Ernst Toch

Ernst Toch (7. joulukuuta 1887 Wien, Itävalta — 1. lokakuuta 1964 Santa Monica, Kalifornia) oli itävaltalainen säveltäjä, pianisti ja opettaja. Toch kuului 1920–30-luvun Saksassa musiikin modernismin kärkinimiin. Hänen teoksiaan esitettiin Saksan lukuisilla musiikkijuhlilla ja kustannettiin vuoteen 1933 saakka, jolloin kansallissosialistit ryhtyivät mustamaalaamaan ”bolševikkisäveltäjiä”. Hän emigroitui Yhdysvaltoihin vuonna 1934.

Ernst Toch syntyi Wienissä 7. päivänä joulukuuta 1887 juutalaiseen perheeseen. Hänen isänsä Moritz Toch oli kauppias, eikä perheessä harrastettu musiikkia. Toch oli jo lapsena kiinnostunut äänistä ja musiikista. Hän opetteli soittamaan pianoa isoäitinsä panttilainaamossa, ja nuotinlukutaidon hän oppi alivuokralaisena asuneelta harrastelijaviolistilta. Toch ei saanut järjestelmällistä musiikinopetusta, eikä perhekään rohkaissut musiikkiharrastuksia.

Toch oli jo lukioaikanaan tutustunut Wolfgang Amadeus Mozartin jousikvartettoihin, ja voidakseen perehtyä niihin paremmin hän jäljensi niitä. Toch itse muisteli myöhemmin: ”Samaan aikaan minussa heräsi vastustamaton halu kirjoittaa kokonaan omia kvartettoja.” Niinpä Toch olikin 17 vuoden iän saavutettuaan säveltänyt jo kuusi jousikvartettoa – kaikki salassa. Kuudennen jousikvarteton a-molli op. 12 partituuri kulkeutui viulisti Arnold Rosén käsiin, ja hänen Rosé-kvartettinsa kantaesitti teoksen Wienissä vuonna 1905. Tochin eloisa jousisatsi sai kiitosta.

Tochin isä halusi poikansa opiskelevan vakavaraiseen ammattiin, ja lukion jälkeen Toch kirjoittautui Wienin yliopistoon opiskelemaan lääketiedettä (vuosiksi 1906–1909). Lääketieteen opintojen ohella hän kuitenkin jatkoi musiikin harrastamista.

Vuonna 1909 Toch voitti nuorille säveltäjille joka neljäs vuosi järjestettävän Mozart-kilpailun, johon hän oli kolme vuotta aikaisemmin pilan päiten osallistunut F-duuri-kamarisinfonialla. Palkintona oli nelivuotinen stipendi Frankfurt am Mainin konservatorioon. Toch päätti lääketieteen opintonsa ja muutti Wienistä Saksaan. Hän opiskeli Frankfurtissa pianonsoittoa Willy Rehbergin (1863–1937) ja sävellystä Iwan Knorrin (1853–1916) johdolla.

Toch palkittiin vuonna 1910 Mendelssohn-palkinnolla, ja hän sai myös Itävallan valtionpalkinnon neljänä vuotena peräkkäin. Vuonna 1913 hänet nimitettiin pianonsoitonopettajaksi Mannheimin Zuscheid-musiikkikorkeakouluun. Tänä aikana Toch sävelsi myöhaisromanttiseen tyyliin muun muassa sellaiset teokset kuin sarjan Kuolevasta rokokoosta viululle ja pianolle op. 16, 8. jousikvarteton Des-duuri op. 18, serenadin kolmelle viululle op. 20 ja klarinettisonaatin A-duuri op. 22. Tuotanto painottui siis kamarimusiikkiin. Tochin säveltäjänura keskeytyi ensimmäisen maailmansodan ajaksi, koska hän palveli Itävallan armeijassa. Sodan päätyttyä Toch palasi Mannheimiin.

Toch jatkoi sodan jälkeen myös akateemisia opintojaan: hän väitteli filosofian tohtoriksi Heidelbergista vuonna 1921. Väitöskirja Beiträge zur Stilkunde der Melodie julkaistiin vuonna 1923 nimellä Melodielehre.

Sodan jälkeen Toch alkoi kamarimusiikin ohella lähestyä orkesterimusiikkia: sellokonsertto op. 35 voitti — muiden muassa Aarre Merikannon rinnalla — jaetun palkinnon Schott & Söhne -kustantamon kilpailussa (1925), ja 1. pianokonsertto op. 38 kantaesitettiin Düsseldorfissa 8. elokuuta 1926 (solistina oli Walter Gieseking). Teos esitettiin seuraavana vuonna Frankfurtin kansainvälisillä musiikkifestivaaleilla (solistina oli Walter Frey ja kapellimestarina Hermann Scherchen), ja esityksestä tuli Tochille suuri menestys.

1920-luvulla Toch alkoi kiinnostua myös oopperasta. Vuodelta 1925 on keskeneräiseksi jäänyt ja kadonnut ooppera Wegwende, ja vuonna 1927 kantaesitettiin Baden-Badenissa Hans Christian Andersenin aiheeseen perustuva Prinsessa ja herne op. 43, seuraavana vuonna Mannheimissa ”ei mikään perhedraama” Egon ja Emilie op. 46 Christian Morgensternin tekstiin ja vuonna 1930 Königsbergissä ooppera Viuhka op. 51, teksti Ferdinand Lionin. Kaikki oopperat ovat aiheensa puolesta enemmän tai vähemmän humoristisia ja sarkastisia.

Vuodesta 1928 vuoteen 1933 Toch asui Berliinissä. Se oli tuolloin Saksan uuden musiikin tärkeimpiä keskuksia Dessaun Bauhausin ohella. 1920–30-luvun vaihteessa oltiin kiinnostuneita muun muassa koneellisen musiikin tuottamisesta, ja Berliinin tärkeimpiä kokeilijoita olivat Paul Hindemith ja Ernst Toch. He sävelsivät muun muassa musiikkia suoraan äänilevyä varten (Grammophonmusik), ja teoksia esitettiin Berliinin Neue Musik -konserttisarjassa.

Toch jatkoi säveltäjän- ja opettajanuraansa Berliinissä, ja hän alkoi kiinnostua myös elokuvamusiikista. Vuonna 1928 Baden-Badenin kamarimusiikkijuhlien teemana oli elokuva ja musiikki, ja Toch sävelsi näitä juhlia varten musiikin kokeelliseen elokuvaan Die Kinderfabrik. Vuonna 1930 valmistui ensimmäinen musiikki näytelmäelokuvaa varten: Karamasoff. – Kokeellisen musiikin alueelle kuuluu myös Tochin kenties tunnetuin sävellys, Maantieteellinen fuuga puhekuorolle a cappella; se on Puhemusiikkia-sarjan kolmas osa. Teos kantaesitettiin Berliinissä kesäkuussa 1930, samoin kuin toinenkin teos puhekuorolle ja lausujalle: Vesi op. 53. Se kuvaa veden kemiallisia ja fysikaalisia ominaisuuksia. Näitä kahta teosta on käytetty paljon musiikinopetuksessa.

Tochin maine oli 1930-luvulla kiirinyt niin laajalle, että yhdysvaltalainen Pro Musica -yhdistys kutsui hänet konserttikiertueelle Amerikkaan kevääksi 1932. Toch esitti kiertueella omaa musiikkiaan, muun muassa ensimmäisen pianokonserttonsa Bostonin sinfoniaorkesterin ja Sergei Kusevitskin kanssa 25. ja 26. päivänä maaliskuuta. Konsertto sai myönteisen vastaanoton. Ohjelmaan kuului myös Tochin Kirjava sarja op. 48 vuodelta 1928.

Adolf Hitler valittiin Saksan valtakunnankansleriksi vuonna 1933, ja samaan aikaan juutalaisvastainen liikehdintä laajeni maassa. Toch katsoi parhaaksi paeta maasta; hän matkusti (yhdessä muun muassa Richard Straussin kanssa) Firenzeen edustamaan Saksaa musiikkitieteilijäin kongressiin mutta ei enää palannut Berliiniin vaan siirtyi Pariisiin ja edelleen perheensä kanssa Lontooseen.

Kansallissosialistit eivät juuri sallineet epäarjalaisen musiikin esityksiä. Saksan juutalainen kulttuurijärjestö sai ajoittain toimia, ja se järjesti vielä tammikuussa 1935 Tochin 2. pianokonserton esityksen. Sen jälkeen Tochin musiikki tuli esille vain kansallissosialistien propagandan yhteydessä.

Die Musik -lehti julkaisi 1. maaliskuuta 1936 antisemitistisen erikoisnumeron. Sen artikkelit käsittelivät muun muassa ”juutalaisia musiikkitehtailijoina”, ja lehdessä julkaistiin Felix Mendelssohnin, Giacomo Meyerbeerin, Gustav Mahlerin, Arnold Schönbergin, Tochin, Kurt Weillin, Otto Klempererin ynnä muiden retusoituja muotokuvia.

Toukokuun 22. päivänä 1938 avattiin Düsseldorfissa ”rappiomusiikkia” (Entartete Musik) esittelevä näyttely. Siinä esiteltiin ”marxilaisia, bolševistisia, juutalaisia ym. epäsaksalaisia suuntauksia, kuten atonaalista musiikkia ja jatsia”; näytteillä oli äänilevyjä, nuotteja ja kirjoituksia sellaisilta tekijöiltä kuin Igor Stravinskilta, Alfred Einsteinilta, Schönbergiltä, Alban Bergiltä, Tochilta, Hanns Eislerilta,Kurt Weillilta ja monilta muilta. Lisäksi mainittujen säveltäjien nuotteja poltettiin roviolla ja painolaattoja rikottiin.

Lontoossa Toch toimi pianonsoitonopettajana ja sävelsi. Hänen sinfoniansa pianolle ja orkesterille eli 2. pianokonsertto op. 61 oli valmistunut Saksassa jo kaksi vuotta aikaisemmin, mutta se sai kantaesityksensä vasta nyt Lontoossa vuonna 1934; säveltäjä soitti itse konserton piano-osuuden. Englannissa Toch sävelsi muun muassa musiikin kolmeen elokuvaan; filmisäveltäjänä hänet tunnettaneenkin parhaiten musiikista elokuvaan Don Juanin yksityiselämä. Sen ohjasi Alexander Korda Englannissa vuonna 1934.

Syksyllä 1934 Toch muutti perheineen edelleen Yhdysvaltoihin. Ensimmäinen siellä valmistunut orkesteriteos on Big Ben: Muunnelmia Westminsterin kellosävelmästä op. 62. Vuosina 1934–36 hän opetti musiikkia New Yorkissa. George Gershwinin ehdotuksesta Warner Bros. -elokuvayhtiö päätti tilata Tochilta musiikkia, ja Toch muutti Kaliforniaan. Elokuvahanke kuitenkin raukesi, mutta Paramount-yhtiö palkkasi Tochin studiolleen. Vuosien 1935 ja 1945 välisenä aikana Toch sävelsi musiikin seitsemään Paramountin ja neljään Columbian elokuviin sekä katkelmia lukuisiin muihin elokuviin. Hän oli kolme kertaa ehdolla jaettaessa parhaan elokuvamusiikin Oscar-palkintoa.

Kaliforniaan-muuton jälkeen Toch sävelsi kaksi huomattavaa kamarimusiikkiteostaan: jousitrion op. 63 ja pianokvinteton op. 64. Niiden modernistinen sävelkieli ei saanut 1930-luvun Yhdysvalloissa huomattavaa vastakaikua. Tochin tyyli alkoikin muuttua tonaalisemmaksi ja harmonisemmaksi, esimerkiksi kantaatissa Kyynelin kylväjät op. 65.

Natsien miehitettyä Itävallan v. 1938 Toch joutui työskentelemään yhä kovemmin, jotta hän olisi pystynyt avustamaan maasta paenneita sukulaisiaan. Hän antoi myös yksityistunteja, ja vuodesta 1940 lähtien hän opetti musiikkia Kalifornian yliopistossa Los Angelesissa. Vuonna 1944 hän piti Harvardin yliopistossa luentosarjan ja julkaisi sen neljä vuotta myöhemmin kirjana The Shaping Forces in Music. Hän ei juuri ehtinyt keskittyä omiin sävellyksiinsä ennen toisen maailmansodan päättymistä. – Vuonna 1940 Toch sai Yhdysvaltain kansalaisuuden.

Vuonna 1945 Toch sävelsi yhdessä Arnold Schönbergin, Igor Stravinskin ja kolmen muun säveltäjän kanssa Luomis-sarjan, joka kuvaa maailman luomista. Tochin säveltämä jakso oli Liitto. Partituuri on kadonnut, mutta äänilevy on säilynyt.

Sodan jälkeen Toch asui osan aikaa Euroopassa. Hän sävelsi ensimmäisen sinfoniansa op. 72 Wienissä v. 1949–50, ja se kantaesitettiin siellä 20. joulukuuta 1950. Toch aloitti sinfonioiden säveltämisen huomattavan vanhana: hän oli 63-vuotias 1. sinfonian valmistuessa.

Toinen sinfonia op. 73 on omistettu Albert Schweitzerille, ja se esitettiin ensi kerran Wienissä 11. tammikuuta 1952. Kolmas sinfonia kantaesitettiin Pittsburghissa 2. joulukuuta 1955, ja se sai Pulitzer-palkinnon toukokuussa 1956. – Kolmen ensimmäisen sinfonian voi ajatella muodostavan triptyykin, ja ne heijastavat Tochin uskonnollista ja humanistista ajattelua, joka juonsi juurensa vakavan sydänkohtauksen aiheuttamasta elämänmuutoksesta. Hän joutui luopumaan elokuvatyöstä, koska filmistudioiden kiivas työtahti rasitti liiaksi hänen terveyttään.

Vuosien 1948 ja 1964 välisenä aikana Toch matkusteli opettamassa eri puolilla Yhdysvaltoja ja Eurooppaa. Hän sävelsi vielä neljä sinfoniaa (kuudes ja seitsemäs kantaesitettiin vasta vuonna 1967), lukuisia orkesteri- ja kamarimusiikkiteoksia sekä oopperan Viimeinen tarina op. 88 (kantaesitys oli vasta vuonna 1995). Hänelle myönnettiin lukuisia palkintoja ja kunnianosoituksia.

Ernst Toch kuoli mahasyöpään Los Angelesissa lokakuun 1. päivänä vuonna 1964.

Kautta Tochin tuotannon näkyy 1800-luvun saksalaisen romantiikan vaikutus. Hänen musiikkinsa alkaa vapautua tonaalisesti vuoden 1920 paikkeilla; hän käyttää runsaahkosti kromatiikkaa, mutta musiikkiin jää jäljelle sävellajituntu. Hän oli kiinnostunut uusista sävellystekniikoista, kuten sarjallisuudesta, vaikka ei omaksunut niitä laajemmin; esimerkiksi 13. jousikvartetossa op. 74 (1953) hän käyttää dodekafonista riviä.

Tochin musiikki on myös purevan karakterisoivaa ja huumorin ryydittämää, ja kirjalliset aiheet olivat hänelle läheisiä (muun muassa orkesteriteokset Peter Pan op. 76 ja ”iloinen alkusoitto” Pinocchio). Elokuvamusiikissa Tochin alaksi osoittautuivat erityisesti jännitys- ja takaa-ajokohtaukset. Myöhäiskauden teoksissa on ajoin vallalla myös lyyrinen ja melankolinen sävy (muun muassa Notturno op. 77 ja 4. sinfonia op. 80).

• Jung, Hermann (toim.): Spurensicherung: Der Komponist Ernst Toch (1887–1964) — Mannheimer Emigrantenschicksale. Frankfurt am Main: Peter Lang, 2007. ISBN 978-3-631-57400-3
• Lång, Markus: Ernst Toch — syyttä suotta unohdettu. Poikkitela, 1992, nro 2–3, s. 12–16. Artikkelin verkkoversio.
• Lång, Markus: ”Ernst Toch – syyttä suotta unohdettu”, Valitetut teokset: Esseitä ja arvosteluja 1991–2011, s. 23–49. Helsinki: Books on Demand, 2014. ISBN 978-952-286-837-4
• Slonimsky, Nicolas: Ernst Toch (1887–1967). (Übersetzung von K. W. Bartlett.) Neue Zeitschrift für Musik, 1967, 128. vsk, nro 12, s. 499–501.
• Toch, Ernst: The Shaping Forces in Music: An Inquiry into the Nature of Harmony, Melody, Counterpoint, Form. New York: Dover, 1977 [1948]. ISBN 0-486-23346-4
• Weschler, Lawrence: Ernst Toch, 1887–1964: A Biographical Essay Ten Years After His Passing. Los Angeles: UCLA, 1974.

• Ernst Toch Archive (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)