Ulla Mari Parviainen (s. 11. huhtikuuta 1962 Kuusamo)[1] on suomalainen entinen keskustan kansanedustaja Oulun vaalipiiristä. Hänet valittiin eduskuntaan vuoden 2015 vaaleissa 4 523 äänellä.[2] Eduskuntavaaleissa 2019 Parviainen sai 3 955 ääntä, mikä ei riittänyt valituksi tulemiseen.[3] Parviainen toimii kotikuntansa Kuusamon kaupunginvaltuutettuna[4] ja kaupunginhallituksen jäsenenä.[5] Ennen kansanedustajuuttaan Parviainen toimi Kuusamossa Rukan koulun rehtorina, sekä myös aiemmin Nilonkankaan koulun rehtorina. [6]
|
---|
| Eduskuntaryhmä (49) | |
---|
| 1 Paavo Väyrynen päätti jatkaa Euroopan parlamentissa, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Mikko Kärnä. Väyrynen palasi eduskuntaan 2018, mutta ei liittynyt keskustan eduskuntaryhmään. 2 Olli Rehn siirtyi Suomen Pankin johtokuntaan, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Paula Lehtomäki. Lehtomäki päätti kuitenkin jatkaa valtiosihteerinä, jolloin hänen tilalleen nousi Pekka Puska. 3 Elsi Katainen siirtyi Euroopan parlamenttiin, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Eero Reijonen. 4 Mirja Vehkaperä siirtyi Euroopan parlamenttiin, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Eija Nivala. Nivala kuitenkin valittiin Ylivieskan kirkkoherraksi, jolloin hänen tilalleen nousi Hanna-Leena Mattila. |
|