Thaimaan provinssit

Thaimaa on jaettu 75 provinssiin (thaiksi จังหวัด, changwat), jotka on ryhmitelty viiteen maantieteelliseen ryhmään. Toisinaan itäinen ja keskinen ryhmä lasketaan yhdeksi.

Provinssien lisäksi on kaksi erityishallintoaluetta: Bangkokin ja Thonburin muodostama Krungthep Mahanakhon ja Chonburiin kuuluva Pattaya^[1]. Bangkok on hallinnollisesti provinssin veroinen yksikkö, "76. provinssi", jota ei virallisesti kuitenkaan lueta provinssien lukuun. Suurin pinta-ala on Nakhon Ratchasiman provinssilla, pienin Samut Songkhramin provinssilla. Mae Hong Son-provinssilla on pienin väestötiheys ja Ranongin provinssilla pienin asukasmäärä (vuoden 2000 laskennan perusteella).

Kutakin provinssia hallinnoi sisäministerin valitsema kuvernööri. Vain Bangkokissa kuvernööri valitaan vaalein. Provinssin pääkaupunki on myös yleensä provinssin suurin kaupunki, paitsi Songkhlassa. Provinssit on nimetty maakuntapääkaupunkinsa mukaan, mutta erotuksena kaupungin nimen edessä käytetään määrettä mueang (thaiksi เมือง).

Provinssit jakautuvat 796 piiriin (amphoe, อำเภอ) ja 80 pienempään piirin (king amphoe, กิ่งอำเภอ). Bangkokin 50 aluetta kutsutaan nimellä khet (เขต), mutta jopa virallisissa dokumenteissa niistä saatetaan käyttää erheellisesti nimitystä amphoe. Alueiden lukumäärä provinsseittain vaihtelee kolmesta pienimmissä provinsseissa viiteenkymmeneen Bangkokissa. Jaottelun lisätasoja ovat tambon (kunta) ja muban (kylä).

Monet provinssit olivat aiemmin puoli-itsenäisiä heimokuntia tai kuningaskuntia, jotka muodostivat Ayutthayan kuningaskunnan. Kuten nykyään, provinssit muodostettiin pääkaupungin ympärille (Mueang) ja sisälsivät ympäröivät kylät ja satelliittikaupungit. Provinsseja hallitsi joko kuninkaan asettama kuvernööri tai paikallinen määräävä perhe. Määräävät perheet olivat vanhojen paikallisten kuninkaiden jälkeläisia ja alueiden ruhtinaita, joille "keskuskuningas" antoi luvan hallita provinssiaan. Kuninkaalla ei ollut muita todellisia vaihtoehtoja kuin valita joku paikallisesta ylimystöstä tai taloudellisesti vahva mies, koska hallinto olisi ollut mahdotonta paikallisia voimaryhmiä vastaan. Kuningas ei maksanut kuvernööreille, jotka rahoittivat itse toimensa ja hallintonsa itse määräämillään veroilla. Joka provinssia vaadittiin lähettämään vuosittainen summa Bangkokiin.

Provinssit oli jaettu neljään eri luokkaan. Neljännen luokan provinssit sijaitsivat lähellä pääkaupunkia, kolmannen luokan provinssit oli muodostettu äskettäin jakamalla ne muista provinsseista. Ensimmäisen luokan provinssit olivat rajaprovinsseja, toisen luokan sellaisia, joilla oli aikanaan ollut oma kuninkaallinen sukunsa. Lisäksi verovelvolliset valtiot kuten Lannathain ruhtinaskunnat, Laosin Vientiane- ja Luang Prabang-kuningaskunnat, Kamputsea tai Malesian sulttaanikunta Kedah kuuluivat myös maahan, mutta niillä oli provinsseja suurempi autonomia. Tässä Mandala-järjestelmässä puoli-itsenäiset valtiot olivat joskus useamman kuin yhden valtion hallinnassa.

Uusia provinsseja luotiin, kun jonkin alueen väestö kasvoi hallinnon kykyjen yli, mutta joskus myös poliittisista syistä. Jos kuvernööristä tuli liian voimakas jollain alueella, satelliittikaupungit saattoivat saada provinssin statuksen, kuten esimerkiksi Maha Sarakham.

Provinssihallinnon uudistukset alkoivat 1870-luvulla Ison-Britannian ja Ranskan harjoittaman kolonialismin paineen vuoksi. Erityisesti raja-alueille lähetettiin komissaareja voimistamaan keskushallinnon valtaa.

1800-luvun lopussa kuningas Chulalongkorn uudisti keskushallintoa perusteellisesti. Vuonna 1892 ministeriö, jolla aiemmin oli monia päällekkäisiä vastuita, järjestettiin selkeiden osa-alueiden mukaan länsimaiden esikuvan mukaisesti. Prinssi Damrong Rajanubhabista tuli pohjoisen ministeriön (mahatthai) ministeri, alun perin vastaten pohjoisen hallinnosta. Kun etelän ministeriö (kalahom) lakkautettiin 1894, prinssi Damrong:sta tuli sisäministeri, jonka vastuualue oli koko maan provinssihallinto.

Vuonna 1893 silloiset joissakin maan osissa olleet komissaarit nimettiin ylitarkastuskomissaareiksi (khaluang thesaphiban), ja heidän vastuualueensa nimeksi tuli monthon. Stategisesti tärkeiden alueiden monthonit luotiin ensin muiden vähemmän tärkeiden alueiden säilyttäen itsenäisyytensä hieman pitempään. Useiden pienien provinssien statusta laskettiin piireiksi amphoe tai jopa kunnaksi tambon, ja samalla ne liitettiin naapuriprovinsseihin. Joskus syy oli hallinnollinen, joskus taas tarkoituksena oli syrjäyttää yhteistyökyvytön kuvernööri.

Joillain alueilla puhkesi kapinoita uutta hallintosysteemiä vastaan usein paikallisten ylimystöjen organisoimina heidän pelätessään menettävän valtaansa. Huomattavin oli "pyhän miehen kapina" vuonna 1902 Isan-provinssissa. Siitä huolimatta, että kapina oli aluksi messiaaninen tuomiopäivän julistus, myös hallinnon edustajia vastaan hyökättiin koillisessa. Kapinalliset jopa polttivat Khemaratin kaupungin. Kapina kukistui muutamassa kuukaudessa.

Vuoden 1916 jälkeen sana changwat yleistyi tarkoittamaan provinsseja, osittain erottamaan ne provinssin pääkaupungista (mueang tai amphoe mueang), mutta myös painottamaan provinssien uutta hallinnollista rakennetta.

Kun prinssi Damrong erosi vuonna 1915, koko maa jaettiin 19 monthoniksi (mukaan lukien Bangkokin ympärysalue, joka oli eri ministeriön alaisuudessa vuoteen 1922 asti), joihin kuului 72 provinssia.

Joulukuussa 1915 kuningas Vajiravudh ilmoitti alueiden (phak) perustamisesta, joita kutakin hallitsi varakreivi (upparat), ja jotka käsittivät useita monthoneita. Vuoteen 1922 mennessä neljä aluetta oli muodostettu, 1925 ne kuitenkin taas hajotettiin. Samaan aikaan useat monthonit yhdistettiin tarkoituksena vähentää kustannuksia ja yksinkertaistaa hallintoa.

Monthonit hajotettiin viimein, kun Thaimaan absoluuttinen monarkia vaihtui perustuslailliseksi monarkiaksi 1932. Provinsseista tuli jälleen ylätason hallinnollisia yksikköjä. 1900-luvun puolivälin jälkeen luotiin muutamia uusia provinsseja jakamalla isoja provinsseja osiin. Nuorimmat provinssit ovat Srakaeo, Nong Bua Lam Phu ja Amnat Charoen, jotka muodostettiin 1993.

• Tej Bunnag: The provincial administration of Siam. Kuala Lumpur: Oxford University Press, 1977. 3891996 Teoksen verkkoversio.
• Department of Provincial Administration

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Thaimaan aluekarttoja.