runo

runo (1)

Katso artikkeli Runo Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

1. (kirjallisuustiede) suullinen tai kirjallinen teos, jossa kieltä käytetään esteettisesti ja usein runomittaa noudattaen
2. (musiikki) yksiosainen kuvaileva sinfoninen sävelteos
3. runous

   suomalaisen runon tila

4. (vanhahtava) runoi eli runonlaulaja, runomuotoisia loitsuja laulava tietäjä tai šamaani

• IPA: /ˈruno/

• tavutus: ru‧no

• Vanha germaaninen laina. Alkuaan merkinnyt salaisuutta tai taikamerkkiä. Samaa juurta kuin ruotsin runa, joka tarkoittaa riimukirjainta tai -kirjoitusta.^[1][2] Toisen teorian mukaan germaninen sana tulee indoeurooppalaisesta juuresta *reuə- ”kaivaa”.^[3] Myös germaanisen sanan suomenkielisessä vastineessa riimukirjain ”riimu” tarkoittaa juovaa, naarmua.^[4]

• runoi

• adjektiivit: runollinen, runoton
• substantiivit: runosto, runous
• verbit: runoilla

jouluruno, kansanruno, loitsuruno, muistoruno, nimiruno, paimenruno, pilkkaruno, proosaruno, rakkausruno, riimiruno, rooliruno, runoantologia, runoasu, runodraama, runoeepos, runojalka, runokieli, runokokoelma, runokuva, runokäännös, runolaulu, runomitta, runomuoto, runonkatkelma, runonlaulaja, runonlaulanta, runonpätkä, runonäytelmä, runopolvi, runoratsu, runorivi, runorytmi, runosatu, runoseppo, runoseppä, runosikermä, runosuomennos, runosuoni, runosävelmä, runotaide, runoteos, runotoisinto, runotuotanto, runovalikoima, sotaruno

• [1]: runorivi, säe

runo (1)

1. (poronhoito) tilapäisesti mahoksi jäänyt vaadin

• tainakka

• runo Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkeli 886 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

runo (gen. runo)

1. runo

• IPA: [ˈruno]

tihtâ

runo n.

1. lampaanvilla, villa