Jimmie Noone

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jimmie Noone
Henkilötiedot
Syntynyt23. huhtikuuta 1895
Kuollut19. huhtikuuta 1944 (48 vuotta)
Muusikko
Aktiivisena 1913–1944
Tyylilajit Jazz
Soittimet Klarinetti
Levy-yhtiöt VocalionView and modify data on Wikidata

Jimmie Noone (23. huhtikuuta 1895 – 19. huhtikuuta 1944) oli yhdysvaltalainen jazzmuusikko. Hän soitti muun muassa Freddie Keppardin ja King Oliverin yhtyeessä ja johti 1920-luvulla omaa yhtyettään Chicagon Apex Clubilla. 1940-luvulla hän soitti Kid Oryn orkesterissa. Noone oli yksi jazzmusiikin merkittävimmistä klarinetisteista 1920-luvulla, mutta ei saavuttanut myöhemmällä urallaan vastaavaa menestystä.

Noone syntyi vuonna 1895 Cut-Offissa Louisianan osavaltiossa lähellä New Orleansia. Hän aloitti musiikin opettelun kitaralla ja vaihtoi teini-iässä klarinettiin, johon hän sai opetusta Lorenzo Tio Jr:lta ja Sidney Bechet’ltä.[1] Hän soitti New Orleansissa Freddie Keppardin ja Buddy Petit’n yhtyeissä ja perusti lyhyeksi ajaksi myös oman yhtyeensä ennen muuttamistaan monien neworleansilaisten jazzmuusikoiden tavoin Chicagoon vuonna 1917.[2]

Chicagossa Noone soitti Keppardin yhtyeessä, minkä jälkeen hän liittyi kahdeksi vuodeksi King Oliverin kokoonpanoon. Lopulta hän päätyi Doc Cooken yhtyeeseen, joka soitti Chicagon Dreamland-tanssisalissa. Hän soitti yhtyeessä vuosina 1920–1926 ja alkoi saada mainetta taitavana klarinetistina.[1][2]

Noone perusti vuonna 1927 oman yhtyeen ja pääsi soittamaan vakituisesti Chicagon Apex Clubille.[3] Hänen yhtyeessään soittivat muun muassa pianisti Earl Hines ja saksofonisti Joe Poston.[1] Yhtyeessä ei ajalle epätyypillisesti ollut lainkaan trumpettia.[4] Tänä aikana Noone nauhoitti yhtyeensä kanssa Vocalion-yhtiölle muun muassa kappaleen ”Four or Five Times” sekä oman tunnuskappaleensa ”Sweet Lorraine”.[2] Vuonna 1928 hän säesti Louis Armstrongin kanssa studiossa laulaja Lillie Delk Christiania.[5]

1930-luvun laman myötä Noonen menestys alkoi heikentyä, vaikka hän jatkoi esiintymistä ja hankki yhtyeeseensä muun muassa trumpetisti Charlie Shaversin ja nuoren laulajalupauksen Joe Williamsin.[1][2] 1940-luvulla pitkään Chicagossa asunut Noone lähti yhtyeensä kanssa kiertueelle Omahaan, Nebraskaan ja Texasiin päätyen lopulta Los Angelesiin vuonna 1943. Siellä Noone päätti hajottaa yhtyeen ja liittyä Kid Oryn orkesteriin. Hän nauhoitti Oryn yhtyeessä, soitti radiossa ja esiintyi vuoden 1944 elokuvassa The Block Busters.[1]

Jimmie Noone kuoli sydänkohtaukseen Los Angelesissa vuonna 1944, 48-vuotiaana.[1][2] Hänen poikansa Jimmie Noone Jr. on soittanut 1980-luvulla klarinettia ja tenorisaksofonia The Cheathams -yhtyeessä.[2]

Noonea pidetään yhtenä 1920-luvun jazzin tärkeimmistä klarinetisteista Sidney Bechet’n ja Johnny Doddsin ohella.[1][3][5] Hänellä oli tärkeä vaikutus Benny Goodmaniin sekä useisiin muihin klarinetisteihin, mukaan lukien Irving Fazolaan, Jimmy Dorseyhin, Omer Simeoniin ja Darnell Howardiin.[1]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h Dicaire, David: Jazz Musicians of the Early Years, to 1945, s. 64–68. McFarland, 2003. ISBN 9780786415830 (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f Yanow, Scott: Jimmie Noone Allmusic. Viitattu 3.12.2011. (englanniksi)
  3. ↑ a b Jimmie Noone Red Hot Jazz Archive. Arkistoitu 13.12.2011. Viitattu 3.12.2011. (englanniksi)
  4. ↑ ”Noone, Jimmie”, The Harvard Biographical Dictionary of Music. Harvard University Press, 2003. ISBN 0-674-37299-9 (englanniksi)
  5. ↑ a b Jimmie Noone Encyclopædia Britannica. Viitattu 3.12.2011. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jimmie_Noone&oldid=20860809”