Cedar Creekin taistelu

Cedar Creekin taistelu
Osa Yhdysvaltain sisällissotaa
Battle of Cedar Creek. Kurz & Allison, 1890
Päivämäärä: 19. lokakuuta 1864 Paikka: Virginia, Yhdysvallat Lopputulos: Unionin voitto Vaikutukset: Konfederaatio ei pystynyt enää taistelun jälkeen tekemään vastarintaa Shenandoahin laaksossa
Osapuolet
Unioni	Konfederaatio
Komentajat
Horatio Wright Philip Sheridan1	Jubal Early
Vahvuudet
32 000	14 000–22 000 (lisätietoja)
Tappiot
5 700–5 800 miestä	2 900–3 100 miestä 24 kanuunaa
1 Wright komensi unionin joukkoja taistelun ensimmäisessä vaiheessa, jonka jälkeen Sheridan otti joukot komentoonsa Lähteet:[1][2][3]
Shenandoahin laakson taistelut (1864) Lynchburgin sotaretki New Market • Piedmont • Lynchburg Earlyn sotaretki Monocacy • Fort Stevens • Heaton's Crossroads • Cool Spring • Rutherford’s Farm • 2. Kernstown • Folck’s Mill • Moorefield Sheridanin sotaretki Guard Hill • Summit Point • Smithfield Crossing • Berryville • 3. Winchester • Fisher’s Hill • Tom’s Brook • Cedar Creek

Cedar Creekin taistelu (myös Belle Groven taistelu) oli Yhdysvaltain sisällissodan taistelu, joka käytiin 19. lokakuuta 1864 Virginiassa. Taistelussa konfederaation Jubal Early yritti yllätyshyökkäyksellä lyödä unionin Philip Sheridanin joukot Cedar Creekin ympäristössä. Early onnistui aluksi pakottamaan huomattavasti itseään vahvemman vihollisen perääntymään ja vaikutti jo voittaneen taistelun, kunnes Sheridan kuitenkin aloitti vastahyökkäyksen ja löi Earlyn joukot.

Cedar Creekin taistelu oli konfederaation viimeinen yritys edetä Shenandoahin laakson läpi unionin alueille. Hyökkäyksen epäonnistuttua konfederaatio menetti lopullisesti mahdollisuutensa hyökätä unionin pääkaupunkiin Washington D.C.:hen ja puolustaa taloudellisesti tärkeää Shenandoahin laaksoa.

32 000 miehen vahvuista Shenandoahin armeijaa komentanut kenraalimajuri Philip Sheridan sai kesällä unionin armeijan ylipäälliköltä Ulysses S. Grantilta käskyn sitoa kenraaliluutnantti Earlyn joukot taisteluihin, jotta Grant saisi rauhassa keskittyä konfederaation armeijan ylipäällikön Robert E. Leen joukkoja vastaan taistelemiseen. Sheridan onnistui tehtävässään hyvin ja löi Earlyn joukot kesän ja syksyn aikana Winchesterissä, Fisher’s Hillissä ja Tom’s Brookissa. Voittojen ansiosta Sheridan pystyi etenemään toistasataa kilometriä konfederaation ruokahuollon kannalta tärkeässä Shenandoahin laaksossa ja toteuttamaan toista Grantilta saamaansa tehtävää, eli tuhoamaan ruoantuotannon kannalta tärkeitä kohteita laaksossa.^[2] Sheridanin joukot tuhosivat lähes kahden viikon ajan järjestelmällisesti alueella olevaa karjaa ja viljaa sekä latoja ja myllyjä. Saatuaan Shenandoahin laakson sotaretken päätökseen Sheridan vei armeijansa Cedar Creekin pohjoispuolelle leiriytymään ja lähti itse Washingtoniin tapaamaan muita kenraaleita.^[1][3]

Kenraaliluutnantti Jubal Earlyn komentamaan Valleyn armeijaan kuului lokakuussa 1864 lähteestä riippuen vain 11 000–16 000^[1][4] tai jopa 22 000^[2] miestä. Valleyn armeija oli joka tapauksessa huomattavasti heikommin varusteltu ja ruokittu kuin Shenandoahin armeija. Kenraaliluutnantti Early halusi kuitenkin epätoivoisesti lyödä unionin joukot, minkä takia hän päätti aloittaa uhkarohkealta tuntuneen hyökkäyksen huomattavasti voimakkaampaa vihollista vastaan.^[1]

Ennen taistelua Shenandoahin armeija koostui neljästä armeijakunnasta, joista kolme oli jalkaväkeä ja yksi ratsuväkeä:^[3]

• Kenraalimajuri Horatio Wrightin komentama 6. armeijakunta
• Kenraalimajuri William Emoryn komentama 19. armeijakunta
• Prikaatikenraali George Crookin komentama 8. armeijakunta eli Länsi-Virginian armeija, jota oli väliaikaisesti vahvistettu prikaatikenraali Howard Kitchingin divisioonalla
• Kenraalimajuri Alfred Torbertin ratsuväkiyksikkö

Vaikka Sheridan ei uskonutkaan konfederaation hyökkäävän enää hänen armeijansa kimppuun, oli hän järjestänyt joukkonsa vahvaan puolustusasemaan. Sheridanin joukkojen päämaja sijaitsi Belle Groven maatilalla ja valtaosa unionin joukoista oli sijoitettu sen länsipuolelle. Belle Groven länsipuolella sijainneiden puolustusjoukkojen vasen selusta jäi kuitenkin haavoittuvaiseksi, sillä Sheridan luotti Shenandoahin joen ja Massanutten-vuoren suojaavan aluetta, ja jätti koko alueen vartioinnin yksin kenraalimajuri Torbertin ratsuväkijoukkojen varaan. Varsinaisen taistelun alkaessa Sheridan oli vasta palaamassa Washingtonista ja joukkojen ylimpänä komentajana toimi väliaikaisesti kenraalimajuri Wright.^[3]

Jubal Early lähetti 17. lokakuuta kenraalimajuri John Gordonin ja topograafikko Jedediah Hotchkissin tiedustelemaan unionin asemia. Gordon ja Hotchkiss huomasivat unionin vasemman sivustan heikkouden ja päättivät käyttää sitä hyökkäyksensä aloittamiseen. Konfederaation joukot päättivät aloittaa hyökkäyksen kolmella Gordonin komentamalla divisioonalla, jotka hyökkäisivät yön pimennossa heikkoa sivustaa vastaan. Gordonin komentamien divisioonien lisäksi konfederaatiolla oli taistelua varten käytössään tykistöä ja ratsuväkeä, jotka kuitenkin aseteltiin eri paikkoihin kuin Gordonin kärkiryhmä.^[3]

Cedar Creekin taistelu oli kokonaisuutena hyvin sekava, koska unionin ja konfederaation joukot taistelivat yhtä aikaa monessa eri paikassa ja samoissa paikoissa käytiin saman päivän aikana useita eri yhteenottoja. Pääpiirteittäin taistelu kuitenkin alkoi konfederaation yllätyshyökkäyksestä ja sitä seuranneesta unionin puolustuksen täydellisestä romahtamisesta. Unionin saatua puolustuksensa jälleen koottua taistelu taukosi hetkeksi, kun kumpikin osapuoli ryhtyi uudelleenjärjestelemään joukkojaan. Tämän jälkeen unionin joukot aloittivat yllättäen vastahyökkäyksen, jossa puolestaan konfederaation puolustuslinjat pettivät ja konfederaation joukot joutuivat pakenemaan taistelusta.^[3]

Gordonin johtama kärkiryhmä marssi koko 18. ja 19. päivän välisen yön kohti Shenandoahin armeijan leiriä.^[1][2] Matkallaan he kiersivät Massanutten vuoriston ja ylittivät Shenandoah-joen. Unionin ratsuväkijoukot kuulivat epämääräisiä ääniä konfederaation joukkojen lähestyessä heitä, mutta äänten alkuperää selvittämään lähtenyt everstiluutnantti Luther Furney jäi konfederaation joukkojen vangiksi eikä päässyt varoittamaan lähestyvästä hyökkäyksestä. Gordonin kärkiryhmä saavutti kello 4.00 asemansa unionin joukkojen vasemmassa selustassa ja sai rauhassa järjestää joukkonsa hyökkäystä varten. Samaan aikaan konfederaation loput joukot aseteltiin omiin asemiinsa eri paikoissa Belle Groven länsipuolella.^[3]

Earlyn aloittaessa yllätyshyökkäyksensä kello 5.00 Cedar Creekissä oli sankka sumu ja valtaosa unionin joukoista oli vielä nukkumassa tai tekemässä aamupalaa.^[1] Hyökkäystaistelu käytiin yhtä aikaa monessa eri paikassa. Gordonin ja kenraalimajuri Joseph B. Kershawin divisioonat hyökkäsivät 8. armeijakuntaa vastaan taistelukentän eteläpuolella. Konfederaation tykistö hyökkäsi unionin 19. armeijakuntaa vastaan ja myöhemmin myös prikaatikenraali Gabriel C. Whartonin divisioona liittyi samaan taisteluun. Yksi konfederaation ratsuväkiyksiköistä pääsi nopeasti Belle Groveen asti, josta he toivoivat löytävänsä ja mahdollisesti vangitsevansa itse Sheridanin. Sheridan ei kuitenkaan ollut vielä saapunut takaisin matkaltaan.^[3]

Konfederaation joukot onnistuivat yllätyksen turvin lyömään unionin 8. ja 19. armeijakunnan nopeasti ja jatkoivat etenemistään.^[1][2] Yksi taistelussa onnistuneista unionin yksiköistä oli kuitenkin 19. armeijakunnan everstin Stephen Thomasin divisioona, joka onnistui raskaista tappioista huolimatta hidastamaan konfederaation hyökkäystä niin kauan, että unioni sai vedettyä kaikki leirialueella olleet junansa turvaan taistelulta. Unionin joukot saivat koottua puolustuslinjansa kunnolla ensimmäisen kerran vasta Cedar Creekissa, jossa 19. ja muita enemmän valmistautumisaikaa saanut 6. armeijakunta järjestäytyivät yhteiseen puolustuslinjaan^[1]. Lopulta kuitenkin myös näiden joukkojen oli peräännyttävä ja koko Shenandoahin armeija vetäytyi luoteeseen.^[3]

Early päätti lopettaa unionin joukkojen takaa-ajamisen Middletownin kaupungin pohjoispuolelle, vaikka osa hänen kenraaleistaan olisi halunnutkin jatkaa takaa-ajoa. Taistelun ensimmäisen vaiheen jälkeen konfederaatio oli pakottanut unionin joukot perääntymään yli viisi kilometriä, valloittanut unionilta 24 kanuunaa ja ottanut yli 1 000 sotilasta vangiksi.^[1][2] Unionin joukoista 8. armeijakunta ja sitä vahvistanut Kitchingin divisioona olivat kärsineet niin raskaita tappioita, että niitä ei voitu käyttää enää laisinkaan. Taistelun ensimmäisen vaiheen jälkeen Early oli jo varma voitostaan ja uskoi unionin joukkojen aloittavan vetäytymisen auringon laskiessa.^[3]

Joukkojensa luokse kello 10.30 palannut Sheridan ei kuitenkaan aikonut vetäytyä taistelusta. Sheridan perusti uuden komentopaikan Piken laaksoon ja järjesteli uudelleen jäljellä olevat joukkonsa vastahyökkäystä varten. 6. armeijakunta asetettiin unionin asemista nähden laakson oikealle puolelle ja 19. armeijakunta vasemmalle. Ratsuväkijoukot jaettiin kahtia niin, että kumpaakin armeijakuntaa tuki yksi ratsuväkidivisioona. 8. armeijakunnan rippeet jäivät reserviin, eikä niitä enää käytetty taistelussa.^[3]

Vastahyökkäyksen alkaessa konfederaation joukot olivat uupuneita ja monet konfederaation sotilaat olivat keskittyneet unionin hylkäämän leirin ryöstelyyn.^[1][4] Sheridan aloitti vastahyökkäyksensä etenemällä vuoron perään kummaltakin sivustalta ja hyökkäsi sen jälkeen konfederaation puolustuslinjan keskikohtaa vastaan. Konfederaation rivit alkoivat hajota kunnolla, kun puolustuslinjan keskellä olleen divisioonan komentaja, kenraalimajuri Stephen Dodson Ramseur, kuoli. Earlyn joukot aloittivat sekasortoisen vetäytymisen. Unionin joukot yrittivät ajaa vetäytyviä etelävaltiolaisia takaa, mutta konfederaation tekemän vastarinnan takia iso osa perääntyvistä joukoista pääsi pakoon. Sheridan jatkoi tajaa-ajoa iltaan asti, jolloin unionin joukot olivat saavuttaneet Fisher's Hillin^[4].^[3]

Sheridan sai hyökkäyksen yhteydessä valloitettua kaikki menettämänsä kanuunat takaisin sekä 24 konfederaation kanuunaa, lähes kaikki Earlyn armeijan vankkurit ja otti yli 1 200 sotavankia.^[1][3]

Unioni menetti taistelussa lopulta yhteensä noin 5 700–5 800 ja konfederaatio noin 2 900–3 100 sotilasta.^[1][3]

Cedar Creekin taistelun jälkeen Valleyn armeijasta ei ollut enää mitään vastusta unionin joukoille, mikä käytännössä lopetti kaiken konfederaation tekemän vastarinnan Shenandoahin laaksossa.^[1][2][4] Shenandoahin laakson menettämisen myötä konfederaatio menetti myös väylänsä unionin pääkaupunkiin Washington D.C.:hin.^[3]

Pohjoisvaltiolaisten taistelutahto kohosi merkittävästi Cedar Creekin voiton jälkeen. Cedar Creekissä koettua voittoa on pidetty osasyynä sille, että istunut presidentti Abraham Lincoln saavutti kolme viikkoa taistelun jälkeen pidetyissä presidentinvaaleissa murskavoiton^[4].^[1][3]

Philip Sheridanille Cedar Creekin taistelusta tuli yksi hänen sotilasuransa huippuhetkistä. Abraham Lincoln ylensi taistelun jälkeen Sheridanin vakituisen armeijan (engl. regular army) kenraalimajuriksi. Sheridanin paluu Cedar Creekiin ja murskatappiolta näyttäneen taistelun kääntäminen hetkessä voitoksi olivat sisällissodan jälkeen suosittu aihe yhdysvaltalaisessa taiteessa: esimerkiksi Thomas Buchanan Read kirjoitti kokonaisen eeppisen runon (Sheridan's Ride) Sheridanin kunniaksi.^[3]

Jubal Earlylle Cedar Creekin taistelu oli viimeinen kerta, kun hän todella pystyi haastamaan unionin joukkoja.^[2] Earlyn lopullinen tappio koitti seuraavan vuoden maaliskuussa, jolloin Earlyn viimeisetkin joukot tuhottiin Waynesboron taistelussa. Pian tämän jälkeen konfederaation armeijan ylipäällikkö Robert E. Lee vapautti Earlyn palveluksesta ja tämä pakeni Meksikoon.^[3][5]