Mantuloiskimalainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mantuloiskimalainen
Uhanalaisuusluokitus

Puutteellisesti tunnettu [1]

Puutteellisesti tunnettu

Suomessa:

Elinvoimainen [2]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Pistiäiset Hymenoptera
Alalahko: Hoikkatyviset Apocrita
Osalahko: Myrkkypistäiset Aculeata
Yläheimo: Mesipistiäismäiset Apoidea
Heimo: Aitomehiläiset Apidae
Alaheimo: Apinae
Tribus: Bombini
Suku: Kimalaiset Bombus
Alasuku: Loiskimalaiset (Psithyrus)
Laji: bohemicus
Kaksiosainen nimi

Bombus bohemicus
Seidl, 1837

Katso myös

  Mantuloiskimalainen Wikispeciesissä
  Mantuloiskimalainen Commonsissa

Mantuloiskimalainen (Bombus bohemicus) on kimalaisten sukuun ja siellä loiskimalaisten alasukuun kuuluva mesipistiäislaji. Se on Suomen yleisin loiskimalaislaji.

Koko ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mantuloiskimalaisnaaras on musta, mutta keskiruumiin etuosa on leveälti keltainen ja takaruumiin kärkiosa laajasti valkoinen. Myös takaruumiin etuosassa sekä keskiruumiin sivuilla ja takaosassa voi olla keltaista karvoitusta. Koiras muistuttaa naarasta väritykseltään, mutta yksilökohtaista vaihtelua keltaisen värin määrässä on enemmän. Siivet ovat tummahkot. Kooltaan mantuloiskimalainen on 12–20 mm.[3]

Mantuloiskimalainen on Euroopan yleisimpiä loiskimalaisia ja sen esiintymisalue ulottuu Espanjan ja Italian pohjoisosista napapiirin pohjoispuolelle[4]. Myös Aasian pohjoisosissa se on laajalti levinnyt, mutta etelämpänä elinalueet keskittyvät vuoristoihin. Pohjois-Amerikassa lajin kannat ovat romahtaneet.[1] Suomessa se on yleisin loiskimalainen ja esiintyy koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.[3] Myös Norjassa se on alasukunsa yleisin laji[5].

Elinympäristö ja elintavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mantuloiskimalainen on pääasiassa mantukimalaisen pesäloinen, mutta sen tiedetään loisineen myös kangaskimalaisella. Naaras aloittaa mantukimalaispesän etsinnän jo toukokuussa ja sellaisen löydettyään tunkeutuu pesään. Piiloteltuaan jonkin aikaa keräämässä itseensä pesän ominaistuoksua, se surmaa alkuperäisen kuningattaren ja alkaa munia omia muniaan, joista syntyvää loiskimalaisjälkikasvua mantukimalaistyöläiset hoivaavat.[3]

Laji viihtyy aukeissa ympäristöissä sekä valoisissa kangasmetsissä. Koiraat käyvät loppukesällä monilla erilaisilla kukilla. Naaraat käyvät kukilla keväällä ennen kuin valtaavat pesän.[3]

Euroopassa ja Aasiassa mantuloiskimalainen on laajalle levinnyt ja yleisimpiä loiskimalaislajeja, mutta Pohjois-Amerikassa sen kannat ovat romahtaneet siinä määrin, että IUCN pitää lajia siellä äärimmäisen uhanalaisena. Uhanalaisuuden asteen ollessa hyvin erilainen esiintymisalueen eri osissa, kansainvälisesti se on luokiteltu puutteellisesti tunnetuksi.[1].

  1. a b c Hatfield, R., Jepsen, S., Thorp, R., Richardson, L. & Colla, S.: Bombus bohemicus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2022-2. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 15.1.2023. (englanniksi)
  2. Juho Paukkunen: Mantuloiskimalainen – Bombus bohemicus Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  3. a b c d Seppo Parkkinen, Juho Paukkunen & Ilkka Teräs: Suomen kimalaiset. Jyväskylä: Docendo, 2018. ISBN 978-952-291-454-5 s. 54–55, 71, 73, 148
  4. Pierre Rasmont & Stéphanie Iserbyt: Atlas of the European Bees: genus Bombus (englanniksi) (viitattu 27.4.2018)
  5. Artsdatabanken (norjaksi) (viitattu 26.4.2018)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]