Vapaa-ajattelu

Vapaa-ajattelun aatteelliset juuret ulottuvat muinaiseen Intiaan ja Kreikkaan. Renessanssin aikana uudestaan herännyt kiinnostus antiikin humanismiin ja luonnontieteiden nousu edistivät vapaa-ajattelua. 1600-luvun lopulla ja 1700-luvulla vapaa-ajattelu merkitsi ensisijaisesti uskonnosta tai uskonnollisista dogmeista vapaata ajattelua. Nimitys vapaa-ajattelija levisi John Tolandin ja Anthony Collinsin välityksellä. Myöhemmin vapaa-ajattelua kehittivät valistusajattelijat. Ranskan vallankumouksen yhteydessä ilmestyi 1793 lehti Le Libre Penseur (Vapaa ajattelija), mutta järjestäytynyt vapaa-ajattelijaliike syntyi vasta myöhemmin.^[4]

Kansallisella tasolla vapaa-ajattelijat järjestäytyivät ensin 1860-luvulla Englannissa. 1870-luvulla järjestäytyminen jatkui Yhdysvalloissa ja Saksassa. Manner-Euroopan maista vapaa-ajattelijat järjestäytyivät parhaiten Belgiassa. Sen voimaa edisti liberalistien ja sosialistien yhteinen taistelu katolista kirkkoa vastaan. Ranskassa vaikutti vahva tasavaltalainen vapaa-ajattelun perinne, mutta liikkeen voimaa heikensi jakautuminen liberalistiseen ja sosialistiseen siipeen. Kirkonvastainen perinne oli vahva myös Espanjassa ja Italiassa, mutta järjestäytyminen oli vähäistä.^[6]

Vapaa-ajattelijain maailmanliitto, alkuaan Kansainvälinen vapaa-ajattelijaliitto (ransk. Fédération internationale de la libre pensée) perustettiin vuonna 1880 Brysselissä.^[7][4] Perustajat olivat D. M. Bennet Yhdysvalloista, Giovanni Bovio Italiasta, Charles Bradlaugh Englannista, Ludwig Büchner Saksasta, Ramon Chies Espanjasta, Wilhelm Liebknecht Saksasta, alankomaalaissyntyinen Jakob Moleschott Italiasta, César de Paepe Belgiasta, Charles Renouvier Ranskasta, Herbert Spencer Englannista ja Karl Vogt Sveitsistä^[4]. Liiton tarkoituksia oli pyrkiä ajatuksenvapauden turvaamiseen ja ihmiskunnan vapauttamiseen uskonnollisista ennakkoluuloista^[7]. Jäsenjärjestöjä ovat eri maiden kansalliset liitot^[7]. Tärkein toimintamuoto on ollut yhteiset kongressit^[6]. Suomesta liittoon kuului aikaisemmin Vapaa-ajattelijain liitto 1946–1994^[8].

Rooman kongressissa 1904 liitto hyväksyi yhteisen periaatejulistuksen. Maailmanliiton eri kongressien julkilausumien mukaan vapaa-ajattelijat pyrkivät totuuteen tieteen, hyvyyteen etiikan, kauneuteen taiteen ja oikeudenmukaisuuteen yhteiskunnallisen uudistustyön avulla. Vapaa-ajattelijain mielestä näiden päämäärien toteuttaminen edellyttää kirkon ja valtion erottamista, koulun ja kirkon erottamista sekä täydellisen ajatuksen, omantunnon, uskonnon ja ateismin vapauden toteuttamista. Julistuksissa todetaan myös, että vapaa-ajattelijain kansainvälinen liike on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja että vapaa-ajattelijat levittävät aatettaan väkivallattomin ja demokraattisin menetelmin.^[4] Liikkeen suuri hetki oli kirkon ja valtion ero Ranskassa 1905. Vuoden 1905 kongressi pidettiinkin Pariisissa.^[6]

Vuosina 1913–1920 kongresseja ei voitu pitää maailmansodan vuoksi. Kun Benito Mussolini tuli valtaan Italiassa ja Adolf Hitler Saksassa, he lakkauttivat vapaa-ajattelijajärjestöt.^[4] Toisen maailmansodan jälkeen liitto sai vuosien tauon jälkeen kootuksi rivinsä ja piti ensimmäisen sodanjälkeisen kongressinsa Lontoossa keväällä 1946.^[9] Sodan jälkeen liitto oli selvästi kallellaan työväenluokkaiseen ateismiin päin.^[10] Se ei kuitenkaan ollut liiton ainoa juonne, sillä esimerkiksi brittiläiset vapaa-ajattelijat pitivät Lontoon kongressissa näkyvästi esillä poliittisesti sitoutumatonta humanismia.^[11]

Suomessa valistusaate vaikutti lähinnä sivistyneistön keskuudessa. 1800-luvun lopulla Suomeen tuli darvinismi. Vuonna 1887 yritettiin perustaa uskonnonvapaus- ja suvaitsevaisuusyhdistys, mutta viranomaiset eivät sallineet yhdistyksen toimia. Vuonna 1889 Eero Erkon toimittama lehti Keski-Suomi julkaisi artikkelisarjan kehitysopista. Sen johdosta syntyi kiivas keskustelu, johon osallistuivat muun muassa Juhani Aho ja Minna Canth. Samana vuonna alkoivat Minna Canth ja A. B. Mäkelä julkaista Kuopiossa Vapaita Aatteita -lehteä, joka esitteli muun muassa kehitysoppia. Lehti oli lopetettava, koska ennakkosensuuri poisti suuren osan lehden kirjoituksista.^[4]

1900-luvun vaihteessa työväenliikkeen johdossa oli useita uskontokriitikoita. Vuonna 1903 Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ohjelmaan otettiin kirkon erottaminen valtiosta ja uskonnonopetuksen poistaminen kouluista.^[4]

Vuosina 1902–05 ilmestyneeseen Euterpe-lehteen kirjoittivat muun muassa Rolf Lagerborg, Gunnar Castrén ja Georg Schauman. Vuosina 1909–17 S. E. Kristiansson julkaisi Vapaa Ajatus -lehteä. A. B. Sarlin kirjoitti laajan kirjasarjan salanimellä Asa Jalas.^[4]

Ylioppilasyhdistys Prometheuksen toimintaan (1905–14) osallistuivat muun muassa Edvard Westermarck, Rafael Karsten, Rolf Lagerborg, Knut Tallqvist, Wilhelm Bolin, Yrjö Hirn, Georg Schauman, Hjalmar Magnus Eklund, Harry Federley, Alma Söderhjelm, Gunnar Castrén, K. H. Wiik, Viktor Heikel ja Ernst Lampén. Yhdistys vaati tunnustuksellisen uskonnonopetuksen poistamista kouluista. Westermarck oli myös Englannin vapaa-ajattelijajärjestön jäsen.^[4]

Vapaa-ajattelijat odottivat paljon vuoden 1923 uskonnonvapauslailta. Tuloksiin pettyneinä he alkoivat 1920-luvun lopulla perustaa siviilirekisteriläisyhdistyksiä. Yhdistykset muun muassa perustivat omia hautausmaita. 1930-luvun alussa siviilirekisteriläisten järjestäytyminen vaikeutui, mutta vuosikymmenen lopulla järjestäytyminen saattoi jatkua, ja 1937 perustettiin Suomen siviilirekisteriyhdistysten keskusliitto, josta tuli myöhemmin Vapaa-ajattelijain Liitto^[12] Liiton äänenkannattaja alkoi ilmestyä 1937 nimellä Ajatuksen vapaus.^[4]

Talvisodan lähestyessä hallitusta vaadittiin lakkauttamaan epäilyttäviksi katsottuja järjestöjä. Keskeisen Tampereen yhdistyksen lakkauttaminen lähes lopetti siviilirekisteriläisliikkeen toiminnan jo hieman ennen talvisotaa. Liiton kotipaikka siirrettiin Turkuun, ja tiettävästi varsinaista toimintaa liiton tasolla oli seuraavan kerran vasta keväällä 1942. Kunnolla toiminta jatkui vasta jatkosodan jälkeen 1945. Tällöin liiton kotipaikaksi tuli Helsinki. Liiton lehden nimeksi tuli Vapaa Ajattelija.^[13] Toisen maailmansodan jälkeen Suomen vapaa-ajattelijain järjestäytyminen jatkui vilkkaana, ja myös kirkosta eroaminen yleistyi.^[4]

Pääartikkeli: Vapaa-ajattelijain liitto

Vapaa-ajattelijain liitto on osa kansainvälistä vapaa-ajattelija-, humanisti-, sekularisti-, ateisti- ja rationalistiliikettä.^[5] Liiton tavoitteena on kirkon ja valtion ero sekä tieteellisen todellisuuskäsityksen edistäminen.^[14] Liiton jäsenyhdistyksiin kuuluu noin 1 500 jäsentä^[15]. Sääntöjensä mukaan liitto on uskonnottomien ja uskontokuntiin kuulumattomien henkilöiden muodostamien yhdistysten keskusjärjestö. Liitto on poliittisesti sitoutumaton. Sen tavoitteena on ajaa uskonnottomien etuja, oikeuksia ja oikeusturvaa sekä edistää tieteeseen perustuvan uskonnottoman todellisuuskäsityksen leviämistä, uskontokritiikkiä ja ajatuksenvapautta.^[14]

Liiton on tarkoituksena toimia uskonnottomien yhteiskunnallisen ja oikeudellisen aseman parantamiseksi tekemällä aloitteita valtiovallalle ja kunnille ja toimimalla uskonnottomien puolestapuhujana julkisessa keskustelussa. Liiton tavoitteina on myös antaa tietoa uskonnottomien ihmisten oikeuksista ja velvollisuuksista. Liitto myös valistaa ihmisiä uskonnottomaan tapakulttuuriin liittyvissä tavoissa kuten nimenantojuhlassa, aikuistumiskoulutuksessa ja -juhlassa, avioliiton solmimisessa ja hautajaisten järjestämisestä.^[5]

Vapaa-ajattelijoiden mielestä julkisen vallan tulee olla uskontoihin nähden puolueeton. Tavoitteena on lainsäädännöllisin muutoksin valtiokirkkojärjestelmän purkaminen ja uskonnonopetuksen poistaminen kouluista, päivähoidosta sekä valtion yliopistoista. Kaksi valtiokirkkoa, Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko, tulee muuttaa tavallisiksi yhdistyksiksi, jotka perivät jäsenmaksunsa kuten muutkin yhdistykset eivätkä kirkollisveron kautta. Kirkoilla ei tule olla julkisoikeudellista asemaa eikä mitään erioikeuksia.^[14][16]

Liiton puheenjohtajina ovat toimineet muun muassa Kusti Kulo, V. T. Aaltonen, Yrjö Ruutu, Väinö Voipio, Kari Saari, Erkki Hartikainen ja Jussi K. Niemelä.^[4][17][18] 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa liiton silloisen pääsihteerin Erkki Hartikaisen tavoitteena oli saada Suomen kouluihin oma oppiaine uskonnottomille.^[19] Hartikainen teki vuonna 1978 kantelun Yhdistyneitten Kansakuntien ihmisoikeuskomitealle uskontojen historian ja siveysopin peruskoulun opetussuunnitelmasta Suomessa.^[20] Kantelu ratkesi 1981 ja Suomeen saatiin elämänkatsomustieto kouluihin oppiaineeksi.^[21]

Kirjailija Väinö Voipio määritteli vapaa-ajattelijan seuraavasti (1963):

»Vapaa-ajattelija on henkilö, joka luodessaan elämänkatsomustaan pyrkii pysyvästi tarkistamaan ajattelunsa perusteita antamatta auktoriteettiuskon sanella käsityksiään, pitäymyksiään ja ohjeitaan. Hän pyrkii vapautumaan ennakkoluuloista, jotka kahlehtivat henkeämme ja pitävät silmämme sokeina. Historiallisesti ottaen on vapaa-ajattelijain tehtävänä ollut ja on yhä edelleen erityisesti uskontojen kriittinen tarkastelu, ihmisten uskontosidonnaisuudesta vapauttaminen ja täyden uskonnon- ja ajatuksenvapauden vaatiminen.^[22]»

Kari Saaren mukaan vapaa-ajattelu määritellään nykyisin käsitykseksi, jolle on tunnusomaista järkiperäisyys ja avoimuus uusille perustelluille näkemyksille, sekä kyky jatkuvaan uudistumiseen. Vapaa-ajattelu arvostaa järjen vapaata käyttöä ja tieteellistä ajattelua. Vapaa-ajattelijat eivät pidä totena mitään muuta kuin sellaista, mikä on älyllisesti perusteltua. W. K. Cliffordin tunnetun lausuman mukaan on aina ja kaikkialla väärin uskoa mihinkään riittämättömin perustein. Saaren mukaan aina tulee olemaan asioita, josta ei tiettynä hetkenä ole inhimillistä tietoa. Ei ole kuitenkaan luottamista siihen, että olisi olemassa jokin kokemusperäisen tutkimuksen ja havainnoinnin ylittävä keino hankkia tietoa kaikkeudesta, kuten henkilökohtaiset kokemukset tai pyhien kirjojen tapaiset arvovallat. Vapaa-ajatteluun kuuluu pyrkimys taistella henkistä urautumista ja auktoriteettiuskoa vastaan.^[5][23]

»Vapaa-ajattelijat arvioivat uskontoja kriittisesti ja yrittävät vapauttaa ihmisiä uskontosidonnaisuudesta, koska uskonnot ovat erhettä. Tuhansien vuosien aikana ei ole kyetty esittämään mitään pätevää todistusaineistoa siitä, että jonkin uskonnon esittämä todellisuuskäsitys pitäisi paikkansa. Päinvastoin, jumalien yms. olinpaikat ovat kutistuneet kutistumistaan.

Jos ihmisen maailmankatsomus rakentuu erheen varaan, johtaa se myös haitallisiin seuraamuksiin sekä yhteisön tasolla (sodat, vainot, yksilön oikeuksien polkeminen) että yksilötasolla (suvaitsemattomuus, ahdasmielisyys, syntiajattelu, kuolemanjälkeisen elämän odotukseen kiinnittyminen jne.

Vapaa-ajattelun ihanteeseen kuuluu totuudenrakkaus, joka ei hyväksy mitään päätelmää suuremmalla varmuudella kuin mihin tämän perustana olevat todisteet oikeuttavat. Totuudenrakkaus ja sokeaan uskoon tukeutuminen eivät voi olla törmäämättä toisiinsa.»
(^[5])

Saaren mukaan aina tulee olemaan asioita, joita ihmisjärki ei tietyllä hetkellä kykene käsittämään. Ei ole kuitenkaan osoitettu, että olisi olemassa jokin uskonnollinen tietämisen laji, jonka avulla voitaisiin saada selville tieteeltä ja järkiajattelulta salattuja totuuksia.^[24]

Vapaa-ajattelijain liiton kulttuuriohjelman mukaan vapaa-ajattelijat edustavat Suomessa sekulaaria humanismia, joka on luontoon perustuva, ei-jumalauskoinen ja eettinen elämänkäsitys.^[24]

Jussi K. Niemelä kirjoitti vuonna 2009 toimiessaan Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtajana, että useille tahoille on pesiytynyt ennakkoluulo, jossa vapaa-ajattelu yhdistetään neuvostoliittolaiseen marxilaiseen ateismiin. Niemelän mukaan tätä ennakkoluuloa levittää kirkko. Hänen mukaansa suhtautumista vapaa-ajatteluun voi verrata joidenkin kristillisten tahojen tapaan suhtautua homoihin, jossa homot hyväksytään niin kauan kuin he eivät tee homoseksuaalisia tekoja. Niemelän mukaan asiaa voisi auttaa se, jos ateistit alkaisivat käyttää itsestään englannin kielen sanaa bright, joka yhdistää vapaa-ajattelun länsimaiseen humanistiseen liikkeeseen.^[25]

Erkki Hartikainen pitää sanaa 'bright' huonona peitenimenä. Myös 'vapaa-ajattelija', 'rationalisti' ja 'humanisti' ovat sekaannuksia aiheuttavia peitenimiä. Kun bright-sanaa levitettiin, hän sanojensa mukaan esitti Atheist Alliancelle vastalauseen moiselle sanahölmöilylle. Ateismia ei voida Hartikaisen mielestä tehokkaasti edistää peitenimillä. Ateismista on puhuttava ateismina tai vielä mieluummin jumalattomuutena.^[26] Jos jotain muuta sanaa halutaan käyttää, ateistit voivat kutsua itseään sivistyneiksi.^[26]

• Ajatuksenvapaus
• Ateismi
• Sekularismi
• Uskonnottomuus

• Saari, Kari: Vapaa-ajattelijan käsikirja. Helsinki: Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab, 1993. Teoksen verkkoversio.

• Hartikainen, Erkki: Tieteellinen maailmankatsomus. (2. täydennetty painos (1. painos 1978)) Helsinki: Vapaa-ajattelijain liitto, 1980. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
• Hartikainen, Erkki (vastaava toim.): Yläasteen etiikka: Peruskoulun uskontojen historian ja etiikan oppikirja 1–3. Helsinki: Vapaa ajatus, 1982. Teoksen verkkoversio.
• Saari, Kari: Vapaa-ajattelijan käsikirja. Helsinki: Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab, 1993. Teoksen verkkoversio.
• Seppo, Juha: Kansainvälinen vapaa-ajattelijaliitto 1880–1905. Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura, 1991. ISBN 951-9021-83-3
• Westermarck, Edvard: Kristinusko ja moraali. (Christianity and morals, 1939.) Suomentanut englannin kielestä Väinö Meltti. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-07752-X
• Voipio, Väinö: Kahleissa vai vapaana. Jyväskylä: Gummerus, 1967.
• Voipio, Väinö: Pelotuksen uskonto. Jyväskylä: Gummerus, 1969.

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vapaa-ajattelu Wikimedia Commonsissa

•   Lisää luettavaa aiheesta Vapaa-ajattelu on Wikiaineistossa
• Vapaa-ajattelijain liitto ry.
• Vapaa-ajattelun puolustus. Vapaa ajattelija 3/2001.
• Janne Vainio: Vapaa-ajattelun käsitteestä. Vapaa ajattelija 2–3/2004.