Elina Vaara
| Elina Vaara | |
|---|---|
 Aviopuolisot Tatu Vaaskivi ja Elina Vaara. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 29. toukokuuta 1903 Tampere |
| Kuollut | 26. joulukuuta 1980 (77 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Ammatti | runoilija, satukirjailija, suomentaja |
| Kirjailija | |
| Kirjallinen suuntaus | Tulenkantajat |
| Esikoisteos | Kallio ja meri (1924) |
| Palkinnot | |
|
|
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Elina Vaara (oik. Kerttu Elin Vehmas o.s. Sirén; vuodesta 1926 Viljanen, vuodesta 1930 Virtanen, vuodesta 1937 Vaaskivi, vuodesta 1944 Vehmas; 29. toukokuuta 1903 Tampere – 26. joulukuuta 1980 Helsinki) oli suomalainen runoilija, satukirjailija ja suomentaja.[1]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elina Vaaran vanhemmat olivat työnjohtaja, konepajan omistaja Hugo Sirén ja Elin Cecilia Mäkelä. Hän tuli ylioppilaaksi Tampereen yhteiskoulusta keväällä 1923, opiskeli sen jälkeen Turun yliopistossa suorittamatta kuitenkaan tutkintoa, ja muutti asumaan Helsinkiin vuonna 1926. Hän osallistui 1920-luvulla Tulenkantajiksi kutsutun kirjallisen ryhmän toimintaan.[2]
Vaaraa on sanottu unen, lumotun ja romantiikan utuisten maisemien runoilijaksi. Professori Kerttu Saarenheimon hänestä kirjoittama elämäkerta ja syntymän satavuotisjuhlavuosi 2003 nostivat Vaaran hetkeksi esiin, mutta muuten Vaara on paljolti jäänyt unohduksiin.
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elina Vaaran ensimmäinen puoliso oli runoilija Lauri Viljanen vuosina 1926–1930. Erottuaan Vaara avioitui samana vuonna taiteilija Väinö Vormalan (ent. Virtanen) kanssa. Liiton purkauduttua hän avioitui 1937 kirjailija Tatu Vaaskiven kanssa. Vaaskivi kuoli syksyllä 1942. Neljännen avioliittonsa Vaara solmi 1944 taiteilija Aarne Einari Wehmaksen kanssa. Avioliitostaan Väinö Vormalan kanssa Elina Vaaralla oli yksi poika.[2] Vuodesta 1968 lähtien Vaara asui Hyvinkäällä.[3]
Elina Vaara on haudattu Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäelle.[4]
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kallio ja meri (1924)
- Satu sydämestä ja auringosta (1925)
- Hopeaviulu (1928)
- Pilven varjo (1930)
- Kohtalon viulu (1933)
- Yön ja auringon kehät (1937)
- Loitsu (1942)
- Huone holvikaaren päällä (1943)
- Äiti ja lapsi (1943)
- Elämän armo (1946)
- Kaupunki ja erämaa (1948)
- Sadunkertoja (1954)
- Salaisuuksien talo (1955)
- Valikoima runoja (1958)
- Valitut runot (1959)
- Mimerkki (1963)
- Lokikirja (1965)
- Suru (1980)
- Radanvarren Fuuga (1981)
Mukana antologioissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kolme, 1930 (Katri Valan ja Katri Suorannan kanssa)
Käännöksiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Torquato Tasso: Vapautettu Jerusalem, 1954
- Dante Alighieri: Jumalainen näytelmä. (Divina Commedia) WSOY, 1963.
- Francesco Petrarca: Sonetteja Lauralle. (Canzonieri) WSOY, 1966.
Palkinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Valtion kirjallisuuspalkinto 1928, 1930, 1933
- Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palkinto 1948
- Pro Finlandia -mitali 1959
- Aleksis Kiven palkinto 1968.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Saarenheimo, Kerttu: ”Vaara, Elina (1903–1980)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 194–196. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2 Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b Pekkanen, Toivo – Rauanheimo, Reino (toim.): Kailaasta Meriluotoon: suomalaisten kirjailijain elämäkertoja, s. 37. Porvoo–Helsinki: WSOY, 1947.
- ↑ Elina Vaara 9.6.2022. Hyvinkään kaupunki.
- ↑ Taiteilijainmäki V21A (PDF) Helsingin seurakuntayhtymä. Arkistoitu 14.7.2021. Viitattu 25.4.2015.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Koskimies, Satu: Hurmion tyttäret. Tammi 2009.
- Saarenheimo, Kerttu: Elina Vaara: Lumotusta prinsessasta itkuvirsien laulajaksi. SKS 2001.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Satu Koskimies kirjoitti romaanin Elina Vaarasta ja Katri Valasta. Kirjastokaista-video.
- Vaara, Elina hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
| ||||||||||||||||||||||
