Albert Speer

Albert Speer
Saksan valtakunnan varustelu- ja sotatuotantoministeri
8. helmikuuta 1942 – 23. toukokuuta 1945
Edeltäjä	Fritz Todt
Seuraaja	Karl Saur
Generalbauinspektor für die Reichshauptstadt (GBI)
30. tammikuuta 1937 – 22. toukokuuta 1945
Edeltäjä	(virka perustettu)
Seuraaja	(virka lakkautettu)
Kansanedustaja
30. tammikuuta 1937 – 25. elokuuta 1941
Ryhmä/puolue	NSDAP
Vaalipiiri	vaalipiiri 2 (Länsi-Berliini) (Wahlkreis 2 Berlin West)
Henkilötiedot
Koko nimi	Berthold Konrad Hermann Albert Speer
Syntynyt	19. maaliskuuta 1905 Mannheim, Saksa
Kuollut	1. syyskuuta 1981 (76 vuotta) Lontoo, Iso-Britannia
Kansalaisuus	Saksa
Ammatti	arkkitehti, hallintovirkamies, ministeri, kirjailija
Arvonimi	Valtakunnan pääarkkitehti (Reichsarchitekt) Führerin arkkitehti (Architekt des Führers)
Vanhemmat	Albert Friedrich ja Luise Speer
Puoliso	Margarete Weber (1928–1981)
Lapset	Albert Speer nuor. Hilde Schramm Fritz Speer Margret Nissen Arnold Speer Ernst Speer
Tiedot
Puolue	Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue (NSDAP) (1931–1945)
Koulutus	arkkitehti
Tutkinnot	Berliinin teknillinen korkeakoulu Münchenin teknillinen korkeakoulu Karlsruhen teknillinen instituutti
Hallitus	Hitlerin hallitus Dönitzin hallitus
Uskonto	luterilainen[1]
Etnisyys	saksalainen
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Berthold Konrad Hermann Albert Speer (saks.  [ˈalbɛɐt ˈʃpeːɐ̯]; ^(ohje) 19. maaliskuuta 1905 Mannheim, Saksa – 1. syyskuuta 1981 Lontoo, Iso-Britannia) oli natsi-Saksan pääarkkitehti ja myöhemmin teollisuudesta vastaava varusteluministeri Fritz Todtin seuraajana.

Speer liittyi kansallissosialistiseen puolueeseen 1931 ja nousi nopeasti Adolf Hitlerin lähipiiriin. Hänet nimitettiin puolueen viralliseksi arkkitehdiksi 1934. Speer suunnitteli muun muassa Nürnbergin puoluepäivien rakennelmat (Reichsparteitagsgelände) ja Berliinin uuden valtakunnankanslian sekä laati suunnitelmat Berliinin muuttamiseksi Welthauptstadt Germaniaksi. Vuonna 1942 Hitler nimitti Speerin varusteluministeriksi kuolleen Fritz Todtin tilalle. Speer huolehti toisen maailmansodan viimeiset vuodet Saksan sotatarviketuotannosta, käyttäen apunaan sotavanki- ja keskitysleirien työvoimaa.

Nürnbergin oikeudenkäynneissä Speer osoitti muista natsijohtajista poiketen avointa katumusta, mutta kiisti tienneensä holokaustista ja juutalaisten joukkotuhosta. Sittemmin hänen on kuitenkin todistettu osallistuneen muun muassa Auschwitzin tuhoamisleirin suunnitteluun.^[2] Hänet tuomittiin orjatyövoiman käytöstä kahdenkymmenen vuoden vankeusrangaistukseen Spandaun vankilaan. Vapauduttuaan Spandausta 1966 Speer eli vielä 15 vuotta ja julkaisi useita omaelämäkerrallisia teoksia toiminnastaan kolmannen valtakunnan aikana.

Albert Speer seurasi isänsä ja isoisänsä jälkiä arkkitehdiksi, opiskellen alaa Berliinin teknillisessä instituutissa. Opiskeluidensa jälkeen hän siirtyi itse luennoimaan. Vuonna 1928 Speer meni naimisiin Margarete ”Margret” Weberin kanssa. Vuosien saatossa pariskunnalle syntyi kuusi lasta (Albert, Hilde, Margarete, Arnold, Fritz ja Ernst). Albert Speer Jr. seurasi myöhemmin isänsä jalanjälkiä. Hänestä tuli kuuluisa kaupunkisuunnittelija. Vuonna 1932 Speer jätti Berliinin ja muutti synnyinkaupunkiinsa Mannheimiin. Hän perusti sinne arkkitehtitoimiston, muttei saanut yhtään suunnittelutehtävää.

Vuonna 1931 muutamat hänen oppilaansa houkuttelivat hänet mukaansa kansallissosialistisen puolueen kokoukseen, jossa puhuneen Adolf Hitlerin sanat tekivät häneen suuren vaikutuksen ja hän liittyi puolueeseen.

Speerin ensimmäinen työ puolueen sisällä oli Joseph Goebbelsin tilaama propagandaministeriön uudistus. Se onnistui niin hyvin, että Goebbels suositteli Speeriä Hitlerille.

Kun valtakunnan entinen pääarkkitehti Paul Troost kuoli 1934, Speer valittiin hänen sijaisekseen puolueen ykkösarkkitehtina. Speer toteuttikin monia kansallissosialistien kuuluisista töistä – kuten Nürnbergin puoluepäivien rakenteet ja ilmavalvontavalonheittimien yötaivaalle heittämien sinisten kiilojen muodostaman ”katedraalin”, joka mykisti muun muassa Olavi Paavolaisen, kuten hän kirjassaan Kolmannen valtakunnan vieraana kertoo. Hitler, joka nuorukaisena oli itse haaveillut arkkitehdin urasta, ihastui Speeriin ja hänen ideoihinsa. Speeristä tuli Hitlerin luotettu, jonka kanssa tämä keskusteli tuntikausia arkkitehtuurista ja taiteesta.

Suurinta osaa kansallissosialistien mahtipontisista rakennushankkeista ei kuitenkaan koskaan rakennettu. Hitlerin käskystä Speer teki suunnitelmat Berliinin uudelleenrakentamiseksi ”maailmanpääkaupunki Germaniaksi” (Welthauptstadt Germania), josta tulisi koko Euroopan pääkaupunki ja maailman mahtavin metropoli Saksan voitettua toisen maailmansodan. Suunnitelmasta ehti toteutua vain yksittäisiä osia – kuten valtava valtakunnankanslia – ja ne pääsääntöisesti tuhottiin sodan jälkeen.

Vuonna 1942 Hitler, joka oli henkilökohtaisesti mieltynyt Speeriin, nimitti hänet varusteluministeriksi lento-onnettomuudessa kuolleen Fritz Todtin tilalle. Speer ryhtyikin määrätietoisesti työskennellen parantamaan valtakunnan teollisuustuotantoa, käyttäen useimmiten apuna sota- ja keskitysleirivankien orjatyövoimaa.

Varusteluministerinä Speer vieraili Suomessa vuodenvaihteessa 1943–1944. Hän lensi Rovaniemelle ja matkusti sieltä autokyydillä 500 kilometriä pohjoisemmaksi Petsamoon, jossa tutustui nikkelikaivosten tuotantotilanteeseen, ja kaivoksen rakennusten teräsbetonisen suojakuvun rakentamiseen. Speer kävi myös Wehrmachtin pohjoisimmassa tukikohdassa Kalastajasaarennossa. Matkan aikana hän näki ensimmäistä kertaa sodan aikana omakohtaisesti sotilaan kaatuvan, kun korpraali hänen viereltään kuoli tarkka-ampujan luotiin. Järkyttävä kokemus teki Speeriin voimakkaan vaikutuksen.^[3]

Liittoutuneiden joukkojen lähestyessä Berliiniä 1945 Speer esti toiminnallaan Hitlerin määräämän poltetun maan taktiikan toteutumisen, joka olisi tarkoittanut Saksan valtakunnan siltojen, tehtaiden ja kulkuyhteyksien tuhoamista. Omien sanojensa mukaan Speer kertoi tästä suoraan Hitlerille sodan viimeisinä hetkinä, mutta lopulta Hitler piti Speeriä lojaalina ystävänään, aina loppuun saakka.

Nürnbergin oikeudenkäynnissä Speer osoitti avointa katumusta ja poikkesi siten muista natsijohtajista. Hän kuitenkin väitti olleensa tietämätön holokaustista ja juutalaisten tuhoamisesta, vaikka olikin käyttänyt keskitysleirivankeja työvoimanaan. Speer tuomittiin pääasiallisesti orjatyövoiman käytöstä 20 vuoden vankeusrangaistukseen Spandaun vankilaan, myöhemmin hänen roolinsa holokaustin toteutuksessa on selvinnyt huomattavasti tätä suuremmaksi. Vapauduttuaan 1966 hän julkaisi useita osin elämäkerrallisia kirjoja ennen kuolemaansa Lontoossa 1981.

• Albert Speer; Diktaattorin työkaluna. Kirjayhtymä, Helsinki, 1969
• Albert Speer; Dagbok från Spandau. Staka, Göteborg, 2000

• Gitta Sereny; Albert Speer: his battle with truth. Picador, Lontoo, 1996
• Yrsa Stenius: Rakas minä: Albert Speerin arvoitus. Kirjayhtymä, 1981
• Yrsa Stenius; Elämäni mies. Kirjayhtymä, Helsinki, 1998

• Erno Paasilinna: Jatkosota. (Teoksessa "Petsamo - Suomen itäinen käsivarsi", toim. Joni Skiftesvik) Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-34506-1

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Albert Speer.