Kartessi

Kartessi (kartessiammus, raehaulipanos) oli 1800-luvulle asti suustaladattavissa tykeissä käytetty, jalkaväkeä vastaan tarkoitettu ammustyyppi. Kartessi muodostui kyseisen tykin ammuksen painoisesta määrästä metallihauleja, jotka pakattiin purjekangaspussiin. Tykin laukaisussa pussi repesi; pussin jäännökset ja välipanos huolehtivat siitä, että haulit lensivät ulos piipusta yhtenäisenä massana, joka kuitenkin vapaassa tilassa hajaantui melko laajalle alalle.^lähde?

Menetelmä oli hyvin tehokas nimenomaan elävää voimaa vastaan; vasta brittiläisen eversti Henry Shrapnelin (1761–1842) keksimä srapnelli, jota kokeiltiin ensi kerran Waterloon taistelussa, syrjäytti kartessin. Viimeisen kerran jo vanhahtavia kartessiammuksia käytettiin Yhdysvaltain sisällissodassa.^lähde?

Sana kartessi juontuu ranskan sanasta cartouche, joka puolestaan pohjautuu italian panosta tarkoittavaan sanaan cartuccia.^[1] Pyöreillä lyijykuulilla täytetty, kummastakin päästä suljettu lieriö voitiin valmistaa useasta aineesta. Varhaisin tyyppi oli kangaspussikartessi, jossa pitkulaisen pussin täytteenä oli sekä ruuti että pienet kuulat. Peltilieriökartessissa materiaalina oli metalli.^[2] Lieriö voitiin valmistaa myös pahvista.^[3] Ennen kartessien käyttöönottoa tykit ladattiin ruudilla ja irrallisilla rautakappaleilla kuten nauloilla ja kuulilla, ja ammuttiin raehaulilaukauksena.^[2]

Kartesseja käytettiin alle 300 metrin etäisyydellä olevia eläviä maaleja vastaan. Kartessin ampuminen on rinnastettavissa haulikolla ampumiseen. Kartessina voidaan ampua myös aikasytyttimellä varustettuja kranaatteja. Tällöin sopivan mallinen kranaatti aikautetaan niin, että se räjähtää lähellä tykin putken suuta.^[3]

• NAVY NEWS, Ison-Britannian laivaston tiedotuslehti ^{lähde tarkemmin?}