Priscianus
Priscianus Cæsariensis Mauri, yleisesti vain Priscianus (n. 490 Mauretanian Cæsarea, nyk. Cherchell, Algeria – n. 560 todennäköisesti Konstantinopoli, nyk. Istanbul, Turkki[1]) oli (itä)roomalainen grammaatikko, joka 500-luvun alkupuolella kirjoitti latinan kielen kieliopin Institutiones grammaticæ, josta tuli yksi kautta aikain luetuimmista ja pisimpään aktiivisessa käytössä olleista kieliopeista.[2]
Priscianus syntyi Mauretaniassa mutta opetti ja toimi ainakin osan elämästään valtakunnan pääkaupungissa Konstantinopolissa. Hänen tuotantoaan on säilynyt antiikin kirjoittajaksi nykyaikaan poikkeuksellisen hyvin, koska sitä arvostettiin keskiaikana, vaikka jälkipolville ei ole säilynyt tietoa siitä, oliko hän itse kristitty.[1]
Keisari Justinianus I:n aikana Priscianus toimi virkamiehenä, jolloin hän kirjoitti teokset De figuris numerorum quos antiquissimi habent codices numeraaleista, De metris fabularum Terentii Terentiuksen runomitoista, Præexercitamina retoriikan kysymyksistä ja De accentibus ääntämyksestä. Lisäksi hän kuvasi klassista latinaa äidinkieleltään kreikankielisille.[1]
Hänen pääteoksenaan tunnettu Institutiones grammaticæ lienee kirjoitettu vuosina 526–527, jolloin Priscianus opetti Konstantinopolissa. Se koostuu 18 kirjasta, jotka nykyaikaisesti taitettuna vievät useita satoja sivuja. Kuusitoista ensimmäistä kirjaa (I–XVI; ns. Priscianus Maior) käsittelevät äänteitä, sananmuodostusta ja taivutusta eli fonologiaa ja morfologiaa, loput kaksi (XVII–XVIII; ns. Priscianus Minor) syntaksia. Vaikka sitä keskiajalla käytettiin oppikirjana, se on muodoltaan vähemmän pedagoginen kuin hänen myöhemmät teoksensa Institutio de nomine, pronomine et verbo substantiivista, pronominista ja verbistä ja Partitiones duodecim versuum Æneidos principalium, analyysi Æneis-runoelman ensimmäisistä säkeistä.[1]
Kielioppina Institutiones ei ole erityisen innovatiivinen eikä omaperäinen, ja rakenteeltaan se on sekava.[3] Priscianus tuntuu ensi sijassa keskittyneen kääntämään Dionysios Traakialaisen ja Apollonios Dyskoloksen varhaisempien kreikan kielioppien käsitteistöä ja terminologiaa latinaksi ja latinaan sopivaksi. Erityisesti Apollonioksen sekä hänen poikansa Aelius Herodianuksen (kr. Ailios Hērōdianos) Priscianus teoksessaan mainitsee usein ylistävästi.[4] Aiempaan malliin tukeutuminen näkyy teoksessa eri tavoin, esimerkiksi joinakin tulkintavirheinä (Priscianus näkyy ymmärtäneen väärin latinan futuurin perfektin semantiikan ja käytön[5]) ja syntaktisten rakenteiden heikkona teoriakuvauksena (missä hän yksinkertaisesti seuraa Apolloniosta[6]). Sanaluokkien määrä Priscianuksella on sama kuin kreikkalaisilla esikuvillaan, kahdeksan, vaikka latinassa ei ole artikkelia: sen tilalle hän lisäsi interjektion.[7]
Institutiones grammaticæsta tuli sydänkeskiajalla, noin 800-luvulla, yleisimmin latinanopetuksessa käytetty teos; tätä ennen Donatuksen Ars grammaticaa käytettiin yleisemmin. Myöhemmin, 1100-luvulla alkaneella skolastisen filosofian kaudella, sen kieliopin kategorioista tuli spekulatiivisten kielioppien perusta.[8]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- De accentibus
- De figuris numerorum quos antiquissimi habent codices
- De metris fabularum Terentii
- Institutio de nomine, pronomine et verbo
- Institutiones grammaticæ (myös: Institutionum grammaticarum[1])
- Partitiones duodecim versuum Æneidos principalium
- Præexercitamina
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Allan, Keith: The western classical tradition in linguistics (2., uudistettu laitos), s. 112. Equinox, 2010.
- ↑ Karlsson, Fred: Yleinen kielitiede, s. 38. Gaudeamus, 2012. ISBN 978-952-495-071-8
- ↑ Allan, Keith: The western classical tradition in linguistics (2., uudistettu laitos), s. 122. Equinox, 2010.
- ↑ Robins, R. H.: A short history of linguistics (4., uudistettu laitos), s. 69. Longman, 1997.
- ↑ Robins, R. H.: A short history of linguistics (4., uudistettu laitos), s. 73. Longman, 1997.
- ↑ Robins, R. H.: A short history of linguistics (4., uudistettu laitos), s. 74. Longman, 1997.
- ↑ Robins, R. H.: A short history of linguistics (4., uudistettu laitos), s. 70. Longman, 1997.
- ↑ Robins, R. H.: A short history of linguistics (4., uudistettu laitos), s. 88. Longman, 1997.
| ||||||||||||||||||||||
