Andres Larka
| Andres Larka | |
|---|---|
 Andres Larka valokuvassa vuodelta 1920. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 5. maaliskuuta 1879 Pilistvere, Venäjän keisarikunta[1] |
| Kuollut | 8. tammikuuta 1943 Malmyž, Neuvostoliitto[1] |
| Sotilashenkilö | |
| Taistelut ja sodat |
Venäjän–Japanin sota Ensimmäinen maailmansota Viron vapaussota |
| Sotilasarvo | Kenraalimajuri |
Andres Larka (5. maaliskuuta 1879 Pilistvere, Viljandi – 8. tammikuuta 1943 Kirovin alue)[2] oli virolainen kenraali ja poliitikko. Hän toimi Viron vapaussodassa Viron armeijan johdossa, kunnes hänet korvasi tehtävässään Johan Laidoner. Sittemmin hän oli Viron vapaussotureiden liiton eli vapsien presidenttiehdokkaana vuoden 1934 vaaleissa, joita ei kuitenkaan järjestetty Konstantin Pätsin vallankaappauksen jälkeen. Neuvostoliiton miehitettyä Viron Larka vangittiin, ja hän kuoli vankeudessa vuonna 1943.
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Larka syntyi mylläriperheeseen Pilistveressä lähellä Viljandia vuonna 1879. Hän valmistui 1902 Vilnan sotilasakatemiasta ja osallistui Venäjän–Japanin sotaan vuosina 1904–1905. Vuonna 1912 Larka valmistui Pietarin Nikolain yleisesikunta-akatemiasta ja palveli sittemmin upseerina ensimmäisessä maailmansodassa. Bolševikkien toteuttaman vallankaappauksen jälkeen vuonna 1917 Larka oli mukana perustamassa ensimmäistä virolaista divisioonaa, ja hän komensi Haapsaluun sijoitettua tykistöprikaatia. Larkasta tuli sotaministeri, ja hän yleni kenraalimajuriksi maaliskuussa 1918. Ministerinä hän oli perustamassa Viron suojeluskuntia (omakaitse).[1]
Viron miehittäneet saksalaiset eivät tunnustaneet Viron itsenäisyyttä, ja Larka joutuikin tekemään työtään salassa. Hän joutui myös piiloutumaan syyskuussa 1918. Saksan miehitysaika Virossa pä��ttyi marraskuussa 1918, ja Larka toimi marraskuusta joulukuuhun Viron asevoimien johdossa. Viron vapaussodan sytyttyä hänen johtamansa huonosti organisoitu ja varustettu virolaisarmeija ei onnistunut hallitsemaan tilannetta bolševikkeja vastaan. Sotaonni kääntyi kuitenkin Johan Laidonerin tultua Larkan tilalle tammikuussa 1919. Larkasta tuli puolestaan varasotaministeri.[1]
Larka joutui jäämään eläkkeelle vuonna 1925 sairastuttuaan tuberkuloosiin. Sittemmin hän osti maatilan Sauesta läheltä Tallinnaa. Vuonna 1926 Larka liittyi Viron vapaussotureiden liittoon ja oli yksi järjestön johtajista koko sen olemassaolon ajan. Vuoden 1934 presidentinvaaleissa Vapaussotureiden liitto nosti hänet presidenttiehdokkaakseen. Larkan hyvin organisoitua presidenttikampanjaa johti Hjalmar Mäe, mutta vapaussoturien eli vapsien menestyksen esti lopulta Konstantin Pätsin vallankaappaus. Monet vapsijohtajista pidätettiin, mutta Larka pysyi vapaana ja yritti haastaa Pätsin korkeimmassa oikeudessa. Hän suunnitteli myös yhdessä joidenkin muiden vapsien kanssa Pätsin vastaista vallankaappausta. Hänet pidätettiinkin näiden toimien johdosta ja tuomittiin 20 vuoden vankeusrangaistukseen. Larka vapautettiin kuitenkin jo kahden vuoden jälkeen. Sittemmin hän vetäytyi politiikasta. Neuvostoliiton miehitettyä Viron Larka pidätettiin Tallinnassa 23. heinäkuuta 1940. Hän kuoli työleirillä Malmyžissä Kirovin alueella tammikuussa 1943.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Wojciech Roszkowski ja Jan Kofman: Biographical Dictionary of Central and Eastern Europe in the Twentieth Century, s. 557–558. M. E. Sharpe, 2008. ISBN 978-0-7656-1027-0 (englanniksi)
- ↑ Andres Larka, Estonica, (Arkistoitu – Internet Archive) viitattu 26.7.2017
| ||||||||||
