Charles Wilkes

Charles Wilkes
Henkilötiedot
Syntynyt	3. huhtikuuta 1798 New York City, Yhdysvallat
Kuollut	8. helmikuuta 1877 (78 vuotta) Washington D.C., Yhdysvallat
Koulutus ja ura
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Charles Wilkes (3. huhtikuuta 1798 New York City, Yhdysvallat – 8. helmikuuta 1877 Washington D.C., Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen merivoimien upseeri ja tutkimusmatkailija, joka johti vuosina 1838–1842 Yhdysvaltain virallista Tyynenmeren ja lähialueiden tutkimusretkeä. Wilkes tutki Etelämantereen osaa, joka sijaitsee Intian valtameren eteläpuolella ja joka nimettiin myöhemmin Wilkesinmaaksi.^[1]

Wilkes syntyi New Yorkissa vuonna 1798 varakkaaseen perheeseen. Hänen äitinsä kuoli vain kaksi vuotta myöhemmin, ja hänet annettiin tätinsä Elizabeth Ann Setonin hoiviin, joka myöhemmin kääntyi katolisuuteen, tuli abbedissaksi ja oli lopulta ensimmäinen pyhimykseksi kanonisoitu syntyperäinen amerikkalainen.^[2]

Wilkes nimitettiin Yhdysvaltain laivastoon aliluutnantiksi vuonna 1818 ja luutnantiksi vuonna 1826. Vuonna 1830 hänet nimitettiin laivaston instrumentti- ja karttaosaston päälliköksi, ja vuonna 1838 johtamaan Tyynenmeren ja lähialueiden tutkimus- ja kartoitusretkikuntaa, jonka kongressi oli hyväksynyt vuonna 1836. Retkikunta, johon kuului luonnontieteilijöitä, kasvitieteilijöitä, mineralogi, eläintentäyttäjä ja filologi, lähti Hampton Roadsista 18. elokuuta 1838 ja kävi Madeiralla ja Rio de Janeirossa,Tulimaassa, Chilessä, Perussa, Samoansaarilla ja Uudessa Etelä-Walesissa, purjehti Sydneystä Etelämantereelle joulukuussa 1839 ja raportoi Ballenynsaarten länsipuolella olevan Etelämantereen löytymisestä; vieraili Fidžillä ja Havaijisaarilla vuonna 1840, tutki Yhdysvaltojen länsirannikkoa, mukaan lukien Columbia-joen, San Franciscon lahden ja Sacramento-joen, vuonna 1841 ja palasi Filippiinien saarten, Sulun saariston, Borneon, Singaporen, Polynesian ja Hyväntoivonniemen kautta New Yorkiin 10. kesäkuuta 1842.^[1]

Wilkes joutui ankaran arvostelun kohteeksi palattuaan, ja häntä syytettiin osaamattomuudesta, matkakertomusten liioittelusta, julmuuksista paikallisia asukkaita kohtaan ja haastettiin jopa sotaoikeuteen, mutta hänet vapautettiin kaikista syytteistä lukuun ottamatta sitä, että hän oli laittomasti rangaissut miehistöään. Vuosina 1844–1861 hän osallistui retkikunnan raportin laatimiseen, joka julkaistiin yhdeksänätoista niteenä. Näistä Wilkes kirjoitti matkan yleiskertomuksen (Narrative of the United States exploring expedition) ja teokset Hydrography ja Meteorology (1851). Yleiskertomus sisältää paljon mielenkiintoista aineistoa, joka koskee paikallisia tapoja sekä poliittisia ja taloudellisia olosuhteita tuolloin vähän tunnetuissa paikoissa. Muita arvokkaita kirjoituksia olivat James Dwight Danan kolme teosta, jotka koskivat eläimistöä (1846), geologiaa (1849) ja äyriäisiä (1852–1854).^[1]

Yhdysvaltain sisällissodan sytyttyä Wilkes määrättiin San Jacinto -aluksen komentajaksi. Hän pysäytti puolueettoman englantilaisen postilaivan ja vangitsi kaksi laivalla ollutta konfederaation diplomaattia, mikä melkein johti sotaan Yhdysvaltain ja Britannian välillä. Seuraavaksi hän palveli James-joen laivueessa, ja hänet merkittiin eläkkeelle 21. joulukuuta 1861. Myöhemmin, saatuaan kommodorin arvon 16. heinäkuuta 1862, hänet määrättiin saarronmurtajien torjuntaan Länsi-Intiassa.^[1]

Marraskuussa 1862 hänet erotettiin palveluksesta sillä perusteella, että hän oli ollut liian vanha saadakseen kommodorin arvon, ja hän joutui pitkään kiistaan laivastoministeri Gideon Wellesin kanssa. Kiista päättyi siihen, että Wilkes asetettiin sotaoikeuteen vuonna 1864, ja hänet todettiin syylliseksi useisiin rikkeisiin ja tuomittiin julkiseen nuhteluun ja pidätettiin virasta kolmeksi vuodeksi. Heinäkuun 25. päivänä 1866 hänet kuitenkin ylennettiin kontra-amiraaliksi eläkkeelle jääneiden listalla.^[1]

On esitetty, että Herman Melvillen Moby Dick -teoksen pakkomielteinen ja julma kapteeni Ahab perustui Wilkesiin.^[3]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Charles Wilkes Wikimedia Commonsissa