Gordon Brown

Gordon Brown
Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri
27. kesäkuuta 2007 – 11. toukokuuta 2010[1]
Monarkki	Elisabet II
Edeltäjä	Tony Blair
Seuraaja	David Cameron[2]
Yhdistyneen kuningaskunnan valtiovarainministeri
2. toukokuuta 1997 – 27. kesäkuuta 2007
Edeltäjä	Kenneth Clarke
Seuraaja	Alistair Darling
Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin kansanedustaja
9. kesäkuuta 1993 –
Henkilötiedot
Syntynyt	20. helmikuuta 1951 (ikä 73) Glasgow, Skotlanti
Puoliso	Sarah Macaulay
Tiedot
Puolue	Työväenpuolue
Uskonto	Skotlannin reformoitu kirkkokunta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

James Gordon Brown (s. 20. helmikuuta 1951 Glasgow) on brittiläinen poliitikko, joka toimi kesäkuusta 2007 toukokuuhun 2010 Työväenpuolueen puheenjohtajana ja Britannian pääministerinä. Hän oli edeltäjänsä Tony Blairin hallituksessa valtiovarainministerinä vuodesta 1997 alkaen. Britannian parlamentin alahuoneessa hän on 1983 alkaen edustanut skotlantilaista Dunfermlinen itäistä vaalipiiriä.

Vuosikymmenen samassa ministerintoimessa ollut Brown on hallituksen luotetuimpia henkilöitä. Hän seurasi Blairia maan pääministerinä 27. kesäkuuta 2007 kuningattaren kutsuessa hänet muodostamaan hallituksen. 10. toukokuuta 2010 Brown ilmoitti luopuvansa työväenpuolueen puheenjohtajuudesta myöhemmin kuluvana vuonna.^[3][4]

Brown syntyi Glasgow'ssa Skotlannin kirkon papin poikana.^[5] Perhe muutti Kirkcaldyyn hänen ollessaan kolmivuotias.^[6] Afrikka oli Brownin huolenaiheena jo varhain. Hän perusti 11-vuotiaana veljensä kanssa The Gazette -lehden pakolaisten auttamiseksi.^[5] Koulussa hän oli lahjakas ja pääsi kymmenvuotiaana lahjakkaiden lasten opetusryhmään.^[6]

Brown meni 16-vuotiaana veljensä Johnin kanssa Edinburghin yliopistoon.^[6] Rugby-ottelussa sattuneen tapaturman johdosta hänen vasen silmänsä sokeutui ja oikean silmän näkökyky on vain 30 %.^[6] Tapaturman vuoksi häneltä jäi ensimmäinen lukukausi väliin ja sairaalakäynnit kestivät kokonaisuudessaan viisi vuotta.^[6] Opiskelijana Brown pyrki veljensä jälkeen opiskelijalehden päätoimittajaksi ja pääsi jopa valtakunnallisiin uutisiin paljastettuaan yliopiston sijoitukset apartheid-hallinnon hallitsemassa Etelä-Afrikassa.^[6]

Valmistuttuaan parikymppinen Brown valittiin yliopiston rehtoriksi kaudelle 1972–1975. Asema on nimellinen ja siihen valitaan yleensä show-persoonallisuus. Brownin kampanjaa tukivat hänen minihameiset tukijansa "The Brown Sugars".^[5]

Vuodesta 1976 Brown oli Glasgow College of Technologyn politiikan luennoitsija ja hänestä oli tulossa Skotlannin työväenpuolueen merkittävin hahmo. Vuonna 1975 hän julkaisi esseekokoelman maan poliittisesta tulevaisuudesta nimeltä "The Red Paper on Scotland." Brown pyrki parlamenttiehdokkaaksi vuoden 1974 toisissa vaaleissa, muttei päässyt ja hävisi 1979 vaalit konservatiivien ehdokkaalle.^[6] Brown vaihtoi alaa toimittajaksi Skotlannin televisioon ja pääsi parlamenttiin vuonna 1983 vaalipiiristä, jossa työväenpuolueella oli vankka kannatus.^[6]

Brown pysyi Edinburghin yliopistossa aina vuoteen 1982, jolloin hän viimeisteli väitöskirjansa The Labour Party and Political Change in Scotland 1918–29, joka kuvasi Työväenpuolueen nousua konservatiivien rinnalle.

Brown nousi parlamenttiin 1983 ja 1985 hänet valittiin opposition puhemieheksi kauppa- ja teollisuusalan kysymyksissä. Britanniassa on käytössä vastuullisen opposition parlamentaarinen malli, jossa oppositiopuolue muodostaa oman varjohallituksensa. Brown ehti olla työväenpuolueen varjohallituksen kauppa- ja teollisuusministerinä sekä toisena valtiovarainministerinä, ennen kuin hänestä 1992 tehtiin sen valtiovarainministeri.

Työväenpuolueen johtajan John Smithin äkillisen kuoleman jälkeen 1994 pidettiin Brownia mahdollisena seuraajana puolueen johtoon. Hän jätti kuitenkin tämän tehtävän Tony Blairille, minkä vuoksi on pitkään huhuttu, että heidän välillään on asiasta olemassa jonkinlainen sopimus. Sen mukaan Blair olisi luvannut astuvansa syrjään määrittelemättömänä ajankohtana tulevaisuudessa, ja jättävänsä tehtävät Brownille, josta tällöin tulisi pääministeri. Riippumatta siitä, mitä todella tapahtui, on tämä suhde Blairin ja Brownin välillä näytellyt tärkeää roolia "uuden Työväenpuolueen" edesottamuksissa. He ovat yleensä pitäneet yhtä huolimatta uutisiinkin päässeistä jännitteistä ja kiistoista.

Brown työskenteli edelleen ahkerasti varjovaltiovarainministerinä parantaen tietämystään talouspoliittisista kysymyksistä. Hän halusi todistaa työväenpuolueen kyvyt talouskysymyksissä ja taistelussa inflaatiota vastaan. Brownin iskulauseeksi tuli "prudence" (harkitsevaisuus) ja hän ylläpiti mielellään kärttyisää ja kitsasta julkisuuskuvaa, vaikka hänen ystävänsä ja tuttavansa kuvaavatkin häntä yksityiselämässä huumorintajuiseksi ja ystävälliseksi.

Vallan siirtyessä työväenpuolueelle Gordon Brown sai puolueensa noudattamaan konservatiivipuolueen laatimaa menoarviota vielä kaksi vuotta vallanvaihdoksen jälkeen. Euroon siirtymisen ollessa ajankohtainen, pidettiin häntä vähemmän euromyönteisenä kuin muuta Blairin hallitusta, ja havaittavissa oli selkeitä mielipide-eroja hänen ja hallituksen selvimpien euron kannattajien kuten Peter Hainin ja Jack Straw'n välillä.

Vuonna 1997 Brown ilmoitti tavoitteeksi varmistaa pysyvä ja vakaa talouskasvu ja lopettaa lamaan päättyvät suhdannevaihtelut (Boom and Bust).^[7] Vielä 2001 tämä näytti onnistuneenkin, kun Britannia vältti Yhdysvaltoja, Japania ja Saksaa vaivanneen taantuman.^[8]

Brownin saavutukset talousasioissa ovat kiisteltyjä. Hänen johdollaan kuitenkin Britannian talouskasvu on ollut jonkin verran muuta Eurooppaa suurempi ja vastaavasti työttömyys pienempi. Hallitus ei nostanut veroja Blairin lupauksen mukaisesti, mutta tulotason kasvun ja progression myötä veroaste nousi ja 2006 tilanteen mukaan Britannian kokonaisveroaste oli korkeampi kuin esimerkiksi Saksan.

Gordon Brown avioitui kesällä 2000 Sarah Brownin (o.s. Macaulay) kanssa, joka on PR-päällikkö ja ennen vuotta 2001 myös konsulttitoimiston Hobsbawm Macaulay toimitusjohtaja, jonka hän ja Julia Hobsbawm, historioitsija Eric Hobsbawmin tytär, omistivat yhdessä. Brownien tytär Jennifer Jane syntyi ennenaikaisena vuoden 2001 lopussa ja kuoli vain hieman yli viikon myöhemmin. Toinen lapsi John syntyi lokakuussa 2003 ja kolmas lapsi James Fraser heinäkuussa 2006.

Brownista tuli 15. kesäkuuta 2004 pisimpään yhtäjaksoisesti virassaan ollut Britannian valtiovarainministeri sitten vuoden 1823. Hänen siirtymistään puolueen johtoon on povattu jo pitkään. Toukokuussa 2004 mielipidekyselyt osoittivat, että Työväenpuolue voisi seuraavissa vaaleissa saavuttaa tarvitsemansa enemmistön vain, mikäli Brown johtaisi sitä suosiotaan menettäneen Blairin sijasta. Vaikka monet kannattivat johtajanvaihdosta, ilmoitti Tony Blair lokakuussa jatkavansa kuitenkin vielä kolmannelle kaudelle ennen siirtymistään sivuun joskus parlamenttikauden lopulla.

Työväenpuolueen sisällä kasvaneen painostuksen alla Tony Blair ilmoitti 7. syyskuuta 2006 jättävänsä paikkansa vuoden sisällä. Kuten aiemminkin, Brown oli edelleen vahvin ja todennäköisin ehdokas seuraamaan häntä puolueen johdossa. 17. huhtikuuta 2007 työväenpuolue valitsi Brownin ehdokkaaksi pääministerin tehtävään niin suurella enemmistöllä, että kilpailua ei käyty.

Blairin jättäessä pääministeriaseman 27. kesäkuuta Brown nimitettiin samana päivänä hänen seuraajakseen. Hänen pääministerikautensa alkoi myrskyisissä merkeissä terrorismihälytyksellä, joka johtui pommi-iskun yrityksestä Glasgow'iin 30. päivä.

Suhteissaan Yhdysvaltoihin Brown otti jonkin verran etäisyyttä presidentti Bushiin. Hän tapasi Bushin Yhdysvalloissa elokuun alussa. Brittilehti Guardian nimitti Brownia kuitenkin "enemmän bulldogiksi kuin puudeliksi",^[9] viitaten Tony Blairin ja Bushin suhteeseen. Brown piti Bushiin etäisyyttä ja pysyi tiukasti asialinjalla. ^[10] Brownin merkittävä linjanveto Bushin suhteen oli lopettaa termin "terrorismin vastainen sota" käyttö ja rinnastaa terrorismi rikollisuuteen, joka tulisi nujertaa pääasiassa poliisivoimin.^[11] Bushin kausi päättyisi kuitenkin 18 kuukauden kuluttua ja Brown alkoi pysyä virassaan kauemmin.

Brownin nousu puolueen johtoon nosti Työväenpuolueen suosiota ja sen ollessa 10 %-yksikön johdossa konservatiiveja elokuussa 2007 spekuloitiin ennenaikaisten vaalien järjestämisellä.^[12] Brownin arveltiin muuttavan puolueen linjaa vasemmistolaisemmaksi, mistä ei kuitenkaan näkynyt merkkejä. Hallituksen tavoitteena oli päinvastoin lakkauttaa matalin 10 %:n veroaste, joka nostaisi matalimman verotason kahteenkymmeneen prosenttiin 5,3 miljoonalta vähimmin ansaitsevalta. Aie aiheutti vakavaa hajaannusta puolueen riveissä ja jopa erouhkauksia hallituksessa. Myös pyrkimys pidentää terroristiepäiltyjen pidätysaika ennen syytteitä 42:een vuorokauteen nosti 50 Labourin edustajaa hallitusta vastaan.^[13][14] Lopullisessa äänestyksessä kesäkuussa 2008 terrorismilaki meni niukasti läpi alahuoneessa Ulsterin unionistien tuella 36:n Työväenpuolueen edustajan äänestäessä hallituksen esitystä vastaan.^[15] Laki kaatui kuitenkin lopulta murskaluvuin ylähuoneen vastustukseen, ja sisäministeri Jacqui Smith ilmoitti luopuvansa sen ajamisesta.^[16]

Yhdysvalloista lähtöisin ollut subprime-asuntolainakriisi isku rajusti myös Britanniaan. Tästä selvimpänä merkkinä oli kun Northern Rock -pankki joutui anomaan syyskuussa apua Bank of Englandilta ja se jouduttiin kansallistamaan helmikuussa 2008.

Vuoden 2008 toukokuun paikallisvaaleissa Työväenpuolue keräsi heikoimman kannatuksensa 40 vuoteen. Ääniosuuksissa se jäi kolmanneksi konservatiivien ja liberaalidemokraattien jälkeen ja menetti 331 valtuustopaikkaa.

Brown uudisti hallitustaan ja kierrätti ministerinpaikkoja lokakuun 2008 alussa. Arvostelluin päätös oli ottaa jo kahteen kertaan skandaalien vuoksi hallituksesta eronnut Peter Mandelson uudelleen talousasioista vastaavaksi. Brownin suosio lähti kuitenkin nousuun hänen hoidettuaan kansainväliseksi talouskriisiksi laajennutta subprime-kriisiä. Brownia pidettiin yhtenä EU:n talouskriisin vastaisten toimien pääarkkitehdeista ja tämä malli pankkien kansallistamisesta osakevaihtoja vastaan omaksuttiin myös Yhdysvalloissa.

Gordon Brownista on kirjoitettu viisi (englanninkielistä) elämäkertaa:

• Paul Routledge: Gordon Brown: The Biography (1998) ISBN 0-684-81954-6
• James Naughtie: The Rivals: The Intimate Story of a Political Marriage (2001) ISBN 1-84115-473-3
• William Keegan: The Prudence of Mr Gordon Brown (2003) ISBN 0-470-84697-6
• Tom Bower: Gordon Brown (2003) ISBN 0-00-717540-X
• Robert Peston: Brown's Britain: How Gordon Runs the Show (2005) ISBN 1-904095-67-4

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Gordon Brown.

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Gordon Brown.

• At a glance: Brown's new Cabinet (Arkistoitu – Internet Archive) (Independent)