Harlekiinipinseri
| Harlekiinipinseri | |
|---|---|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Saksa |
| Määrä | kuollut sukupuuttoon |
| Rodun syntyaika | 1880-luku |
| Alkuperäinen käyttö | seura- ja vahtikoira, hiirten ja rottien hävittäjä |
| Muita nimityksiä | Harlekinpinscher, Harlequin Pinscher, Pinscher arlequin |
| FCI-luokitus |
ei FCI-rotu aiemmin ryhmä 2 Pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoirat alaryhmä 1.1 Pinserit #210 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 12 kg |
| Säkäkorkeus | 30–35 cm |
| Väritys | harlekiini |
Harlekiinipinseri (saks. Harlekinpinscher) on sukupuuttoon kuollut saksalainen koirarotu.
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Harlekiinipinseri oli täplikäs, solakka ja neliömäinen koira. Sillä oli vahva luusto ja lihakset. Sen korvat olivat pystyt tai kärjistä taittuneet. Sen säkäkorkeus oli 30–35 cm ja se oli kooltaan kääpiöpinserin ja pinserin välimuoto. Se painoi keskimäärin 12 kg. Karvapeite oli sileää ja lyhyttä. Pohjaväri oli vaalea tai puhtaanvalkoinen. Värityksistä esiintyivät erilaiset harlekiinin sävymuunnokset, kuten blue roan (siniharmaa mustin laikuin) ja valkoinen mustin merkein.[1] Myös valkoisia brindlein (jota rodulla kutsuttiin termillä brand) sekä brindlein ja parkinruskein merkein tavattiin.
Luonne ja käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Harlekiinipinseri oli eloisa, aktiivinen, rohkea ja älykäs. Se oli rotutyyppiinsä nähden poikkeuksellisen lempeäluonteinen.[2] Sillä oli vahva oma tahto ja se oli toisinaan itsepäinen. Se oli pääasiassa seurakoira[2], mutta se sopi myös vahtikoiraksi pienestä koostaan huolimatta.
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Harlekiinipinserin kantamuoto oli eräs lyhytkarvainen pinserirotu, joka oli nykyistä pinseriä kookkaampi. Merle-väritys saattoi johtua myös mahdollisista risteytyksistä pienten shetlanninlammaskoiran tai pyreneittenpaimenkoiran kaltaisten lammaskoirien, tai jopa laikukkaan mäyräkoiran kanssa.[1] Se hyväksyttiin virallisesti omaksi rodukseen vuonna 1958. 1960−70-luvuilla se alkoi harvinaistua muiden pinsereiden yleistyessä. Vuonna 1981 rotumääritelmää jouduttiin muuttamaan siten, että se salli rekisteröimättömienkin yksilöiden jalostuskäytön. Pelastusyritykset olivat kuitenkin turhia, sillä FCI poisti rodun listoiltaan lakattuaan uskomasta sen selviämiseen. 1990-luvulla osa kasvattajista yritti vielä elvyttää sen, mutta huonoin tuloksin.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Gómez-Toldrà, Salvador: Suuri koirakirja osa 6
- Gondrexon, A. & Browne, Ives: Maailman koiraopas