Art deco

Art deco (ransk. Art Déco^[1]) on ensimmäisen ja toisen maailmansodan välissä esiintynyt tyyli koristetaiteissa, josta se levisi vaikuttamaan arkkitehtuuriin, muotoiluun, muotiin ja kuvataiteisiin.

Termiä art deco ryhdyttiin käyttämään vasta 1960-luvun lopulla Yhdysvalloissa, ja se juontuu Ranskassa 1925 pidetystä taideteollisuusnäyttelystä Exposition Internationale des Arts Décoratifs et Industriels Modernes. Art deco on lyhenne ranskan kielen sanoista arts décoratifs, koristetaiteet. Yleensä termillä tarkoitetaan noin 1910–1950 vallinnutta sisustus- ja koristelutyyliä, joka sai vaikutteita niin jugendilta, funktionalismilta kuin kubismilta.^[2]

Art decon vaikutuksesta myös autojen muotoilu muuttui kokeellisemmaksi 1930-luvulta eteenpäin.^[3]

Ranskassa monet art nouveaun (jugend) keskeiset taiteilijat, arkkitehdit ja suunnittelijat kokivat jo 1800-luvun lopussa, että art nouveau alkoi menettää merkitystään. Heidän mielestään teollistumisen aika ja 20. vuosisata kaipasivat uusia tuulia. He perustivat yhdistyksen nimeltään Societé des Artistes Décorateurs. Yhdistykseen kuuluivat muun muassa painokuvien tekijä Eugene Grasset ja kuuluisa art nouveau -arkkitehti Hector Guimard.^[4]

Ryhmän tärkein tavoite oli pyrkiä nostamaan koristetaiteiden asema maalaustaiteen ja kuvanveiston rinnalle. Vuonna 1914 ryhmä päätti järjestää tavoitteen edistämiseksi uudenaikaisen koristetaiteen näyttelyn. Ensimmäisen maailmansodan syttyminen kuitenkin keskeytti suunnitelmat. Sodan jälkeen tuli vielä useita muita viivytyksiä.^[4]

Lopulta vuonna 1925 Pariisissa avattiin laaja taideteollisuus- ja koristetaiteen näyttely Exposition Internationale des Arts Décoratifs et Industriels Modernes Ranskan valtion tukemana. Näyttely levittäytyi Seinen molemmin puolin Hotel Les Invalidesin, Petit Palaisin ja Grand Palaisin ympäristöön. Näyttelyssä oli yli 15 000 näytteilleasettajaa, ja seitsemän kuukauden aikana sitä kävi katsomassa yli 16 miljoonaa ihmistä. Näyttelystä muodostui uuden tyylisuunnan lähtölaukaus.^[4]

Art Decolle ominaisia olivat yksinkertaiset ja puhtaat muodot sekä usein "virtaviivainen" ulkoasu. Ilmaisussa luotettiin geometriseen ja tyyliteltyyn designiin. Art Deco suosi kalliita materiaaleja, kuten jadea, hopeaa, norsunluuta, obsidiaania, kromia ja kivikristallia. Ylellisten luonnonmateriaalien ohella käytettiin keinotekoisia materiaaleja, kuten bakeliittia ja teräsbetonia.^[5]

Vaikka art deco -esineitä valmistettiin harvoin sarjatuotantona, sen tyylipiirteisiin kuului modernien koneiden sekä koneellisesti valmistettujen esineiden ihannointi, koneromantiikka. Art decon tyyliesikuvia olivat muun muassa jugend, Bauhaus, kubismi ja Sergei Djagilevin Ballets Russes. Koristelu sai vaikutteita Amerikan alkuperäiskansojen, muinaisen Egyptin ja varhaisen antiikin taiteesta sekä luonnosta. Koristelun tyypillisiä kuva-aiheita olivat alastomat naishahmot, eläimet, lehdet ja auringonsäteet, kaikki vahvasti tyyliteltyinä.^[5]

Art deco -kuvat olivat voimakkaan kaksiulotteisia, laakeita ja abstrahoituja. Art deco käytti tummia ja intensiivisiä värejä vastareaktiona art nouveaun vaaleille sävyille. Huonekalumuotoilussa käytettiin Ranskan siirtomaista tuotuja eksoottisia ja ylellisiä materiaaliyhdistelmiä, kuten eebenpuuta, palmuja, ruusupuuta, norsunluuta ja helmiäistä. Tyylin esteettisyys perustui tekstuurien ja materiaalien kontrasteihin sekä monimutkaisiin tekniikoihin. Bakeliittiesineiden muottivalmistus tarjosi uusia mahdollisuuksia koristeluun ja toisaalta virtaviivaisti esineiden muotoja. Bakeliittia arvostettiin materiaalina, eikä se jäänyt pelkästään massatuotantoon sopivaksi edulliseksi vaihtoehdoksi, vaan sitä käytettiin myös arvoesineissä ja koruissa. Myös kromattuja metalleja käytettiin taideteollisuusesineiden viimeistelyyn aina teräksisistä putkihuonekaluista cocktailsekoittimien ja kodinkoneiden yksityiskohtiin asti.^[6]

• Wiener Werkstätten varhaisteokset, funktionalistinen teollinen muotoilu, jonka juuret ovat 1800-luvun loppuvaiheessa.
• Afrikan, Egyptin tai Meksikon asteekkien ”primitiivinen” taide, osittain suodattuneena kubismin kautta.
• Bauhausin varhainen ajattelu, sen ekspressionistinen vaihe Weimarissa.
• Antiikin Kreikan kuvanveisto ja keramiikka vähemmän naturalistiselta arkaaiselta kaudelta.
• Léon Bakstin lavasteet ja puvustus Djagilevin Venäläiseen balettiin.
• Kubismin ja futurismin ositetut, kristallimaiset ja fasettimuodot.
• Fauvistien väripaletti.
• Radikaalin uusklassismin ankarat muodot: varsinkin Boullée ja Schinkel.
• Jazz, jazzin aikakausi (Jazz-aika) tai ”jazzmaisuus”.
• Eläinaiheet ja muodot, trooppinen lehvästö, zikkuratit, kristallit, auringonsäteet ja tyylitellyt suihkulähdeaiheet.
• Notkeat, atleettiset naishahmot, polkkatukat.
• Koneajan teknologia, kuten radio ja pilvenpiirtäjät.^[5][6]

Suomessa art decoa pidetään ennen kaikkea taideteollisena tyylinä, joka esiintyi 1920-luvun klassismin ja 1930-luvun funktionalismin rajoilla. Kotimaassaan Ranskassa art deco ymmärretään laajempana käsitteenä, jossa se viittaa klassistisiin piirteisiin kaikissa taiteissa 1900-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä 1930-luvun loppuun.^[1]

Maalaustaiteessa on alettu tarkastelemaan esimerkiksi Juho Rissasen ja Eero Järnefeltin tuotantoa, joka näyttäytyy uudessa valossa Maurice Denis´n maalausten rinnalla. Kuvanveistossa tunnetaan Wäinö Aaltosen klassismi 1900-luvun alusta, mutta sitä on tarkasteltu harvemmin osana kansainvälisiä virtauksia. Suomalaisen maalaustaiteen art deco -maalareita olivat Nikolai Kaario ja Eva Gyldén.^[1]

Suomalaisen art decon helmiä on Eduskuntatalon esineistö taikka Arttu Brummerin art deco -kalusteet, joita arvosti Amos Anderson, jonka laaja rakennustoiminta 1920- ja 1930-luvuilla sai art deco -vaikutteisen klassismin piirteitä.^[1]

Merkittävä esimerkki art deco -arkkitehtuurista löytyy Helsingin Töölössä: Jalmari Peltosen vuosina 1931–34 suunnittelema neljän talon rivi Välskärinkadulla erottautuu alueelle tavanomaisesta "töölöläisfunkkiksesta" muun muassa julkisivu- ja porrashuonekoristelunsa ansiosta.^[7] Myös Helsingin Taidehalli sekä Hietaniemen krematorio edustavat art decoa.^lähde?

Helsingissä oli myös ainakin kaksi ravintolaa – Chat Doré ja The English Tearoom – joiden sistuksessa oli 1920-1930-luvuilla vahvoja Art Deco -vaikutteita.

• 
  Maljakko, leikattua kristallia, Val Saint Lambert, Belgia, noin 1930.
• 
  Enrique Alfarez, Fountain of the Winds, 1937, New Orleans, Yhdysvallat.
• 
  Henry Moore, Länsituuli, 1928, Lontoo, Englanti.
• 
  Wallis, Gilbert and Partners, Pyrene Building, 1930, Brentford, Englanti.
• 
  Elmslea Chambers, 1933, Goulburn, Australia.
• 
  Hotelli, art deco -alue, Miami South Beach, USA.
• 
  André Watteyne ja Léon Guianotte, Augustiinolaiskirkko, 1936, Bryssel, Belgia.
• 
  Maurice Ascalon (1913–2003), Pal-Bell Art Deco.
• 
  J.S. Sirén ja muut, Valtiosali, Eduskuntatalo, 1931.
• 
  J.S. Sirén, veistokset Wäinö Aaltonen, Istuntosali, Eduskuntatalo, 1931.
• 
  Jalmari Peltonen, Välskärinkatu 9, 1933.

• Streamline moderne

• Kämäräinen, Aki et al. (toim.): Suomen ja maailman taide - Hakemisto, Sanasto. WSOY, 1986. ISBN 951-0-10729-8

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Art deco.

• Art deco Artcyclopediassa (englanniksi)
• Art Lexin määritelmä (englanniksi)
• Washingtonin art deco -yhdistyksen verkkosivut (englanniksi)