Jonathan Swift

Jonathan Swift
Yksityiskohta Jonathan Swiftiä esittävästä maalauksesta
Henkilötiedot
Syntynyt	30. marraskuuta 1667 Dublin, Irlanti
Kuollut	19. lokakuuta 1745 Dublin, Irlanti
Kansalaisuus	irlantilainen
Ammatti	pappi, kirjailija
Kirjailija
Salanimi	Isaac Bickerstaff
Äidinkieli	englanti
Tuotannon kieli	englanti, ”latino-anglicus”[huom 1]
Aikakausi	valistus
Tyylilajit	satiiri, ironia
Aiheet	kulttuuri, uskonto, politiikka, Irlanti
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Jonathan Swift (30. marraskuuta 1667 – 19. lokakuuta 1745) oli angloirlantilainen^[1] valistusajan kirjailija ja runoilija sekä anglikaanipappi. Hänet muistetaan kaikista parhaiten satiirisista allegorioistaan Gulliverin retket (1726) ja Tynnyritarina (1704). Swift tunnetaan lähinnä laajasta, noin 150 teosta käsittävästä proosatuotannostaan, mutta hän ehti myös kirjoittaa noin 280 runoa. Swift julkaisi useat teoksensa anonyyminä tai salanimen takaa.

Hänen käyttämänsä teräväkielinen satiiri paheksutti monia aikalaisia^lähde?.

Swift syntyi Dublinissa vuonna 1667. Hänen juristi-isänsä, nimeltään myös Jonathan Swift, kuoli seitsemän kuukautta ennen ainoan poikansa syntymää. Perheeseen kuului äiti Abigail Swift ja pikkuveljeään pari vuotta vanhempi Jane. Leskeksi jääneellä Abigaililla ei ollut varaa elättää perhettään, joten he joutuivat muuttamaan Jonathan Swift vanhemman Godwin-veljen hoteisiin. Ennen Jonathanin ensimmäistä syntymäpäivää hänen äitinsä muutti takaisin kotitaloonsa Leicesteriin ja jätti poikansa ulkopuolisen hoitajan kontolle.^[2] Hoitaja joutui vuonna 1669 muuttamaan Swiftin kanssa sairastuneen sukulaisensa luokse Whitehaveniin, jossa he elivät kolme seuraavaa vuotta. Swift muisteli myöhemmin tuota aikaa lämmöllä ja mainitsi hoitajansa ansiosta oppineensa jo 3-vuotiaana lukemaan ”minkä tahansa Raamatun kohdan”.

Swiftin Godwin-setä otti pojan takaisin Dubliniin ja maksoi hänen opintonsa Kilkennyn alkeiskoulussa vuosina 1673–1682 sekä Dublinin Trinity Collegessa. Helmikuussa 1686 Swift sai kandidaatin tutkintonsa suoritettua rimaa hipoen (speciali gratia). Hän suoriutui parhaiten klassisissa kielissä, latinassa ja kreikassa, mutta muissa aineissa hänen tuloksensa jäivät vaatimattomammiksi. Asiakirjoista on myös selvinnyt, ettei Swift ollut mikään mallioppilas. Hän rikkoi toistuvasti koulun sääntöjä, kuten jättämällä työt tekemättä ja viihtymällä paremmin kaupungilla kuin koulunpenkillä.^[2] Hän aloitti maisterin tutkinnon Trinity Collegessa ennen muuttoaan mainion vallankumouksen sävyttämään Englantiin vuonna 1689. Tutkinto valmistui Oxfordin yliopiston Hart Hallista vuonna 1692. Englannissa ollessaan hän käväisi tapaamassa äitiään ja päätyi lopulta Moor Parkiin valtiomies Willian Templen avustajaksi.

Moor Parkissa hänen tehtäviinsä kuului luotsata kahdeksanvuotiasta Esther Johnsonia (”Stella”) hänen opinnoissaan. Swift ei ehtinyt palvella Templeä kuin puoli vuotta, kun ensimmäiset Ménièren taudin oireet alkoivat vaivata. Ménièren tauti on sisäkorvan tauti, joka aiheuttaa kovaa päänsärkyä, huimausta, pahoinvointia ja lopulta kuuroutumisen. Tautia ei tunnettu vielä Swiftin elinaikana ja Swift kuvitteli sen johtuvan liiallisesta hedelmien syönnistä. Swift meni lääkäriin vuonna 1690, missä häntä neuvottiin muuttamaan takaisin kotiseudulleen potemaan tautia ja Swift noudatti neuvoa. Pian Swift ymmärsi, ettei tästä ollut apua ja haki seuraavana vuonna uudelleen töitä Templeltä, tällä kertaa vakituista. Temple pestasi hänet ja lupasi auttaa häntä pääsemään papiksi anglikaanikirkkoon. Swift asui Moor Parkissa ja pääsi tutustumaan Templen sisäpiiriin.

Moor Parkin aikoina Swift luki ahkerasti ja varhaisimmat hänen kirjoittamansa runot ovat peräisin tältä ajalta. Varhaisin runo on Oodi kuninkaalle ja varhaisin julkaistu runo on Oodi Ateena-seuralle. Swift muutti Irlantiin saatuaan Templen lupauksen mukaisesti anglikaanikirkon diakonin paikan lokakuussa 1694 ja jo seuraavana vuonna hänet vihittiin papiksi. Swiftin unelmat latistuivat nopeasti kun hänet sijoitettiin vähäpätöiseen Kilroorin seurakuntaan, jonka kirkko oli jätetty korjaamatta ja entinen pappi oli laimin lyönyt seurakuntaa, että ihmiset olivat alkaneet kääntyä presbyteereiksi. Raastavan vuoden jälkeen Swift muutti kutsusta takaisin Templen luokse. Hän asettui Moor Parkiin toukokuussa 1696, jolloin on myös päivätty Jane Waringille lähetetty kosintakirje, ja alkoi kirjoittaa Templen muistelmia.^[3] Stellan ja Swiftin suhteesta on liikkunut runsaasti huhuja. Joidenkin mukaan he olisivat menneet vuonna 1716 naimisiin.^[4] Heidän suhteensa jäi kuitenkin platoniselle tasolla, mutta Stella oli joka tapauksessa Swiftin läheisin henkilö hänen kuolemaansa saakka.

Swift pysyi Moor Parkissa elokuuhun vuonna 1699 asti. Temple oli kuollut puoli vuotta aiemmin tammikuussa. Tänä aikana Swift kirjoitti antiikin ja uuden ajan kirjallisuutta vertailevan satiirin Kirjojen taistelu, joka julkaistiin 1704, sekä Tynnyritarinaa. Kirjojen taistelussa näkyy kuinka Swift puolustaa Templen antiikki-myönteisyyttä Richard Bentleyn ja William Wottonin kritiikkiä vastaan.^[3] Tynnyritarinan kirkkoon kohdistuneen satiirimuotoisen kritiikin on sanottu loukanneen kuningatar Annaa ja kyseenalaistaneen Swiftin uskollisuuden kirkkoa kohtaan niin, että se esti Swiftin papiksi vihkimisen Englannissa.^[5]

Vuosisadan vaihteessa Swift oli Berkeleyn lordin hovikappalaisena ja Dublinin lähellä sijaitsevan Laracorin pappina. Vuonna 1702 hän sai suoritettua Dublinin Trinity Collegessa teologian tohtorin tutkinnon (engl. Doctor of Divinity). Vuosikymmenen lopulla Swift oli Lontoossa lobbaamassa ehdotusta, joka poistaisi irlantilaispapeilta papeilta perittävän veron (engl. first fruits and twentieth parts), josta heidän englantilaiset virkaveljet olivat jo saaneet vapautuksen. Irlantiin Swift palasi vuonna 1709.

Poliittisesti Swift oli ollut aina syntymästään asti lähellä whigejä, mutta vaihtoi vuoden 1710 lopulla sitten toryjen puolelle. Syynä loikkaukseen olivat ensinnäkin whigien myötämielinen suhtautuminen nonkonformistikirkkoihin, joita Swift ei voinut sietää. Lisäksi whig-puolue ei puoltanut hänen papiksi vihkimistään Englannissa. Toryen päästyä hallitukseen Swiftistä tuli puolueen äänitorvi ja hän alkoi kirjoittaa tory-myönteiseen The Examiner -lehteen satiirisia kirjoituksia whig-puolueesta. Hän julkaisi myös muutamia poliittisia pamfletteja, joista huomattavin on hänen entiselle puolueelleen naureskeleva The Conduct of the Allies (1711), jossa Swift komentaa Englantia solmimaan rauhan ja Ranskaa vetäytymään Espanjan perimyssodasta, johon whigit olivat englantilaiset sotkeneet. The Conduct of the Allies johti osaltaan myös Englannin asevoimien ylipäällikön John Churchillin erottamiseen. Aiemmin Swiftin anonyymit pamfletit olivat johtaneet suositun astrologi John Partridgen uran päättymiseen.^[1]

Käydessään Irlannissa kesällä vuonna 1713 hänet nimitettiin palkkiona rauhan edistämisestä tuomiorovastiksi Pyhän Patrickin tuomiokirkkoon, missä virassa hän toimi koko loppuelämänsä. Swift palasi jo syksyllä Englantiin jatkamaan verolobbaustansa, tällä kertaa tuloksekkain seurauksin. Swift vetäytyi politiikasta pian, kun toryjen hallitus kaatui kuningatar Annan kuoleman jälkeen vuonna 1714. Vastentahtoisesti Swift palasi synnyinmaahansa ja St. Patrickin tuomiokirkkoon, mitä hän piti lähinnä maanpakona Englannista, jossa elivät hänen ystävänsä ja rakastettunsa Esther Vanhomrigh (Vanessa). Vanessa kuitenkin seurasi Swiftiä Dubliniin naimisiin pääsyn toivossa. Swiftin toinenkin rakastettu, Stella, eli myös Dublinissa, mikä laittoi Swiftin hankalaan valintatilanteeseen. Stella kuoli vuonna 1728 ja Swift säilytti hänen hiustupsuaan läpi elämänsä.

Pienen alakuloisen jakson jälkeen Swift purki energiaansa riimeihin, joista muotoutui vaikuttavia runoja. Yhtenä näistä oli Tohtori Swiftin kuolemasta, jossa Swift pohtii kyynisesti miten hänen ystävänsä suhtautuisivat hänen kuolemaansa. Tänä aikana hän sai julkaistuksi myös Gulliverin matkat (1726), ja lisäksi kuparikolikkokiistaa käsitelleen Verkakauppiaan kirjeet (1723) ja Vaatimattoman ehdotuksen (1729). Kaksi viimeisintä ovat osa Swiftin 1720-luvulla kirjoittamia Irlannin pamfletteja, joissa Swift ennakkoluulottomasti tarttuu yhteiskunnallisiin asioihin ja Irlannin kohtuuttomaan riippuvuuteen Englannista huumorin ja katkeran ironian keinoin. Esimerkiksi esseessään Vaatimaton ehdotus, joka estäisi Irlannin lapsia olemasta taakaksi vanhemmilleen tai maalleen Swift ehdottaa, että Irlannin köyhien lapset tulisi myydä rikkaamman väestönosan ruoaksi. Swift ei ollut tosissaan vaan protestoi kirjoituksessaan Irlantia pitkään vaivannutta nälänhätää ja kylmän rationaalisesti ajattelevia päättäjiä vastaan.

Swiftin poteman Ménièren taudin oireet pahenivat vuodesta 1738 alkaen. Häntä pyörrytti ja hän alkoi unohdella asioita ja tuntea ahdistusta. Oireet hankaloittivat Swiftin kirjoittamista ja työtä tuomiokirkossa. Lopulta Swiftin serkku Martha Whiteway otti hänen asiansa hoidettavakseen. Swiftin Whitewaylle vuonna 1740 lähettämä kirje kuvaa, kuinka hän tunsi olonsa sietämättömäksi ja aavisteli jäljellä olevien päivien olevan surkeita ja vähälukuisia. Vuonna 1742 St. Patrickin tuomiokirkon pastori Francis Wilson, jota on syytetty Swiftin pahoinpitelemisestä ja omaisuuden varastamisesta, arvioitutti Swiftin tilan erillisellä Mielisairauden komissiolla. He totesivat Swiftistä, että tämän ”muisti ja mieli ovat rappeutuneet” ja hän on ”kyvytön hoitamaan tehtäviään”. Swift jätti työnsä tuomiokirkossa samana vuonna.^[6]

Swift kuoli vuonna 1745 ja hänet haudattiin omaan tuomiokirkkoonsa Stellan viereen. Jäljelle jääneen omaisuutensa Swift testamenttasi hyväntekeväisyydelle mielisairaiden parantolan rakennustöiden kulujen kattamiseksi.^[6]

Pääartikkeli: Luettelo Jonathan Swiftin teoksista

Pääartikkeli: Gulliverin matkat

Gulliverin matkat (tai retket) on neljään osaan jaettu allegorinen kertomus merimiehestä, joka joutuu sattuman ohjastamana kummallisiin maihin. Romaani oli alun alkaen suunnattu aikuisväestölle satiiriksi hallitsijoista ja koko ihmiskunnasta, mutta selkeytensä ja mielikuvituksellisen kerronnan ansiosta se on saanut mainetta runsaasti luettuna lastenkirjana. Tyyliltään teos edustaa valistusajalle tyypillistä matkaromaania, vaikka se onkin myös tulkittavissa satiiriksi koko pikareskiromaanikirjallisuutta vastaan.

Pääartikkeli: Tynnyritarina

Tynnyritarina on kiihkouskoa, kirkon korruptiota ja tiedettä satirisoiva ja parodioiva Swiftin toinen teos. On myös sanottu, ettei Tynnyritarina ei ole parodia, vaan kokoelma useita parodioita. Teoksessa vuorottelevat tarinaa käsittelevät kappaleet ja kerronnasta poikkeavat kappaleet eli digressiot. Digressioissa Swift käsittelee moninaisia aiheita käyttämällä kertojana modernia kirjailijaa, jonka mielipiteet ovat Swiftille päinvastaisia. Swift osoittaa näkemysten naurettavia puolia tekemällä kertojasta itsestään naurunalaisen.^[7] Persoonateorian mukaan näiden kappaleiden kertojana on aina eri aikalaishahmo.

Tynnyritarina alkaa kolmen pojan, Martinin, Jackin ja Peterin, syntymästä. He ovat kolmosia, eivätkä oikeastaan tiedä, kuka heistä on vanhin. Isä kuolee pian poikien syntymän jälkeen ja jättää perinnöksi kullekin pojalle yhden takin, joita on testamentin mukaisesti pidettävä tiptop-kunnossa. Swift viittaa kolmella pojalla kristikunnan kolmeen merkkihenkilöön tai heidän edustamaansa uskonsuuntaukseen, roomalaiskatolilaisen kirkon ensimmäiseen paaviin pyhä Pietariin, kalvinismin perustaja Jean Calviniin ja luterilaisuuden perustaja Martin Lutheriin. Testamentti on allegorinen vertaus Raamattuun, joka ilmoittaa poikien isän (Jumalan tahtoa).

Varttuneemmalla iällä pojat menevät kaupunkiin, jossa he kukin näkevät ihastuttavan aatelisneidon. Sopeuduttuaan kaupunkiin kyläläiset ylistävät heitä kaikkein sivistyneimpinä, mutta naisiin he eivät vielä vetoa. He^selvennä näet uskovat koko universumin olevan yksi suuri puku ja ihmiset ominaisuuksineen olevan pieniä mikrokosmisia pukuja (viitta on uskonto, kengät rehellisyys jne.). Poikien asusteet eivät kelvanneet neideille ja he ajautuivat dilemman eteen. Isän testamentti kielsi muuttamasta pukua millään tavoin, mutta ilman pientä parantelua neidit eivät huolisi heitä. Pian kaikilla kyläläisillä oli komeat olkakoristeet takeissaan, mikä sai veljekset näyttämään ala-arvoisilta. Kaikkein viisain veljeksistä, Peter, keksi uuden tavan tulkita isän testamenttia, joka salli heidän koristella takkinsa mielin määrin kulloisenkin muodin mukaisesti. Lopulta veljekset lukitsivat testamentin laatikkoon, jolloin heidän ei tarvinnut aina lukea sitä, mutta voisivat tarpeen vaatiessa vedota siihen. Peterin maine maan sivistyneimpänä kasvoi nopeasti ja eräs lordi palkkasi hänet. Lordin kuoltua Peter veljeksineen onnistui perimään koko omaisuuden ja he jättivät lordin pojan oman onnensa nojaan kadulle.

Peter alkoi uudessa tilanteessa käydä ylimieliseksi. Hän osti itsellensä vasta löydetyn mantereen, jonka hän sitten myi pienissä osissa muille ihmisille. Peter keksi myös oman härkärykmentin, jonka härät olivat suoria sukulaisia kultaista taljaa vartioineille härille. Härillä oli kyky mylviä suureen ääneen ja sylkeä tulta. Härkiä Peter käytti asioiden hoitamiseen. Härät himoitsivat kuitenkin kultaa niin paljon, että kävivät sivullisten kimppuun, jos heiltä kultaa vain löytyi. Peteristä tuli nopeasti rikas, mutta hän sekosi uusien keksintöjen pohtimisen vuoksi. Hän kutsui itseään Kaikkivaltiaaksi ja Maailmankaikkeuden monarkiksi sekä vaati vastaantulevilta nöyrää kumartumista hänen edessään. Peter ei halunnut kuulla poikkinaista sanaa mielipiteistään ja heitti lopulta vaimonsa ja veljesten vaimot pihalle. Martin ja Jack kyllästyivät Peteriin ja hankkivat salaa isän testamentin itselleen, kun Peter ei itse suostunut antamaan sitä heille.

Testamentin luettuaan Martin ja Jack kauhistuivat, kuinka he olivat laiminlyöneet isänsä tahdon pitää takit siinä kunnossa, kun he olivat ne saaneet. Peter huomasi veljien teot selkänsä takana ja heitti heidätkin kadulle. Martin ja Jack päättivät yhteistuumin poistaa takkeihin liitetyt koristeet ja palauttaa ne entiseen muotoonsa. Martin ja Jack kiiruhtivat työssään, mutta Martin päätti hillitä tahtia virheiden välttämisen varalta. Erään koristeen kohdalla Martin huomasi, ettei pystyisi poistamaan sitä tuhoamatta takkia lisää, niinpä hän jätti sen paikoilleen. Jack taas jatkoi Peteriä kohtaan tuntemansa vihan raivolla tarmokkaalla tahdilla vaurioittaen hieman takkia. Martin käski Jackia olemaan tarkempi, mutta se sai Jackin sekoamaan.

Jack perusti jälkeenpäin aiolilaisten uskonlahkon, joka palvoi tuulta. Aiolilaisten näkemyksen mukaan kaikkein jaloin teko maailmassa on röyhtäiseminen. He uskoivat jokaisen ihmisen saaneen pienen tuulen syntymisensä yhteydessä pienen määrän tuulta sisällensä, mitä kasvattamalla tulee entistä jalompi. Tuulen määrän kasvattamiseksi osa papeista seisoskeli suut apposen avoinna myrskyyn suunnattuna ja toiset puhalsivat palkeilla toverinsa täyteen ilmaa.

Pääartikkeli: Kirjojen taistelu

Vuonna 1704 julkaistu ja sittemmin (1710) osaksi Tynnyritarinaa liitetty Kirjojen taistelu on satiirinen allegoria, jonka teema perustuu vuonna 1690 alkaneeseen kulttuurihistorialliseen taisteluun modernien ja antiikin auktoriteettien paremmuudesta. Kiista alkoi Swiftin työnantajan ja ystävän William Templen julkaisemasta Of Ancient and Modern Learning, joka puolustaa antiikkia ja väheksyy moderneja ajattelijoita. Ranskassa vastaava sanaharkka oli alkanut jo 30 vuotta aiemmin.

Swift otti kiistaan osaa asettumalla Templen tapaan antiikin oppineiden taakse. Kirjojen taistelun tarina alkaa kaksihuippuiselta Parnassos-vuorelta, jonne Antiikit ovat perustaneet ensimmäisenä komean asutuksen vuoren korkeimmalle huipulle. Myöhemmin saapuneet Modernit perustivat oman asutuksen matalammalle huipulle. He joutuivat tyytymään kehnoon sijaintiin, sillä Antiikkien asutus peittivät heidän näkymiään, etenkin idän suuntaan. Siksi Modernit lähettivät uhkakirjeen, jossa he vaativat Antiikkeja muuttamaan alarinteelle ja he tulisivat ja kaivaisivat vuoren rinteet sopivalle korkeudelle, tai muuten he aloittaisivat sodan. Antiikit vastasivat kirjeeseen, etteivät he ymmärtäneet vaatimuksia, sillä he olivat paikalla ensimmäisinä eikä huipun korkeus ollut millään tavalla heidän vikansa. Kaiken lisäksi Antiikit huomauttivat vuoren huipun olevan lujaa kiveä, johon isketty lujakin lapio menisi varrestaan poikki. Niinpä Antiikit pyysivät Moderneja kohottamaan omaa asuinsijaa korkeammalle, toisten keinotekoisen pakottamisen sijaan. Erimielisyydet leimahtivat sodaksi, jossa ei mustetta säästelty. Kertoja huomauttaa, että muste on vahvin ase, jota oppinut voi koskaan käyttää.

Taistelun lopputulos jää lopulta hämäräksi, kun Swift siirtyy kertomaan St. James's Libraryn perjantaisia tapahtumia. Kirjat ovat eroteltu antiikin ja modernien auktoriteettien kirjoittamiin, jotteivät ne alkaisi sanaharkkaan. Epähuomiossa kirjat kuitenkin pääsevät sekoittumaan niin, että Descartes joutuu Aristoteleen viereen, Platon Hobbesin ja niin edelleen. Siitä alkaa kehkeytyä taistelu kirjojen välille, kunnes huomio siirtyy kirjaston suurimman ikkunan kulmassa elävään hämähäkkiin (modernit) ja sen verkkoon kiinnittyneeseen mehiläiseen (antiikki).

• Gulliverin retket. (Travels into Several Remote Nations of the World. In Four Parts. By Lemuel Gulliver, First a Surgeon, and then a Captain of Several Ships, 1726.) Suomentanut J. A. Hollo. 4. painos (1. painos 1926) Helsinki: Tammi, 1999. ISBN 951-31-1447-3
• Vaatimaton ehdotus, joka estäisi Irlannin lapsia olemasta taakaksi vanhemmilleen tai maalleen. ((A Modest Proposal for Preventing the Children of Poor People From Being a Burthen to Their Parents or Country, and for Making Them Beneficial to the Publick, 1729.) Suomentanut Timo Siivonen) Jyväskylä: JULPU, 1998. ISBN 951-39-0197-1
• Irlantilaisia pamfletteja. (Toimittanut ja suomentanut Jyrki Vainonen) Helsinki: Loki-kirjat, 1998. ISBN 952-9646-62-3
• Tynnyritarina, sekä Kirjojen taistelu ja Kirjoitelma hengen mekaanisesta toiminnasta. ((A Tale of a Tub: To which is added The Battle of the Books and the Mechanical Operation of the Spirit, 1704.) Suomentanut Jyrki Vainonen) Helsinki: Loki-kirjat, 2004. ISBN 951-825-020-0

• Paul J. deGategno & R. Jay Stubblefield: Critical Companion to Jonathan Swift. Facts on File, 2006. ISBN 0-8160-5093-7

1. ↑ Latino-Anglicus on Swiftin oma termi muutamissa runoissa käyttämälleen kielelle. Näissä runoissa kieli näyttää latinalta, mutta varsinainen sisältö tulee ymmärrettäväksi vasta kun sanat äännetään englanniksi. Esimerkiksi Anglo-Latin Verses -runokokoelma edustaa tätä tyyliä.

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Jonathan Swift.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jonathan Swift.

• Vapaasti ladattavia Jonathan Swiftin e-kirjoja Projekti Lönnrotilta sekä Project Gutenbergiltä
• Swiftin teos A Modest Proposal vapaana äänikirjana LibriVoxista (http://librivox.org/) (englanniksi)
• Jonathan Swift Resource (englanniksi)
• Alastair Sweeny: Gulliver's Travels Deciphered (englanniksi)
• Lahtinen, Mikko: Valistuksesta ja Swiftistä. niin & näin 1/2000, 42–45.