Herbert Hoover

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
Herbert Hoover
Yhdysvaltain 31. presidentti
4. maaliskuuta 1929 – 4. maaliskuuta 1933
Varapresidentti Charles Curtis
Edeltäjä Calvin Coolidge
Seuraaja Franklin D. Roosevelt
Yhdysvaltain 3. kauppaministeri
5. maaliskuuta 1921 – 21. elokuuta 1928
Edeltäjä Joshua W. Alexander
Seuraaja William F. Whiting
Henkilötiedot
Syntynyt10. elokuuta 1874
West Branch, Iowa, Yhdysvallat
Kuollut20. lokakuuta 1964 (90 vuotta)
New York, New York, Yhdysvallat (paksusuolen syöpä)
Ammatti insinööri (kaivosinsinööritoiminta, maa- ja vesirakentaminen)
liikemies
Puoliso Lou Henry Hoover
Tiedot
Puolue republikaanit
Uskonto kveekarit
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Herbert Clark Hoover (10. elokuuta 1874 – 20. lokakuuta 1964) oli yhdysvaltalainen poliitikko, joka edusti Yhdysvaltain republikaanista puoluetta. Hoover oli Yhdysvaltain 31. presidentti (1929–1933).[1] Hänen presidenttikaudelleen ajoittui 1930-luvun lama.

Alkuvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hoover oli kotoisin Iowasta ja ensimmäinen Mississippin länsipuolella syntynyt presidentti. Hänen isänsä Jesse Hoover oli seppä ja maanviljelystuotteiden kauppias, taustaltaan saksalais-sveitsiläinen, ja äitinsä Hulda Randall Minthorn englantilais-irlantilainen. Molemmat vanhemmat olivat kveekareita.

Hoover valmistui Stanfordin yliopistosta vuonna 1895 geologiksi. Hän työskenteli aluksi brittiläisen Bewick, Moreing & Co. kultakaivoksilla Länsi-Australiassa. Hän meni naimisiin yliopistossa tapaamansa Lou Henryn kanssa 1899 ja sai siirron Kiinaan yhtiön tehtävissä. Hooverit jäivät loukkuun piiritettyyn Tianjiniin boksarikapinan aikana.

Hoover pääsi myöhemmin yhtiön osakkaaksi, hän välitti kiinalaista työvoimaa Etelä-Afrikan kaivoksiin ja perusti Zinc Corporationin kaivamaan sinkkiä Broken Hillistä. Vuonna 1908 hän ryhtyi itsenäiseksi konsultiksi ja rikastui Burman kaivostoiminnalla.

Hoover tunnettiin humanistina, joka ensimmäisen maailmansodan aikana ja jälkeen tuki merkittävästi Euroopan elintarvikehuoltoa ja avusti Neuvosto-Venäjää sisällissodan jälkeen. Vielä 1928 Hoover julisti köyhyyden lopettamisen olevan lähempänä kuin koskaan.[1]

Hoover perusti Hoover-instituutin Stanfordin yliopiston yhteyteen vuonna 1919.

Politiikkaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Politiikkaan Hoover lähti osallistumalla kotiosavaltiossaan Kaliforniassa republikaanien esivaaliin Yhdysvaltain presidentiksi. Jäätyään ilman menestystä hän tuki Warren G. Hardingia, joka palkitsi hänet voitettuaan kauppaministerin asemalla.

Kun Calvin Coolidge ilmoitti ettei pyrkisi toisella kaudelle, Hooverista tuli republikaanien pääehdokas. Hänen vastaehdokkaana oli demokraattien Alfred E. Smith.

Hooverin maine hiipui vuonna 1929 alkaneeseen suureen lamaan, jonka seurausten lievittämiseen hän ei talouspoliittisen linjansa vuoksi aluksi lähtenyt. Hoover vetosi säilyttämään työpaikat ja kannusti vapaaehtoisten avustusjärjestöjen toimintaa. Kodittomat alkoivat kutsua slummejaan ”Hoovervilleiksi”.[1] Työttömyys nousi 25 prosenttiin vuonna 1933, eikä maassa ollut minkäänlaista sosiaaliturvaa. Konkurssiin menneiden pankkien tallettajat menettivät kaikki säästönsä.

Työttömyyden vuoksi vuodesta 1929 lähtien puoli miljoonaa meksikolaista siirtolaista pakotettiin palaamaan kotimaahansa. Kun talous ei näyttänyt kohenemisen merkkejä, Hoover poikkesi muun muassa valtiovarainministeri Andrew Mellonin linjasta, jonka mukaan valtio ei voinut tehdä mitään tilanteen helpottamiseksi. Vuonna 1930 hän allekirjoitti Smoot-Hawley Tariff Actin, joka nosti merkittävästi tulleja oman maan teollisuuden suojelemiseksi, ja kannatti 1932 aloittaneen Reconstruction Finance Corporationin perustamista, johon sisältyi julkisia rakennushankkeita. Laman alkuvuosina Hoover ei kannattanut valtion väliintuloa ja laajaa elvytystä julkisilla projekteilla, mutta Hoover lopulta taipui painostukseen. Päätöksen seurauksena alettiin rakentamaan merkittävää patoa Coloradojokeen.[1]

Tullien vuoksi maailmankauppa romahti muidenkin maiden nostaessa vastaavasti Yhdysvaltojen tuotteiden tulleja. Vuonna 1931 Hoover julisti vuoden tauon Yhdysvaltain sotalainojen takaisinmaksulle ja Saksan sotakorvauksissa Ranskalle. Veroleikkauksista ja lamasta johtunut valtion tulojen vähenemisen vuoksi Revenue Act of 1932 palautti verot lähes ennalleen ja asetti uusia veroja yrityksille ja kiinteistöille.[2]

Vuonna 1932 Hoover määräsi kenraali Douglas MacArthurin häätämään Washingtoniin kokoontuneen sotaveteraanibonuksiaan odottaneen ns. bonusarmeijan (Bonus Army). MacArthurin voimankäyttö ylitti huomattavasti Hooverin hyväksymät mittasuhteet, ja ennen humaanin ihmisystävän maineessa ollut presidentti menetti maineensa.[1]

Vuoden 1932 presidentinvaaleissa Hoover syytti lamasta tapahtumia ulkomailla muun muassa eräiden Euroopan maiden luopumisesta kultakannasta[3] ja väitti Franklin Delano Rooseveltin valinnan vain vaikeuttavan tilannetta. Äänestäjät oli kuitenkin toista mieltä, ja New Deal -politiikkaa kampanjoinut Roosevelt voitti 472:lla valitsijamiehellä Hooverin 59:ää vastaan.[1]

Presidenttikautensa jälkeen Hoover oli republikaanien konservatiivisimman siiven puolella ja tuomitsi Rooseveltin New Deal -politiikan sekä vastusti ankarasti aktiivista politiikkaa kansallissosialismia, fasismia ja Japanin imperialismia vastaan. Hän myös lahjoitti suuria summia rahaa Suomelle talvisodan aikana ja oli Finnish Relief Fund -avustusjärjestön perustaja. Toiseen maailmansotaan liittymistä hän vastusti Pearl Harborin hyökkäykseen saakka. Vuonna 1943 Hoover ilmaisi tukensa sionismille ja hän jopa kannatti palestiinalaisten väestönsiirtoa Irakiin[4]. Hoover kannatti periaatteessa Yhdistyneiden kansakuntien perustamista mutta vastusti jäsenyyden myöntämistä Neuvostoliitolle ja muille kommunistisille valtioille. Hän piti Neuvostoliittoa moraalisesti vastenmielisenä valtiona kuten oli aiemmin pitänyt Natsi-Saksaa[5].

Hoover kirjoitti useita kirjoja eläkkeellä ollessaan, mukaan lukien The Ordeal of Woodrow Wilson, jossa hän puolusti voimakkaasti Wilsonin toimia Pariisin rauhankonferenssissa[5]. Vuonna 1944 hän aloitti kirjoittamaan Freedom Betrayed -teosta jota hän usein kutsui "magnum opukseksi". Kirjassaan Freedom Betrayed Hoover arvostelee voimakkaasti Rooseveltin ulkopolitiikkaa, erityisesti Rooseveltin päätöstä tunnustaa Neuvostoliitto auttaakseen maata toisen maailmansodan aikana[5]. Kirja julkaistiin vuonna 2012 historioitsija George H. Nashin toimittamana[6].

1960-luvun alussa silloinen presidentti John F. Kenneody tarjosi Hooverille erilaisia ​​tehtäviä; Hoover kieltäytyi tarjouksista, mutta puolusti Kennedyä Sikojenlahden maihinnousun jälkeen ja oli henkilökohtaisesti järkyttynyt Kennedyn salamurhasta vuonna 1963[5]. Vannoutuneena antikommunistina Hoover kuitenkin vastusti myös Korean ja Vietnamin sotiin lähtemistä.

Hooverille myönnettiin vuonna 1938 kunniatohtorin arvonimi Helsingin yliopistosta. Kunniatohtorin arvomerkkinä hänelle annettu miekka on esitteillä Hoover-instituutin tornin ala-aulassa.

Hoover kuoli 90-vuotiaana lokakuussa 1964. Hän oli vuoteen 2012 asti kaikkien aikojen pisimpään eläkkeellä ollut Yhdysvaltain presidentti: hän eli vielä 31 vuotta virkakautensa jälkeen. Vuonna 2012 Jimmy Carter vei häneltä tämän ennätyksen.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f Herbert Hoover Encyclopedia Britannica. Viitattu 22.10.2013.
  2. ↑ The Hoover New Deal of 1932 mises.org. Viitattu 22.10.2013.
  3. ↑ Kennedy, David M. (1999). Freedom from Fear: The American People in Depression and War, 1929-1945. Oxford University Press. ISBN 978-0-19-503834-7
  4. ↑ News Staff: Letter: Transfer issue one to be discussed Milford Daily News. Viitattu 21.6.2024. (englanti)
  5. ↑ a b c d Whyte, Kenneth (2017). Hoover: An Extraordinary Life in Extraordinary Times. Knopf. ISBN 978-0-307-59796-0
  6. ↑ Yerxa, Donald A (September 2012), "Freedom Betrayed: An interview with George H. Nash about Herbert Hoover's Magnum Opus", Historically Speaking, XIII (4)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Herbert_Hoover&oldid=22662134”