Ahma

Ahma
Uhanalaisuusluokitus
Elinvoimainen [1]
Suomessa:
Erittäin uhanalainen [2]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:	Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka:	Theria
Osaluokka:	Istukkanisäkkäät Eutheria
Lahko:	Petoeläimet Carnivora
Heimo:	Näätäeläimet Mustelidae
Alaheimo:	Mustelinae
Suku:	Gulo
Laji:	gulo
Kaksiosainen nimi
Gulo gulo (Linnaeus, 1758)[3]
Synonyymit
Gulo luscus
Ahman levinneisyys
Katso myös
Ahma Wikispeciesissä   Ahma Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK

Ahma (Gulo gulo), joka tunnetaan myös nimillä osma, osmo, kätkä (pohjoissaamen kielestä geatki) ja kamppi, on Euroopan suurin näätäeläin, hieman mäyrää suurempi.^[4][5] Koko maailman näätäeläimistäkin vain jättiläissaukko ja merisaukko voivat kasvaa sitä suuremmiksi.

Pituudeltaan ahma on 69–83 senttimetriä, josta hännän osuus on 15–25 senttimetriä. Naaras painaa keskimäärin noin 10 kg ja uros jopa 28 kg.^[6] Hartiakorkeus on 40–45 senttimetriä.^[7]

Ahmalla on voimakasrakenteinen ruumis, lyhyet jalat, leveät käpälät ja litteä pää. Väriltään ahma on tummanruskea tai ruskeanmusta, ja kyljessä sillä on vaaleahko raita. Päässä on vaaleita ja tummia kuvioita ikään kuin sillä olisi naamio. Kaulassa ja rinnassa voi olla vaaleita läikkiä.^[6] Talviturkki on pidempi ja tuuheampi kuin kesäturkki, ja talvella ahman jalkoja peittää tukeva karva, joka helpottaa lumessa liikkumista.^[8]

Ahmoja esiintyy Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Venäjällä, Kiinassa (Heilongjiang, Sinkiang, Sisä-Mongolia), Mongoliassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa (Alaska, Wyoming, Idaho, Montana, Washington, Oregon ja Kalifornia), lähinnä 60. leveyspiirin pohjoispuolella. Ahma hävisi 1800-luvulla eurooppalaisen levinneisyysalueensa eteläosista vainoamisen ja ympäristönmuutosten takia.^[1]

Kanadassa ja Yhdysvalloissa esiintyy ainakin ahman alalajia Gulo gulo luscus. Kanadan länsirannikolla sijaitsevan Vancouverinsaaren ahmat ovat mahdollisesti myös oma alalajinsa Gulo gulo vancouverensis^[9], joskin kraniologisten tutkimusten mukaan nekin ovat Gulo gulo luscus -kantaa. Eteläisellä pallonpuoliskolla ahmoja ei esiinny.^[10]

Viime vuosikymmeninä ahmakannat ovat kasvaneet Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Suomessa ahmoja arvioitiin 2014-15 olevan noin 200–250 yksilöä^{[11] [12]}. Vuonna 2023 Suomessa oli Luke:n arvion mukaan n. 450 ahmaa ^[13]. Vuonna 2009 Norjassa oli noin 320–400 ja Ruotsissa noin 500 ahmaa. Venäjällä, lähinnä Itä-Siperiassa ja Venäjän Kaukoidässä arvioitiin elävän 20 000 ahmaa vuonna 2005.^[11][12]

Suomessa siirtoistutettiin vuosina 1979–1998 kaikkiaan 16 ahmaa poronhoitoalueelta pääasiassa Keski- ja Länsi-Suomeen, yksi yksilö myös Itä-Suomeen Ilomantsiin.^[14][15] Suomenselälle on siirtojen seurauksena muodostunut tiettävästi maailman ainoa istutettu ahmapopulaatio.^[16] Vuoden 2014 ahman hoitosuunnitelmassa ehdotetaan istutusten aloittamista uudelleen.^[17] Vuoteen 2023 mennessä ahma on levinnyt etelämmäksi - Etelä-Pohjanmaalle ja Keski-Suomen pohjoisosiin asti ^[13]

Ahman vuorokausirytmi ei ole kiinteä, mutta pääsääntöisesti se liikkuu öisin ja hämärässä. Ei ole kuitenkaan mitenkään harvinaista nähdä ahma liikkeellä myös päivällä. Ahma voi ruokaa etsiessään liikkua päivän aikana jopa 20–40 kilometriä.^[5][4] Sen liikkuminen on hidasta mutta kestävää laukkaa.^[4] Vaikka ahma on suurikokoinen, se on hyvin sopeutunut lumessa liikkumiseen suurten käpäliensä ansiosta.^[5] Pehmeässä lumessa ahma hyppii aaltomaisesti kuten pienemmätkin näätäeläimet. Suuri koko ei ole ongelma myöskään kiivetessä, ja ahma onkin varsin ketterä kiipeilijä^[4].

Ahmojen sosiaalinen järjestelmä on samanlainen kuin näädällä. Liikkumisalue on laaja, eivätkä ne pysty sitä puolustamaan, mutta se merkitään ulosteilla, virtsalla ja perärauhasten eritteillä. Näin eläimet tietävät missä lajitoverit liikkuvat ja osaavat välttää yhteenottoa. Samaa sukupuolta olevat ahmat eivät siedä toistensa läsnäoloa alueellaan.^[4][5][18]

Ahma toimii pääsääntöisesti kehittyneen hajuaistinsa perusteella. Oma ruokavarasto löytyy talvella helposti metrisen lumipeitteen läpi, ja haaskat voidaan vainuta jo kaukaa.^[4] Ahma ei pidä suuremmin ääntä. Siltä voi kuulla lähinnä murinaa ja sähinää. Tarvittaessa se voi myös urahdella ja vikistä.^[19]

Kuten eläimillä yleensä, myös ahmalla kuolleisuus on suuri juuri nuorilla ahmoilla. Normaali elinikä on 4–6 vuotta, mutta täysikasvuiseksi päästyään se voi elää jopa 13-vuotiaaksi.^[20]

Ahma lisääntyy hitaasti. Naaraat saavat ensimmäiset poikasensa 3–4-vuotiaana. Poikaset syntyvät maalis-huhtikuussa lumen alla olevassa pesässä, ja tavallisesti niitä syntyy kerrallaan kahdesta neljään.^[12] Syvälle lumikinokseen kaivettuun onkaloon voi johtaa yksi tai useampia käytäviä. Toisinaan ahmaemo siirtää poikaset syntymäonkalosta toiseen onkaloon imetysajaksi.^[21]

Vastasyntynyt poikanen on 10–12 senttimetriä pitkä, painaa noin 100 grammaa ja on sokea.^[22] Emo imettää poikasiaan 8–10 viikkoa. Poikaset seuraavat emoaan seuraavaan syksyyn saakka, joskus jopa kaksi vuotta.^[23][12]

Ahma on pääasiassa raadonsyöjä.^[12] Se myös saalistaa poroja ja metsäkauriita, mutta ei pysty kaatamaan aikuista hirveä. Porojen ja metsäkauriidenkin saalistaminen edellyttää yleensä pehmeää hankea, joka kannattaa ahman mutta ei saaliseläintä. Pienemmät nisäkkäät, linnut ja sammakot, kuten myös marjat kuuluvat sen ravintoon.^[5]

Ahma voi kätkeä saaliinsa lumen alle tai raahata niitä puiden oksille.^[18] Se palaa usein haaskalleen.^[5]

Euroopan nisäkästyöryhmän mukaan laji on Euroopassa vaarantunut, mutta kansainvälinen luokitus on ainakin vielä toistaiseksi ”elinvoimainen”, koska Pohjois-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa kanta on runsas. Määritys saattaa muuttua, kun Aasiasta saadaan uudempaa tietoa.^[1] Ahma on Suomessa määritelty erittäin uhanalaiseksi. Laji on uhanalainen varsinkin sen laittoman metsästyksen vuoksi.^[24]

Ahman alkuperäinen levinneisyysalue oli laajempi, mutta laji hävisi Euroopan eteläisemmistä osista jo 1800-luvulla. Sitä vainottiin karjavarkaana, mutta häviämiseen vaikutti myös metsien hävittäminen ja ihmisasutuksen laajeneminen.^[1]

Vaikka ahmalle sopivia elintiloja onkin Skandinaviassa ja Venäjällä, ovat suuret erämaat harvassa. Sopivien elintilojen vähennettyä pieni ahmojen määrä on pirstoutunut pieniksi populaatioiksi, jotka ovat pieniä ja erillään toisista, minkä vuoksi ahma on vaarassa kadota kokonaan. Pienissä populaatioissa geneettinen vaihtelu on vähäistä, mikä voi heikentää kantaa.^[1]

Muista pedoista ei juuri ole vaaraa ahmalle, pienestä koostaan huolimatta se on vahva ja peloton, alle 15 kg painavan ahman tiedetään yrittäneen ryöstää saalista yli 200-kiloiselta mustakarhulta.^[25]

Suomessa ahman ei tiedetä raadelleen ihmisiä; joskus metsästyksen yhteydessä ahma on purrut ihmistä.^[26]

Ahmalla on laaja elinpiiri ja se on herkkä häiriöille. Siksi lisääntyvä talviurheilu ja moottorikelkkailu häiritsevät ahmoja suuresti.^[25]

Ihmisasutus ja karjanhoito levittäytyvät ahman elinalueille, ja karjaa syöviä ahmoja metsästetään kannanhoidon nimissä. Norjassa ahmat tappavat vuosittain noin 10 000 lammasta, ja siellä annetaan vuosittain tietty kiintiö ahmankaatolupia. Lampaiden ja porojen suojelun nimissä esiintyy myös salametsästystä sekä Norjassa, Suomessa että Ruotsissa. Venäjällä ahmaa metsästetään turkiseläimeksi.^[1] Yhdysvalloissa ahmaa metsästetään Montanan ja Alaskan osavaltioissa^[8].

Ruotsissa ahma rauhoitettiin vuonna 1969. Ruotsissa ovat voimassa myös ahman suojelua säätelevät Bernin sopimus ja luontodirektiivi, jossa ahma kuuluu ensisijaisesti suojeltavana lajina liitteeseen II. Ahman toimenpideohjelmassa tavoitteena on 90 pentuetta vuosittain. Vuonna 2010 myönnettiin ensimmäiset poikkeusluvat ahmojen kaatamiseen.^[11]

Suomen metsästyslainsäädännössä ahma, toisin kuin muut suurpedot, on ollut täysin omassa luokassaan, ja uhanalaisuutensa takia täysin rauhoitettu. Ahman tapporahan maksaminen lopetettiin vuonna 1975, laji rauhoitettiin poronhoitoalueen eteläpuolella 1977 ja koko maassa se sai rauhoituksen 1982.^[27]

Vuonna 2014 Suomen maa- ja metsätalousministeriö vahvisti ahman hoitosuunnitelman. Siinä asetetaan tavoitteita tutkimukselle ja kannanseurannalle sekä yhteistyölle eri tahojen välillä. Ministeriö valmistelee asetusta poikkeusluvista, joilla saataisiin kaataa ahmoja poronhoitoalueella. Tarkoitus olisi myös tutkia, vähentävätkö kaatoluvat porotuhoja. Suhtautumisen muutosta perustellaan sillä, että ahmakanta on kaksinkertaistunut 2000-luvun ensimmäisen kymmenen vuoden aikana.^[17][28]

Suomella on ahmaa koskevia sitoumuksia muun muassa vuoden 1986 niin sanotusta Bernin sopimuksesta, joka edellyttää muiden lajien ohella ahman tiukkaa suojelua.^[29][30] Sopimuksen mukaan kaikki näitä lajeja koskeva tahallinen pyydystäminen ja hallussa pitäminen sekä tahallinen tappaminen on kielletty. Tämä vaatimus on pantu täytäntöön ahman osalta Suomen metsästyslainsäädännössä siten, että ahma on täysin rauhoitettu. Lisäksi EU-jäsenyys velvoittaa Suomea ja Ruotsia noudattamaan erilaisia luontoon liittyviä direktiivejä, jotka rajoittavat kaikkien eläinten kohtelua.

Monet yksityiset järjestöt, kuten vuonna 1996 perustettu The Wolverine Foundation, ovat keskittyneitä ahmojen suojelemiseen ja tutkimiseen.^[31] Lisäksi moni eläintarha ja eläinpuisto, kuten Korkeasaari ja Ranuan eläinpuisto, osallistuvat ahmojen suojeluun eurooppalaisten eläintarhojen suojeluohjelman kautta. Aikaisemmin ahmojen lisääntyminen tarhaoloissa oli harvinaista. Esimerkiksi juuri Ranualla syntyi ahman pentu viimeksi vuonna 2014 ja sitä ennen vuonna 2003. Nykyisin tarhoissa on noin 70 ahmaa. Eurooppalaisten eläintarhojen suojeluohjelma pyrkii pitämään tarhakannan elinvoimaisena.^[32][33]

Siperiassa ahma ei ole uhanalainen eikä rauhoitettu. Ahman karvaa pidetään arvossa, koska se on pitkää ja sen saa ravistamalla kuivaksi. Ahman turkista tehdyt kaksinkertaiset rukkaset, joissa sisälapaset ovat jänistä, ovat lämpimät.^[34]

Ahma on kuvattu Suomen Kittilän ja Norjan Bardun vaakunoissa.

• 
  Kittilän vaakuna
• 
  Bardun vaakuna

Ahma on myös Michiganin yliopiston maskottieläin, ja yliopiston urheilujoukkueet kulkevat lempinimellä wolverines (ahmat).^[36] Helsinki Wolverines pelaa amerikkalaista jalkapalloa Vaahteraliigassa.^[37] Haukiputaan Ahmat on vuonna 1956 perustettu jääkiekkoseura Oulun seudulta. Hyvinkään Ahmat on vuonna 1973 perustettu jääkiekkoseura.

Marvel Comicsin sarjakuvissa Ryhmä-X on hahmo nimeltä Wolverine.

Suomessa julkaistiin tuberkuloosin vastustamisen postimerkkisarjassa ahmasta violetti postimerkki 5. marraskuuta 1957. Sen arvo oli 10 markkaa, jonka lisäksi siitä maksettiin kaksi markkaa lisää (10 markkaa + 2 markkaa).^[38]

• Leinonen, Antti: Ahman kintereillä. Maahenki, 2012. ISBN 9789525870282
• Leinonen, Antti; Suominen, Teuvo: Ahma. Helsinki: Otava, 1992. ISBN 951-1-12105-7
• Koivisto, Ilkka: Uhanalaiset: naali, kiljuhanhi, ahma.... Espoo: Weilin+Göös, 1981. ISBN 951-35-2572-4
• Mäensyrjä, Pentti: Ahman jälkijotos. Hämeenlinna: Karisto, 1979. ISBN 951-23-1419-3

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ahma.

• Laji.fi: Ahma (Gulo gulo)
• Yle Oppiminen: Ahma.
• Metsästysinfo: Ahma (Gulo gulo) (Arkistoitu – Internet Archive).
• University of Michigan, Animal Diversity Web (ADW): Gulo gulo, wolverine (englanniksi)
• Pherobase: Semiochemicals of Gulo gulo, the Wolverine (englanniksi)