Charles Avison

Charles Avison (kastettu 16. helmikuuta 1709 Newcastle-upon-Tyne – 9. toukokuuta 1770 Newcastle-upon-Tyne) oli brittiläinen säveltäjä ja urkuri.^[1]

Avison syntyi musikaaliseen perheeseen ja sai varhaisimman opetuksen isältään Richardilta. Hän oppi soittamaan viulua, huilua ja cembaloa. Myöhemmin hän jatkoi opintojaan Lontoossa Francesco Geminianin johdolla ennen paluutaan Newcastle-upon-Tyneen vuonna 1735. Siellä hän otti vastaan viran St John's -kirkon urkurina, jonka tehtävistä hän seuraavana vuonna siirtyi St Nicholas -kirkkoon eli nykyiseen Newcastlen tuomiokirkkoon. Tässä tehtävässä Avison toimi loppuelämänsä ajan. Vuonna 1735 hän perusti joka toinen viikko toistuneiden konserttien sarjan Newcastle-upon-Tynessa. Menestynyttä konserttisarjaa jatkettiin vielä Avisonin kuoleman jälkeenkin.^[2]

Avison julkaisi vuonna 1752 esseen Essay on Musical Expression, johon Oxfordin yliopiston musiikkiprofessori William Hayes vastasi vuonna 1753 pamfletilla, johon Avison liitti vastauksensa esseensä laajennetussa versiossa. Tämä essee ja muut Avisonin kirjoitukset ovat 1700-luvun esityskäytäntöjen lähteitä. Vuonna 1757 Avison avusti säveltäjä John Garthia Benedetto Marcellon psalmien englanninkielisen laitoksen laatimisessa.^[1]

Tammikuussa 1737 Avison meni naimisiin Catherine Reynoldsin kanssa. Pariskunnalle syntyi yhdeksän lasta, joista kolme (Jane, Edward ja Charles) selviytyivät aikuisikään. Molemmista pojista tuli myöhemmin St Nicholas -kirkon urkureita isänsä tavoin.^[2]

Avison edusti myöhäisimmän barokkimusiikin tyyliä.^[1] Hän jatkoi concerto grosso -perinnettä, mutta sävelsi myös säestyksellisiä kosketinsoitinsonaatteja Jean-Philippe Rameaun tyylin mukaisesti. Avisonin tuotantoon kuuluu yli 40 konserttoa, joista osa on transkriptioita Domenico Scarlattin kosketinsoitinsonaateista.^[3]

• IMSLP: nuotteja