt presidentinvaalit vastaehdokkaanaan Kizza Besigye.^[17] Vaalit olivat teknisesti ottaen vapaat ja rehelliset, mutta vaaleihin johtanut prosessi ei ollut. Museveni aloitti oikeusprosessin Besigyeä vastaan maanpetos- ja raiskaussyyttein juuri ennen vaaleja.^[18][19] Opposition kokouksia hajotettiin väkivalloin ja presidentin arvostelemista mediassa rajoitettiin.^[20]

Presidentti nimittää pääministerin virkaansa. Parlamentissa on 303 paikkaa, joista 86:een eturyhmät (kuten naiset ja armeija) saavat valita edustajiaan. Lopuille paikoille valitaan edustajat viisivuotiskaudelle yleisillä vaaleilla, joissa jokaisella yli 18-vuotiaalla kansalaisella on äänioikeus.

Tämänhetkinen presidentti on Yoweri Museveni, varapresidentti Edward Ssekandi (2011–) ja pääministeri Ruhakana Rugunda (2014–).^[21][22][23]

Loppuvuodesta 2009 nousi maailmanlaajuinen kohu, kun Ugandan hallitus teki lakiesityksen, jossa homoseksuaalisuudesta olisi eräissä tilanteissa langetettu kuolemanrangaistus. Esityksen uskottiin saaneen pontta yhdysvaltalaisten lähetyssaarnaajien vaikutuksesta.^[24]

Freedom Housen vuoden 2022 raportin mukaan Uganda ei ole vapaa maa.^[25] Ugandassa järjestetään säännöllisiä vaaleja, mutta niiden uskottavuus on heikentynyt ajan myötä. Maata on hallinnut sama puolue ja presidentti vuodesta 1986. Hallitseva puolue, National Resistance Movement (NRM), säilyttää vallan manipuloimalla valtion resursseja, turvallisuusjoukot pelottelevat ja oppositiojohtajien syytteet politisoidaan. Ugandan kansalaisyhteiskunta ja riippumaton media kärsivät laillisesta ja lain ulkopuolisesta häirinnästä ja valtion väkivallasta.^[25]

Amnesty Internationalin 2021/22 raportin mukaan turvallisuusjoukot käyttivät uhkaavia taktiikoita tukahduttaakseen poliittisen opposition jäseniä ja kannattajia tammikuun 2021 vaalien yhteydessä, mukaan lukien mielivaltaiset pidätykset, sieppaukset, pitkittyneet pidätykset ilman viestintää, pakotetut katoamiset ja syytteet. Oikeutta sananvapauteen, rauhanomaiseen kokoontumiseen ja yhdistymisvapauteen rajoitettiin ankarasti; viranomaiset hyökkäsivät ihmisoikeusjärjestöihin ja sulkivat Internetin viideksi päiväksi. Korkein oikeus poisti tärkeimmän oppositiojohtajan kotiarestin. Rokotusten käyttöönotto oli hidasta. Hallitus määräsi maatalousyritykset pysäyttämään tuhansien ihmisten häädöt, ja perustuslakituomioistuin totesi, että alkuperäiskansat oli häädetty laittomasti heidän esi-isiensä maista. Presidentti kieltäytyi hyväksymästä lainsäädäntöä, joka, jos se hyväksyttäisiin, voisi tarjota paremman suojan seksuaalisesta väkivallasta selviytyneille, mutta kriminalisoi samaa sukupuolta olevien yhteisymmärryksessä syntyneet seksuaalisuhteet. Uganda isännöi edelleen Afrikan suurinta pakolaisten väestöä.^[26]

Ensimmäinen homoseksuaalien gay pride -paraati järjestettiin Kampalassa elokuussa 2012.^[27] Homoseksuaalisuus on Ugandassa kielletty ja tabu. Maassa on yritetty saada lakiin kuolemanrangaistusta homoseksuaalisuuden tietyistä ilmenemismuodoista.^[28]

Pääartikkelit: Ugandan piirikunnat ja Ugandan kunnat

Brittiläiset siirtomaaisännät jakoivat Ugandan neljään hallintoalueeseen: pohjoinen, itäinen, keskinen ja läntinen alue. Näistä keskinen alue kattoi Bugandan kuningaskunnan. Hallintoalueet oli jaettu 18 piirikuntaan, monesti heimorajoja pitkin. Neljän hallintoalueen luomisella pyrittiin lisäämään yhteistyötä naapuripiirikuntien välillä ja luomaan yhteisöllistä tunnetta esimerkiksi urheilussa.^[29]

Nykyisin näillä neljällä hallintoalueella ei ole virallista asemaa,^[31] vaan valtiota pienemmät yksiköt ovat piirikuntia, joita Ugandassa on nykyisin yhteensä 80. Useita kymmeniä piirikuntia on perustettu 2000-luvulla.^[32][33]

Ugandan alueella on lisäksi viisi vanhaa bantukansojen kuningaskuntaa, joilla on eräänlainen kulttuuriautonomia, mutta niidenkin alueet kuuluvat myös edellä mainittuihin piirikuntiin. Kuningaskunnat ovat Toro, Busoga, Bunyoro, Buganda ja Rwenzururu. Milton Obote lakkautti kuningaskunnat vuonna 1967, mutta presidentti Yoweri Museveni palautti ne kulttuurisina instituutioina voimaan vuonna 1993.^[34] Myös Ankolen kuningaskuntaa on vaadittu palautettavaksi, mikä ei ainakaan toistaiseksi ole toteutunut.^[35]

Vuoden 2020 väestöarvion mukaan maassa oli yksi miljoonakaupunki, pääkaupunki Kampala (1 353 189 asukasta), ja kaksi yli sadantuhannen asukkaan kaupunkia, Gulu (146 858 asukasta) ja Lira (119 323 asukasta).^[36]

Vuonna 2012 Ugandan bruttokansantulo per asukas oli 440 Yhdysvaltain dollaria (Atlas-menetelmä) ja ostovoimakorjattuna 1 140 dollaria^[37].

Ugandalla on merkittäviä luonnonvaroja, kuten hedelmällinen maaperä, säännölliset sateet ja suurehkot mineraalivarat (muun muassa kultaa, kuparia ja kobolttia).^[38] Maan länsiosasta on löytynyt öljyä, ja vuoden 2009 löytöjen arvellaan olevan käytettävissä noin kolmen vuoden kuluttua.^[39] Öljyvarojen hyödyntämisen epäillään rikastuttavan kansainvälisiä yhtiöitä enemmän kuin Ugandaa valtiona.^[40] Korruptoituneen hallituksen epäillään tehneen sopimuksen, jossa valtio ottaa riskit mutta yrityksille taataan ainakin 35 prosenttia voittoa.^[41]

Ugandan tieverkosto on vielä huonokuntoinen, vaan suuria pääteiden rakennushankkeita on käynnissä 2019. Entebbe - Kampala Expressway valmistui 2018. Suurimpien keskusten välillä on päällystetyt tiet, mutta niiden sivutiet ovat huonokuntoisia.

Maayhteydet naapurimaihin hoidetaan lähinnä linja-autoilla ja minibusseilla. Rautatie on lakkautettu matkustajaliikenteen osalta, mutta suunnitelma Kampala - Nairobi - Mombasa rautatiestä on olemassa 2019. Matka Kampalasta Nairobiin kestää 12–14 tuntia. Reitti Tansaniaan seurailee Victorianjärven länsirantaa Bukobaan. Aiemmin Victorianjärvellä on ollut matkustajalaivoja Ugandasta Tansaniaan, nykyisin vain rahtiliikennettä.^[42]

Ugandassa on 35 lentokenttää, joista viiden kiitotiet on päällystetty, ja yhden kiitotie pitempi kuin kolme kilometriä. Kansainvälinen kenttä on Entebbe International Airport.

Järvillä on laivaväyliä; suurimmat satamakaupungit ovat Entebbe, Jinja ja Port Bell. Kapearaiteista rautatietä on rakennettu 1 244 kilometriä.^[1] Rautatieyhtiön toiminta lakkasi 1990-luvun puolivälissä, mutta vuonna 2010 julkistettiin suunnitelmia joidenkin rataosuuksien avaamisesta rahtiliikenteelle.^[43]

Ugandalla on käytettävissään vesivoimaa ja muita energiavaroja, mutta vain alle 15 prosenttia sen väestöstä on sähkönjakelun parissa.^[44] Sähkönjakelussa on jatkuvia katkoksia jopa pääkaupungissa Kampalassa. Epäluotettava sähkönjakelu on merkittävä hidaste talouden kehittymiselle. Sähköverkkoa laajennetaan maaseudulle, mutta koko maan sähköistäminen on haastellista.

Viime vuosina Ugandassa on pyritty hyödyntämään aurinkovoimaa, mutta toistaikseksi aurinkopaneeleja käytetään hyvin pienten energiamäärien tuottamiseen (esimerkiksi kännykän lataaminen auringon avulla). Mobiiliverkkoyhtiöt ovat jakaneet mikrolainoja aurinkoenergian asentamiseen.^[45]

Kuten muukin Afrikka, Uganda on hyötynyt merkittävästi matkapuhelinten kehittymisestä. Matkapuhelinverkot kattavat suurimman osan maasta ja puhelinten määrä on kasvanut nopeasti. Maassa on vuonna 2018 alkanut 4G-verkon laajentuminen, 3G-verkko kuitenkin on yleinen.

Vuonna 2018 Ugandan parlamentti julkaisi lakimuutoksen, jonka myötä sosiaaliselle medialle asetettiin päivittäin maksettava vero.^[46] Veroa on kritisoitu ja kutsuttu sananvapautta loukkaavaksi.^[46][47]

Suurimmalla osalla ugandalaisista ei ole käytettävissä juoksevaa vettä eikä viemäröintiä. Monissa kylissä ei ole tarjolla puhdasta vettä eikä turvallisia käymälöitä. Tilanne on kuitenkin parantunut.^lähde?

Maan tärkein elinkeino on maanviljely, joka työllistää noin 80 prosenttia väestöstä. Suurin osa, noin 65 prosenttia, viennin arvosta tulee kahvista. Uganda on Afrikan suurin robusta-kahvin tuottajamaa.^[48] Kahvin maailmanmarkkinahintojen heilahtelu vaikuttaa maan talouteen.^[1]

Uganda on varsin korruptoitunut maa. Yritysten on tyypillisesti lahjottava virkamiehiä esimerkiksi lupa-asioiden hoitamiseksi. Myös poliitikot ovat korruptoituneita. Monet yritykset nimeävät korruption yhdeksi tärkeimmäksi tekijäksi, joka hidastaa Ugandan talouskehitystä.

Vuosina 2012–2013 Ugandan korruptio nousi otsikoihin, kun selvisi, että osa kehitysapurahoista oli siirretty yksityisille tileille. Kriisin myötä Norja, Irlanti, Ruotsi, Tanska ja Britannia keskeyttivät tukien maksamisen.^[49][50] Uganda joutui palauttamaan väärin käytettyjä kehitysapurahoja muun muassa Britannialle, Irlannille ja Norjalle.^[49][51]

Ugandassa on noin 44,3 miljoonaa asukasta. Vuonna 2019 eliniänodote oli 63,4 vuotta.^[52]

Ugandassa syntyvyys on korkea, yhtä naista kohti syntyvyys on vuonna 2019 4,7 lasta ja väestö kasvaa vauhdilla. Vuonna 2013 YK arvioi Ugandan väkiluvun nousevan yli 200 miljoonaan vuoteen 2100 mennessä.^[53]

HIV ja siitä hoitamattomana kehittyvä AIDS räjähti 1980-luvulla Ugandassa valtaisaksi terveysongelmaksi. Epidemiaa on pyritty rajoittamaan ABC-strategialla, johon kuuluvat pidättäytyminen seksistä (Abstinence) ja uskollisuus kumppanille (Be faithful) sekä kondomin käyttö (Condoms). Näistä kahdella ensimmäisellä on suurempi hallituksen tuki; varsinkin alkuvuosina presidentti Museveni vastusti kondomien jakamista.^[54][55][56] Strategian raportoitiin pienentäneen HIV-positiivisten aikuisten osuutta kolmanneksesta ensin 15 prosenttiin 1990-luvulla ja siitä alle viiden prosentin. Myöhemmin kampanjan onnistumista on pidetty ylimainostettuna, ja todettu, että osa sairaiden osuuden pienenemisestä johtuu kuolleisuudesta.^[57] Aikuisten HIV-levinneisyys oli CIA:n mukaan 6,1 prosenttia vuonna 2019.^[1] HIV:iin liittyy edelleen leimautumisen pelko, joka haittaa hoitoon hakeutumista ja on jopa saanut vanhemmat välttämään lastensa hoitamista.^[56]

Maailman terveysjärjestön (WHO) vuonna 2004 tekemän selvityksen mukaan Ugandassa käytettiin alkoholia enemmän kuin missään muussa maailman maassa; puhtaaksi alkoholiksi muunnettuna 8,9 litraa aikuista kohti.^[58]

Ugandan väestö jakautuu pääasiassa bantu-kansoihin, niloottiseen kielikuntaan kuuluviin kansoihin ja nilo-hamiittisiin kansoihin. Bantukielistä gandalla on eniten puhujia, noin neljä miljoonaa.^[59]

Vuonna 2014 ugandalaisista oli uskonnoltaan protestantteja 45,1 prosenttia, katolisia 39,3 prosenttia, muslimeja 13,7 prosenttia ja muita, eli esimerkiksi hinduja ja perinteisiä paikallisia uskontoja harjoittavia oli 1,6 prosenttia.^[1] Idi Amin karkotti aasialaissyntyiset ugandalaiset vuonna 1972, ja silloin hindu- ja sikhiväestön määrä romahti. Aminin kukistumisen jälkeen intialaissyntyisiä afrikkalaisia on palannut Ugandaankin. Vuonna 1989 heitä arveltiin olevan 10 000, kun 1969 heitä oli 70 000.^[60]

Nopea väestönkasvu on aiheuttanut haasteita koululaitokselle ja pätevistä opettajista on pulaa. Koulutuspolku muodostuu pakollisesta ja ilmaisesta ala-asteesta 6-13-vuotiaille, neljävuotisesta yläasteesta ja kaksivuotisesta lukiosta.^[61]

Vuonna 2018 noin kolme neljännestä yli 15-vuotiaista ugandalaisista oli lukutaitoisia, 83% miehistä ja 70% naisista.^[1] Maan noin 50 korkeakoulusta arvostettuihimpiin kuuluvat Makereren yliopisto, Kampalan kansainvälinen yliopisto ja Ugandan kristillinen yliopisto.^[62]

Ugandan perinteinen kulttuuri noudattelee heimorajoja enemmän kuin valtion rajoja. Länsi-Ugandan sademetsissä elää pygmikansoja, joilla on oma kulttuurinsa. Pohjoisessa ja idässä on niloottiseen kielikuntaan kuuluvia heimoja, muualla bantuheimoja. Jokaisella ryhmällä on omia eeppisiä kansanlaulujaan, joiden tarinat välittyvät sukupolvelta toiselle.^[63]

Tunnettu ugandalainen kirjailija ja runoilija Okot p’Bitek (1931–1980) kirjoitti luon kielellä laajoja runoelmia, jotka hän itse käänsi myös englanniksi. Monet hänen teoksistaan ovat satiirisia monologeja, jotka käsittelevät eurooppalaisen ja afrikkalaisen kulttuurin kohtaamisia.^[64]

Noituuteen luottaminen on yleistä Ugandassa. Kyselyjen mukaan 80 prosenttia väestöstä on pyytänyt noidilta neuvoa. Vuonna 2009 rekisteröitiin 123 ihmistä uhratun noituuteen liittyviin tarkoituksiin. Tässä oli kahdeksan prosentin nousua vuodesta 2008. Ihmisten uhrausten tavoitteena on etupäässä nopea rikastuminen.^[65]

Ugandassa on laaja radio- ja televisioasemaverkosto, johon kuuluu yli 200 radioasemaa ja tusinan verran televisioverkkoja. Näistä enemmistö on yksityisesti omistettuja. Siirros digitaaliseen televisioon tapahtui vuonna 2015. Maksutelevisiota tarjoaa neljä ulkomaista toimijaa. Päivälehdistössä valta-asemassa ovat valtiollinen New Vision ja yksityinen Daily Monitor.^[66] Kansainvälisistä radiokanavista BBC, Radio France internationale ja China Radio International lähettävät ohjelmavirtaa pääkaupunki Kampalassa.^[66]

Virallisesti maassa on perustuslain turvaama sanan- ja lehdistönvapaus, mutta näitä oikeuksia vähättelevä rikoslakia käytetään toimittajia vastaan. Toimittajia pelotellaan ja heitä kohtaan hyökätään miltei päivittäin.^[66][67] Keskeinen lehdistönvapauden rikkoja on turvallisuusjoukot.^[67] Toimittajat ilman rajoja -järjestön julkaiseman vuosiraportti (2020) luokitteli järjestön pisteyttämästä 180 maasta Ugandan lehdistönvapaudessa sijalle 125, ja maa kuuluu maailmanlaajuisesti lehdistönvapauden viisiportaisella asteikolla toiseksi alimpaan, vaikean lehdistönvapauden luokkaan.^[68][67]

Ugandan ylivoimaisesti suosituin urheilulaji on jalkapallo, seuraavaksi suosituimpien lajien ollessa rugby ja koripallo.^[69]

Uganda on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1956 alkaen. Se on saavuttanut olympiamitaleja kahdessa eri urheilumuodossa, yleisurheilussa ja nyrkkeilyssä. Maan ensimmäinen olympiavoittaja on miesten 400 metrin aitajuoksun Münchenin 1972 kisoissa voittanut John Akii-Bua.^[70] Lontoon 2012 kisoissa Stephen Kiprotich voitti maratonjuoksun tuoden Ugandalle maan toisen olympiakullan.^[71]

Ugandan jalkapallomaajoukkue ei ole selviytynyt kertaakaan MM-kilpailujen lopputurnaukseen. Afrikan-mestaruuskilpailujen lopputurnauksessa Uganda oli toinen vuonna 1978^[72] ja neljäs vuonna 1962.^[73]

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Uganda Wikimedia Commonsissa