Raamatun tulkinta

Raamatun tulkinta tai lukutapa on tekstin tulkintaa ja tulkinnan perusteella saatujen merkitysten soveltamista uskonnonharjoitukseen.^[1][2] Tarkoituksen mukaan eri ihmiset tulkitsevat Raamattua eri tavoin. Uskonnollisesti Raamattua tutkittaessa sitä pidetään pyhänä kirjana, jossa kokonaisuus muodostuu eri kohdista, jotka täydentävät toisiaan. Ajan mittaan Raamatusta on ruvettu valikoimaan vain tietyt kohdat, minkä seurauksena uskonnollinen tulkinta on muuttunut. Historiallis-kriittinen menetelmä on yleisnimitys tieteellisten raamatuntutkimuksien tavoille, joissa Raamattu koetaan historiallisten kirjoituksien kokoelmana.^[3] Raamatullisuus on aina käytännössä valikoivaa tiettyjen raamatunkohtien tietynlaista tulkintaa.^[4]

Jokainen kristillinen kirkkokunta tulkitsee Raamattua oman perinteensä edellyttämällä tavalla.^[4] Vaikka ne kaikki perustavat oppinsa kokonaan tai osittain Raamattuun, ovat erilaiset kirkkokunnat syntyneet erilaisten Raamatun tulkintojen johdosta — lisäksi on olemassa erilaisia Raamatun kirjojen kokoelmia eli kaanoneita.

Raamattua on alettu tulkita jo sen kirjoittamisesta lähtien. Kristinuskon alkuaikoina Aleksandian ja Antiokian koulukunnat olivat vahvimmat tulkintalinjaukset. Antiokian koulukunnan mukaan Raamatulla on vain kirjaimellinen ja siten historiallinen merkitys. Aleksandrian koulukunta taas painotti allegorista tulkinta ja tekstin tulkitsemista lain ja evankeliumin välillä. Myöhemmin kolmanneksi tulkintatavaksi nousi typologinen tulkinta, jonka mukaan koko Raamattu kertoo Aadamin ja Jeesuksen välisestä suhteesta ja siten pelastuksesta.

Keskiajalla Raamatun tulkintatapaa kutsuttiin nimellä Quadriga, joka yhdisti aiemmat tulkintatavat. Sen mukaan Raamatun teksteillä on nelitasoinen merkitys: kirjaimellinen, hengellinen eli allegorinen, moraalinen ja taivaallinen. Tämä tulkintatapa jäi katolisen kirkon keskeiseksi Raamatun tulkinnaksi.

Reformaation aikaan Martti Luther sanoi, että Raamatun tulkinnassa löytyy kaksi merkitystä, kirjaimellinen ja todellinen jumalallinen tarkoitus. Hän ei kuitenkaan suosinut allegorista tulkintatapaa.^[5] Lutherin tulkintaan olivat vaikuttaneet Erasmus Rotterdamilainen ja Ulrich Zwingli. Lutherin tulkinta tuli kantavaksi voimaksi luterilaisuudessa ja monessa protestanttisessa suuntaumuksessa.

Nykypäivänä Raamattua tulkitaan monella eri tavalla. Tieteellinen tulkintamenetelmä eli eksegetiikka syntyi 1700-luvulla.

Allegorisessa tulkinnassa pyritään löytämään sanojen ja kuvausten salaisia merkityksiä.^[6] Raamatun kertomuksia ei siis oteta kirjaimellisesti, vaan niiden nähdään viittaavan johonkin muuhun kuin mistä ne kertovat. Niillä on siis jokin syvempi tarkoitus. Allegorisessa tulkinnassa jopa pienetkin yksityiskohdat voivat saada suuremman merkityksen. Se kuitenkin antaa mahdollisuuden tulkita Raamattua jopa paikoitellen todella mielivaltaisesti.^[7]

Origenes oli allegorisen tulkinnan kannattaja, ja hän sanoi Raamatun tekstin sisältävän kolme eri tasoa: somaattinen eli kirjaimellinen, psyykkinen eli moraalinen ja pneumaattinen eli hengellinen. Hänen mukaansa Raamattua ei voi tulkita hengellisellä tasolla kuka tahansa, vaan se vaatii kristinuskoon ja sen ajatuksiin perehtymistä. Raamattua ei voi myöskään tulkita miten tahansa, vaan tekstistä löytyy aina jotain kristinuskolle keskeistä.^[8]

Historiallis-kriittisen tulkinnan mukaan Raamattua pitää ymmärtää tiettyä aikana ja olosuhteisiin kirjoitettuna kokoelmana. Raamattua siis tulkitaan, kuin mitä tahansa antiikin ajan tekstiä. Historiallis-kriittinen tulkinta on kirkon uskosta ja näkemyksestä hyvin irrallinen. Kun tulkitaan historiallis-kriittisesti onkin otettava huomioon Raamatun tekstin aika ja kulttuuri. Tekstejä yritetään muutenkin selvittää tieteellisesti, eikä niissä usein uskota esimerkiksi ihmeisiin.

Fundamentalistisen raamatuntulkinnan mukaan jokainen Raamatun sana on Jumalan suoraan sanelemaa tekstiä. Tämän näkemyksen mukaan Raamattu on ehdottoman erehtymätön niin uskonnollisissa kuin tieteellisissäkin asioissa. Fundamentalismi ei hyväksy uutta raamatuntutkimusta eikä esimerkiksi luonnontieteiden edustamaa kehitysoppia. Esimerkiksi kertomus Nooan arkista on tapahtunut juuri niin kuin se Raamatussa kerrotaan ja luomispäivät olivat 24-tuntisia.

Raamatun kirjaimellisesta totuudesta ja oman tunnustuksen mukaisista tulkinnoista pidetään mahdollisimman pitkälle kiinni. Raamatun sanamuodossa heijastuva historiallinen tausta tunnustetaan.

Lähestytään Raamatun tekstiä lukijoiden (usein köyhien) elämänoloja silmällä pitäen.

Pelastus­historiallisen raamatun­tulkinnan mukaan pääasiana Raamatussa on Jumalan pelastus­suunnitelma, joka koskee jokaista ihmistä. Niinpä Raamattu kertoo Jumalan pelastustoiminnasta ihmiskunnan historiassa oman aikansa kielellä kirjoitettuna. Raamatussa voi olla virheitä, eikä yksityiskohdilla ole merkitystä.

Ekstistentialistisessa tulkinnassa Raamatusta yritetään etsiä myyttisen kielen takaa sen varsinainen sanoma, joka koskettaa nykyihmistä tässä ja nyt.

Feministisessä tulkinnassa miesvaltaisen yhteiskunnan arvoihin sitoutunutta Raamattua tulkitaan uudelleen naisen näkökulmasta.

Vapautuksen teologia pyrkii tulkitsemaan Raamattua köyhien ja valtaa vailla olevien näkökulmasta niin, että se johtaa yhteiskunnan vääristyneiden rakenteiden korjaamiseen.^[2]

Poleeminen Raamatun tulkintatapa pyrkii tarkoituksellisesti heikentämään Raamatun arvovaltaa etsimällä siitä ristiriitaisuuksia ja moraalisesti kestämättömiä kantoja.

Eri ihmisillä on erilaiset edellytykset ja eri aikakausilla omat lähtökohtansa ja metodinsa tulkita Raamattua. Varsinainen tieteellinen Raamatuntutkimus syntyi valistuksen aikana 1700-luvulla.^[3]

Kanonisessa lukutavassa korostetaan, että Raamatun tekstien kaanon on enemmän kuin osiensa summa. Tällä näkemyksellä pyritään oikeuttamaan ne näkökulmat lukea Raamattua, jotka kullakin uskonyhteisöllä ovat. Kanoninen lukutapa on leimallisesti teologinen. Kanoninen lukutapa ei yleensä kohdistu laajoihin tekstikokonaisuuksiin vaan rajoittuu yksittäisiin teksteihin, joita luetaan suorana puhutteluna lukijalle itselleen.^[3]

Kanoniseen lukutapaan soveltuu Vanhasta testamentista erityisesti psalmit, koska niissä puhuva minä on kuin tyhjä tila, joka pyrkii ottamaan lukijan mukaansa jakamaan psalmirunoilijan kokemuksen. Myös Jobin kirja soveltuu erinomaisesti kanoniseen lukutapaan, koska Jobin asemaan on lukijan helppo samaistua.^[3]

Kanoninen lukutapa sai alkunsa 1970-luvulla ja sen kehittäjiä ja edustajia ovat olleet Brevard Childs ja James Sanders.^[3]

Kanonista lukutapaa on arvosteltu voimakkaasti, koska kristillisen kaanonin rajat ovat vaihdelleet eri aikoina eri traditioissa (esimerkiksi protestantit ja roomalaiskatoliset). Sitä on arvosteltu myös siitä, että yksittäiset tekstit uhkaavat kadottaa oman erityisen sanottavansa, jos niitä tulkitaan liian harmonisoivasti kaanonin kokonaisuuden näkökulmasta.^[3]

Pääartikkeli: Eksegetiikka

• Tekstikriittinen eli tekstihistoriallinen lukutapa – tutkii alkutekstien oikeaperäisyyttä ja käännösten tarkkuutta. Päämääränä selvittää tekstin alkuperäinen muoto.
• Redaktiokriittinen eli redaktiohistoriallinen lukutapa – tutkii miten teksti on päätynyt lopulliseen muotoon. Tutkii Raamatun kirjoittajien omia korostuksia eli mitä kirjoittaja haluaa tuoda esille, miten käyttää lähdeaineistoa ja millaisia kirjallisia tekniikoita kirjoittaja on käyttänyt.
• Kirjallisuuskriittinen eli kirjallisuushistoriallinen lukutapa – tutkii tekstien lähteitä ja teksteihin myöhemmin tehtyjä lisäyksiä.
• Muotokriittinen eli muotohistoriallinen lukutapa – tutkii tekstien esteettistä muotoa ja yhteyttä arkielämään tekstien historiallisessa tilanteessa.
• Traditiokriittinen eli traditiohistoriallinen lukutapa – tutkii tekijöitä jotka vaikuttavat perimätiedon välittymiseen ja sen muutoksiin.

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Pääartikkeli: Inspiraatio

Raamatun tulkintaan vaikuttaa käsitys Raamatun syntytavasta. Yleensä kristillisissä kirkoissa ajatellaan Raamatun synnyn takana olevan jonkinlainen jumalallinen ohjaus, jota kutsutaan inspiraatioksi. Erilaisia inspiraatiokäsityksiä on pääpiirteissään kolme:

• Insipiroitu yhteisö. Katolinen ja ortodoksinen kirkko edustavat lähinnä käsitystä inspiroidusta yhteisöstä. Sen mukaan varsinaisesti kristillinen kirkko on ollut ja on Pyhän Hengen kaitsennassa. Raamattu on syntynyt tässä yhteisössä ja siten Pyhän Hengen ohjauksessa. Inspiroidun yhteisön mallista seuraa, että Raamattu ei ole yksin oikean tradition kantaja, vaan yhteisöllä voi olla muutakin tradition lähdettä. Katolinen ja Ortodoksinen kirkko opettavatkin, että on olemassa suullista perimätietoa ja kirjoitettua perimätietoa (Raamattu).
• Asiainspiraatio. Käsityksen mukaan Raamatussa on jumalallista sen keskeinen sanoma. Sanoman sisällöksi kutsutaan yleensä Jumalan tahdon ilmoitusta, eli Jumalan lakia ja evankeliumia. Asiainspiraatiokäsityksen pohjalta yleensä muotoillaan käsitykseksi, että pelastuksen asioissa Raamattu on yksin riittävä ja erehtymätön Jumalan ilmoituksen lähde. Käsitys tunnustaa, että Raamattu on inhimillinen ja ihmisten kirjoittama, ja että se muissa asioissa voi sisältää inhimillistä, aikaansa sidottua ja erehtyvää aineistoa. Kirkkokunnista yleensä luterilaiset ja anglikaaniset kirkon edustavat asiainspiraatiota.
• Sanainspiraatio. Käsityksen mukaan Raamattu on jokaista sanaa, kirjainta ja merkkiä myöten Jumalan täsmällistä ilmoitusta. Käsityksen mukaan Raamatun kirjoittajat ovat olleet niin vahvasti Jumalan ohjauksessa, että Raamatusta on tullut sana sanalta juuri sellainen kuin Jumala on halunnut. Kirkkokunnista sanainspiraatiota edustavat yleensä reformoidut kirkot sekä ns. vapaakirkot.

Kaksi jälkimmäistä käsitystä yhdistetään usein myös siten, että tiettyjä Raamatussa siteerattuja, varsinkin Jeesuksen mutta myös eräitä muidenkin henkilöiden puheita pidetään sanasta sanaan Jumalan ilmoittamina, mutta kertomuksia tapahtumista ihmisten jälkeenpäin parhaan kykynsä mukaan kirjoittamana.

Raamatun tulkintaan vaikuttaa luonnollisesti vielä se, mikäli tulkinta ei oleta Jumalallista inspiraatiota. Tällöin tulkinnan perusteena on kirjoitusten historiallinen syntytausta tai jokin muu ihmisen elämään liittyvä tulkintaprinsiippi.

Raamatun tulkintaa vaikeuttaa se, että se on kirjoitettu alkujaan aivan toisenlaisessa historiallisessa, kulttuurisessa ja yhteiskunnallisessa tilanteessa kuin missä nykylukijat elävät.^[1] Koska tulkitsijan tiedot alkuperäisestä viitekehyksestä ovat väistämättä puutteelliset, on Raamatun tulkinta aina oman viitekehyksen mukaan värittynyttä. Vaikeatajuisuuden lisäksi tulkintaa voivat värittää myös ennakkoluulot, pelot tai varmuus oman kulttuurin ylivertaisuudesta.^[9] Raamattua käytetään myös usein vallankäytön välineenä, jolloin tulkintaa ohjaa pyrkimys oman arvovallan lisäämiseksi. Tulkinnat eivät ole koskaan puolueettomia, sillä niillä on vaikutusta käytännön elämään.^[4] Myös Raamatussa varoitetaan sen vaikeasta tulkittavuudesta. Erityisesti mainitaan Paavalin kirjeet.

»16 Samaa hän (Paavali) sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.»
(2. Pietarin kirje 3)

Jotkut katsovat, että Raamattua ei pitäisi tulkita, vaan lukea "sellaisenaan", eivätkä tulkinnat saisi muuttua aikojen saatossa. Tällaista raamattukäsitystä nimitetään fundamentalistiseksi. Raamattu kuitenkin tulkitsee myös itse itseään tavalla, joka muuttuu kirjasta toiseen.^[4] Esimerkiksi perinteinen vanhatestamentillinen ajatus siitä, että hurskas menestyy ja kärsimys on seurausta synnistä, kyseenalaistetaan myöhemmin. VT:ssa toisenlaisen (ja toisistaan poikkeavan) vastauksen antavat Job ja Saarnaaja. UT:ssa näkemys maallisesta kärsimyksestä seurauksena synnistä kumotaan muun muassa näissä Raamatun kohdissa:

»1 Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. 2 Jeesus sanoi siihen: "Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? 3 Eivät suinkaan -- samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. 4 Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? 5 Eivät suinkaan -- yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny." »
( Luuk. 13:1-5)

ja

»1 Tien sivussa Jeesus näki miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea. 2 Opetuslapset kysyivät häneltä: "Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?" 3 Jeesus vastasi: "Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki. 4 Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. 5 Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo." 6 Näin sanottuaan Jeesus sylkäisi maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin 7 ja sanoi: "Mene Siloan altaalle ja peseydy." -- Altaan nimi merkitsee: lähetetty. -- Mies meni, peseytyi ja palasi näkevänä. 8 Miehen naapurit ja muutkin, jotka ennen olivat nähneet hänet ja tiesivät hänet kerjäläiseksi, ihmettelivät: "Eikö tämä ole se, joka istui kerjäämässä?" 9 Toiset sanoivat: "Sama mies", toiset taas sanoivat: "Ei ole, samannäköinen vain." Mutta hän sanoi itse: "Kyllä se olen minä." 10 He kysyivät häneltä: "Kuinka olet saanut näkösi?" 11 Hän vastasi: "Se mies, jonka nimi on Jeesus, teki tahnaa, siveli sitä silmiini ja sanoi: 'Mene Siloan altaalle ja peseydy.' Minä menin ja peseydyin, ja silloin sain näköni." 12 "Missä se mies on?" he kysyivät häneltä, mutta hän vastasi: "En tiedä." »
( Joh. 9:1-12.)

Toinen esimerkki: Paavali, aiemmin juutalaisen lain innokas noudattaja, tuli johtopäätökseen, ettei juutalainen laki ympärileikkauksineen enää sido kristittyjä.^[1] "Raamatullisuus" on siis väistämättä sitä, että pidetään kiinni tietyistä Raamatun kohdista - ja tietyllä tavalla tulkittuna.^[4]

• Eksegetiikka
• Raamattuteologia
• Raamatun ristiriidat

• Jacobs, A. J.: Raamatullinen vuosi : yhden miehen nöyrä yritys noudattaa Raamattua mahdollisimman kirjaimellisesti. Helsinki: Nemo, 2008. ISBN 978-952-5613-76-6
• Räisänen, Heikki: Tuhat ja yksi tulkintaa: Luova näkökulma Raamattuun. Helsinki: Yliopistopaino, 1989. ISBN 951-570-024-8
• Räisänen, Heikki: Rosoinen Raamattu. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-30872-2
• Komulainen Jyri, Lehtipuu Outi, Pesonen Heikki, Sarlin Tommi: Uskonnon matkakirja: Totuutta etsimässä: Kirjapaja, 2012.

• Lehtipuu, Outi: Raamatun tutkimus ja tulkinta Helsingin yliopisto
• Raamatun tutkimus ja tulkinta Peda.net Verkkoveräjä