Sokeritoppa

Sokeritoppa on entinen sokerin valmistusmuoto. Ne valmistettiin puhtaasta ruokosokerista, joka kuumennettiin ja kaadettiin kuumana tötterömäiseen muottiin. Kun sokeri oli kuivunut pari viikkoa, se irrotettiin muotista ja sen pohja tasoitettiin.^[1] Muotteja on tehty eri aikoina monista aineista, kuten bambusta, savesta, puusta ja teräksestä. Topat olivat suuria, 5–15 kilon painoisia, ja ne saatettiin pilkkoa kaupassa paloiksi. Kauppias piti tavallisesti leveän tyviosan, ja kotona topasta murrettiin paloja tarpeen mukaan hakkurilla ja sokerisaksilla.^[2][3][4][5] Sokeritoppaa saatettiin murtaa sokerileikkurin avulla. Se oli laatikko, jossa oli veitsimäinen hakkuri ja reiällinen välipohja, jonka läpi pienet sokerimuruset valuivat alempaan laatikkoon. Sokerin kovuus vaihteli sen mukaan, mistä kohdin toppaa se murrettiin, ja kärkiosassa sokeri oli kaikkein kovinta. Kärkeä pidettiin myös makeampana kuin tyveä.^[2][6]

Sokeri tunnettiin Euroopassa 1500-luvulla,^[6] ja myös sokeritoppien valmistus keksittiin satoja vuosia sitten. Vielä 1920-luvun Suomessa noin puolet kaikesta tuotetusta sokerista oli sokeritoppia; kuitenkin jo vuonna 1930 sokeritoppien tuotannon osuus oli pudonnut yhteen kolmasosaan kaikesta sokerin tuotannosta^[6]. Pohjois-Euroopan viimeinen sokeritoppa valmistui vuonna 1957 Vaasan sokeritehtaalla, kun pala- ja kidesokeri tulivat kuluttajien keskuudessa suositummiksi.^[1][7]

• Hongisto, Heikki: Kaksisataa vuotta toppasokeria, Helsinki 1987.
• Suomen Sokeri Osakeyhtiö 1918–1968, Helsinki 1970.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sokeritoppa Wikimedia Commonsissa