Jean Nicolas Billaud-Varenne

Jean Nicolas Billaud-Varenne (etunimenä myös Jacques; 23. huhtikuuta 1756 La Rochelle – 3. kesäkuuta 1819 lähellä Port-au-Princea, Haiti)^[1] oli Ranskan vallankumouksen aikainen radikaali poliitikko, joka oli vaikutusvaltaisimmillaan terrorin aikana.

Billaud-Varenne oli asianajajan poika. Hän opiskeli 1770-luvulla lakitiedettä Pariisin ja Poitiersin yliopistoissa, ja toimi opettajana oratoriaanien hengellisen veljeskunnan koulussa Juillyssa vuoteen 1783. Vuonna 1785 hän siirtyi asianajajaksi Pariisiin. Billaud-Varenne vihasi aristokraatteja ja suurporvareita, ja vuonna 1787 hän alkoi julkaista kirkon ja Ranskan hallituksen vastaista kiihotusta sisältäviä lentokirjasia. Vallankumouksen puhjetessa vuonna 1789 hän liittyi nopeasti jakobiiniklubiin. Hän vaikutti Pariisin kommuunissa ja oli yksi elokuun 1792 Tuileries’n palatsin valtauksen suunnittelijoista. Hän oli tärkeä tekijä myös niin sanottuja syyskuun murhia järjestettäessä.^[1][2][3]

Billaud-Varenne valittiin syyskuussa 1792 Pariisin edustajana kansalliskonventtiin, jossa hän teki aloitteen tasavallan julistamisesta.^[1] Hän ajoi innokkaasti myös kuningas Ludvig XVI:n, kuningatar Marie Antoinetten ja Orléansin herttua Philippen tuomitsemista rikoksista vallankumousta vastaan. Sen jälkeen hän siirsi huomionsa hyökkäyksiin girondisteja vastaan.^[2] Billaud-Varennesta tuli helmikuussa 1793 jakobiiniklubin puheenjohtaja.^[4] Hän liittoutui radikaaleja sosiaalisia uudistuksia ajaneiden hébertistien eli Jacques Hébertin kannattajien kanssa ja sai tukea alemmilta kansankerroksilta, sanskuloteilta. Billaud-Varenne julkaisi vuonna 1793 teoksen Éléments du républicanisme (”Tasavaltalaisuuden alkeet”), jossa esitettiin hébertistien vaatimukset vaurauden uudelleenjakamisesta ja valtion velvollisuudesta tarjota kaikille työtä.^[1]

Billaud-Varenne valittiin hébertistien tuella Ranskan tosiasiallisena halituksena toimineeseen Yhteishyvän valiokuntaan yhdessä ystävänsä Jean-Marie Collot d’Herbois’n kanssa 6. syyskuuta 1793.^[1] Billaud-Varenne oli syyskuussa 1793 myös kaksi viikkoa kansalliskonventin puhemiehenä.^[4] Hänen aloitteestaan säädettiin joulukuussa 1793 laki, joka alisti Ranskan paikalliset viranomaiset yhteishyvän valiokunnalle.^[1] Valtataistelun kiihtyessä Maximilien Robespierre järjesti maaliskuussa 1794 Hébertin lähimpine tukijoineen teloitetuiksi. Vastapainona tälle Billaud-Varenne ja Collot d’Herbois painostivat Robespierren tuhoamaan huhtikuussa myös jakobiinien maltillista siipeä edustaneen Georges Dantonin ryhmän.^[1] Billaud-Varenne allekirjoitti ensimmäisenä Dantonin pidätysmääräyksen.^[3] Kun vallanhimoisen Robespierren arveltiin kääntyvän seuraavaksi heitä vastaan, Billaud-Varenne ja Collot d’Herbois olivat keskeiset henkilöt salaliitossa, joka kukisti Robespierren niin sanotulla thermidorin vallankaappauksella heinäkuussa 1794. Billaud-Varenne erosi yhteishyvän valiokunnasta 1. syyskuuta 1794, koska hänen mielestään taantumus oli voittamassa.^[3][4]

Billaud-Varennea ja Collot d’Herbois’ta syytettiin osallisuudesta Robespierren rikoksiin ja 1. huhtikuuta 1795 heidät määrättiin karkotettaviksi, ensin Oléronin saarelle ja sitten Ranskan Guayanaan Etelä-Amerikkaan.^[4] Billaud-Varenne meni Guyanassa naimisiin ja ryhtyi viljelemään maata. Hän kieltäytyi vuonna 1800 Napoléon Bonaparten tarjoamasta armahduksesta.^[1] Vuonna 1816 hän onnistui pakenemaan New Yorkiin Yhdysvaltoihin, mutta asettui seuraavana vuonna Haitille.^[1][4] Haitin presidentti antoi hänelle pienen eläkkeen.^[3] Billaud-Varenne kuoli Haitissa keltakuumeeseen vuonna 1819.