Julia Kristeva

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Julia Kristeva

Julia Kristeva (bulg. Юлия Кръстева, Julija Krăsteva, s. 24. kesäkuuta 1941 Sofia) on bulgarialais-ranskalainen filosofi, psykoanalyytikko, feministi ja kirjailija, joka on elänyt Ranskassa 1960-luvun puolivälistä lähtien. Hänen teoksillaan on merkittävä paikka poststrukturalistisessa ajattelussa. [1]

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julia Kristeva syntyi vuonna 1941 Slivenissä Bulgariassa.[2] Hänen isänsä oli lääkäri, mutta työskenteli silti seurakunnan kirjanpitäjänä. Perhe ei siksi ollut kommunistisen hallinnon suosiossa, eikä nuori Julia päässyt opiskelemaan hallituksen sponsoroimiin ranskalaisiin kouluihin. Julia kävi lopulta veljensä kanssa dominikaaninunnien pitämää koulua, missä he oppivat ranskaa.[3]

Kristeva opiskeli Sofian yliopistossa, mistä hän valmistui kielitieteestä.[2] Hän oli tekemässä opinnäytetyötänsä uudesta romaanista, kun hän kuuli, että Ranska tarjosi stipendiä opiskelijoille, jotka halusivat opiskella Ranskassa. Yliopiston johtaja oli kovan linjan kommunisti, ja siksi Kristevan ohjaaja vei joulukuussa 1965 tämän Ranskan-suurlähetystöön tekemään stipendikokeen, kun johtaja oli Moskovassa. Kristeva lähti etuajassa Ranskaan, koska ei halunnut jäädä odottelemaan yliopiston johtajan paluuta. Hän saapui Pariisiin jouluaattona taskussaan vain viisi dollaria. Hän asui bulgarialaisen toimittajan kanssa, kunnes sai stipendirahat.[3]

Kristeva saapui länteen ehtiäkseen kokemaan ajoissa strukturalismin heikkenemisen ja sen haastajien Michel Foucaultin ja Jacques Derridan antaman haasteen. Kristeva opiskeli muun muassa Roland Barthesin johdolla ja osallistui niin sanotun Tel Quel -ryhmän kirjalliseen toimintaan.

Kristeva opettaa semiotiikkaa Columbian yliopistossa New Yorkissa sekä Université Paris 7 Denis Diderot -yliopistossa. Hän on myös Institut universitaire de Francen jäsen.

Julia Kristeva on avioitunut ranskalaisen kirjailijan Philippe Sollersin kanssa.

Vuonna 2004 Kristeva sai tuotannostaan norjalaisen Holberg-palkinnon ja vuonna 2006 Hannah Arendt -palkinnon. Vuonna 2017 hänen ajattelunsa mainitaan maineikkaan Library of Living Philosophers -kirjasarjan valmisteillaselvennä olevan teoksen aiheena.[4]

Kirjallinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristevan varhainen työ kielen ja kielitieteen parissa johti teoksiin Semeiotikè (1969) ja La Révolution du langage poétique (1974).[5] Jälkimmäinen teos oli myös hänen väitöskirjansa, ja sitä kehuttiin psykoanalyyttinen teorian sekä kielen ja kirjallisuuden yhdistämisestä.[2] Kristevasta tuli 1979 myös psykoanalyytikko hänen osallistuttuaan Jacques Lacanin seminaareihin.[6] Tätä ajanjaksoa nimitetään Kristevan teoreettiseksi vaiheeksi. [1]

Kristevan 1980-luvun tekstit saivat vaikutteita hänen psykoanalyytikon tehtävistään. Ne käsittelivät semiotiikkaa ja symbolista kieltä. Hänen teoksiinsa tältä ajalta kuuluvat Pouvoirs de l’horreur (1980), Histoires d’amour (1984) ja Musta aurinko – masennus ja melankolia (1987). Kristeva on 1980-luvun jälkeen käsitellyt temaattisesti erilaisia aiheita, kuten uskon luonnetta ja naisneroja.[5] Hän on kirjoittanut elämäkerrat Hannah Arendtista (1999) ja Colettesta (2002) sekä muun muassa romaanit Meurtre à Byzance (2004) ja Thérèse Mon Amour (2008).[6]

Yllättävän aluevaltauksen Kristeva teki vuonna 1990 julkaisemalla ensimmäisen romaaninsa Les Samouraïs. Se on sekoitus omia kokemuksia ja mielikuvia. Teosta on pidetty vastinparina Simone de Beauvoirin romaanille Mandariinit (1954), koska se tuo esiin, miten 1990-luvun filosofit eroavat 1950-luvun edeltäjistään. Se on myös avainromaani, josta voi tunnistaa Jacques Lacanin, Louis Althusserin ja Jacques Derridan.[1]

Kristevan töitä voi pitää yrityksenä muokata psykoanalyyttistä lähestymistapaa ja sen poststrukturalistista kritiikkiä. Esimerkkinä mainittakoon, että Kristevan näkemys subjektista ja sen rakentumisesta on saanut vaikutteita Sigmund Freudilta ja Jacques Lacanilta. Kristeva hylkää kuitenkin kaikki muodolliset systemaattiset tai strukturalistiset subjektin ymmärtämiset jatkuvasti ”prosessoivan” tai ”kriisissä olevan” subjektin tähden.

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaanit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Les Samouraïs (1990)
  • Le Vieil homme et les loups (1991)
  • Possessions (1996)
  • Meurtre à Byzance (2003)

Esseet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Histoires d'amour (1984)
  • Étrangers à nous-mêmes (1988, suom. Muukalaisia itsellemme)
  • La Haine et le Pardon (2005)
  • Le Génie féminin:
    • Le Génie féminin: La vie, la folie, les mots. Hannah Arendt (1999)
    • Le Génie féminin: Mélanie Klein (2000)
    • Notre Colette (2004)
  • Le Temps sensible: Proust et l'expérience littéraire (1994)

Muut teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Le Langage, cet inconnu: Une initiation à la linguistique (1969)
  • Séméiotikè (1969)
  • Le Texte du roman: Approche sémiologique d'une structure discursive transformationnelle (1970)
  • Des Chinoises, Des femmes (1974)
  • La Révolution du langage poétique: L'avant-garde à la fin du XIXe siècle, Lautréamont et Mallarmé (1985)
  • Polylogue (1977)
  • Desire in Language (1980)
  • Pouvoirs de l'horreur (1980)
  • Au commencement était l'amour: Psychanalyse et foi, "Textes du XXe siècle" (1985)
  • The Kristeva Reader (1986)
  • Soleil noir (1987, suom. Musta aurinko)
  • Étrangers à nous-mêmes (1988, suom. Muukalaisia itsellemme)
  • Georgia O'Keeffe (1988)
  • Lettre ouverte à Harlem Désir (1990)
  • Les Nouvelles maladies de l'âme (1993)
  • Le Temps sensible (1994)
  • Sens et non-sens de la révolte (1996)
  • The Portable Kristeva (1997)
  • La Révolte intime (1997)
  • Contre la dépression nationale (1998)
  • Le féminin et le sacré (1998)
  • Proust: questions d'identité (1998)
  • Visions capitales (1998)
  • L'inquiétante étrangeté (2001)
  • Micropolitique: première édition mercredi 8h25 2000–2001 (2001)
  • Notre Colette (2004)
  • L'amour de soi et ses avatars (2005)
  • Cet incroyable besoin de croire (2007)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennetut teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Musta aurinko: Masennus ja melankolia. ((Soleil noir: Dépression et mélancolie, 1987.) Suom. Mika Siimes, Pia Sivenius) Helsinki: Nemo, 1998. ISBN 952-5180-01-8
  • Muukalaisia itsellemme. ((Etrangers à nous-mêmes, 1988.) Suom. Päivi Malinen) Helsinki: Gaudeamus, 1992. ISBN 951-662-542-8
  • Puhuva subjekti: Tekstejä 1967–1993. (Suom. Pia Sivenius ym) Helsinki: Gaudeamus, 1993. ISBN 951-662-563-0

Muuta kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Sivenius, Pia: Avautua solmuun: Naisnäkökulma ja miehinen diskurssi. Helsinki: Gaudeamus, 1984. ISBN 951-662-365-4

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Otavan suuri ensyklopedia. Täydennysosa 2, s. 10211, art. Kristeva, Julia. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-05125-3
  2. ↑ a b c Oliver, Kelly: Julia Kristeva Encyclopedia Britannica. 20.6.2021. Viitattu 23.6.2021. (englanniksi)
  3. ↑ a b McAfee, Noëlle: Julia Kristeva, s. 4. New York, NY: Routledge, 2004. ISBN 0-415-25008-0 Google-kirjat (viitattu 23.6.2021). (englanniksi)
  4. ↑ Past and Projected Volumes Library of Living Philosophers. Southern Illinois University Carbondale, cola.siu.edu. Viitattu 5.6.2017.
  5. ↑ a b Biography The Kristeva Circle. Viitattu 23.6.2021. (englanniksi)
  6. ↑ a b Julia Kristeva Europe of Cultures. Viitattu 23.6.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirja-arvosteluja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nykyaikaiset filosofit
Analyyttiset filosofit
Mannermaiset filosofit
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Julia_Kristeva&oldid=21133015”