Nykytaide

Nykytaide on oman aikamme taidetta, uutta taidetta. Joskus käytetään myös sanaa aikalaistaide.^[1] Nykytaide-sanan käyttö yleistyi 1970-luvulla,^[2] kun sanat moderni taide ja modernismi alkoivat saada uusia merkityksiä, joita niihin ei aikaisemmin ollut liitetty. Nykytaide on sivumerkityksistä vapaampi ja puolueettomampi sana kuin moderni taide.

Taide on sidoksissa aikansa elämäntapaan. Nykytaiteen rooliin kuuluu etsiä taiteen uusia ilmaisukeinoja ja esitellä niitä. Myös taiteessa on omia valtavirtauksia, sivujuonteita ja muoti-ilmiöitä. Joskus taiteessa on nähtävissä selvästi jokin vallitseva tyyli tai ilmaisutapa, mutta kaikkina aikoina näin ei ole.

Kuvataiteessa puhutaan usein nykytaiteesta ja perinteisemmistä taiteista. Kuvataide muodosti ennen oman, taiteen autonomiaan ja ammatilliseen osaamiseen perustuvan merkkikielen.

Nykytaiteen teokset saattavat vedota muihinkin aisteihin kuin näköaistiin. Ääni saattaa olla osa taideteosta, kuten myös liike tai haju. Sanat, käsitteet ja teoriat ovat osa nykytaiteen materiaalia siinä missä taltta, sivellin, maalituubi ja kamera. Nykytaiteen teos saattaa olla performanssi, jossa henkilöt puhuvat, laulavat ja tanssivat. Museon tai gallerian sijasta kuvataide voidaan esittää erämaassa tai puistossa ympäristötaiteena tai lähiön kerrostalossa yhteisötaiteena.

Uusi tekniikka on muuttanut taidetta. Nykytaide on usein monialaista, ja teoksissa saattaa yhtyä useita perinteisiä taiteenlajeja uudempiin aloihin kuten valokuva-, video- ja mediataiteeseen

Kaikki taide on ollut joskus aikansa nykytaidetta. Kuuluisa oman ajan taiteen kansainvälinen näyttelyfoorumi oli aikoinaan Pariisin salonki. Sen vaikutus alkoi kuitenkin vähentyä, kun nuoret taiteilijat 1800-luvun lopulla alkoivat vaatia enemmän omintakeisuutta akateemisen salonkitaiteen sijaan. Erilaisten, usein toistensa kanssa kilpailevien taiteilijaryhmien järjestämistä näyttelyistä sekä tapahtumista tuli avantgarden esittelypaikkoja ja taiteilijoiden ideoista kehittyi useita uusia taidesuuntauksia ja liikkeitä. Avantgarden aikakaudella taiteilijaryhmät selostivat usein pyrkimyksiään manifesteissa, joita julkaistiin kirjoitettuina lehdissä ja muissa painotuotteissa.

Modernismin eri suuntaukset 1900-luvulla syntyivät tavallisesti pienyhteisöissä, kiivaasti keskustelevien taiteilijaryhmien toiminnassa. Kysymyksen siitä, mitkä tekijät ja toimijat muodostavat taide-elämän kokonaisuuden herätti amerikkalainen filosofi Arthur C. Danto vuonna 1964 esseessään The Artworld. Se aloitti keskustelun siitä, mitkä ja ketkä ovat ne osatekijät, joista koostuu taidemaailma, jonka osa myös nykytaide on.

Ensimmäiset modernin taiteen museot, kuten Muzeum Sztuki Łódźissa, Puolassa ja Museum of Modern Art eli MoMA New Yorkissa perustettiin 1920-luvun lopulla. Pääasiassa nykytaiteen esittelyyn keskittyviä modernin tai nykytaiteen museoita alettiin rakentaa yhä enemmän toisen maailmansodan jälkeen. Silloin alkoi kasvaa myös biennaalien ja muiden säännöllisesti järjestettävien suurten nykytaiteen näyttelyiden merkitys. Vanhin ja arvostetuin näistä on vuonna 1895 aloittanut Venetsian biennaali ja laajin noin 200 paikkaan ympäristössä sijoittuva Japanin Echigo-Tsumari triennaali Japanissa.^[3] Kasselissa, Saksassa järjestettävä documenta, São Paulon biennaali Brasiliassa, sekä Whitney biennaali New Yorkissa ovat myös vanhoja ja arvostettuja globaalin tason taidenäyttelyitä.

Nykytaiteen foorumeiksi ovat tulleet myös erilaiset taidelehdet, joissa esitellään uuden taiteen uutisia, suuntauksia, taiteilijoita, näyttelyitä ja teorioita. Taiteilijamonografiat ja taidekritiikki ovat osa nykytaiteen keskustelu- ja viestintäfoorumia. Vuonna 1960 säännöllisen ilmestymisen alkanut Taide-lehti on myös kotimaisen ja kansainvälisen taiteen foorumi.

Merkittävät kansainväliset taidepalkinnot, kuten Englannin Turner-palkinto pohjoismainen Carnegie Art Award arvioivat ja suuntaavat nykytaidetta.

Nykytaiteen taidekauppa alkoi kasvaa 1960-luvulla ja myös kansainvälisten nykytaiteen taidemessujen asema on vahvistunut. Kansainvälisen nykytaiteen merkittäviksi foorumeiksi ovat tulleet myös Art Basel Baselissa, Sveitsissä vuodesta 1970 ja myöhemmin Art Basel Miami Beach nimisenä Floridassa, Yhdysvalloissa, sekä Lontoossa järjestettävä Frieze Art Fair.

Suomessa kansainvälisen taiteen suurehko näyttely- ja tapahtumasarja Ars-näyttelyt on vuodesta 1961 esitellyt uusia nykytaiteen suuntauksia Helsingissä, sekä toisinaan myös Tampereella, Turussa ja Jyväskylässäkin.^[4] Taiteen kansainvälistymistä oli aluksi vaikea ymmärtää, koska kotimaisen kulttuurin päätehtäväksi nähtiin 1800-luvun lopulta aina 1950-luvulle kansallisen identiteetin vahvistaminen ja taidekin painottui pitkään kansallisromantiikan ja kansallistunteen ylläpitoon. Kylmän sodan aikana nykytaiteesta tuli valtiollisen edustamisen väline niin idässä kuin lännessäkin.^[5]

Uusi taide on tullut Suomeen usein ulkomailta, kuten Venäjältä, Ruotsista, Länsi-Euroopasta tai Yhdysvalloista. Esimerkiksi Wassily Kandinskyn teoksia oli esillä Helsingissä vuoden 1906 jälkeen useita kertoja, ja hänen vaikutuksensa Suomessa kasvoi vuodesta 1962 alkaen, kun Kandinskyn kirja Taiteen henkinen olemus julkaistiin suomeksi. Varsinkin ennen Kiasmaa Tukholman Moderna museet oli merkittävä paikka, jossa suomalaiset tutustuivat uusiin taidevirtauksiin.

Nykytaidetta on arvosteltu eurooppakeskeisyydestä ja amerikkakeskeisyydestä, mutta 2000-luvulla kansainvälinen nykytaide on avannut tarkastelukulmia myös muihin maailmanosiin. Esimerkiksi Kiasmassa on nähty useita eri Aasian maiden nykytaidetta esitteleviä näyttelyitä ja Ars 11:n teemana vuonna 2011 oli Afrikan nykytaide.

• Kiasma on Helsingin Mannerheimintiellä sijaitseva nykytaiteen museo. Sen juuret ulottuvat vuonna 1939 perustettuun Nykytaide ry:hyn, joka järjesti nykytaiteeseen keskittyviä näyttelyitä. Järjestö lopetti toimintansa vuonna 1990, kun Nykytaiteen museo perustettiin. Museo toimi aluksi Ateneum-rakennuksessa, mutta sai omat tilat Kiasman valmistuttua 1998. Nykytaiteen museo Kiasma on osa Valtion taidemuseota. Toukokuun 2006 alkuun mennessä Helsingin Nykytaiteen museossa Kiasmassa oli käynyt kaksi miljoonaa kävijää sen avaamisesta 1998 alkaen.

• Tampereen nykytaiteen museo perustettiin vuonna 1966. Museo toimii nykyään Tampereen taidemuseon alaisuudessa.^[6] Se ilmoittaa tehtäväkseen Tampereen kaupungin yleisen taidekokoelman ja siihen sisältyvien julkisten veistosten ja muistomerkkien hoidon sekä museon oman kokoelman hoitamisen ja kartuttamisen.

• Espoon taidemuseo Emma (engl. Espoo Museum of Modern Art ’Espoon modernin taiteen museo’) avattiin vuonna 2006. Museon näyttelytilat ovat Suomen suurimmat. Emma sijaitsee Espoon Tapiolassa WeeGee-talossa.

• Turun nykytaiteen museo on Ars Nova. Se sijaitsee Aboa Vetus -museon yhteydessä. Ars Novassa on vaihtuvia nykytaiteen näyttelyitä sekä teoksia museon kokoelmista, joka koostuu muun muassa Matti Koivurinnan säätiön taidekokoelmasta.

• Kuntsin modernin taiteen museo avattiin vuonna 2007 Vaasan Tullipakkahuoneella.

Lisäksi monet taidemuseot, taidehallit ja taidegalleriat esittelevät muun muassa nykytaidetta. Kesänäyttelyissä esitetään paljon nykytaidetta ja ajankohtaiseen taiteeseen on erikoistunut Mäntän kuvataideviikot vuodesta 1993.

Nykyisin suomalainen nykytaide on jatkuvassa kansainvälisessä vuorovaikutuksessa ja useat suomalaiset nykytaiteilijat ovat menestyneet kansainvälisen taiteen esitysfoorumeilla. Keskeiseen asemaan on tullut Helsingissä toimiva suomalaisen taideviennin tukisäätiö Frame. Merkittäviä suomalaisia taidepalkintoja on muun muassa Ars Fennica.

Nykytaiteen kentällä toimii myös taiteilijavetoisia taide- ja kulttuuriorganisaatioita:

• Hirvitalo on vuodesta 2006 alkaen toiminut kulttuuri- ja sosiaalikeskus, jossa toimivat Pispalan nykytaiteen keskus ja Pispalan kulttuuriyhdistys ry.

• T.E.H.D.A.S Ry (Tehdas Ry) on suomalainen taidejärjestö, joka tukee performanssi- ja muiden taiteiden kehitystä järjestämällä taidetapahtumia ja näyttelyitä. Tehdas Ry toimii yhteistyössä Porilaisen Taiteilijaseura NYTEn kanssa.

• Checkpoint Helsinki on vuonna 2013 perustettu nykytaideorganisaatio, joka tuottaa tulevaisuuden nykytaidetta kutsumalla kansainvälisiä taiteilijoita ja kuraattoreita työskentelemään osana Helsinkiä ja helsinkiläisten arkea.

Nykytaiteen piiri avautuu visuaalisten taide-esineiden esittämisestä moneen suuntaan avautuvaksi käsitteeksi. Rajojen ylittäminen on yleistä ja nykytaide voi ottaa suhdetta lähes mihin tahansa inhimilliseen.

Pääartikkeli: Valokuvataide

Valokuvataiteen läpimurto osana nykytaidetta ajoittuu 1990-luvulle, jolloin valokuvateosten julkaiseminen moninkertaistui ja valokuvaus oli kuvataiteen merkittävissä yhteisnäyttelyissä vahvasti esillä. Uusi, koulutettu ja kansainvälistä kokemusta omaava valokuvataiteilijoiden sukupolvi astui esiin. Myös valokuvatekniikassa tapahtuneet uudistukset vaikuttivat. Värivalokuvauksen menetelmät kehittyivät ja digitaaliseen valokuvaukseen kohdistunut kiinnostus lisäsi yleisöpohjaa. Useat taidemaalarit, taidegraafikot, kuvanveistäjät ja performanssitaiteilijat alkoivat käyttää valokuvaa välineenään.

Pääartikkelit: Mediataide ja Videotaide

Mediataide käyttää hyväkseen sähköisiä viestimiä. Se yhdistelee perinteisiä taiteita, kuten maalaustaidetta, elokuvaa, musiikkia, videota ja performanssia liittäen niihin mediateknologioiden käytön. Tekniikka ja välineet ovat etusijalla näillä välinetaiteen aloilla.

Pääartikkeli: Tila- ja ympäristötaide

Tila- ja ympäristötaiteessa teos ja sen ympäristö tai ympäröivä tila muodostavat kokonaisuuden. Tilataiteen ja ympäristötaiteen ero on siinä, että tilataidetta voi olla rajatuissa, rakennetuissa ympäristöissä, rakennusten sisällä tai ulkopuolella, kun taas ympäristötaide ottaa kokonaisvaltaisempaa suhdetta luontoon tai ihmisen luomaan ympäristöön.

Pääartikkeli: Installaatio

Teosta, joka koostetaan löydetyistä (ransk. objet trouvé, engl. found art) ja valmiiksi tehdyistä esineistä (valmisesine engl. ready-made) sanotaan installaatioksi.

Installaatio on erityiseen tilaan tehtyä taidetta, joka käyttää tilan ominaisuuksia hyväkseen. Riippuen installaation kiinnitysalustasta tai sijaintipaikasta puhutaan lattia-, seinä- tai kattoinstallaatioista.

Installaatiot vetoavat usein moneen aistiin, sisältäen esineitä, kuvia, ääntä, tuoksuja ja liikkuvia esineitä. Installaatio voi koostua myös esimerkiksi televisiomonitoreista, jolloin puhutaan videoinstallaatiosta.

Pääartikkeli: Käsitetaide

Käsitetaiteessa teoksen suunnittelu, tekoprosessi, tulkinta tai pelkkä idea on tärkeämpi kuin varsinainen materiaalinen ja lopullinen teos. Käsitetaideteokset voivat koostua esimerkiksi teksteistä, valokuvista ja muusta informaatiosta, jotka selittävät teosta.

Pääartikkeli: Performanssi

Performanssi on yleisön edessä esitettävä taide-esitys, joka noudattaa ennalta laadittua suunnitelmaa, ja voi sisältää elementtejä tai muistumia eri taidemuodoista. Performanssi tuli erillisenä taidemuotona tunnetuksi 1960-luvulla ja sen tavoitteena on visuaalisen ja ajatuksellisen kokonaisuuden luominen.

Pääartikkeli: Yhteisötaide

Yhteisötaide on 1990-luvulta yleistynyt taiteen suuntaus, jossa taidetta tehdään jonkin yhteisön ehdoilla, yhteisön jäsenten kanssa ja heitä varten. Yhteisötaide toteutetaan yleensä hankkeina, tapahtumina tai työpajoina. Taiteilija on tapahtuman, teoksen tai ilmiön tuottaja tai ohjaaja.

Nykytaide on kehittynyt pienistä avantgardetaiteen kokeiluista lähes teollisuuden kaltaiseksi toiminnaksi. Nykytaiteen piirissä oleva koulutus on lisääntynyt ja nykytaiteen museot, taidegalleriat ja taidemarkkinat houkuttelevat lisääntyviä yleisömääriä.

Vaikka nykytaiteen foorumit ja keinot näyttävät tänään melko vakiintuneilta, ainoa varma asia, joka länsimaisen nykytaiteen tulevaisuudesta voidaan sanoa, on sen muutos.

Theodor Adorno (1969):

»On itsestään selvää, että mikään taidetta koskeva ei ole enää itsestään selvää.»

• Luettelo suurista kansainvälisistä nykytaiteen näyttelyistä

• Ferrari, Silvia: 1900-luvun taide. ((Arte del novecento, 1999.) Suomentaneet Mirja Itkonen ja Elina Suolahti) Helsinki: Tammi, 2000. ISBN 951-31-1918-1
• Kaitavuori, Kaija: Nykytaiteen museon opas. Helsinki: Nykytaiteen museo, 1993. ISBN 951-47-8097-3
• Levanto, Marjatta & Vuori, Julia: Nykytaide suurin piirtein. Helsingissä: Otava, 1998. ISBN 951-1-15005-7
• Rautio, Pessi: Neljännestunnissa nykytaiteen tuntijaksi. Helsinki: Taide, 2011. ISBN 978-951-608-090-4

• Mitä nykytaide on? (Arkistoitu – Internet Archive)
• Kysy.fi: Mitä eroa tai yhtäläisyyksiä modernilla ja nykytaiteella (Arkistoitu – Internet Archive)
• Arja Tuusvuori, Nykytaiteen mysteeri, Yliopisto-lehti
• Aikajana, nykytaide (Arkistoitu – Internet Archive)
• Journal of Contemporary Art (englanniksi)
• Tampereen nykytaiteen museo
• Nykytaiteen museo Kiasma, Helsinki
• Venetsian biennaali (italiaksi) ja (englanniksi)
• Kasselin documenta. (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) ja (saksaksi)
• Art Baselin ja Art Basel Miami Beachin verkkosivut
• Ars Fennica
• Suomalaisen taiteen viennin tukisäätiö Frame